keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Vangituille vapautusta

 

Kun olin eilen kirjoittanut otsikolla Vaikka he nukkuisivat, muistin jälkeenpäin erään Raamatun henkilön, joka sai kokea Jumalan ihmeellistä apua keskellä yötä nukkuessaan. Sehän oli Pietari Apostolien tekojen 12. luvussa. 

Pietari oli joutunut uskonsa tähden vankilaan, ja hänet vietäisiin seuraavana päivänä oikeuden eteen. Oli yö, hän oli kahden vartijan välissä sidottuna kaksilla kahleilla ja vankilan ovellakin oli vartijat vartiossa.

Siinä kahlehdittuna ja kohtaloaan odottaessan Pietarin oli kuitenkin täytynyt saada kokea Jumalan antamaa rauhaa, koska hän nukkui. Ja mitä silloin tapahtui? 

Yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja vankihuoneessa loisti valo. Enkeli herätti Pietarin tönäisten häntä kylkeen ja sanoi: "Nouse nopeasti!" Silloin kahleet putosivat hänen käsistään. 

Enkeli käski Pietarin seurata häntä: 

Pietari lähti seuraamaan häntä, mutta ei käsittänyt, että se, mitä enkelin vaikutuksesta tapahtui, oli totta, vaan luuli näkevänsä näyn. 
  He kulkivat ensimmäisen vartion ohi ja toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupunkiin. Se aukeni heille itsestään, ja he menivät ulos... 
  Tajutessaan tilanteen Pietari sanoi: "Nyt todellakin tiedän, että Herra lähetti enkelinsä ja pelasti minut Herodeksen käsistä ja kaikesta siitä, mitä juutalaiset odottivat." 

On monia tilanteita, joissa ihminen voi itse toimia ja auttaa itseään. Mutta paljon on niitäkin tilanteita, joissa ei tunnu olevan mitään inhimillistä apua. Tilanne voi näyttää toivottomalta. Ei Pietarikaan olisi pystynyt itse omin avuin vapauttamaan itseään vankilasta ja kävelemään sieltä ulos. Näytti siltä kuin hän olisi ollut täysin olosuhteiden armoilla. 

Mutta Jumala on kaikkien meidän olosuhteidemme yläpuolella ja hän on erikoistunut toivottomiin tapauksiin! Hän voi avata ulospääsyn juuri sieltä yön pimeydestä, vankeudesta, kahleista ja umpikujasta, jossa ihminen on täysin avuton ja epätoivoinen. Kun meidän mahdollisuutemme loppuvat, vielä silloinkin Jumala voi! Silloin hän vasta oikein voikin näyttää oman voimansa, kun me olemme täysin riippuvaisia hänen avustaan. 

Jeesus tuli julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista, kuten jo Jes. 61:1 ennustaa hänestä. Tänäänkin hänellä on käsissään ne rautaportin avaimet, niin että portti ulos vapauteen voi avautua edessämme aivan itsestään. Jeesus on hän, joka avaa, eikä kukaan sulje (Ilm. 3:7).

Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut meitä heidän hampaittensa raadeltaviksi. Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjien ansasta. Ansa särkyi, ja me pääsimme pakoon. 

Ps. 124:6-7 

Minä, minä olen teidän lohduttajanne. Mikä olet sinä, joka pelkäät kuolevaista ihmistä, ihmislasta, jonka käy kuin ruohon, 
  ja unohdat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan auki ja laskenut maan perustukset, sinä joka vapiset aina ja kaiket päivät sortajan vihan edessä, kun hän tähtää jousellaan tuhotakseen? Mutta missä on sortajan viha? 
  Pian päästetään kumarainen vanki vapaaksi. Ei hän vankikuoppaan kuole, eikä häneltä leipää puutu. 

Jes. 51:12-14

tiistai 15. joulukuuta 2020

Vaikka he nukkuisivat

 

Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. 

Ps. 127:2 

Elämän mahdottomuuksien keskellä meille voi helposti tulla tunne, ettei edes Jumala pysty tekemään sitä asiaa, jota rukoilemme. Ja että jos se on minun uskostani kiinni, sitä ei ainakaan tapahdu, koska minä en jaksa uskoa. 

Mutta Jumala voi todella tehdä asioita jopa meidän nukkuessamme! Jopa ihmeitä! Tuo psalmin jae tuli mieleeni eilen, kun eräs Facebook-kaverini oli jakanut otteen jostain julkaisusta. Kirja, lehti vai mikä julkaisu se sitten olikaan, mutta joka tapauksessa siinä kerrottiin Niilo Yli-Vainiosta, kun hänen sydämensä oli todella kipeä ja hän oli hyvin huonossa kunnossa. 

Heikossa kunnossa Niilo meni jonkun amerikkalaisen parantajaevankelistan rukousjonoon, mutta mitään ei tapahtunut. Ei ollut vielä Jumalan aika Niilon kohdalla. Sitten kului puoli vuotta, ja taas eräänä yönä Niilo valvoi kivun kourissa. Kirja kertoo: 

Vain Niilo valvoi kipunsa kourissa. Hän rukoili taas. Hän vetosi Herran omiin sanoihin: "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen." 
  Niilo nukahti viimein kasvoilleen. Johonkin aikaan aamuyöllä hän heräsi siihen, että voimakkaat mutta lempeät kädet koskettivat häntä takaapäin. Niilon tuli samassa äärettömän hyvä olla. Hän kuuli hiljaisen äänen, joka sanoi lohduttavat sanat: 
  - Minä parannan sinut. 
  Samassa Niilo huomasi, että häntä ei koskenut mihinkään. Ihmeellinen tunne pitkästä aikaa! Niilo oli täysin varma siitä, että hän oli terve. 
  - Kiitos, Jeesus! Niilo kuiskasi. Muuta hän ei juuri ennättänytkään sanoa, ennen kuin nukahti syvään, rauhalliseen uneen. 

Minua puhutteli tässä se, että kun Jeesus halusi parantaa, siinä ei tarvinnut Niilon olla edes hereillä eikä siinä tarvittu Niilon taholta mitään yrittämistä. Hän oli kipunsa keskellä vain rukoillut, niin kuin hän oli jo kauan rukoillut. Ja sitten hän nukahti. 

Kun Jumala tahtoo toimia meidän elämässämme, meidän ei tarvitse saada sitä aikaan omilla pinnistyksillämme, ponnistuksillamme tai suurella uskollamme. Sen, minkä hän aikoo tehdä, sen hän tekee ihan ilman meidän apuammekin. Se voi tapahtua ihan itsekseen, jopa nukkuessamme, niin kuin Niilo Yli-Vainiolle kävi. Sitä taas, mikä ei ole Jumalasta, me emme voi pakottaa häntä tekemään, vaikka seisoisimme päällämme. 

Kuten Niilon tapauksesta nähdään, Jumala voi myös toimia ihan kotioloissa ja tavallisen arjen keskellä. Ei siihen tarvita jotain suurta julistajaa rukoilemaan eikä mitään ihmeellisiä puitteita. Hän on meidän kanssamme juuri siellä, missä milloinkin olemme. Juuri nytkin. 

Facebookissa ihmiset jakavat välillä tätäkin ajatusta: 

Sydämeni on levossa tietäen, että se, 
mikä oli tarkoitettu minulle, 
ei koskaan ohita minua, 
ja se mikä ohittaa minut 
ei koskaan ollut tarkoitettu minulle. 

Mekin voimme olla levossa, koska kyllä Taivaan Isä näkee kaikki tarpeemme ja hän myös tietää niihin parhaiten sopivat vastaukset ja rukousvastauksille sen juuri oikean ajoituksen. Sen, minkä hän on osallemme varannut, hän kyllä vie päätökseen. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Jeesuksen kohtaamisia

 

Muutamia ajatuksia Johanneksen evankeliumin 20. luvusta, joka oli minulla lukuvuorossa tänä aamuna. 

Magdalan Maria oli pääsiäisaamuna surun murtamana Jeesuksen tyhjän haudan luona. Ensin Jeesus oli kuollut ja sitten hänen ruumiinsakin oli kadonnut haudasta jonnekin. Silloin hän näki haudassa kaksi enkeliä, jotka kysyivät häneltä, mitä hän itki. Maria vastasi: 

Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu. 

Meiltäkin voi vaikeina aikoina olla Jeesus niin hukassa, että tuntuu kuin hänet olisi viety pois, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu. 

Kun Jeesus oli kuitenkin noussut kuolleista ja ilmestyi Marialle ilmielävänä, Maria ei edes tuntenut häntä, vaan luuli miestä puutarhuriksi - kunnes Jeesus sanoi hänelle yhden sanan, hänen oman nimensä: Maria! Siitä Maria tunnisti hänet omaksi rakkaaksi Herrakseen. Näin Jeesus lähestyy meitäkin aivan yhtä rakkaasti, lempeästi ja henkilökohtaisesti. Hän kutsuu meitä nimeltä - ja me tunnistamme hänet taas. Ehkä pitkienkin pimeiden laaksojen jälkeen. Meille koittaa uusi pääsiäisaamu: Jeesus elää sittenkin! 

Tällaista pääsiäisjuttua tänään, vaikka joulu on tulossa. 

Sitten kerrotaan: 

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi: "Rauha teille!" 
  Sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he näkivät Herran. 
  Jeesus sanoi heille taas: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." 
  Näin sanottuaan hän puhalsi heitä kohti ja sanoi heille: "Ottakaa vastaan Pyhä Henki."  

He olivat pelon takia sulkeutuneet sisään, lukittujen ovien taakse. Tähän meidän on helppo eläytyä nyt korona-aikana, kun olemme sulkeutuneet sisään viruksen, näkymättömän vihollisen pelosta. Mutta meidänkin lukkojemme läpi Jeesus tahtoo tulla ja hän sanoo: "Rauha teille!" 

Eivätkä Jeesuksen sanat ole vain sanoja, vaan niissä on voima. Hänen sanansa pystyy antamaan meille sen rauhan, jota hän toivottaa. Ja niin kuin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran, mekin saamme iloita hänen kohtaamisestaan. Hänellä on meillekin myös tehtävä, niin kuin hän tuossa lupasi lähettää ne pelokkaina piileskelleet opetuslapset työhönsä. Hän lupasi myös Pyhän Hengen voimaksi siihen työhön. Ei tarvitse lähteä omassa voimassa. 

Ja yhä uudestaan Jeesus tulee lukkojen läpi: 

Kahdeksan päivän kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas sisällä, ja Tuomas oli heidän kanssaan. Ovet olivat lukittuina, mutta Jeesus tuli ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" 

Opetuslapset olivat saaneet kohdata elävän, ylösnousseen Jeesuksen, mutta aina vain he kokoontuivat lukkojen takana. Heitä taisi vieläkin pelottaa. Mutta uudestaan ja uudestaan Jeesus tulee meidän lukkojemme läpi, meidän pelkojemme keskelle, ja yhä uudestaan hänellä on sama tervehdys: "Rauha teille!" Aina uudestaan hän tahtoo tulla ja tuoda lahjanaan sen rauhansa, joka ylittää ymmärryksen. 

Tuolla kerralla myös Tuomas sai nähdä Jeesuksen ja sai jopa koskettaa hänen haavojaan. Viimeisestäkin, joka vielä epäili, Jeesus piti huolta. Tuomasta ei jätetty yksin epäilyksiinsä. 

Näin Vapahtajamme pitää huolta meistäkin tänään. Hän tulee sisään meidän suljetuista ovistamme, hän näkee pelkomme ja rohkaisee: Älkää pelätkö, minä se olen. Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. 

tiistai 8. joulukuuta 2020

Kaaoksenkin keskelle Jeesus tulee

 

Viime aikoina olen ollut niin talviunessa, että vaikka olisi ollut jotain sanottavaakin, en ole jaksanut tulla tänne blogiin kirjoittamaan. Nämäkin ajatukset aioin jakaa jo ensimmäisenä adventtina, mutta ehtiväthän ne vieläkin. 

Silloin ensimmäisenä adventtina katsoimme televisiosta jumalanpalvelusta, mutta minua häiritsi olohuoneemme sotkuisuus. Ajattelin, että eihän tällaisessa ympäristössä voi päästä juhlatunnelmaan. Meille ihmisille kun adventissa ja joulussa ovat niin tärkeitä nuo tunnelmat... 

Mutta sitten tuli mieleen, että sotkun keskellehän Jeesus juuri syntyi. Siellä tallissa ei varmasti ollut erityisen kiiltokuvamaiset tunnelmat. Jeesuksen ensimmäinen sänkykin oli eläinten syöttökaukalo. Ja eläimet tietysti myös haisevat, samoin niiden jätökset. Joten se oli hyvin kaukana meidän putipuhtaista joulutunnelmistamme. 

Tänäkin adventin aikana ja jouluna Jeesus tulee meidän elämämme sisäisen ja ulkoisen sotkun ja kaaoksen keskelle. Hänelle ei tarvitse olla vieraskorea, vaan hän kyllä tietää jo etukäteen kaikki meidän olosuhteemme, olotilamme ja mielentilamme. Hän sanoo niin kuin Pergamonin seurakunnalle (Ilm. 2:13): 

Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä on Saatanan valtaistuin. 

Mitä se sellainen Saatanan valtaistuin Pergamonissa tarkoitti, sitä en tiedä, mutta meidänkin elämässämme ja ympärillämme voi olla yhtä ja toista vaikeaa, ahdistavaa ja kipeää. Sen kaiken Jeesus tietää, ja juuri sen keskelle hän tahtoo tulla. Tärkeintä hänelle on sydän, joka tahtoo ottaa hänet vastaan. 

Juuri sinne, missä me asumme, Jeesus lupaa tulla ja jäädä asumaan meidän kanssamme (Joh. 14:23): 

Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan. 

Kun uskomme Jeesukseen, hän asuu meidän sydämissämme. Hän, itse joulun Herra, maailman Vapahtaja. Vaikka meillä ei olisi jouluna mitään muuta, meillä on lahjoista suurin, Jeesus Kristus. 

Avaja porttis, ovesi, 
käy Herraas vastaan nöyrästi, 
kun itse taivaan kuningas 
sun tahtoo olla vierahas. 
Suo ilovirtes kaikua, 
on siitä riemu taivaassa. 
Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, 
hän saapuu luokse syntisen. 

Käy, Herra Jeesus, luokseni, 
tee sydämeeni majasi. 
Se täytä, Jeesus, armolla 
ja asu aina minussa. 
Taivaaseen minut johdata, 
luonasi anna riemuita. 
Jo kohta Herra saapuukin. 
Niin, aamen, Jeesus rakkahin. 

VK 2:1,5

maanantai 30. marraskuuta 2020

Tien raivaaja kulkee edellä

 

Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä. 

Miika 2:13 

Joskus tie eteenpäin tuntuu olevan aivan tukossa. On kuin lumimyrsky olisi puhaltanut ja edessä olisi vain umpihanki, jossa ei pääse kulkemaan. Inhimillisesti katsoen emme näe enää mitään tietä eteenpäin. 

Oman aikansa sellaiset tilanteet kestävät, mutta taivaassa on Jumala, jolla on jo suunniteltuna tie tästäkin eteenpäin. Hän kulkee edellämme ja raivaa meille tietä jo silloin, kun emme vielä näe mitään tapahtuvan. Taivaallisissa tapahtuu silloinkin koko ajan. Jumala valmistelee meitä, toisia ihmisiä ja olosuhteita. Ja kun oikea hetki koittaa, meidän edellämme kulkeva Kuningas on kuin lumiaura, joka raivaa meille tien siihen, mikä vielä äsken näytti umpihangelta. Silloin saamme omin silmin nähdä, että tie avautuu. 

Kun edessä tuntuu olevan mahdottomuuksien vuoria, joiden yli ei pääse, on hyvä muistella menneitä. Miten ennenkin oli tilanteita, joissa tuntui, että tästä en enää selviä ja että tästä ei ole tietä eteenpäin. Mutta aikanaan nekin vaiheet menivät ohi, ja tavalla tai toisella Jumalan apu tuli. Senkin vuoren yli kulki sittenkin tie. 

Tähän asti on Herra meitä auttanut. Tähän asti olemme selviytyneet. Eikö hän auttaisi myös tästä eteenpäin? 

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. 

Jer. 29:11

maanantai 23. marraskuuta 2020

Korkeimman suojassa


Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua. Dan. 6:23 

Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. Ps. 139:5-6 

Näinä aikoina meillä on paljon pelkoa, vielä niidenkin pelkojen lisäksi, joita meillä on ollut ennestään. Pelon ja turvattomuuden hetkinä tekee hyvää palata niihin moniin Raamatun lupauksiin, joissa puhutaan siitä, miten meidän taivaallinen Isämme suojelee ja varjelee meitä. 

Jumala oli suojamuurina jopa Danielille, joka joutui viettämään yönsä suljettuna leijonien luolaan. Luolan suulle oli tuotu kivi ja se oli suljettu sineteillä. ettei mikään voisi muuttaa Danielin kohtaloa (Dan. 6:18). Inhimillisesti ajatellen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin että Daniel kuolisi sinä yönä. 

Mutta Danielin vangitsijat eivät ottaneet huomioon, että oli yksi, joka oli heidän ja heidän leijoniensa yläpuolella. Danielilla oli suojelija, josta he eivät tienneet. Daniel asui Korkeimman suojassa ja yöpyi Kaikkivaltiaan varjossa, myös sinä vaarallisena yönä leijonien luolassa. Hänen ei tarvinnut pelätä yön kauhuja (Ps. 91:5). Jumala suojasi Danielia edestä ja takaa, laski kätensä hänen päälleen. Eikä Danielin kohtalo ollut noiden ihmisten käsissä, vaan taivaassa oli Jumala, joka päätti hänen kohtalostaan. Eikä ollut vielä tullut Danielin aika kuolla. 

Jos Daniel oli turvassa jopa leijonien luolassa, emmekö me olisi turvassa tässä ja nyt? Jumala on suojamuuri ympärillämme, eikä sen läpi pääse mikään hänen sallimattaan. Jos hän sallii jotain, sillä on oma tarkoituksensa. Mutta kuinka usein hän onkaan varjellut meitä - emme varmasti tiedä puoliakaan tilanteista, joissa hän on estänyt jotain pahaa tapahtumasta meillle. 

Pelkojenkin keskellä olemme turvassa, koska suuri ja voimakas Isämme suojaa meitä edestä ja takaa. Saamme turvautua häneen, niin kuin lapset etsivät turvaa isästään. Kohtalomme on Kaikkivaltiaan käsissä - olemme hyvissä käsissä. 

Tässä vielä yksi jae vanhan käännöksen mukaan (Esra 8:22): 

Meidän Jumalamme käsi on kaikkien päällä, jotka etsivät häntä, heidän parhaakseen. 

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Kun kaikki on kuollut


Kun Jeesus kuoli, opetuslasten maailma romahti, koska he olivat odottaneet hänestä jotain aivan muuta. Hänestähän piti tulla maanpäällisen valtakunnan kuningas. Vaikka Jeesus oli puhunut kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, opetuslapset eivät olleet ymmärtäneet siitä sanaakaan, eivätkä he edes hänen kuollessaan muistaneet noita sanoja, että olisivat saaneet niistä lohtua. 

Heiltä romahti kaikki: odotukset, toiveet, unelmat, omat kaavailut ja rakennelmat. 

Niin meillekin joskus käy, ja se on kuin kuolema. Mekin helposti odotamme "taivasta maan päälle" ja kaikkien unelmien toteutumista, mutta Jeesuksen seuraaminen onkin itselleen kuolemista ja ristin kantamista. 

Myös tämä marraskuu on sekä luonnossa että ihmisen elämässä kuoleman kuukausi. Sitten ollaan kuin haudassa, kaikki on tyhjää ja hiljaista. Mitään ei tapahdu, mikään ei liikahda missään, ei ihmisen sisällä eikä ulkoisissa olosuhteissa. 

Mutta ehkä siellä haudan hiljaisuudessa Jumala valmistelee jo ylösnousemuksen aamua? Ehkä siellä versoo jo uuden elämän alku? 

Kun kaikki on tarpeeksi kuollutta, ylösnousemuksen Jumala voi ilmestyä (muistaakseni näin sanoo Tapani Suontokin kirjassaan Kohti auringonnousua). Eikä aina tarvitse odottaa kevääseen asti. Ylösnousemuksen Jumala on sama myös talvella. Esimerkiksi itse sain viime talvena kokea, miten syvän pimeyden keskelle tuli valtava valo ja ilo. Sellainen on mahdollista, koska Jeesus elää ja toimii myös suomalaisen kaamoksen keskellä! Hän, jolle mikään ei ole mahdotonta, hän, joka on suurempi kuin meidän tuskamme ja kuolemamme, suurempi kuin meidän kaamoksemme. 

Ja kun Jumala toimii, hän voi antaa meidän omien sortuneiden rakennelmiemme tilalle jotain parempaa ja kestävämpää. Hän tekee murtuneesta savesta uuden astian jaloa käyttöä varten. 

Ei tuskalla 
kuolemalla 
ole viimeistä sanaa. 

Sanan voittoisan 
viimeisimmän 
sanoo Elämä. 

Erkki Leminen 

tiistai 17. marraskuuta 2020

Jumala ei muutu

 

Minä ajattelen: "Siinä on tuskani syy, että Korkeimman teot ovat toiset kuin ennen." 

Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni, että Korkeimman oikea käsi on muuttunut. 

Siinä yksi jae psalmista 77 sekä nykyisen että vanhan käännöksen mukaan. Psalmin kirjoittaja muistelee Jumalan menneitä suuria tekoja ja kyselee kipeitä kysymyksiä siitä, miksi Jumala nyt vaikenee eikä tunnu tekevän mitään. Hän kysyy: Onko Herra hylännyt meidät ainiaaksi, eikö hän enää välitä meistä? 

Minustakin oli viime aikoina Raamatun äärellä tuntunut, että maanpäällisen elämänsä aikana Jeesus kyllä toimi ja teki suuria tekoja - ja ehkä joskus menneisyydessä myös omassa elämässäni. Mutta tuntui kuin hän olisi nykyään vain teoreetikko, joka puhuu kyllä kauniita, mutta ei tee mitään. 

Sitten kuitenkin Raamattu sanoo: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. (Hepr. 13:8) Onko tosiaan niin? Onko hän vieläkin sama kuin silloin Raamatun aikoina? 

Näissä mietteissä rukoilin yhtenä aamuna, että jos olet vielä sama kuin 2000 vuotta sitten, niin näytä se minulle. Sitten avasin Päivän tunnussanan (joka ei ole tämänvuotinen, vaan monta vuotta vanha), enkä toki odottanut mitään vastausta saavani juuri sieltä - minähän odotin tekoja, en sanoja! Mutta kuinka ollakaan, juuri sen päivän kohdalla oli tämä jae (Mal. 3:6): 

Minä, Herra, en muutu. 

Ei Jumala edelleenkään tehnyt mitään konkreettista, taas hän "vain" puhui. Mutta hänen sanassaan on voima. Oikea sana oikealla hetkellä on kallisarvoinen aarre. Tajusin, että saan jatkaa uskossa eteenpäin luottaen, että ei Herra ole muuttunut, vaikka hänen oikea kätensä tuntuisi muuttuneen ja hänen tekonsa olisivat toiset kuin ennen. 

Usein meidän täytyy vain vaeltaa uskossa, ei näkemisessä. Mutta niitä näkemisen hetkiäkin tulee, koska Jeesus on tosiaan tänään sama kuin 2000 vuotta sitten. Kyllä hän elää, toimii ja vaikuttaa vielä tänäkin päivänä, myös juuri sinun asioissasi ja minun. Saamme jättää kaikki asiamme turvallisesti hänen käsiinsä. 

Siunausta päivääsi! 

perjantai 6. marraskuuta 2020

Jonka Poika tekee vapaaksi

 

Tänä aamuna minulla oli lukuvuorossa Jer. 50 ja Luuk. 13. Luukas kertoo, kuinka Jeesusta tuli kuuntelemaan nainen, jossa oli ollut heikkouden henki 18 vuoden ajan: 

Hän oli koukistunut eikä lainkaan kyennyt oikaisemaan itseään. Nähdessään hänet Jeesus kutsui hänet luokseen ja sanoi: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi." Sitten hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi itsensä ja ylisti Jumalaa. 

Se oli sen naisen onnenpäivä. Mikä ihana vapaus hänelle koitti 18 vuoden kärsimysten jälkeen! 

Mutta Jeesusta ruvettiin syyttämään siitä, että hän paransi sapattina. Tähän Jeesus vastasi: 

Tätä Abrahamin tytärtä Saatana on pitänyt sidottuna jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi tästä siteestä sapatinpäivänä? 

Saatana tahtoo tietenkin pitää meidät tiukasti siteissämme, mitä ikinä ne ovatkin, ettei vain Jeesus vapauttaisi meitä niistä. Jer. 50:33-34 sanoo: 

Näin sanoo Herra Sebaot: sorrettuja ovat sekä Israel että Juuda. Kaikki heidän vangitsijansa pitävät heistä kiinni eivätkä tahdo päästää heitä vapaiksi. 
  Mutta heidän lunastajansa on väkevä, Herra Sebaot on hänen nimensä. Hän ajaa heidän asiansa antaakseen Israelin maalle rauhan. 

Tuossa puhuttiin israelilaisista, joita viholliskansa halusi pitää vangittuina pakkosiirtolaisuutensa kurjuuteen. Samalla tavalla sielunvihollinen haluaa pitää meistä kiinni eikä halua päästää meitä vapaaksi siteistämme ja kahleistamme. 

Miten ihanaa on silloin, että Jeremia jatkaa: Mutta heidän lunastajansa on väkevä, Herra Sebaot on hänen nimensä! Hän, joka on suurempi kuin mikään mahti maailmassa, suurempi kuin saatana, joka tahtoisi sitoa meitä - hän on meidän puolellamme ja ajaa asiamme. Jeesus tuli julistamaan vangituille vapautusta, ja juuri sitä hän tekee tänäänkin. Eikä hän vain julista vapautusta, vaan todella vapauttaa. Ja jonka Poika tekee vapaaksi, se tulee todella vapaaksi, niin kuin Johanneksen evankeliumissa sanotaan. 

Niin mekin saamme oikaista itsemme niin kuin tuo nainen, jonka Jeesus vapautti, ja saamme myös kiittää ja ylistää Jeesusta hänen suurista teoistaan. 

Luukaskin kertoo, ettei vain se nainen ylistänyt Jeesusta, vaan myös kansa iloitsi kaikista niistä ihmeellisistä teoista, joita hän teki. Rukoukseni on, että sinäkin saisit iloita ja kiittää hänen ihmeellisistä teoistaan omassa elämässäsi. Ole siunattu! 

tiistai 3. marraskuuta 2020

Tehdään hyvää ja ilahdutetaan lähimmäistä

 

Kristinuskon keskeistä ydintä on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Kuitenkin me helposti juutumme pyörimään omien ongelmiemme ja tarpeidemme ympärillä, mikä ainakin minua omassa itsessäni turhauttaa. En haluaisi olla niin itsekeskeinen. Tämä aikakin on sellainen, että joka puolella toitotetaan vain minä, minä, minä

Tietysti me saammekin niin kuin lapsi isältään pyytää Taivaan Isältä apua ja kaikkea hyvää omaan elämäämme. Mutta kunpa emme unohtaisi myöskään lähimmäistämme. 

Eri asia on tietenkin silloin, jos ihminen on aivan loppu ja täydessä pimeydessä. Jos olet sellaisessa tilanteessa, ei Jumala vaadi sinua jaksamaan, vaan hän kantaa sinua sylissään ja hoitaa sinua. Ajallaan hän antaa sinulle uutta voimaa. 

Mutta meille muille, joilla on edes vähän enemmän voimia, jaan tässä muutaman ajatuksen. Operaatio Mobilisaatio jakoi kerran Instagramissa tuollaisen 20 päivää lähimmäisen rakastamista -haasteen, joka näkyy kuvassa. (Se oli OM Internationalin tarinoissa, joten en tiedä löytyykö sitä enää mistään.) Esimerkiksi siitä voi poimia ideoita, millä tavalla toiselle ihmiselle voi tehdä hyvää ja ilahduttaa häntä. 

Tässä minun hyvin vapaamuotoiset suomennokseni: 

1. Soita yksin asuvalle ystävälle tai sukulaiselle. 
2. Rukoile seurakuntasi johtajien puolesta. 
3. Avusta paikallisessa ruokajakelussa. 
4. Juttele naapurillesi kadullanne. 
5. Osta ruokaa iäkkäälle naapurille. 
6. Jätä leivonnaisia oven taakse. 
7. Kutsu ystävä mukaan nettijumalanpalvelukseen. 
8. Rukoile niiden puolesta, joiden tiedät olevan heikoilla. 
9. Laita ruokaa jollekulle. 
10. Lähetä rohkaiseva jae ystävälle. 
11. Rukoile paikallisen terveydenhoitohenkilökunnan puolesta. 
12. Kirjoita kirje tai kortti ystävälle. 
13. Kutsu naapuri puutarhaasi. 
14. Tarjoudu viemään naapurin koira kävelylle. 
15. Rukoile paikallisen koulun opettajien puolesta. 
16. Järjestä tietokilpailu Zoomissa naapuriesi kanssa (?)
17. Pyydä ystävää kävelylle. 
18. Rukoile paikallisen hoitokodin työntekijöiden puolesta. 
19. Tekstaa jollekin kertoaksesi kuinka arvostat häntä / heitä. 
20. Lahjoita johonkin työhön, jossa osoitetaan Jumalan rakkautta ihmisille. 

Tämä haaste on ollut korona-aikana, joten sen takia varmasti kehotetaan esimerkiksi kutsumaan ystävä mukaan nettijumalanpalvelukseen. Siitä jokainen voi poimia vinkkejä tai keksiä omia. Nyt kun joulun aikakin lähestyy (ja korona ja pimeys painavat päälle), eikö olisi ideaa lähimmäisen ilahduttamisessa tavalla tai toisella? 

Jotkut noistä listan tehtävistä ovat aika helposti toteutettaviakin, kuten esirukous. Jos muuta ei jaksa, ehkä voi jaksaa huokaista lyhyen rukouksen jonkun puolesta. Voit itse miettiä, millainen tekeminen sujuu juuri sinulta - mihin aikasi, voimasi ja intosi riittävät. 

Ei Jumalakaan vaatinut Jobia rukoilemaan ystäviensä puolesta silloin, kun hän oli aivan loppu ja hirveässä pimeydessä. Mutta kun hän oli kaiken jälkeen saanut taas uutta voimaa, silloin Jumala kehotti häntä rukoilemaan ystävien puolesta. Ja kun Job rukoili, Jumala käänsi hänen kohtalonsa. Esirukous toi siunauksen hänelle itselleenkin.

Samoin Jesajan 58. luvussa puhutaan siitä, että todellinen paasto on lähimmäisen auttamista (Jes. 58:6-7): 

Eikö tämä ole paasto, jonka minä hyväksyn: että avaatte vääryyden kahleet, irrotatte ikeen nuorat, päästätte pahoinpidellyt vapaiksi ja särjette kaikki ikeet? 
  Eikö tämä ole oikea paasto, että taitat leivästäsi nälkäiselle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi ja että nähdessäsi alastoman vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? 

 Ja kun suuntaudut itsestäsi ulospäin auttamaan toista ihmistä, siinä on siunaus (Jes. 58:8-11): 

Silloin sinulle koittaa valkeus kuin aamurusko ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen. Vanhurskautesi käy edelläsi, ja Herran kunnia seuraa suojanasi. 
  Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat apua, ja hän sanoo: "Tässä olen." Jos poistat keskuudestasi ikeen, sormella osoittelun ja väärät puheet, 
  jos avaat sydämesi nälkäiselle ja ravitset kylläiseksi hätää kärsivän, sinulle koittaa pimeässä valo, ja pilkkopimeä on sinulle kuin keskipäivä. 
  Herra on alati ohjaava sinua. Hän ravitsee sinun sielusi kuivassa autiomaassa, hän vahvistaa sinun luusi. Sinä olet kuin runsaasti kasteltu puutarha, kuin lähteensilmä, jonka vesi ei ehdy. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Toivoa toivottomalle

 



Siellä oli myös nainen, joka oli kaksitoista vuotta sairastanut verenvuotoa. Hän oli kärsinyt paljon monen lääkärin käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua, pikemminkin hän oli tullut huonommaksi. 

Mark. 5:25-26

Miten paljon tuo nainen olikaan kärsinyt! Hän oli jatkuvan verenvuotonsa takia saastainen ja joutui siksi eristäytymään muista ihmisistä. Edes lääkärit eivät olleet voineet häntä auttaa. Rahat vain olivat menneet, mutta tauti oli mennyt entistä pahemmaksi. Mikä traaginen ihmiskohtalo. Sairauden eristämä yksinäinen ihminen, omaisuutensakin menettänyt, toivoton tapaus

Nykyäänkään lääketiede ei voi parantaa läheskään kaikkia sairauksia. Potilaan rahat menevät hoitoihin ja lääkkeisiin, jotka ovat usein kalliita, mutta tauti on ja pysyy, ehkä jopa pahenee. 

Jeesukselle toivottomatkaan tapaukset eivät ole toivottomia. Hän on se kaikkein suurin Lääkäri. Hänen puoleensa tuokin epätoivoinen nainen halusi kääntyä, kun mistään muualta ei saanut apua. 

Nainen tuli salaa väkijoukkoon, eihän hän olisi saanut olla siinä ihmisten keskellä. Hän kosketti Jeesuksen viittaa, koska tiesi, että koskettamalla Jeesusta hän voisi tulla terveeksi. Ja niin kävikin, että siinä samassa verenvuoto tyrehtyi, ja hän tunsi ruumiissaan, että oli parantunut vaivastaan (jae 28). 

Jeesus ei antanut naisen pitää paranemista omana tietonaan, vaan vaati saada tietää, kuka oli koskenut häneen. Naista pelotti syystäkin, koska hän ei saastaisena olisi saanut ollenkaan tulla väkijoukkoon saastuttamaan muitakin läsnäolollaan ja kosketuksellaan. Mutta hänen täytyi tulla esiin ja kertoa totuus kaikkien kuullen. Jakeissa 33-34 kerrotaan: 

Nainen oli peloissaan ja vapisi, sillä hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän tuli esiin, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja kertoi hänelle koko totuuden. 
  Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi." 

Luuk. 8:47 kertoo, että nainen kertoi kaiken kansan kuullen, minkä vuoksi hän oli koskenut Jeesukseen ja miten hän oli heti tullut terveeksi

Nykyään meidän on helppo kuvitella naisen esiin tulemisen vaikeutta, jos laitamme verenvuototaudin tilalle koronaviruksen. Verenvuoto ei kai sentään tarttunut, se vain saastutti. Mutta koronapotilaita, koronalle altistuneita ja pelkästään "koronapaikkakunnalla" asuviakin pidetään nykyään saastaisina, heitä kartetaan kuin ruttoa. Kuulemma juuri tällä hetkellä tulee kummasti tilaa, jos jossain kajauttaa, että Vaasan veri ei vapise

No, kenenkään ei pidä mennä koronan kanssa väkijoukkoon, mutta ehkä se auttaa hiukan kuvittelemaan tuon naisen tilannetta. Miten pelottavaa oli tulla esiin ja tunnustaa tekonsa.

Hänen tapauksensa osoittaa, miten Jeesukselle ei ole toivottomia tapauksia. Tämäkin nainen, joka ei ollut saanut apua yhdeltäkään lääkäriltä, sai kokea sen ihmeen, että hän sai terveytensä takaisin. Ja hän sai taas olla osa yhteisöä; hänen ei tarvinnut enää eristäytyä muista. Mikä ihana Jumalan lahja se oli hänelle! Hän sai olla niin kuin muutkin. Pitkät kärsimyksen vuodet olivat ohi. 

Meilläkin on sama Jeesus, hän joka on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Tänäänkin hän voi parantaa. Hän voi nostaa toivottomia toivottomuudesta, tuoda pimeydestä valoon, antaa uuden elämän. Hänelle ei mikään ole mahdotonta. Hänelle saamme rukouksessa tuoda oman elämämme mahdottomuudet. 

Eikä meidän ole pakko mennä johonkin väkijoukkoon sitä apua hakemaan, koska Jeesus on läsnä juuri siellä, missä sinä nytkin olet, vaikka olisit aivan yksin vaivoinesi ja ongelminesi.   

tiistai 27. lokakuuta 2020

Kuinka monta puhelua Jumalalla on jonossa?

 


Yritin soittaa terveyskeskuksen ajanvaraukseen melko kiireellisestä asiasta. Mutta siellä oli tavallistakin enemmän soittajia linjoilla: kuulemma 30 puhelua oli jonossa ennen minua. Ei täällä yleensä niin paljoa ole. Viimeksi minusta oli paljon, kun oli kuusi puhelua ennen minua. En sitten tiedä oliko joillakin vielä ruokatunti menossa. Korona on kyllä varmasti lisännyt soittajien määrää viime aikoina. 

Ehkä yritän myöhemmin uudestaan. Nimittäin täällä on sekin ongelma, että ääni linjalta sanoo kyllä, että jos haluat että soitamme sinulle takaisin, paina tähti. No, sitten kun painaa tähteä, se ääni jää kuitenkin jauhamaan siitä tähden painamisesta, ja jos puhelun katkaisee, sieltä ei todella koskaan soiteta takaisin, koska viesti ei mennyt perille. Siksi jään mieluummin jonottamaan, mutta 30 puhelun jonoon minäkään en sentään jaksanut jäädä! 

Ongelmia yhteyksissä siis, lievästi sanoen! Kun suljin puhelimen, huokasinkin Jumalalle: Kuinka monta puhelua sinulla on jonossa? Etkö sinäkin voisi joskus tehdä jotain, jos kerran et ole pelkkä opinkappale ja teoria? Joskus tuntuu, että kaipaisi muutakin kuin kauniita sanoja, jos kerran Jumala on elävä ja voimallinen ja pystyy tekemään muutakin kuin heittelemään jakeita Raamatusta. Eikö hän voisi tehdä joskus jotain konkreettista? 

Raamatussahan on se kuuluisa "Jumalan puhelinnumerokin", Ps. 50:15: 

Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. 

Hädän päivänä saa huutaa apua, ja meidän Isämme on luvannut myös auttaa! Eikä Jumalalla oikeasti ole 30 tai miljoona puhelua jonossa, vaan hän ottaa meidän puhelumme vastaan ihan välittömästi. Hän kuulee heikonkin huokauksen ja tietää asiamme jo ennen kuin sitä hänelle kerrommekaan. Taivaallinen hätänumero päivystää sitä paitsi ihan 24/7, ja Jumala pystyy auttamaan meitä silloinkin, kun ihmisten apua ei ole tarjolla tai inhimilliset keinot on jo käytetty. 

Psalmi 112 voisi numeronsa puolesta olla taivaallinen "hätänumero". Jakeessa 7 sanotaan: 

Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan.  

Ei meillä välttämättä ole omasta takaa sellaista pelottomuutta, mutta Jeesus voi jossain tietyssä tilanteessa myös ottaa pelon pois. Silloin voivat toteutua psalmin 34 ihanat lupaukset: 

Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa. 

Käytin tässä postauksessa vanhaa käännöstä, mutta nykyinen käännös sanoo asian selvästi nykysuomeksi: Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ja jotain samantapaista sanoo myös Raamattu Kansalle. 

Mutta pelottipa meitä tai ei, Jumalan apu ei ole siitä kiinni. Heikkoa ja pelokasta hän varmasti haluaa hoitaa aivan erityisesti. 

Soitellaan siis hädän hetkellä taivaalliseen hätänumeroon ja ollaan aina muutenkin yhteyksissä ylöspäin. Siellä emme ole puheluun vastaajalle pelkkiä työhön liittyviä asiakkaita ja velvollisuuksia, vaan olemme hänen rakkaita lapsiaan, Kuninkaan lapsia. Siellä meistä todella välitetään. Apu tulee ylhäältä! 

Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. 

Ps. 121:1-2

maanantai 26. lokakuuta 2020

Suljettuna

 


Jeremian kirjassa minua puhutteli yhtenä päivänä ajatus siitä, mitä Jeremialle tapahtui suljetuissa oloissa: 

Tämä sana tuli Herralta Juudan kuninkaan Sidkian kymmenentenä hallitusvuotena... Baabelin kuninkaan sotajoukko piiritti silloin Jerusalemia, ja profeetta Jeremia oli suljettuna Juudan kuninkaanlinnan päävartion pihaan. 

Jer. 32:1-2 

Herran sana tuli Jeremialle vielä toisen kerran hänen ollessaan suljettuna päävartion pihaan. 

Jer. 33:1 

Koko kaupunginkin tilanne oli huono, koska vihollisen joukot piirittivät sitä, ja siellä piiritetyn kaupungin sisällä Jeremiaa pidettiin vankina. Hänen vapauttaan oli rajoitettu, hänet oli suljettu jonnekin päävartion pihaan, koska hänen julistuksestaan ei pidetty.

Tästä tulee näin korona-aikana mieleen, miten meilläkin on nyt aivan yleisesti huono tilanne, kun tauti riehuu lähellä ja kaukana. Se on kuin tuo piirittävä vihollisarmeija. Sitten on vielä jokaisen oma henkilökohtainen elämä, johon se vaikuttaa. Olemme joutuneet kokemaan eriasteista suljettuna olemista ja eristäytymisen aikaa. Keväällä oli poikkeustila, nytkin on etätöitä, karanteeneja ja eristyksiä. Vapauttamme rajoitetaan eri tavoin, joudumme ehkä enemmän tai vähemmän sulkeutumaan kotiin ja välttelemään ihmisiä. 

Mutta siellä suljetussa tilassakaan Jumala ei hylännyt Jeremiaa, vaan hänen sanansa tuli Jeremialle edelleen. 

Jeesus on meidänkin kanssamme, vaikka olisi mikä karanteeni, eristys, kotioloihin sulkeutuminen, sairaus tai yksinäisyys menossa. Hänen nimensähän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Ja meillä on Jumalan sana, joka tahtoo ravita, vahvistaa ja rohkaista meitä joka päivä. Herran sana tulee meillekin, kun avaamme Raamatun. 

Mutta Jumalan sanaa ei ole kahlehdittu (2. Tim. 2:9), kirjoitti Paavali, joka oli suljettu vankilaan ja kahlehdittu. Se sana elää ja toimii hiljaisuudessa ja yksinäisyydessäkin, johon näinä aikoina voi joutua. 

Jo Raamatun aikana Jumala vei omiaan erämaahan, yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, kun tahtoi tehdä jotain uutta heissä ja heidän elämässään. Johannes Kastajakin oli erämaassa, ja siellä hänelle tuli Herran sana, jota hän sitten lähti julistamaan. Ehkä hän tahtoo tehdä nyt uutta meissäkin, valmistaa meitä olemaan uudella tavalla hänen käytössään. Ja ennen kaikkea hän tahtoo vetää meitä lähelleen. 

Kun meiltä otetaan pois kaikkea sitä ulkonaista, joka on ollut meille niin tärkeää, kunpa meidän sisimpäämme tulisi uutta tilaa Jumalalle, kaipausta ja janoa päästä hänen lähelleen. Hiljennytään ja etsitään häntä, annetaan sanan ja Hengen koskettaa. Jospa syyssade vielä peittäisi kyynellaakson siunauksilla.  

Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain. Sinua minun sieluni janoaa, sinua kaipaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa. 
Minä katselin sinua pyhäkössä nähdäkseni voimasi ja kunniasi. 
Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä; minun huuleni ylistävät sinua. 
Minä ylistän sinua koko elämäni ajan ja kohotan käteni sinun nimessäsi. 
Sieluni tulee kylläiseksi kuin juhlapöydässä. Suuni ylistää riemuitsevin huulin, 
kun muistan sinua vuoteessani ja ajattelen sinua yön vartiohetkinä. 
Sillä sinä olet ollut apuni, ja minä laulan ylistystä siipiesi suojassa. 
Minu sieluni riippuu sinussa kiinni, sinun oikea kätesi tukee minua. 

Ps. 63:2-9 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Ahdingossa, mutta ei umpikujassa

 

Jumala oli ihmeellisesti johdattanut israelilaiset vapauteen Egyptin orjuudesta ja kohti luvattua maata. Mutta Jumalan johdatus ei tarkoittanut, ettei matkalla voisi tulla vastoinkäymisiä ja hyvinkin pahoja paikkoja. Niinpä hän, itse Jumala, paadutti faaraon sydämen niin että egyptiläiset lähtivät ajamaan israelilaisia takaa. 

Israelilaiset olivat leiriytyneet Punaisen meren rannalle. Äkkiä edessä oli meri ja takana suuri vihollisarmeija. He olivat siis umpikujassa, josta ei päässyt eteen eikä taakse. Ei ollut mitään pakotietä. Pelottava ja ahdistava tilanne. Ja niin Raamattu kertookin, että he pelästyivät kovasti. 

Kun mekin elämme Jumalan johdatuksessa, voi joskus tulla tilanteita, joissa vihollinen saa kiinni eikä siinä tilanteessa näytä olevan mitään ratkaisua, pakotietä tai ulospääsyä. Vihollinen eli paholainen pelottelee ja saa meidät kauhun valtaan: Et sinä tästä selviä, ei Jumala sinua auta, tästä ei ole enää tietä eteenpäin. 

Mutta vaikka Jumala salli egyptiläisten ajaa israelilaisia takaa ja jopa saada heidät kiinni, hän vain koetteli omiensa uskoa. Hän kyllä tiesi jo etukäteen, miten ihmeellisesti pelastaisi heidät tuosta umpikujasta. Nimittäin meidän umpikujamme ovat Jumalan mahdollisuuksia. Siksi Paavalikin kirjoittaa (2. Kor. 4:8-9): 

Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. 

Vaikka israelilaiset joutuivat sen mahdottomuuksien meren rannalla pelon ja kauhun valtaan, tilanne oli Jumalalle vain mahdollisuus näyttää oma suuri voimansa. Hän avasi Punaisen meren niin että hänen kansansa sai kulkea kuivin jaloin sen yli, kun taas perässä tulevat egyptiläiset hukkuivat. 

Israelilaisten ei tarvinnut jäädä pelon ja kauhun valtaan, vaan lopulta se pelko ja kauhu valtasikin heidän vihollisensa (2. Moos. 15:13-16): 

Mutta armossasi sinä johdatit lunastamaasi kansaa, sinä veit sen voimallasi pyhään asuntoosi. 
  Kansat kuulivat sen ja vapisivat, tuska valtasi Filistean asukkaat. 
  Silloin peljästyivät Edomin ruhtinaat, Mooabin sankarit valtasi vavistus, kaikki Kanaanin asukkaat menehtyivät pelkoon. 
  Kauhu ja väristys valtasi heidät; sinun käsivartesi väkevyyden tähden he kävivät mykiksi niinkuin kivi. Niin sinun kansasi, Herra, kulkee perille, kulkee perille se kansa, jonka olet itsellesi hankkinut. 

Vaikka tilanne oli täydellinen umpikuja, jossa olisi voinut käydä huonosti, kuitenkin Jumala johdatti omiaan turvallisesti (Ps. 78:53): 

Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri. 

Kyllähän he pelkäsivät, kuten toinen Mooseksen kirja kertoo - mutta heidän ei olisi tarvinnut pelätä. He olivat turvassa silloinkin, kun ei siltä tuntunut. Turvassa pelätessäänkin. 

Meitäkin johdetaan turvallisesti, silloinkin kun tilanteet tuntuvat meistä pelottavilta. Eivätkä mitkään umpikujat, mahdottomuudet tai pimeyden voimien hyökkäykset pysty tekemään tyhjäksi sitä, minkä Jumala on meidän itse kunkin osalle suunnitellut. Minkä hän on osallemme varannut, sen hän vie päätökseen eikä jätä kesken kättensä työtä. Saamme olla turvallisella mielellä: Jeesus on kanssamme tänäänkin!

maanantai 19. lokakuuta 2020

Hän rientää turvattoman auttajaksi

 


Sillä hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi. Ps. 72:12 (KR -92)

Kun minulla oli kerran erityisen vaikea vaihe meneillään ja turvaton olo kaiken keskellä, minua rohkaisi tuo psalmin jae, joka oli silloin päivän tunnussanana yhdellä nettisivulla. Miten ihanasti se oli sanottu juuri tuossa nykykäännöksessä - että hän tulee turvattoman auttajaksi! 

Myöhemmin minulle tuli mieleen lukea se psalmi kokonaan, ja tuo lohdutus uhkasi mennä ihan pilalle, kun tajusin, että se koko psalmi on rukousta kuninkaan puolesta. Eli se kertookin ihan maallisesta kuninkaasta, ei Jumalasta, joka on kyllä Kuningas, mutta hänen puolestaan ei tarvitse rukoilla. Enkö siis saakaan iloita tuon jakeen rohkaisusta? 

Mutta sitten tajusin, että jos jostain maallisesta kuninkaasta voidaan sanoa noin, niin eikö paljon enemmän Jumalasta? Aivan varmasti hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi! Hän jos kuka on meidän todellinen turvamme. 

Sama jae sanotaan ihanasti myös vanhassa käännöksessä: 

Sillä hän pelastaa köyhän, joka apua huutaa, ja sen, jolla ei auttajaa ole

Vaikka sinullakaan ei olisi ketään muuta auttajaa, niin sinulla on taivaallinen Isä. Ja hänestä Jeesus sanoi: 

Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan. Matt. 6:8 

Profeetta Elia oli myös aikoinaan tilanteessa, jossa hänellä ei ollut ketään muuta auttajaa kuin Jumala. Maahan oli tullut vuosikausia kestävä kuivuus, ja Elian oli täytynyt kätkeytyä Keritin purolle. Hänellä ei ollut kuin se puron vesi ja Jumalan lupaamat linnut, jotka toivat hänelle leipää ja lihaa aamuin illoin. Jumala piti hänestä huolta. 

Mutta mitä sitten tapahtui? 

Mutta jonkun ajan kuluttua puro kuivui, koska siinä maassa ei ollut satanut. 1. Kun. 17:7 

Kuivuus vain jatkui, eikä Elialla ollut enää vettä. Ilman vettä ei tunnetusti kauan pärjää. Mahtoiko Elia hätääntyä? Siitä ei kerrota, mutta useimmat ihmiset olisivat varmasti pelästyneet ja luulleet loppunsa tulleen. Mutta Jumala ei jättänyt Eliaa pulaan silloinkaan. Hänellä oli jo suunniteltuna seuraavatkin vaiheet: 

Ja hänelle tuli tämä Herran sana: "Nouse ja mene Sarpatiin, joka on Siidonin aluetta, ja asetu sinne. Katso, minä olen käskenyt leskivaimon elättää sinua siellä." 1. Kun. 17:8-9

Me ihmiset pelästymme, kun meidän elämämme purot kuivuvat. Vaikka olisimmekin aikaisemmin saaneet nähdä ja kokea Jumalan apua ja huolenpitoa, meille tulee aina uudestaan tunne, että nyt hän ei varmaan enää auta. Joka kerta tuntuu kuin Jumalan käsi olisi äkkiä muuttunut lyhyeksi auttamaan. 

Mutta kyllä taivaallinen Isä tietää nytkin sinun tilanteesi ja tarpeesi. Hän kuulee avunhuutosi ja näkee turvattomuutesi. Hän välittää. Jos puro on kuivunut, kyllä hänellä on jo suunniteltuna tulevatkin vaiheet, se Sarpat, jossa hänen apunsa seuraavaksi tulee. Tilanteet muuttuvat, mutta Jumala ei muutu. Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti. 

Taivaan Isä antakoon sinun kokea turvallisuutta ja luottamusta, lepoa hänen vahvoilla käsivarsillaan. 

P. S. Käytin tässä postauksessa vanhaa käännöstä, vain ensimmäinen jae on nykyisestä käännöksestä. 

perjantai 16. lokakuuta 2020

Päättänyt olen seurata Herraa

 


Kun Jumala pelastaa, vapauttaa tai muuten vie meitä kohti uutta, voi tulla houkutus katsoa taakseen ja sittenkin kaivata sitä vanhaa, vaikka se ei olisi ollut hyvääkään. Näinhän kävi Lootin vaimolle, kun Jumala pelasti heidät tuhoutuvasta Sodoman kaupungista. Enkeli oli sanonut Lootille (1. Moos. 19:17): 

Pakene henkesi edestä, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään koko tasangolla. Pakene vuorille, ettet tuhoutuisi. 

Mutta kun he pakenivat, Lootin vaimo jäi kaipaamaan menneeseen (1. Moos. 19:26): 

Mutta Lootin vaimo katsoi taakseen ja muuttui suolapatsaaksi. 

Sama vika oli israelilaisilla, kun Jumala vapautti heidät Egyptistä. He olivat kärsineet siellä orjina, mutta nyt kun he vihdoin pääsivät vapauteen, jo alkoivat menneet ajat houkutella ja näyttää paremmilta. Aika kultasi muistot. Raamatussa kerrotaan useasta eri kerrasta, jolloin he valittivat ja kaipasivat takaisin menneeseen. Esimerkiksi 2. Moos. 14:11-12: 

Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Mitä teitkään meille, kun veit meidät pois Egyptistä! Emmekö puhuneet sinulle tästä Egyptissä? Mehän sanoimme: "Jätä meidät rauhaan, niin saamme palvella egyptiläisiä!" Olisihan meidän ollut parempi palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa. 

Niin paljon kuin he olivat Egyptissä kärsineet, nyt he äkkiä muistivatkin sanoneensa jo siellä, että haluavat jäädä sinne. Ja miten hyvä siellä olikaan olla palvelemassa egyptiläisiä... Kaikki pakkotyö, raataminen ja ahdistus oli ehtinyt kummasti unohtua. 

Mutta kun Jumala vapauttaa, hän antaa jotain paljon parempaa, vaikka hänen tahtonsa tie ei helppo olisikaan. Jeesuskin muistutti Lootin vaimosta (Luuk. 17:32-33): 

Muistakaa Lootin vaimoa! Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä kadottaa, pelastaa sen. 

Seurataan siis rohkeasti Jeesusta minne hän ikinä viekin, vaikka sitten synti, maailma, menneisyys ja monet muut asiat houkuttelisivat kääntymään takaisin. Jeesuksen seuraamisessa on siunaus silloinkin, kun tie tuntuu vaikealta. 

Laulun sanoin: 

Päättänyt olen seurata Herraa. 
Päättänyt olen seurata Herraa. 
Päättänyt olen seurata Herraa. 
En palaa, en. En palaa, en. 

Takana maailma, edessä risti. 
Takana maailma, edessä risti. 
Takana maailma, edessä risti. 
En palaa, en. En palaa, en. 

Jos yksin jäisin, mä tahdon jatkaa. 
Jos yksin jäisin, mä tahdon jatkaa. 
Jos yksin jäisin, mä tahdon jatkaa. 
En palaa, en. En palaa, en. 

Jos päätät käydä seuraamaan Herraa,  
jos päätät käydä seuraamaan Herraa, 
jos päätät käydä seuraamaan Herraa, 
et pety, et, et pety, et.  

Hengellinen laulukirja 570
Tuntematon, suom. Aimo Huttunen 

maanantai 12. lokakuuta 2020

Kirjoitettu on!

 

Olkaa siis Jumalalle alamaiset, mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. 

Jaak. 4:7-8 

Efesolaiskirjeessä kerrotaan kristityn sota-asusta, Jumalan antamasta taisteluvarustuksesta, ja sanotaan, että Jumalan sana on Hengen miekka. Sillä miekalla ei taistella toisia ihmisiä vastaan, vaan pimeyden henkivaltoja vastaan, koska paholainen yrittää monella eri tavalla häiritä meidän jumalasuhdettamme. Se yrittää houkutella tekemään syntiä, etääntymään Jumalasta tai epäilemään hänen sanaansa, lupauksiaan, hyvyyttään, huolenpitoaan. 

Mutta Jeesuskin koki kiusaukset, kun Henki johdatti hänet erämaahan paholaisen kiusattavaksi. Sekin on muuten lohdullista: ehkä juuri Pyhä Henki on johdattanut sinut sinne kiusausten keskelle. Sinua ja uskoasi kyllä koetellaan, mutta sinulle on jo valmistettu sieltä ulospääsy. 

Siellä erämaassa Jeesus kesti kiusaukset, koska hän vastasi paholaiselle joka kerta Jumalan sanalla: Kirjoitettu on! Hän käytti sitä Hengen miekkaa, ja lopulta vihollinen joutui perääntymään ja jättämään hänet rauhaan. Sanassa oli voima, ja Jeesus saattoi tulla voittajana pois erämaasta ja aloittaa julkisen toimintansa. 

Siis: vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. 

Itse sain kokea sitä Jumalan sanan voimaa yhdessä tilanteessa, jossa olin jo päättänyt tehdä jotain, mitä minun ei olisi pitänyt. Minulla ei ollut yhtään voimaa vastustaa perkelettä siinä tilanteessa. Totesin jo etukäteen pelin menetetyksi, mutta luin kuitenkin Raamatusta muutamia jakeita, jotka olivat viime aikoina tulleet sieltä vastaan ja puhutelleet minua. 

Sitten yritin alkaa tehdä sitä, mitä olin aikonut. Mutta huomasin, etten pystynytkään. Enkä edes halunnut. Siinä asiassa ei enää ollutkaan sitä hohtoa, joka siinä oli aikaisemmin ollut. 

Kiitos Jumalalle! Hän teki sen! Hän muutti sen tilanteen ja minun sydämeni, ja varmasti oli voimaa siinä sanassa, jota olin juuri lukenut. Minäkin olin lukenut pirulle Raamattua niin kuin Jeesus teki erämaassa. 

Niin, mekin tosiaan voimme lukea pirulle Raamattua, eikä aina vain se meille! Lukihan sekin Jeesukselle Raamattua erämaassa, mutta käytti sanaa väärin. Mutta me löydämme sieltä aseet vihollisen voimaa ja valtaa vastaan. 

Olen seurannut sosiaalisessa mediassa Living Christian -sivua, joka on muutamankin kerran jakanut siellä kuvan Raamattua pitelevästä kädestä. Siinä kuvassa on teksti: This is how I fight my battles. Näin taistelen taisteluni. Näin se on: Raamatun kanssa ne taistelut kannattaa taistella. 

Ja vaikka me olemmekin heikkoja emmekä pysty voittamaan läheskään kaikkia taisteluja ja kiusauksia, meidän kanssamme on itse Jeesus, kiusausten voittaja. Hän voitti Golgatalla lopullisesti kaiken synnin ja vihollisen vallan. Hänen veressään meillä on tänäänkin anteeksiantamus kaikesta synnistämme. Ei ole niin suurta syntiä, ettei Jeesuksen veri voisi siitä puhdistaa. 

P. S. Eivät minultakaan silti ongelmat loppuneet, vaikka sainkin kokea Jumalan apua tuossa yhdessä tilanteessa. Elämässä on aina omat kipunsa, mutta on rohkaisevaa nähdä, että Jumala pystyy toimimaan ihan konkreettisesti meidän käytännön elämässämme. Ja ettei hänen sanansa ole jotain teoriaa, vaan siinä on oikeasti voima. Sana pystyy tekemään sen, mitä varten Jumala sen lähetti! 

perjantai 9. lokakuuta 2020

Sankari joka auttaa

 



Viime aikoina olen lukenut Jeremian kirjaa. Siellä tuli vastaan sellaisia miksi-kysymyksiä, jotka ovat tuttuja myös meille 2000-luvun ihmisille: 

Sinä, Israelin toivo, pelastaja ahdingon aikana! Miksi sinusta on tullut maassa kuin muukalainen, kuin matkamies, joka poikkeaa vain yöpyäkseen? 
  Miksi sinusta on tullut kuin tyrmistynyt mies, kuin sankari, joka ei voi pelastaa? Kuitenkin sinä olet meidän keskellämme, Herra, ja meidät on pyhitetty sinun nimellesi - älä jätä meitä! 
  Miksi olet lyönyt meitä niin, ettemme voi parantua? Rauhaa toivottiin, mutta mitään hyvää ei tullut, paranemisen aikaa, mutta sen sijaan on kauhua! 

Jer. 14:8-9,19 (Raamattu kansalle) 

Eikö kuulostakin tutulta? Elämässä on tilanteita, joissa juuri tällaisia kysymyksiä nousee mieleen. Jumala tuntuu olevan kykenemätön tekemään mitään - tai ehkä hän pystyisi, mutta ei vain välitä eikä vaivaudu auttamaan. Siltä meistä voi tuntua. Ja kun on odottanut jotain hyvää tulevaksi, tuleekin vain pahaa. Ei tule rauhaa eikä paranemista. 

Kuitenkin tämänkin valituksen keskellä Jeremia muistaa: Kuitenkin sinä olet meidän keskellämme, Herra. Samanlainen kuitenkin-toteamus on Daavidin psalmissa, Ps. 31:23: 

Minä sanoin hädässäni: "Minut on reväisty pois sinun silmiesi edestä." Kuitenkin sinä kuulit ääneni, kun huusin sinua ja anoin armoa. 

Kuitenkin sinä olet, kuitenkin sinä kuulet, Herra! Muistetaan tämä, vaikka näkyisi vain pimeää tai vain sumua. 

Ja kun meistä tuntuu, että Jumalasta on tullut sankari, joka ei voi pelastaa, pidetään mielessä, että se on vain meidän oma tunteemme. Jumalan sana sen sijaan sanoo siitäkin asiasta aivan toista: 

Herra, sinun Jumalasi, on keskelläsi, hän on pelastava sankari. Hän iloitsee sinusta suuresti, hän tyynnyttää sinut rakkaudessaan, riemuiten hän sinusta riemuitsee. 

Sef. 3:17

Sittenkin Herra on pelastava sankari, tuntui miltä tuntui. Ja sankari, joka auttaa, niin kuin vanhassa käännöksessä sanotaan. 

Juuri eilen yksi Facebook-kaverini oli jakanut muistona kuvan, jonka Rohkaisun siivin -sivu oli jakanut vuosi sitten. Siinä oli tämä Sefanjan jae sankarista, joka auttaa. Kuvassa oli elokuvateatterin sali, jonka valkokankaalla luki: 

Jeesus ei odota, että olisit tämän tarinan sankari - Hän on se sankari. 

Joskus Jumalan apu voi tuntua viipyvän. Mutta oikealla ajalla ja oikealla tavalla se lopulta tulee. Kyllä Isä meistä huolen pitää. Ei hän ole meitä unohtanut. Ei nytkään. Tuntui miltä tuntui. 

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Särkyneenä ristin juurella

 

Daavid sanoi Herralle: "Tämä tekoni oli suuri synti. Herra, anna se palvelijallesi anteeksi!" 
2. Sam. 24:10 

Jeesus sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Matt. 9:12 

Nämä kaksi jaetta olivat tämän päivän kohdalla monta vuotta vanhassa Päivän tunnussanassa, jota luen. 

Kun joudumme siihen tilanteeseen, jossa Daavid oli, eli tunnustamaan Jumalalle, että olemme tehneet suuren synnin, se on musertava tunne. Vaikka tiedämme olevamme syntisiä, meille on monesti karvas pettymys nähdä, miten syntisiä todella voimmekin olla. Kuinka minä saatoinkin tehdä tämän? Tulee tunne, ettei varmaan kukaan muu ole yhtä huono ja epäonnistunut kuin minä. Miten voin sortua tällaiseen? Miten voin edes sanoa itseäni uskovaiseksi, kun olen tällainen? 

Mutta lohdullista on, että sen suurimman ja raskaimmankin syntitaakan saa rojauttaa Jeesuksen ristin juurelle. Lohdulliset ovat nuo Jeesuksen sanat: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Siihen parantumattomasti syntisairaiden joukkoon meistä itse kukin sopii. Ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla maan päälle, jos me olisimme kelvollisia itsessämme. Juuri siksi hän tuli, kun me olemme näin syntisiä ja sairaita. Ja sitä omia syntejään surevaa Jeesus on erityisen lähellä. 

Oman syntisyyden tajuaminen saa paremmin kuin mikään meidät tajuamaan, miten paljon me tarvitsemme Vapahtajaa ja miten riippuvaisia olemme hänestä. Syntisyys ja armon tarve vetää meidät lähelle häntä. Ja siinä meillä on paras paikka. Siinä kaikki se omien kompurointien aiheuttama murtuminen voi kääntyä siunaukseksi. Siinä Jeesuksen ristin juurella voi syntyä ja kasvaa jotain uutta meidän sydämessämme ja elämässämme. 

Särkynyttä ja murtunutta hän armahtaa ja koskettaa parantavalla rakkaudellaan. 

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. 

Ps. 51:19

Päivän tunnussanan jakeet olivat uuden käännöksen mukaan, tämä psalmin jae vanhasta käännöksestä. 

tiistai 6. lokakuuta 2020

Jumala, sinä tunnet minun hulluuteni

 

Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Jer. 17:9 

Pese sydämesi puhtaaksi pahuudesta, sinä Jerusalem, että pelastuisit. Kuinka kauan asuvat sinun sisimmässäsi väärät ajatuksesi? Jer. 4:14 

Näissä jakeissa on syvää realismia siitä, mitä me ihmiset todella olemme. Ulkonaisesti pystymme ehkä siivoamaan elämämme ja näyttämään hyvältä ulospäin, mutta sydämessämme asustavat monenlaiset väärät, Jumalan tahdon vastaiset ajatukset, asenteet ja aikeet. Jeesuskin sanoi, että myös pahat teot lähtevät sydämestä. 

Tällaiset jakeet ovat kuin peili, josta näkee selvän kuvan itsestään. Eikä se kuva imartele. 

Sydän on niin tärkeä, että Sananlaskuissakin neuvotaan (Sananl. 4:23):

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. 

Jos me ihmiset tuntisimme toisemme niin läpikotaisin kuin Jumala meidät tuntee ja tietäisimme jopa kaikki toistemme ajatukset ja salatut hulludetkin, kuka enää olisi väleissä kenenkään kanssa? Kuka jaksaisi vielä hyväksyä toisensa? 

Ihanaa on se, että hän, joka tuntee meidät paremmin kuin kukaan muu, myös rakastaa meitä enemmän kuin kukaan muu. Hän tuntee ne salatut hulluutemmekin: 

Jumala, sinä tunnet minun hulluuteni, eivätkä minun vikani ole sinulta salassa. Ps. 69:6 

Ja kun Jeremia kehottaa kansaa pesemään sydämensä puhtaaksi, itse Jumala järjesti meille ainoan toimvan keinon tähän peseytymiseen. Hän lähetti rakkaan Poikansa Jeesuksen kärsimään meidän syntiemme rangaistuksen, että me saisimme elää, kun uskomme häneen. Jeesuksen veri on maailman paras ja tosiaan ainoa toimiva puhdistusaine kaikkeen meidän syntiimme ja pahuuteemme. Se on suorastaan valkaisuaine! 

Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. Jes. 1:18 

Kun olemme taas kerran rähmällämme, sortuneet toistamaan samoja vanhoja syntejämme ja hulluuksiamme (tai kenties jotain uuttakin, mutta aivan yhtä pahaa) - kun olemme ajaneet karille ja haaksirikkoutuneet, Jeesus tulee, tarttuu meitä kädestä ja nostaa ylös. Hän sanoo: Minun armoni riittää tänäänkin. Minä kärsin rangaistuksen, että sinulla olisi rauha. Minä pesen sinut lunta valkeammaksi. Saat alkaa alusta. Mene äläkä enää syntiä tee. 

Joka aamu on armo uus. Joka päivä me saamme tehdä parannusta ja opetella tekemään U-käännöksiä silloin, kun olemme harhautuneet väärille teille. Ja saamme luottaa siihen ihmeelliseen armoon, joka pystyy kantamaan meidät heikot vaeltajat perille taivaaseen asti. Siunausta päivääsi! 

tiistai 29. syyskuuta 2020

Maata näkyvissä

 

Tämän kuun alussa kirjoitin jo jotain - otsikolla Vaikka tähtitaivas pimentyisi - siitä myrskystä, johon Paavali joutui merimatkallaan Roomaan. Tässä hiukan lisää aiheesta. Ap.t. 27:13-15 kertoo, miten kaikki alkoi: 

Kun etelätuuli alkoi hiljakseen puhaltaa, he luulivat suunnitelmansa onnistuvan, nostivat ankkurin ja purjehtivat aivan läheltä Kreetaa. 
  Mutta ennen pitkää saaren yli syöksyi raju tuuli, niin sanottu koillismyrsky. 
  Kun laiva ryöstäytyi sen mukaan eikä voinut nousta vastatuuleen, me annoimme periksi ja jouduimme tuuliajolle. 

Ja niin myrsky alkoi riehua ja ahdistaa heitä. Ja se kesti ja kesti. 

Meillekin käy joskus noin, että suotuisat tuulet tuntuvat puhaltavan ja luulemme suunnitelmiemme onnistuvan - mutta sitten tuleekin raju myrsky ja sekoittaa kaiken. Joudumme ehkä ihan tuuliajolle. Ja löydämme itsemme siltä paikalta, josta kirjoitin viimeksi: ettei enää aurinkoa eikä tähtiäkään näy moneen päivään, ja menetämme kaiken toivon. 

Paavali kuitenkin rohkaisi matkakumppaneitaan kertomalla millaisen sanoman hän oli saanut Jumalalta edellisenä yönä. Vain laiva tuhoutuisi, mutta yksikään matkalaisista ei menettäisi henkeään. Jumala oli tarkoittanut, että Paavali pääsisi perille Roomaan asti, ja hän myös piti omastaan huolen. Niin Paavali saattoi sanoa: 

Olkaa siis rohkealla mielellä, miehet! Minulla on sellainen usko Jumalaan, että tapahtuu niin kuin minulle on puhuttu. 
  Mutta jollekin saarelle meidän täytyy ajautua. 

Ja niin myös kävi. Merellä oli ajelehdittu jo kaksi pitkää viikkoa, kun yllättäen oli maata näkyvissä: 

Oli jo neljästoista yö ajelehtiessamme Adrianmerellä, kun merimiehistä alkoi keskiyön aikaan tuntua, että lähestyttiin maata. 

Laiva haaksirikkoutui Maltan saarelle, ja myrskyävän meren pyörityksessä olleet matkalaiset saivat lujaa maata jalkojensa alle. He viettivät saarella kolme kuukautta ennen kuin matka jatkui. Tuossa Maltan kokemuksessa minua puhuttelee se, millaista hyvän Jumalan huolenpitoa he saivat siellä kokea: 

Saaren kanta-asukkaat osoittivat meille harvinaisen suurta ystävällisyyttä. Ap.t. 28:2 

Hän (saaren johtava mies Publius) otti meidät vastaan ja piti meitä ystävällisesti vierainaan kolme päivää. Ap.t. 28:7 

Saarelaiset osoittivat meille monin tavoin kunnioitusta, ja kun lähdimme merelle, he antoivat mukaamme, mitä tarvitsimme. Ap.t. 28:10 

Ehkä mekin saamme kokea, että myrskyn keskeltä tulee maata näkyviin ja saamme lujan pohjan jalkojemme alle. Ja vaikka emme saisi heti jatkaa matkaa kohti päämääräämme, Jumala voi antaa siinä pysähdyspaikassa sellaisen Maltan kokemuksen, jossa meistä ja tarpeistamme pidetään hyvää huolta. Mitä se itse kunkin kohdalla käytännössä tarkoittaakin. 

Rakastava Isämme tietää kaikki tarpeemme. Hänen hyvyytensä ja rakkautensa ympäröivät meitä jokaisena elämämme päivänä. Hän voi viedä meitä vihreille niityille ja virvoittavien vesien ääreen ja kattaa meille pöydän vihollisen silmien eteen. Hän voi tehdä sen sielläkin, mihin olemme haaksirikkoutuneet elämämme myrskyn keskeltä. Hän voi antaa siellä meille lepotauon ennen kuin matka taas jatkuu. 

Rukoukseni on, että juuri sinä myrskyn piiskaama saisit kokea jotain tällaista omassa elämässäsi. Ole siunattu! 

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni ja kuuli avunhuutoni. 
  Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, upottavasta liejusta. Hän asetti jalkani kalliolle ja vahvisti askeleeni. 
  Hän antoi minun suuhuni uuden laulun, ylistyslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet, tuntevat pelkoa ja turvaavat Herraan. 

Ps. 40:2-4 

Käytin tässä Raamattu kansalle -käännöstä, mutta vuoden 1992 käännös sanoo: 

Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. 

perjantai 25. syyskuuta 2020

Älä luovuta vielä, älä luovuta


Minulla ei ole ollut moneen viikkoon mitään sanottavaa tässä blogissa. Ajattelin jo, että tuleekokaan sitä sanottavaa enää. Mutta kansallispuistot ovat ehkä luovia paikkoja, koska pari päivää sitten olimme Salamajärven kansallispuistossa, ja siellä heräsi ajatuksia (kuten viimeksi kesällä Pyhä-Häkin kansallispuistossa). 

Siellä kansallispuistossa oli paljon kivikkoista maastoa, ja polullakin oli kiviä. Olin syönyt hiukan kevyehkösti, ja loppumatkasta minua alkoi uuvuttaa. En olisi millään jaksanut enää nostella jalkoja kaikkien niiden kivien yli. Askel askeleelta vauhti hidastui, ja minusta alkoi tuntua, ettemme ole koskaan perillä. 

Olimme käyneet Salamajärven kansallispuistossa ennenkin, ja kiersimme saman reitin kuin viimeksi, joten tiesimme kyllä olevamme jo loppusuoralla. Tiesimme, että jossain vaiheessa polku päättyisi tiehen, ja sitten olisimme jo aika lähellä parkkipaikkaa ja autoa. Mieheni sanoi jo kuulleensa auton ääntäkin, mutta itse en ollut varma: ehkä se olikin vain kova tuulenpuuska? 

Väsyneenä kompastellessani olin jo antamassa periksi ja sanoin lopulta, ettei siellä kyllä mitään tietä ole eikä tule. Mutta tuskin sain ne sanat sanottua, kun tie tulikin yllättäen näkyviin. Oli siinäkin vielä väsyneelle hetkeksi laahustamista, mutta olimme kuitenkin jo voiton puolella. 

Tästä kokemuksesta tuli mieleen ajatus siitä, miten helposti me lannistumme ja luovumme toivosta. Mutta entäpä jos luovutamme juuri viime hetkellä, juuri silloin kun asiat ovat tapahtumaisillaan? Entä jos Jumalan aika meidän asiassamme onkin juuri tulossa, vaikka meistä tuntuisi, ettei tämä uuvuttava vaellus lopu ikinä? Onhan sellainen sanontakin, että pimeintä on juuri ennen auringonnousua. 

Jos joku juoksee maratonia viimeisillä voimillaan ja maaliin on enää kilometri tai pari, kannattaa varmaan juosta vielä se lyhyt matka, vaikka kuinka uuvuttaisi. Kun se on enää niin pienestä kiinni. 

Kyllä tämä elämän maratonkin uuvuttaa meidät mennen tullen. Mutta ei anneta olosuhteiden lannistaa, vaan jatketaan eteenpäin! Luotetaan Jumalaan - kyllä hän tietää asiamme ja pitää varmasti meistä huolen. 

Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. 

Hepr. 10:35-36

Herra on jo mennyt sinun edelläsi

Tulevaisuutta tässäkin. Herra on jo siellä ensi talven laduilla.  Silloin Debora sanoi Baarakille: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona...