sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Jatka rohkeasti


Luen aamuisin yhden luvun Vanhasta ja yhden Uudesta testamentista. Joskus käy niin, että molemmissa puhutaan samasta asiasta. Niin nytkin, kun menossa on Esran kirja ja Apostolien teot. Molemmissa puhuttiin Jumalan omien kokemasta vastustuksesta. 

Esran kirjassa pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset olivat alkaneet rakentaa Jerusalemiin temppeliä Jumalalle. Esra 4:4 kertoo, mitä silloin muun muassa tapahtui: 

Tämän jälkeen maan kansa yritti saada juutalaisten kädet herpoamaan pelottelemalla heitä, etteivät he jatkaisi rakentamista. 

Apostolien tekojen 18. luvussa Paavali puolestaan oli Korinttissa, keskusteli synagogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan. Mutta juutalaiset (ne jotka eivät uskoneet) vastustivat ja pilkkasivat Paavalia niin, että hän pudisti tomun vaatteistaan ja julisti jättävänsä heidät ja lähtevänsä pakanoiden pariin. 

Silloin hän sai kuitenkin Jumalalta rohkaisua jatkaa työtään (Apt. 18:9-10): 

Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu äläkä vaikene. Minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan käy sinun kimppuusi tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." 

Ja niin Paavali viipyi siellä puolitoista vuotta ja jatkoi Jumalan sanan opettamista heidän keskuudessaan. Vasta sen jälkeen juutalaiset nousivat uudestaan vastustamaan häntä ja tuli aika Paavalin lähteä muualle, mutta kokonaiset puolitoista vuotta hän sai rauhassa jatkaa työtään. 

Kun mekin olemme valona omalla paikallamme ja teemme kuka mitäkin Jumalan valtakunnassa, oli se sitten näkyvää tai näkymätöntä, isoa tai pientä, siitä ei sielunvihollinen pidä. Se kyllä vastustaa kaikkea mitä yritämme tehdä, haluaa pelotella ja saada meidät lopettamaan. Paholainen käyttää siinä välineenä omia tunteitamme, olosuhteita, toisia ihmisiä ja mitä erilaisimpia tilanteita ja tapahtumia. 

Mutta kun pelko, ahdistus sekä muut ikävät tunteet hiipivät mieleen ja tekee mieli luovuttaa, muista silloin, mitä Jumala sanoi Paavalillekin. Älä pelkää, vaan puhu äläkä vaikene, minä olen sinun kanssasi! Paavali halusi luovuttaa ja lähteä pois, hän pudisteli jo tomutkin vaatteistaan ja uhkasi häipyä. Hän oli saanut tarpeekseen noista häntä ahdistelevista juutalaisista. Pakanoiden parissa olisi helpompaa. Mutta onneksi Paavalin kanssa oli kaikkivaltias Jumala, joka rohkaisi ja vahvisti häntä, niin että hän jatkoi työtään uudella innolla. 

Niin kauan kuin Jumala haluaa käyttää meitä jossain paikassa ja tehtävässä, hän kyllä pitää huolen, ettei vihollinen saa sitä estettyä, vaikka se kovasti yrittääkin hyökätä meitä vastaan ja pelotella meitä. Myöhemminhän voi ehkä tulla muutoksiakin, niin kuin Paavalille tuli sitten puolentoista vuoden päästä. Mutta jos sinun elämässäsi ei juuri nyt ole muutoksen aika, seiso rohkeasti omalla paikallasi, sillä puolellasi on Herra, joka on sinut kutsunut ja joka sanoo sinulle (Jes. 41:10, 13): 

Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi. Älä pälyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. 
  Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua." 

maanantai 21. helmikuuta 2022

Erämaataipaleella - turhaanko?


Apostolien tekojen luvussa 7 kerrotaan Mooseksesta, että kun hän oli täyttänyt 40 vuotta, hänen sydämessään heräsi ajatus mennä katsomaan veljiään, israelilaisia. Mooses oli siis ehtinyt elää peräti 40 vuotta helppoa ja ylellistä elämää faraon hovissa. Vaikka hänellä oli hyvää tahtoa auttaa israelilaisia, tuollainen prinssi ei tietenkään voinut ymmärtää voimiensa äärirajoilla raatavien sorrettujen orjien elämästä paljoakaan. 

Eikä Mooses siinä vaiheessa ymmärtänyt paljoa omasta kutsumuksestaankaan. Hänellä oli intoa, mutta ei taitoa, niin kuin meilläkin monilla on nuorina uskovina ollut. Mooses halusi kyllä auttaa, mutta teki sen aivan väärällä tavalla. Ei Jumala ollut kutsunut häntä vapauttamaan israelilaisia tappamalla egyptiläisiä. Mutta juuri sitä Mooses sortui yrittämään. 

Pieleen meni, siitä ei ollut mitään apua kenellekään. Sen sijaan Mooses oli nyt murhamies, joka joutui lähtemään pakolaiseksi. Ja pitkiä olivat ne seuraavat 40 vuotta autiomaassa lammaspaimenena. Kyllä siellä Mooseksella oli paljon aikaa miettiä omaa epäonnistumistaan ja surra sitä, miten hän nyt oli joutunut elämässään aivan sivuraiteelle. Aivan turhaan hän lojui unohdettuna täällä keskellä ei mitään, Jumalan selän takana. Ei Jumalalla tainnut hänelle mitään tehtävää ollakaan. Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat varmasti tarkoituksettoman tuntuisina, kun entisen etuoikeutetun elämänsä menettänyt faraon tyttärenpoika rehki autiomaan paahteessa. Ei Mooses varmaan enää osannut odottaa, että mikään ikinä muuttuisi. Tänne hän jäisi loppuiäkseen. 

Kuitenkin Mooses tarvitsi juuri nuo 40 turhan tuntuista vuotta. Ne olivat hänelle Jumalan koulu, joka valmisti hänet tulevaa tehtävää varten. Kun kaikki toivo oli jo mennyt, tuli sittenkin muutoksen hetki, se palava pensas. Koulut olivat nyt käytynä. Nyt Mooses pystyisi ymmärtämään orjienkin elämää hiukan paremmin kuin silloin nuorena Egyptin hovista käsin. Ja hän pystyisi - ei omassa voimassa, mutta Jumalan avulla - johtamaan orjuudesta vapautuneen kansan autiomaan halki luvattuun maahan. Autiomaan olosuhteethan Mooses nyt tunsi. 

Kun mekin ehkä murehdimme, miten vuodet ja vuosikymmenet ovat olleet jotenkin niin turhia ja valuneet aivan hukkaan, voihan olla, että niillä on sittenkin ollut suuri merkitys, vaikka me emme itse sitä juuri nyt näe. Me ihmiset tarvitsemme usein niin pitkiä Jumalan kouluja. Ilman niitä voisimme olla niin kuin se nuori ja kokematon faraon tyttärenpoika, joka ei oikeasti ymmärtänyt elämästä ja toisten kärsimyksestä paljoakaan. Meitä kasvatetaan, ja sehän todistaa, että olemme Isän ikiomia lapsia, kun hän jaksaa nähdä vaivaa meidän kanssamme. 

Omat virheemme mekin olemme varmasti tehneet ja käsittäneet asioita väärin, niin kuin Mooses luuli, että hänen piti tappaa egyptiläisiä, ja epäonnistui väärän luulonsa takia surkeasti. Mutta niin kuin Moosekselle tarjoutui uusi alku, niin se on tarjolla meillekin. Joka aamu on uusi armo ja uusi alku. Menneitä virheitä ja syntejä ei tarvitse jäädä loppuiäkseen suremaan, vaan saamme nousta ja lähteä uudestaan liikkeelle. Kaikki synnit on annettu anteeksi, eikä Jumala muistele meidän noloja epäonnistumisiammekaan. 

Älä iloitse minusta, viholliseni! Vaikka olenkin kaatunut, minä nousen, ja vaikka istunkin pimeydessä, Herra on minun valoni. 

Miika 7:8

Ehkä kaikkien Jumalan koulujen jälkeen tulee se hetki, kun palava pensas roihahtaa, ja sinä saat nähdä, ettei tämä pitkä erämaataival sittenkään ollutkaan turha, eikä Jumala sittenkään ollut unohtanut sinua. Kaikella oli tarkoitus. Ne hukkaan heitetyn tuntuiset vuodet voivat vieläkin kääntyä siunaukseksi, tavalla tai toisella. 

Kärsimyksemme ei ole turhaa, vaan: 

Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa. Niin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme, samoin tulee Kristuksen kautta runsaana osaksemme myös lohdutus. 

2. Kor. 1:4-5 

torstai 27. tammikuuta 2022

Se tapahtuu kun lepäät


Vähän aikaa sitten luin kirjaa, jossa kerrottiin ohimennen Muroman puheesta, jonka hän oli pitänyt joskus 1950-luvulla. Hän oli puhunut tästä jakeesta: 

Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. 

Apt. 2:2 

Kirjassa kerrotaan: 

Tänä iltana Muroma puhui tästä jakeesta, Apt. 2:2, korostaen, että "he istuivat". He olivat odottaneet kauan, rukoilleet ja ehkä väsyneet, nyt he vain istuivat. Ja silloin se tapahtui. 

Nyt en ajatellut pitää helluntaisaarnaa, vaan jakaa pari sanaa odottamisesta ja väsymisestä. Tuosta kirjassa kerrotusta minulle tuli heti mieleen Tomas Sjödinin kirja Se tapahtuu kun lepäät. Siinä hänkin kirjoittaa siitä, miten ihmiset ovat monesti kokeneet, että kun he väsyvät täysin, luovuttavat ja lopettavat kaiken yrittämisen, silloin he ovatkin saaneet huomata, ettei taistelu olekaan menetetty, vaan tilanne onkin lähtenyt paranemaan. 

Sama juttu silloin, kun yrittää väkisin muistaa jotain nimeä, eikä millään saa sitä mieleensä. Sitten kun lopettaa yrittämisen ja rentoutuu, nimi voikin tulla itsestään mieleen. 

Joskus asiat tapahtuvat vasta silloin, kun me emme jaksa enää yhtään yrittää. Kun on kauan odottanut, rukoillut ja taistellut, eikä lopulta jaksa enää rukoilla tai varsinkaan odottaa mitään tapahtuvaksi. Omat voimat ja keinot on käytetty. Ei jaksa enää uskoa eikä toivoa. Vielä silloinkin Jumala voi yllättää. Kun kaikki on lopussa, vielä silloinkin jäljellä on kaikkivaltias Jumala, meidän rakastava Isämme. 

Yhdessä kirjassa tuli vastaan pari tähän aiheeseen liittyvää aforismia. Kenen ajatuksia ne ovat, sitä ei kerrottu. Mutta antakoot nämä ajatukset meille toivoa siitä, ettei peliä ole menetetty ja että jotain hyvää voi vieläkin tapahtua, onhan meillä hyvä Isä.  

Hartaasti odotetut asiat tapahtuvat silloin kun lakkaa odottamasta. 

Kun on luopunut odottamasta valoa, kevät saapuu yllättäen. 

Kun uuvumme, saamme uupua Vapahtajan syliin. Se on paras paikka, siinä meitä väsyneitä, pettyneitä ja rikkirevittyjä hoidetaan. Siinä meille annetaan valoa pimeyteemme, uutta toivoa ja uusi alku. Siinä saamme levätä ja heittää kaikki murheemme hänen vahvoille hartioilleen. 

perjantai 7. tammikuuta 2022

Kun on turva Jumalassa


Katselkaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole varastoa eikä aittaa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut! 

Luuk. 12:24 

Yhtenä päivänä, kun luin tuota Luukkaan evankeliumin lukua, kiinnitin huomiota siihen, että Jeesushan puhui tuosta murehtimisesta ja Jumalan huolenpidosta aivan tietyssä asiayhteydessä. Eräs mies oli juuri pyytänyt Jeesusta auttamaan, että hän saisi osansa perinnöstä. Se perinnön saaminen auttaisi miestä kokemaan olonsa turvalliseksi, kun olisi pahan päivän varaa. Voisi olla huoleton, ei tarvitsisi murehtia. 

Silloin Jeesus kertoi vertauksen rikkaasta miehestä. Tuolla miehellä kyllä oli millä mällätä, joten hänellä oli mihin luottaa inhimillisesti, mutta hän päätti vielä maksimoida sen kaiken. Hänpä rakentaisi isommat varastot ja kokoaisi niihin kaiken viljansa ja omaisuutensa, ja sitten hän voisi vain nautiskella. Jeesus kuitenkin kertoi, että miehen kävi ikuisuutta ajatellen huonosti, koska hänellä ei ollut rikkautta Jumalan luona. 

Tuo vertauksen mies sanoi: 

Sitten sanon itselleni: Sieluni, nyt sinulla on varastossa paljon hyvää moneksi vuodeksi. Lepää, syö, juo ja iloitse! 

Luuk. 12:19 

Mekin olemme helposti niin kuin tuo Jeesuksen kohtaama mies ja tuo vertauksen mies. Ajattelemme, että kunpa vain saisi perinnön, lottovoiton tai jotain muuta vastaavaa, mikä turvaisi elämämme moneksi vuodeksi eteenpäin. Kun vain olisi muhkea pankkitili ja isot varastot täynnä kaikkea hyvää. Sitten voisi tuntea olonsa turvalliseksi, olla huoleton ja nauttia elämästään. Ei tarvitsisi murehtia. 

Tuossa edellä kerrotussa tilanteessa Jeesus sitten alkoi opettaa: 

Sen tähden minä sanon teille: älkää olko huolissanne hengestänne, siitä mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, siitä mitä päällenne pukisitte. 
  Onhan henki enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet. 
  Katselkaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole varastoa eikä aittaa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut! 
  Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? 
  Jos siis ette pysty näinkään vähäiseen asiaan, mitä te muusta murehditte? 
  Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. 
  Jos siis Jumala näin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla mutta huomenna joutuu uuniin, kuinka paljon ennemmin hän pukee teidät, te vähäuskoiset! 
  Älkää siis etsikö, mitä söisitte tai joisitte, älkääkä murehtiko. 
  Näitä kaikkia maailman kansat tavoittelevat. Teidän Isänne kyllä tietää, että te näitä tarvitsette. 
  Etsikää hänen valtakuntaansa, niin teille annetaan lisäksi myös nämä. 

Ja muutamaa jaetta myöhemmin Jeesus vielä jatkaa: 

Missä on teidän aarteenne, siellä on teidän sydämenne. 

Tuleeko meidän turvallisuudentunteemme siis perinnöistä, lottovoitoista, korkeista palkoista, muhkeista pankkitileistä ja isoista varastoista pullollaan kaikkea hyvää? Vai tuleeko se siitä, että meillä on Isä, joka kyllä näkee tarpeemme ja päivä kerrallaan pitää meistä huolen? Vaikka sitten palkka olisi pieni tai sitä ei olisi ollenkaan. Mihin panemme luottamuksemme? 

Taas kerran saamme opetella katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia. Jos Isämme huolehtii niistä, eikö hän pitäisi huolen myös meistä? Etsitään ensin hänen valtakuntaansa ja kerätään aarteita taivaaseen, niin kyllä se kaikki muukin jotenkin järjestyy. Päivä kerrallaan. Isän taskuun, Pojan laskuun! 

tiistai 28. joulukuuta 2021

Siinä on rakkaus

 

Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain. Sinua minun sieluni janoaa, sinua kaipaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa. 

Ps. 63:2 

Joskus kun lukee tuollaisia jakeita Raamatusta, niihin on helppo eläytyä. Mutta voihan ihminen olla sellaisessakin hengellisessä kuivuudessa, ettei osaa tai jaksa edes janota ja kaivata Jumalaa. Tulee syyllinen olo, kun kaipaakin enemmän hänen siunauksiaan, lahjojaan ja rukousvastauksiaan kuin häntä itseään, hänen läheisyyttään. Niin oman navan ja omien tarpeiden ympärille elämä voi keskittyä. Kaukana ovat monesti pyhät ja hurskaat tunnelmat. 

Isämme onneksi välittää niistä meidän tarpeistamme ja rukousaiheistammekin. Hän myös tietää, millaista tekoa me olemme, ja silti hän rakastaa meitä. Herra tietää, miten syntisyytemme on saastuttanut senkin, mikä on parasta meissä, meidän hurskautemmekin: 

Kaikista meistä on tullut kuin saastaa ja kaikki meidän vanhurskautemme on kuin tahrainen vaate. Kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli. 

Jes. 64:5 

Juuri tällaisia syntisiä Taivaan Isä armahtaa: 

Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät. Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa, että olemme tomua. 

Ps. 103:12-14 

Onneksi tässä uskonelämässä ei ole kysymys siitä, miten paljon omasta sydämestä löytyy rakkautta, hurskautta ja hartautta. Vaan: 

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 

1. Joh. 4:10 

Ei tarvitse kaivella, mitä oman puseron alta löytyy, vaan saa katsoa Jeesukseen, hänen armoonsa ja rakkauteensa. Toinen vastaava kohta on Joh. 15:16: 

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät sitä varten, että menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi ja että Isä antaisi teille, mitä sitten anottekin häneltä minun nimessäni. 

Tärkeintä ei ole meidän oma valintamme, omat tekomme, oma rakkautemme, vaan se, että Jeesus itse valitsi meidät. Ja hän teki sen, vaikka tiesi jo etukäteen kaiken rakkaudettomuutemme, itsekeskeisyytemme, syntimme ja epäonnistumisemme. Sittenkin hän valitsi, sittenkin hän rakasti - ja rakastaa yhä edelleen. Jeesukselle me olemme rakkaita ja kallisarvoisia, ja hänen armonsa pukee meidät puhtaan valkoiseen pukuun joka päivä uudestaan. Syntimme on peitetty ja heitetty meren syvyyteen, josta onkiminen on kielletty! 

Ja sen kuivan ja nääntyvän maan Herra voi muuttaa lähteitten maaksi. Hän voi tehdä tien autiomaahan ja joen kuivuuden keskelle. Jeesus itse antaa meille sen rakkauden, Hengen palon ja innon, jota meillä ei omasta takaa ole. Hän on kaiken rakkauden lähde. 

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Olosuhteista huolimatta


Poden monesti unettomuutta, ja tietysti juuri tänään, kun olin aikonut siivota talon joulukuntoon, heräsin jo kello 2.40. En tiedä saanko tänään aikaan mitään. No, onhan vielä huominen, mutta olin kyllä aikonut aatonaattona hiukan keventää ennen aaton ja joulunpyhien hässäköitä. 

Minullehan ei olisi väliä, vaikka tekisin hiukan kevyemmänkin siivouksen. Mutta tuntuu, että kaikilla muilla paitsi minulla (myös uskovaisilla) on joku pakkomielle joulun ulkoisista puitteista, joiden pitää olla joka tavalla hirveän täydelliset. Ei tule sydämeenkään joulua, jos ei kaikki ole ulkoisesti juuri niin kuin pitää. Ja jos ei vietä joulua yksin, niin täytyy vain kiltisti suoriutua kaikesta toisten toivomusten toteuttamisesta, vaikka itse haluaisi keskittyä joulun sanomaan. Ainakin meillä joulut ovat myös niin kiireisiä, ettei sellaista "Jeesus-lapsi syntyy sydämeen" -tyyppistä joulua edes ehdi tulla. Kyllä siinä joulun päivänsankari on melko lailla sivuosassa. Vasta joulun jälkeen ehtii häntäkin taas ajatella. 

Taas tulee mieleen se, mitä kirjoitin täällä viime joulun alla otsikolla Kaaoksenkin keskelle Jeesus tulee. Jeesus itse syntyi hämärään, haisevaan ja sotkuiseen eläinten suojaan, mutta silti meille ei tule joulu, jos kaikki ei ole luksusta ja viimeisen päälle. 

Mutta olivatpa meidän ulkoiset tai sisäiset olosuhteemme jouluna millaiset tahansa, vaikka koti olisi sotkuinen, sydän rikki ja kaikki muutenkin rempallaan ja omasta tai toisten mielestä joulu olisi pilalla, niin itse joulun sankari Jeesus tahtoo tänäkin jouluna elää meidän sydämissämme. Kun meillä on hänet, meillä on kaikki, menivätpä tietyt kolme päivää vuodesta hyvin tai huonosti. Ja kun meillä on Jeesus, silloin sydämessä on ihan tarpeeksi joulua, vaikka meillä ei olisi jotain tiettyä fiilistä, jota niin hirveästi tavoittelemme tähän aikaan vuodesta. 

Siunausta ja Jeesuksen läsnäoloa jouluusi! 

torstai 16. joulukuuta 2021

Sotkuiset elämän langat


Olen näköjään postaillut nyt noin kuukauden välein. Täällä ollaan vaihteeksi. Tässä muutama viikko sitten kaivoin esiin pienen muovipussin, jossa minulla on vuosien ajan ollut sekalainen valikoima erivärisiä lankarullia. Ne olivat ajan mittaan sotkeutuneet jonkin verran toisiinsa. Mutta nyt kun en ollut vuosiin edes käyttänyt niitä ja avasin pussin, langat olivat menneet entistä pahemmin sekaisin. Se oli jo sellainen sekasotku, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin heittää kaikki roskiin. 

Tuollainen sekasotku meidän elämämmekin voi joskus olla. Niistä elämän langoista ei pieni ihminen ota selvää, missä oikein mennään, miten tässä näin kävi ja miten nämä umpisolmut saataisiin auki. Vieläkö tästä joskus päästään selville vesille ja helpottaako tämä tilanne joskus? 

Jumalalle ne meidän sekaisin menneet lankamme eivät onneksi ole mahdottomia selvittää. Hänen ei tarvitse luovuttaa ja heittää kaikkea roskiin, niin kuin minä tein. Meistä voi näyttää, ettei edes Jumala voi enää tehdä näille asioille mitään. Mutta sittenkin hän voi. 

Markuksen evankeliumin 9. luvussa kerrotaan isästä, joka oli epätoivoinen, kun hänen poikansa oli niin vaikeasti riivattu, eivätkä edes opetuslapset voineet auttaa poikaa. Silloin mies kääntyi Jeesuksen puoleen ja sanoi: 

Mutta jos sinä voit jotakin, niin auta ja armahda meitä! 

Ja Jeesus vastasi: 

Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. 

Silloin mies pyysi Jeesusta auttamaan häntä hänen epäuskossaan. Hänen oma uskonsa ei riittänyt siihen, että mikään voisi muuttua. Mutta Jeesus todella auttoi ja armahti, kun hän paransi miehen pojan. 

Jos emme tällä hetkellä ota selvää elämämme sekaisesta lankavyyhdistä, saamme muistaa sen, mitä Maija-Liisa Heiskanen sanoo kirjassa Aamun sana

Jos katselet taideteosta läheltä, näet vain yksityiskohtia. Vasta kun siirryt kauemmas, näet kokonaisuuksia. 
  Älä hätäänny, lapseni, jos et ymmärrä tänään kaikkea, huomenna näet jo enemmän. 

Ajallaan Jumala voi tehdä tästäkin sekasotkusta jotain kaunista. Ehkä hänellä on taideteoksen työmaa kesken sinun elämässäsi, ja keskeneräiset työmaat voivat olla sekaisia paikkoja. Mutta jotain uutta siitä on koko ajan syntymässä. Toivoa on! 

Mitä minä teen, sitä sinä et nyt käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät. 

Joh. 13:7 

Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut. 

Room. 8:28 

Jatka rohkeasti

Luen aamuisin yhden luvun Vanhasta ja yhden Uudesta testamentista. Joskus käy niin, että molemmissa puhutaan samasta asiasta. Niin nytkin, k...