maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kuka voi syyttää?

Kun tämän aamun lukuvuorossa Raamatusta olivat Jes. 50 ja Room. 8, yllättäen niissä molemmissa puhuttiin samasta aiheesta: syyttämisestä, syyllisyydestä ja syyttömäksi julistamisesta:

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. 
  Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on kuollut, onpa hänet vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme. 

Room. 8:33-34

Lähellä on hän, joka julistaa minut syyttömäksi; kuka voi käydä oikeutta minun kanssani! Astukaamme yhdessä esiin. Kuka on minun vastapuoleni? Tulkoon hän tänne! 
  Katso, Herra, Herra auttaa minua, kuka voi tuomita minut syylliseksi? Kaikki he hajoavat kuin vaate, koi syö heidät. 

Jes. 50:8-9

Kuka voi syyttää meitä, kuka voi tuomita syylliseksi? Kyllä ihmiset paljon syyttelevät ja syyllistävät toisiaan, sekä syystä että syyttä. Niin syyttävät myös omatuntomme ja sielunvihollinen. Ja kyllä meissä paljon syytä, vikaa ja syntiä on. Mutta mitä ikinä todellista syyllisyyttä ja syntiä meillä onkin, kaiken sen Jeesuksen veri pesee puhtaaksi, kun turvaamme häneen. Velkamme on jo sovitettu, rangaistuksen joka ainoasta synnistämme on Jeesus kärsinyt. Juuri siitäkin synnistä, joka sinua juuri nyt erityisesti painaa.

Silloin kun ihmiset syyttelevät ja käyvät oikeutta meitä vastaan, siinä ei armoa anneta. Mutta millainen on Jumalan oikeudenkäynti? Siitäkin Jesaja kertoo, Jes. 1:18:

Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat villanvalkoisiksi. 

Jumalan oikeudenkäynnissä saamme puolustusasianajajaksemme itsensä Jeesuksen Kristuksen, ja meidän kaikki syntimme annetaan anteeksi. Meidän Puolustajamme on itse kärsinyt rangaistuksen; niinpä lähellä on hän, joka julistaa minut syyttömäksi. Hän vapauttaa meidät syyllisyyden kuorman alta; hän tahtoo johdattaa täydelliseen vapauteen. sinne pelastuksen auringon alle, jossa "te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella." (Mal. 3:20) Hän voi antaa meille pelastuksen ilon. Uudestaan tai ensimmäistä kertaa.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu. 

Jes. 40:2, KR -92

Kuka voikaan syyttää meitä? Jeesuksen täytetty työ riittää. Armo riittää. Ja vielä nyt taivaassa Jeesus rukoilee juuri sinun puolestasi.

Mitä taas tulee väärään, sairaaseen syyllisyyteen, siihen ei tarvita anteeksiantoa, vaan muunlaista paranemista. Siitä kertoo ainakin Anna-Liisa Valtavaaran kirja Syyllinen olo - syystä vai suotta? Minullakin on se hyllyssäni, mutta en ole saanut vielä luettua sitä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Ei tarvitse olla sankari

Tänään kiukuttelin Jumalalle väsyneenä tietystä jo vuosia jatkuneesta tilanteesta. Minulta, joka en todellakaan ole vahva, vaan äärettömän heikko, on aivan liian pitkään odotettu ja edelleen odotetaan, että minun pitäisi jaksaa olla vahva pelastaja ja sankari tilanteessa, josta en voi oikein lähteä pakoonkaan, kun ei ole ketään, joka voisi korvata minut siinä asiassa. Eikä loppua näy.

Aivan kuin hukkuvan pitäisi jaksaa pelastaa toinen hukkuva, kun ketään muitakaan ei ole lähistöllä.

Taas kerran kapinoin ja kiukuttelin siis tosiaan Jumalalle, että eikö tämä voisi jo loppua, minä en jaksa enää. En jaksa olla mikään sankari!!! Eikö Jumala voisi jo auttaa ja tehdä jotain?

Silloin tuli mieleen Sef. 3:17. Muistin, että siellä puhutaan "sankarista, joka auttaa". Itse luen nykyään eniten Raamattu Kansalle -käännöstä, mutta en yhtään muista, miten siellä mikäkin kohta sanotaan. Yllätyksekseni siellä sanottiin näin:

Herra, sinun Jumalasi, on keskelläsi, hän on pelastava sankari. Hän iloitsee sinusta suuresti, hän tyynnyttää sinut rakkaudessaan, riemuiten hän sinusta riemuitsee. 

Halleluja! Ei tarvitse olla pelastaja eikä sankari, sillä Herra on se pelastava sankari! Jotenkin tuntui kuin raskas paino olisi pudonnut hartioilta ja kivi vierähtänyt sydämeltä, kun muistin tämän. Ehkäpä saan heittää ne sopimattomat roolivaatteet menemään. Jospa vihdoin Herra ilmestyisi sinä pelastavana sankarina, joka hän on. Jospa hän olisi nyt se vahva ja minä saisin vihdoin luvan olla heikko. Vaikka en tiedäkään, miten se käytännössä voisi toteutua juuri tässä tilanteessa. Mutta Kaikkivaltiaalla Jumalalla on keinonsa ja mahdollisuutensa.

Eikä hän vain ole sankari; eikä hän vain iloitse ja riemuitse meistä. Hän voi vielä tyynnyttääkin meidät rakkaudessaan.

Vuoden 1938 käännös puhuu sankarista, joka auttaa. Ja vuoden 1992 käännös sanoo:

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. 

Hän on auttajamme. Vaikka me olemme heikkoja ja avuttomia, hän voi ja tahtoo auttaa. Helposti tulee mieleen, että pitäisi jaksaa olla uskossaankin jotenkin sankarillinen, vahva, iloinen ja ylistävä, jos haluaa Jumalalta mitään saada. Pitäisi jotenkin lujalla uskolla ansaita rukousvastaukset ja Jumalan huolenpito. Mutta vaikka emme jaksaisi kuin valittaa ja huoata, kyllä ne valitukset ja huokaukset kuullaan:

Ja israelilaiset huokailivat orjuuttansa ja valittivat, ja heidän huutonsa heidän orjuutensa tähden nousi Jumalan tykö. Ja Jumala kuuli heidän vaikeroimisensa, ja Jumala muisti liittonsa... Ja Jumala katsoi israelilaisten puoleen, ja Jumala piti heistä huolta. 

2. Moos. 2:23-25, KR -38

Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja hän kuulee minun ääneni. 

Ps. 55:17, KR -38

Saamme luottaa Herraan, joka on vahva auttaja ja pelastava sankari. Hän on sitä silloinkin, kun me emme jaksa siihen edes uskoa. Hän voi kaiken, ja hänen voimansa voi tulla täydelliseksi meidän heikkoudessamme. Meidän ei tarvitse olla sankareita, vaan saamme heittäytyä koko painollamme Sankarimme vahvojen käsivarsien varaan. 

Unohtaako äiti lapsensa?

Riemuitkaa, taivaat, iloitse maa! Puhjetkaa riemuhuutoon, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiaan! 
  Mutta Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Herra on minut unohtanut." 
  Unohtaako nainen rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. 
  Katso, kämmeniini olen sinun piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni. 

Jes. 49:13-16

Näin mekin monesti sanomme. Jumala lupaa lohduttaa ja armahtaa meitä, mutta me sanomme: Herra on hylännyt ja unohtanut minut, hän ei välitä minusta. Ehkä hän näkee hätäni, mutta ei vain tee mitään. Missä sinä edes olet, Jumala? Etkö välitä, että hukun?

Tässä Jesajan kohdassa Jumala sitten kysyy, unohtaako äiti lapsensa, niin ettei armahtaisi tätä. No, kyllähän äidit ja isätkin pystyvät myös hylkäämään, unohtamaan ja kohtelemaan kaltoin omia lapsiaan. Eivät maalliset vanhemmat aina armahda meitä.

Mutta Raamattu muistuttaa, että vaikka äiti unohtaisi lapsensa, Jumala ei meitä unohda. Hän on jotain paljon enemmän kuin maalliset vanhemmat; hän on täydellinen rakkaus. Vaikka maalliset vanhempamme eivät olisi lapsuudessa tai aikuisuudessa armahtaneet meitä ja välittäneet meistä, Taivaan Isä kyllä armahtaa ja välittää. Hän on ihan kämmeniinsä piirtänyt meidät.

Ei sinua ole unohdettu. Ei sinua ole jätetty yksin jaksamaan. Herra tahtoo lohduttaa ja armahtaa kurjiaan, sinuakin.

Vaikka isäni ja äitini minut hylkäisivät, Herra ottaa minut hoiviinsa. Ps. 27:10

Saati jos sanot, ettet voi häntä  nähdä. Asia on hänen edessään, odota häntä. Job 35:14

P. S. En tiedä saako kuvasta selvää, se on paperikuvasta otettu kuva. Joka tapauksessa siinä on joutsenpari poikasineen - ne poikaset vain ovat niin pieniä ruskeita pisteitä tuossa, etteivät näy kovin hyvin.

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Kun Jumala toimii toisin

Joskus Jumala kertoo meille asioista jo etukäteen, kuten tässä Jes. 48:3,5, ja sitten vielä toteuttaakin ne:

Entiset asiat minä ilmoitin kauan sitten, minun suustani ne ovat lähteneet, ja minä olen ne julki julistanut. Yhtäkkiä minä toteutin ne, ja ne tapahtuivat... Minä ilmoitin nämä asiat sinulle jo kauan sitten, annoin sinun kuulla niistä, ennen kuin ne tapahtuivat, ettet sanoisi: "Jumalankuvani on ne tehnyt, veistetty kuvani ja valettu kuvani on niin säätänyt." 

Mutta monesti elämä tuo eteen asioita, joita ei osannut ollenkaan odottaa. Sitä odotti, että sitten tapahtuu näin ja näin, mutta kaikki menikin aivan toisin. Ja vaikka Jumala olisi ehkä puhunutkin jotain jo etukäteen, usein me ymmärrämme ne lupaukset väärin, ja lopulta asiat toteutuvatkin aivan eri tavalla kuin me odotimme ja kaavailimme.

Siinä pieni ihminen sitten seisoo risteyksessä ihmetellen, että eikö näistä teistä mikään johdakaan mihinkään, eikö mikään menekään niin kuin minä kuvittelin, odotin ja toivoin. Hämärään jääneenä voi vain rukoilla laulun sanoin:

Kuljeta ja johda, tähtenä nyt hohda, 
ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää... 

Mutta voisiko tulla myös se hetki, jolloin Jumala sanoo kuten tuo Jesajan 48. luku sitten jatkuu (jakeet 6-8):

Tästä lähtien minä annan sinun kuulla uusia asioita, salattuja, joita et ole tiennyt. Ne on luotu nyt eikä aikoja sitten. Ennen tätä päivää et ole niistä kuullut, ettet voisi sanoa: "Johan minä ne tiedän!" Et ole niistä kuullut etkä tiennyt, ei ole korvasi ollut niille aikaisemmin avoin.

Jospa tulisi hetki, jolloin Jumala vihdoin avaa omia tarkoituksiaan ja suunnitelmiaan? Tästä lähtien hän antaa kuulla uusia asioita - ja tekee uutta!

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun lukuvuorossa oli tänään tuo Jesajan luku, ja kun itse olin pitkin kevättä ja kesää ihmetellyt, miten mikään niistä asioista, joita olin luullut johdatukseksi, ei näyttänytkään olevan sitä.

Tuosta tästä lähtien -sanasta tuli mieleen myös toinen raamatunkohta. Mooses valitti Jumalalle (2. Moos. 5:22-23):

"Herra, miksi olet tehnyt pahaa tälle kansalle? Miksi olet lähettänyt minut? Siitä asti kun minä menin faraon luo puhumaan sinun nimessäsi, hän on tehnyt pahaa tälle kansalle, etkä sinä suinkaan ole vapauttanut kansaasi." 

Joskus kun Jumala alkaa puhua ja johdattaa, asiat voivatkin mennä vain pahempaan suuntaan ja Jumalan lupausten toteutuminen käy entistä mahdottomammaksi. Ei näytä sittenkään tapahtuvan mitään siitä, mitä Jumala lupasi; hän ei tunnu tekevän mitään.

Mutta mitä sanoi Jumala silloin Moosekselle (2. Moos. 6:1):

Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Nyt saat nähdä, mitä minä teen faraolle. Väkevän käden pakottamana hän päästää israelilaiset, ja väkevän käden pakottamana hän karkottaa heidät maastaan." 

Nyt saat nähdä, sanoi Herra! Ehkä ajallaan myös meille tulee se hetki, jolloin hän sanoo nuo samat sanat: Nyt saat nähdä, mitä minä teen! Ja hän puuttuu asioihin ja avaa tien tiettömään korpeen.

Tämän tekstin kirjoittamiseen tuntui tulevan kovasti esteitä, kun ensin aamulla, kun aioin kirjoittaa, mahani tuli kipeäksi, ja nyt kun sitten oikeasti aloitin, tänne tuli kova ukkonen, jollaisia tässä meillä ei yleensä ole. Se hiukan häiritsi keskittymistä. No, onneksi läppärissä riitti latausta ja pääsin loppuun asti - jospa nyt tekniikka vielä pelaisi ja saisin tämän julkaistua.

Siunausta sinulle!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Hän ei sammuta toivoasi

Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja heikosti palavaa kynttilänsydäntä hän ei sammuta. 

Jes. 42:3

Jos meidän sisällämme lepattaa vain pieni, arka uskon liekki tai jos toivon kynttilä jaksaa palaa vain heikosti, ei Jeesus sitä sammuta. Hän ei ole niin kuin jotkut ihmiset, joille kelpaa vain suuri ja varma usko tai vain vahvat ja onnistuneet uskovaiset. Jeesus on lähellä heikkoa ja murtunutta. Eikä hän lyö lyötyä niin kuin ihmiset usein tekevät. Hän ei muserra särjettyä.

Jeesushan on tullut tuomaan juuri valoa ja toivoa maailmaan. Hänellä on meitä kohtaan rauhan, ei tuhon ajatukset. Hän tahtoo vahvistaa sitä heikkoa uskon ja toivon liekkiä sisällämme; hän tahtoo antaa tulevaisuuden ja toivon.

Abrahamkin toivoi, vaikka ei toivoa ollut (Room. 4.). Ja Jaakko Löytty laulaa:

Vielä mä toivon, vaikkei täällä 
toivoa olis ollenkaan. 
Tarraudun käteen Vapahtajan. 
Käy, Herra, meitä siunaamaan. 

Toisessa laulussa Jumalan antamasta toivosta ihan riemuitaan:

Voi mikä riemu, kun itse Jumala toivoa tuhlaa taas meihin toivottomiin! 

Itse olen viime aikoina ollut väsynyt ja tyhjää täynnä, eikä ole ollut mitään sanottavaa täällä blogissa. Tämän verran tuli tänään mieleen, kun Raamatun äärellä lukuvuorossa olivat Jes. 42 ja Room. 4.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, 
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. 
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. 
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo! 

Virsi 600:3
sanat Dietrich Bonhoeffer, suom. Anna-Maija Raittila

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Että minä pääsisin kipuja kärsimästä

Mutta Jabes oli suuremmassa arvossa pidetty kuin veljensä; ja hänen äitinsä oli antanut hänelle nimen Jabes sanoen: "Olen synnyttänyt hänet kipuja kärsien." 
  Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua. 

1. Aik. 4:9-10

Tämä ote on vuoden 1938 raamatunkäännöksestä. Kuten tavallista, eri käännökset eroavat toisistaan, niinpä Jabeskin on nykyisessä käännöksessä Jaebes ja Raamattu kansalle -käännöksessä Javes. Revi niistä ja valitse paras. Vanhassa käännöksessä puhutaan kivusta ja uudessa vaivasta; Jabes rukoilee siellä uudessa käännöksessä näin: "Kunpa... päästäisit minut onnettomuuksista ja vaivoista." 

Jabesin nimi muistuttaa alaviitteiden mukaan heprean sanaa oseb, kipu, vaiva.

Olen joskus kauan sitten lukenut kirjan Jabesin rukous, mutta siitä en muista enää mitään. Jaan hiukan omia ajatuksiani aiheesta.

Minua puhuttelee tuo Jabesin kipua tarkoittanut nimi. Siihen aikaanhan ihmisen nimi merkitsi aina jotain, se kertoi kyseisestä henkilöstä ja leimasi hänet nimensä mukaiseksi. Esimerkiksi Jaakobista tuli pettäjä ihan nimensä mukaan. Nimi oli enne, kirjaimellisesti.

Meidän suomalaiset nimemme eivät kerro ihmisestä samalla tavalla, esimerkiksi Minna on vain Minna. On toki kuvaaviakin nimiä; juuri tänään näin lehdestä, että jonkun nimi on peräti Myrsky. No, toivottavasti se nimi ei ole kovin enteellinen.

Ihmisestä tulee kuitenkin usein sitä, miksi häntä lapsena ja nuorena sanotaan. Jos joutuu joko kotona tai koulussa kuulemaan, ettei sinusta ole mihinkään, tai kokemaan, ettei kukaan halua olla ystäväsi, sellaiset asiat jäävät helposti leimaamaan ihmistä aivan niin kuin nuo Raamatun aikaiset nimet. Siitä tulee liian helposti identiteetti.

Varmasti tuosta syystä Jabeskin rukoili, ettei se hänen päälleen sälytetty kipuleima seuraisi häntä koko loppuelämänsä ajan. Hän oli saanut kuulla siitä aivan tarpeekseen, ja ehkäpä hän oli myös kokenut kipuja. Niin henkinen kuin fyysinenkin kipu ovat asioita, jotka todella sattuvat, ja niiden kantaminen on raskas taakka, varsinkin jos kipu jatkuu vuosikausien ajan ja / tai on erityisen voimakasta.

Oli ihanaa, että Jumala armahti Jabesia ja vastasi hänen hartaaseen rukoukseensa.

Tästähän ei voi tehdä oppia, että me pääsisimme kaikesta kivusta ja vaivasta, mutta meillä on lupa rukoilla niin kuin Jabeskin, ja Herra päättää, miten hän vastaa. Ottaako hän kivun pois kokonaan tai osittain, helpottaako hän sitä väliaikaisesti vai pysyvästi, vastaako hän heti vai myöhemmin.

Mehän emme voi määräillä Kaikkivaltiasta, mutta rukoilla saamme, ja kyllä hän voi vastata myös myöntävästi. Henkinen kipu voi helpottaa, haavat voivat parantua - ja jopa fyysinen kipu voi joko parantua tai helpottaa ainakin ajoittain ja väliaikaisesti.

Itsekin olen saanut kokea, että haavoja on parannettu niin, että saan olla edes "vähän ehjempi ehkä kuin eilen". Lapsena minuun lyödyt leimat eivät ole ikuisia, elinkautisia, vaikka totta kai osa niistä vaikuttaa minussa vieläkin. Eihän täällä kukaan tule täysin ehjäksi.

Myös fyysisessä kivussa sain viime syksynä kokea helpotusta, josta kerroinkin blogissa, jota pidin silloin. Kun kipu meni niin pahaksi, etten saanut öisin nukutuksi, en edes lääkkeillä, ja lopulta lääkkeetkin kiellettiin minulta, kun maksa-arvot olivat nousseet liikaa, Jumala armahti minua. Vaikka kipu vaivasi edelleen päivisin, aloin saada nukuttua öisin, kiitos Jumalalle!

Toki minua hävettää edes kertoa tällaista, koska fyysinen kipu oli joka tapauksessa minun kohdallani vain muutaman kuukauden juttu, kun taas toiset kärsivät jatkuvasta kivusta jopa koko elämänsä ajan. Mutta puolustuksekseni kerrottakoon, että on minulla ollut elämäni aikana kärsimystä muilla rintamilla senkin edestä, ja onneksi Jumala sitten jossain kohtaa vähän armahtaakin.

Olen saanut myös iloita eräästä syöpää sairastavasta Facebook-kaverista, joka on jakanut monena aamuna ilouutisia, että on saanut nukkua yönsä ilman kipuja. Kiitos Jeesus, että olet häntäkin armahtanut!

Halusin jakaa nämä ajatukset rohkaisuksi, että saamme rukoilla, ja että meillä myös on rukouksia kuuleva Jumala, joka näkee hätämme ja tahtoo vastata ja auttaa siten kuin näkee itse kunkin kohdalla parhaaksi. Kun opetuslapset kysyivät myrskyssä Jeesukselta: "Etkö välitä siitä, että me hukumme?" (Mark. 4:38), niin kyllä hän välitti. Sitä samaa mekin usein kyselemme, mutta kyllä Jeesus välittää myös meistä. Hän on lähempänä kuin arvaammekaan. Hän on myös siellä missä sinä tuskailet kipujesi kanssa. Juuri siellä. Juuri nyt.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Saat olla pieni ja heikko

Nyt kesällä pari muualla asuvaa ystävääni kyläili meillä ja esittelin heille paikallisia maisemia. Yhdellä upealla näköalapaikalla olen itse ollut niin sokea, että olen huomannut vain sen näköalan. Toinen ystävistäni sen sijaan kiinnitti huomiota siihen, miten upeita kiviä maassa oli. Niitä oli todella moneen lähtöön, ne olivat monella eri tavalla hienoja.

Huomasimme sitten pari kiveä, jotka olivat kuin iso ja pieni jalanjälki. Niistä mieleeni muistui hyllyssäni oleva Maija Paavilaisen kirja Tavoitteita, jossa on hänen piirroksiaan ja jokaisen yhteydessä on myös lyhyt ajatus. Yksi niistä kuvista ja ajatuksista on jäänyt pysyvästi mieleeni, koska se oli itselleni niin koskettava ja rohkaiseva silloin, kun sen näin ensimmäisen kerran. Ja edelleen se on sitä.

Siinä kuvassa elefantti ja hiiri kävelevät vierekkäin. Elefantilla on isot askeleet ja jalanjäljet, hiirellä pienet. Kuvateksti sanoo:

Kun Jumala mittaa askeleitamme
hän muistaa katsoa kengännumeroon

Se tuli noista kivien muodostamista jalanjäljistäkin mieleen. Mikä armollinen Jumala meillä on! Ei hän vaadi meiltä jotain sellaista, mitä meillä ei ole. Pienen ja heikon on lupa olla pieni ja heikko. Väsynyt saa olla väsynyt. Jolle on lusikalla annettu, siltä ei voi kauhalla vaatia. Jokainen saa elää ja toimia voimiensa, kykyjensä ja lahjojensa puitteissa. Sen mukaan, mitä Jumala itse on meille antanut.

Ei Jeesuksen leiviskä/talenttivertauksessakaan siltä yhden leiviskän / talentin saaneelta vaadittu viiden tai kymmenen talentin käyttämistä, vaan vain sen yhden, jonka hän oli saanut.

Toki meillä on taipumusta ajatella, että se yhden talentin mies oli saanut tosi vähän, mutta ei se aivan niinkään ollut. Raamattuni alaviitteessä kerrotaan: Talentti oli tuon ajan suurin rahayksikkö. Se vastasi 6000:ta denaaria. Yksi denaari oli työmiehen tavallinen päiväpalkka. 

Se yhden talentinkin mies oli siis kuitenkin saanut peräti kuudentuhannen työmiehen päiväpalkan verran rahaa käytettäväkseen. Sekin oli paljon. Mutta enempää ei häneltä odotettu kuin että käyttäisi sitä minkä oli saanut. Ei viittä eikä kymmentä talenttia vaan vain sitä yhtä.

Onhan toki niinkin, että Jumala voi antaa meille haasteita ja tehtäviä, jotka ylittävät luonnolliset kykymme ja voimamme, että hän itse saisi toimia kauttamme ja hänen voimansa voisi tulla täydelliseksi meidän heikkoudessamme. Mutta silloinkaan meistä itsestämme ei tule vahvoja ja suuria, vaan me saamme olla heikkoja ja Jumala on se suuri, jolle kuuluu kaikki kunnia siitä, mitä hän tekee.

Meidän kuuluukin kasvaa pienemmäksi. "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi", sanoi Johannes Kastajakin (Joh. 3:30).

Mirjami Lähteenkorvalla on ihana runo Poika ja kynttilä, jossa poika nauttii siitä, kun kynttilä valaisee ja lämmittää. Samalla hän kuitenkin ihmettelee sitä, miten kynttilä tulee aina vain pienemmäksi, ja sanoo, että hän ainakin tahtoo tulla suuremmaksi ja näyttää mitä osaa. Runo loppuu näin:

Pieni kynttilä, 
voi, kuinka sinä raukka olet pieni! 
Minä sammuttaisin sinut, 
että et kuluisi aivan loppuun, 
mutta minä tarvitsen sinua, 
kun on pimeä ja kylmä 
ja sinä valaiset ja lämmität. 

Pitääkö aina tulla pienemmäksi, 
että voi valaista ja lämmittää? 

Tällaisiakin ajatuksia voi siis herätä, kun vie ystäviään näköalapaikalle.

Kuka voi syyttää?

Kun tämän aamun lukuvuorossa Raamatusta olivat Jes. 50 ja Room. 8, yllättäen niissä molemmissa puhuttiin samasta aiheesta: syyttämisestä, ...