Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas!

"Älä tee itsellesi mitään! Me olemme kaikki täällä." Ap.t. 16:28

"Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Kaikki on hyvin. Vahvistu, ole vahva!" Dan. 10:19

Minua on aina puhutellut Apostolien tekojen kertomus Filippin vanginvartijasta. Hän aikoi tehdä itsemurhan, koska luuli vankien karanneen, ja se olisi ollut hänen loppunsa. Vangit eivät kuitenkaan olleet karanneet; vartija sen sijaan näki todellisuuden synkempänä kuin se oli, hän katseli sitä mustien lasien läpi. Hänellä oli luuloa, mutta ei tietoa. Ja pelkkien omien luulojensa, kuvitelmiensa ja virheellisten käsitystensä takia hän aikoi tehdä noin lopullisen teon: tappaa itsensä.

Näinhän meille ihmisille käy monissa tilanteissa. Vaikka nyt emme olisikaan tappamassa itseämme, niin paljon luuloja ja kuvitelmia meillä kyllä on, ja sorrumme pitämään niitä totuuksina. Vaikka oikeasti emme voi yhtään tietää, ovatko asiat niin synkästi kuin luulemme. Eivät ne välttämättä ole. 

Jos joku katsoo sinua vihaisen näköisenä, ei se välttämättä aina johdu sinusta. Ehkä hänellä on mielessä omat synkät ajatuksensa, jotka liittyvät aivan muihin asioihin. Jos joku ei vastaa viestiisi heti tai ollenkaan, ei hän välttämättä ole hylkäämässä sinua eikä ehkä yritä vältellä sinua eikä suhtaudu sinuun negatiivisesti. Ehkä hänellä on kiire, hänen muistinsa pätkii tai viestiyhteydet eivät toimi. Ja mitä milloinkin.

Esimerkiksi äitini, joka on aina valmis kehittämään kauhukuvia ja pelkäämään pahinta, luuli eilen, että siskolleni on tapahtunut jotain pahaa. Kaikki vain siksi, että äiti luuli ulkomailla asuvan siskoni luvanneen soittaa hänelle eilen, eikä puhelua kuulunut. Todellisuudessa oli sitten niin, ettei siskoni edes ollut luvannut soittaa, ja hänellä oli kaikki hyvin. Äiti ehti kuitenkin käydä mielessään läpi koronat ja ties mitkä kauheudet.

Omena ei ole pudonnut kauas puusta tässäkään asiassa. Mutta kun kuuntelee toisen kauhukuvia, on helppo nähdä, millaisia negatiivisen mielikuvituksen tuotteita ne ovat. Omalla kohdalla niitä kauhukuvia uskoo aivan tosissaan, vaikka ne omat kuvittelut ovat ihan yhtä vailla todellisuuspohjaa kuin sillä toisella.

Luin jostain, että tällaisia kielteisiä ajatuksia kannattaisi kirjoittaa ylös ja sitten etsiä niihin vastaväitteitä Raamatusta. Myös voisi miettiä, mitä terve järki tästä asiasta sanoo. Kun tilanne tulee päälle, kannattaa istua alas kynän ja Raamatun kanssa ja etsiä sieltä lääkitystä juuri näihin tämän hetken ajatuksiin. Jumalan sana on todellista lääkettä. Siellä on totuus meidän mielemme valheita vastaan.

Tuo yllä oleva Danielin kirjan jae jatkuu vielä ihanasti:

Kun hän puhui minulle, minä vahvistuin. 

Annetaan Jumalan sanan vahvistaa meitä! Jeesus sanoo tänään sinulle:

Poikani, tyttäreni, ole turvallisella mielellä! 

Kiusauksista

Nyt kevään aikana olen lukenut Raamatusta Kuninkaiden kirjoja ja Aikakirjoja. Siellä on tullut vastaan paljon puhuttelevia kohtia. Yksi niistä on 2. Aik. 25, jossa kerrotaan Amasjasta Juudan kuninkaana.

Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, ei kuitenkaan täydestä sydämestä. Eli vähän ulkokohtaista taisi hänen uskonelämänsä olla. Joka tapauksessa hän sai Jumalalta rohkaisua lähteä taisteluun ja voittikin sen komeasti.

Mutta sitten (jae 14):

Kun Amasja palasi takaisin voitettuaan edomilaiset, hän toi mukanaan edomilaisten jumalia. Hän pystytti ne itselleen jumaliksi, kumarsi niitä ja uhrasi niille. 

Jumala rohkaisi, Jumala antoi voiton - mutta Amasja lankesi. Tässä kohdassa minua puhutteli tuo lankeemus välittömästi voiton jälkeen. On muitakin kuninkaita, joista kerrotaan Raamatussa, että tultuaan mahtaviksi he hylkäsivät Jumalan.

Olen itse huomannut, että joskus sitä lankeaa kaikkein näyttävimmin juuri sen jälkeen, kun Jumala on jotenkin siunannut. Kai sitä onnen huumassa lähtee niin lentoon, molemmat jalat tukevasti ilmassa, että on sitten valmis minkä tahansa tuulten vietäväksi. Suurten tunteiden vallassa arvostelukyky pettää, eikä ihminen huomaakaan, että nyt meni metsään. Vihollinen taitaa hyvin tietää, että juuri silloin kannattaa hyökätä kiusausten ja houkutusten kanssa.

Mutta kiusausten keskellä emme ole yksin. Jeesuskin vietiin erämaahan perkeleen kiusattavaksi juuri sen jälkeen, kun hän oli ensin täyttynyt Pyhällä Hengellä. Täynnä Pyhää Henkeä hän meni sinne - mutta hän myös palasi sieltä Hengen voimassa, valmiina ja varustettuna tehtäväänsä varten. Eikä häntä johdattanut erämaahan perkele, vaan Jumala.

Meitäkin johdattaa myös kiusausten keskellä itse Jumala, meidän Isämme. Hän sallii ne kiusaukset, mutta hän valmistaa niistä myös pääsyn, kuten Raamatussa luvataan:

Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 

1. Kor. 10:13

Meitä koetellaan, meidät punnitaan - ja köykäisiksi havaitaan. Me emme useinkaan selviä kiusauksista puhtain paperein, mutta ne lankeemuksetkin Jumala on kyllä tiennyt jo ennalta. Ei hänellä ole mitään harhaluuloja meistä (kuten meillä itsellämme voi joskus olla). Jeesuskin tiesi etukäteen, että Pietari kieltäisi hänet, vieläpä kolmesti - mutta Jeesus tiesi myös, että Pietari nousisi sieltä, saisi uuden alun, saisi syntinsä anteeksi. Koska siksihän Jeesus oli tänne tullut, että me lankeilevat, mokailevat syntiset saisimme armon.

Siellä erämaassa Jeesus koki sen, mistä sanotaan, että lukee kuin piru Raamattua. Perkele todella luki hänelle Raamattua. Ne olivat hyviä jakeita, mutta väärässä asiayhteydessä. Jos vihollinen ei saa meitä sortumaan pahalla, hän hyökkää hyvällä - ja voi jopa vedota Raamatun lupauksiin, mutta ottaa ne esiin tilanteessa, johon ne eivät sovi. Ja siihen päälle vielä "kaiken tämän annan sinulle" ja niin edelleen. Siksikin me niin helposti lankeamme, koska synti näyttää monesti kauniilta ja ihanalta, kun taas Jumalan tahdon tie voi joskus näyttää kiviseltä ja vaikealta.

Juha Vähäsarja sanoo kirjassaan Joka päivä lapsen lailla:

Kun perkele kätkeytyy, hänestä tulee valkeuden enkeli. Kun Jumala kätkeytyy, hän kätkeytyy elämän pimeään. 

Se valkeuden enkeli voi hyökätä aikansa, mutta onneksi meidän puolustajamme on itse Jeesus, synnin ja kaikkien kiusausten voittaja:

Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Hepr. 2:18

Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. 

Hepr. 4:15

Jeesus tietää ja ymmärtää, millaisia taisteluja me joudumme käymään läpi. Hän tietää miltä se tuntuu. Jeesuskin on ollut siinä samassa erämaassa perkeleen kiusattavana - ja hän voitti kaikki ne kiusaukset, joiden edessä me olemme voimattomia. Hän tuli tekemään tyhjäksi perkeleen teot.  Golgatalla hän voitti synnin vallan ja ansaitsi meille pelastuksen. Hän sanoi: Se on täytetty. Jeesuksen veressä me kiusatut ja langenneet saamme tänäänkin kaikki synnit anteeksi.

Lepo ja turvallisuus

Sananlaskujen alkuluvuissa puhutaan siitä, miten Jumalan antama viisaus ja ymmärrys tuo turvallisuutta ihmisen elämään. Esimerkiksi Sananl. 1:33 sanoo:

Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuutta pelkäämättä. 

Järkikin on suuri Jumalan lahja. Jos ihminen elää elämäänsä pelkän tunteen varassa, se voi aiheuttaa turvattomuutta, Onhan varsinkin juuri pelko yksi sellainen turvattomuutta tuova tunne, niin myös masennus ja ahdistus. Muutenkin tunteet voivat tuoda epävakautta elämään, koska ne ailahtelevat sinne tänne, ja suuren tunteen vallassa ihminen voi joskus lähteä leijumaan molemmat jalat tukevasti ilmassa. Sieltä taas tulee pudotuksia, ja se sattuu. (Nimimerkillä Been there, done that!)

Siksi on turvallista lukea, miten Jumalan antama ymmärrys ja terve harkinta voi suojella meitä:

Kun viisaus tulee sydämeesi, tieto tulee sielullesi mieluisaksi, harkinta varjelee sinua ja ymmärrys sinua suojelee. 

Sananl. 2:10-11

Seuraavassa luvussa on sitten meille pelokkaille jo aivan ihania lupauksia turvallisuudesta (Sananl. 3:21-26):

Säilytä harkinta ja maltti. Ne ovat elämä sinun sielullesi ja kaunistus sinun kaulallesi. Silloin kuljet tiesi turvallisesti etkä loukkaa jalkaasi. Kun menet maata, et pelkää mitään, kun laskeudut levolle, unesi on makea. Pääset pelkäämästä äkkikauhistuksia ja tuhoa, joka kohtaa jumalattomat. Sinä saat luottaa Herraan; hän varjelee jalkasi tarttumasta ansaan. 

Miten ihanaa, että Jumala voi vapauttaa meidät pelkäämästä onnettomuuksia ja äkkikauhistuksia! Hän voi vapauttaa pelosta niin, että maata mentyämme unemme on makea. Ei tarvitse valvoa unettomana peläten yön kauhuja. 

Niinhän psalmissa 91 luvataan: joka Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, sen ei tarvitse pelätä yön kauhuja. Kaikkivaltiaan varjossa on turvallista yöpyäkin, ja Korkeimman suojassa turvallista asua.

No, olemmehan me monet pelänneet, ja paljon olemmekin, mutta Jeesus, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, pystyy antamaan niiden pelkojen tilalle turvallisuuden.

Kyllä meille tapahtuu joskus pahoja asioita, ja joillekin vielä enemmän kuin toisille, mutta Isän sallimatta ei hiuskaan putoa päästämme. Useimmat ihmisten tulevaisuutta koskevista peloista ovat kuitenkin aiheettomia, mutta vaikka pelkoon olisi joskus syytäkin, sittenkin Jeesus voi vapauttaa sinut pelosta, antaa levon ja rauhan. Hän voi toteuttaa tämän ihanan lupauksen (Jes. 32:17-18):

Silloin on vanhurskauden hedelmänä rauha, vanhurskauden vaikutuksena lepo ja turvallisuus iankaikkisesti. Minun kansani on asuva rauhan majoissa, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. 

Käytin tässä Raamattu Kansalle -käännöstä. Vuoden 1992 käännöksessä puhutaan rauhan niityistä. Sinne ihanille kukkaniityille Jeesus vieköön sinut tänä kesänä kokemaan lepoa, rauhaa, turvallisuutta ja huolettomuutta.

Muutos - mutta missä?

"Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä." 

Fil. 1:6

Me ihmiset usein toivomme ja rukoilemme, että olosuhteet muuttuisivat. Ja sitä saakin rukoilla, ja monesti Jumala tahtoo myös vastata niihin rukouksiin ja muuttaa meidän olosuhteitamme.

Mutta joskus voi olla niinkin, että Jumala ei muuta olosuhteita joko heti tai ollenkaan, koska hän haluaakin muuttaa meitä itseämme. Me kaipaamme helppoa ja mukavaa elämää, sellaista kevään ja kukkimisen ihanuutta, mitä on noissa kuvan kukissa. Kuitenkaan hedelmäpuullekaan eivät riitä pelkät kukat, vaan aikanaan siitä on tarkoitus kasvaa myös hedelmiä. Niin meidän Isämme haluaa muuttaa meitä, kasvattaa meidän luonnettamme ja saada meissä aikaan Hengen hedelmää.

Kirjassaan Siunauksia syvyydestä Paavo Hiltunen kirjoittaa Karitsan tiestä nautinnon tavoittelun vastakohtana:

Tällöin katsotaan, ettei ole lainkaan varmaa, että sinä saat suurimman hyödyn ja Jumala suurimman kunnian esimerkiksi siitä, että paranet sairaudestasi tai koet helpotuksen tai että olosuhteesi muuttuvat. Jumala saa tämän käsityksen mukaan parhaiten kunnian siitä, että Hän saa muotoa sinussa kärsimyksissäkin, eikä siitä, että sinä säästyt niiltä, eikä Jumala ehkä saakaan muotoa sinussa. --- Jeesus kuoli, ei siksi, että me vapautuisimme kärsimyksistä, vaan siksi, että me kärsisimme yhdessä Hänen kanssaan. 

Minä jos kuka olen monesti kapinoinut olosuhteita vastaan, paennut tai yrittänyt paeta niitä tavalla tai toisella, fyysisesti tai henkisesti. Kun avioliiton myötä olen joutunut pysähtymään paikalleni, on ollut vaikea hyväksyä sitä, etten enää pääsekään muuttamaan paikasta toiseen mieleni mukaan tai asumaan sellaisessa paikassa, joka olisi omasta mielestäni minun sielunrakenteelleni sopivampi.

Mutta jännä kyllä, juuri nyt kun pian tulee kymmenen vuotta tänne muuttamisestani, niin suorastaan "juhlavuoden kunniaksi" olen tänä keväänä tajunnut, että näin on hyvä. Täällä on sittenkin hyvä olla, minulla on kaikki hyvin, vaikka kaikki ei olekaan juuri niin kuin itse haluaisin ja vaikka jotain puuttuukin. Jumala on sittenkin tiennyt paremmin, mikä on minulle hyväksi. Nyt ei tarvitse enää paeta eikä kapinoida olosuhteita vastaan. Mikä lepo siinä on! Mikä vapaus! Kun energiaa ei kulu enää kapinoimiseen, sitä vapautuu elämiseen ja tässä hetkessä läsnä olemiseen.

Paavali oli myös oppinut tyytymään oloihinsa, ja hän jos kuka oli pahassa paikassa, nimittäin vankilassa, kun kirjoitti tämän:

Olen oppinut tyytymään oloihini. 
  Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa. Olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin, olemaan kylläinen ja nälkäinen, elämää runsaudessa ja puutteessa. 
  Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. 

Fil. 4:11-13

Teuvo V. Riikonen kertoo kirjassaan Armollinen erämaa:

Muistan erään vanhan ihmisen, jolla nuorena oli ollut samat unelmat kuin muillakin ikäisillään saman kylän nuorilla. Mahdollisuus lähteä kotikylältä, matkustella, sitten perustaa perhe ja saada lapsia. Mikään noista ei toteutunut. Omalla kylällä hän asui ja toimi omaishoitajana sisarelleen. Hän oli lopulta osaansa tyytynyt. Autiomaan Maria Erakon sanoin: "Miksi emme jättäisi vapaaehtoisesti sitä, mikä meidän on joka tapauksessa jätettävä tahtomattammekin?"

Kaikki meidän unelmamme eivät ehkä toteudu tässä elämässä. Mutta saakoot Jumalan unelmat toteutua meidän kohdallamme ja tulkoon hänen nimensä kirkastetuksi meidän elämämme kautta!

Kyllä rakastava Isämme myös toteuttaa monia unelmiamme. Kun hän vaikuttaa omissaan tahtomista ja tekemistä, hän voi myös laittaa meidät unelmoimaan juuri niitä hänen unelmiaan.

Kävipä meille ja unelmillemme miten tahansa, Jumala voi onneksi saada meissä aikaan myös tämän, mikä on nykyisessä raamatunkäännöksessä sanottu hienosti:

Olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen.  

Ps. 131:2 (psalmi, joka on otsikoitu Osaansa tyytyvän rukous)

P. S. Arkistostani ei löytynyt kovin hyvää kuvaa omenankukista, joten yläkuvassa on kirsikankukkia, vaikka alemmassa kuvassa onkin omenoita. Mutta samapa tuo!

Jeesus, parantajamme

Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. 
Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua; pikemminkin hänen tilansa oli huonontunut. 

Mark. 5:25-26

Tämä on tuttua monille nykyäänkin. Vaikka lääketiede onkin kehittynyt, eivät nykylääkäritkään pysty kaikkia sairauksia parantamaan. Monia sairauksia voi korkeintaan lääkitä ja lääkkeillä lievittää oireita, mutta itse sairaus pysyy. Ja ehkä lääkityskään ei aina edes lievitä oireita.

Ainoa varma asia on, että lääkärikäynteihin, apteekkiin ja sairaaloihin saa kevyesti uppoamaan kaiken omaisuutensa, niin kuin tuolle verenvuototautiselle naiselle oli käynyt. Tutkimukset, lääkkeet ja hoidot ovat kalliita. Ja voipa käydä niinkin kuin tälle naiselle kävi, että tila vain huonontuu kaikesta hoidosta huolimatta.

Tämä nainen oli sairastanut jo kaksitoista pitkää vuotta. Niin mekin monet olemme sairastaneet vuosia tai ehkä jopa vuosikymmeniä, kuka milläkin tavalla, fyysisesti tai psyykkisesti. On monia, jotka eivät ole juuri saaneet apua vaivoihinsa.

Eivätkä kaikki sairaudet ja vaivat toki paranekaan ennen kuin taivaassa, mutta sittenkin on totta, että jo nyt Jeesus on myös parantaja! Verenvuototautinen nainen ajatteli, että kunhan hän vain saa koskettaa Jeesuksen viittaa, hän paranee - ja niin hän paranikin. Jakeessa 29 sanotaan:

Siinä samassa verenvuoto tyrehtyi ja hän tunsi ruumiissaan, että vaiva oli poissa. 

Mikä uskomaton ja ihana hetki naisen elämässä, kun hän vuosikausien toivottoman sairastamisen ja kärsimisen jälkeen sittenkin parani. Ja hän ihan tunsi ruumiissaan, että nyt se vaiva on poissa! Kahdentoista sairausvuoden jälkeen sen täytyi tuntua ihan unennäöltä, niin ihmeellistä se oli.

Tätä tekee Jeesus. Hän, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Siis hän on sama myös nyt ja myös meidän elämässämme. Hänestä sanotaan (Matt. 4:23, vanha käännös ja Raamattu Kansalle), että hän paransi kaikenlaisia tauteja ja vaivoja. Siihen kategoriaan meidänkin tautimme ja vaivamme sopivat, mitä ikinä ne ovatkaan.

On terveen järjen käyttöä hakea apua lääkäreiltä, mutta kaikkeen he eivät pysty. Silloinkin meidän vierellemme jää kuitenkin Jeesus.

Tuo verenvuotoa sairastava nainen oli toivoton tapaus, parantumaton, sellainen jota lääketiede ei voinut auttaa. Mutta siinä missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, Jumalan mahdollisuudet vasta alkavat. Hänelle ei ole toivottomia tapauksia. Häntä me saamme huutaa avuksi myös sairaudessa, niin kuin Raamatussakin lukemattomat ihmiset tekivät.

Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, 
on nouseva pelastuksen aurinko, 
ja te parannutte sen siipien alla. 
Te astutte ulos, hypitte riemusta 
kuin vasikat laitumella. 

Mal. 3:20

Minä ylistän sinua, Herra. 
Sinä nostit minut syvyyksistä, 
et jättänyt minua vihollisteni pilkattavaksi. 
Herra, minun Jumalani, 
sinua minä huusin avuksi, 
ja sinä teit minut terveeksi. 

Ps. 30:2-3

Minä, Herra, olen sinun parantajasi. 

2. Moos. 15:26

Herra, sinä ilahdutat minua

Minulla on ollut mielessä montakin eri aihetta, joista voisin kirjoittaa, mutta en tiedä miksi on kuin seinä edessä, etten ole vielä pystynyt kirjoittamaan niistä mitään. Pitääkö niiden kanssa odottaa "oikeaa hetkeä" vai tuleeko sellaista edes? Vai alkaisiko tekstiä tulla, kun kirjoittaisi vain? No, jaan kuitenkin nyt edes jotain.

Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.

2. Kor. 7:6

Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. 
Hyvä on aamulla kertoa armostasi ja illalla uskollisuudestasi
harpun ja lyyran sävelin, kymmenen kielen helkkyessä. 
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. 

Ps. 92:2-5

Olin joutunut tässä parin viikon sisällä niin syviin vesiin, että pelkäsin hukkuvani sinne. Koska tunnetusti liika ajatteleminen vain pahentaa mielen pimeyttä, tajusin että nyt tarvitaan "toimintaterapiaa". Kun oli sopivasti helatorstai ja mieheni oli vapaalla töistä, lähdimme aivan ihanalle patikkaretkelle. Fyysinen rasitus, luonnon rauha ja kauneus ja tämä kaikki vielä hyvässä seurassa on tehokasta mielenpiristystä. 

Muutakin rentouttavaa puuhaa me keksimme. Mutta olin myös rukoillut, että Jumala ilahduttaisi minua aivan erityisesti, yllättäisi jonkun ihmisen kautta. Sitten kävi todella yllättäen niin, että eräs kauempana asuva ystävä tuli eilen käymään. Nyt korona-aikana emme ole nähneet juuri ketään, joten tämä oli kyllä aivan taivaan lahja jo siitäkin syystä. Kaiken lisäksi sattui vielä olemaan ensimmäinen kesäisen lämmin päivä, pystyimme juomaan kahvit ulkona ja kävimme katsomassa lähiseudun kauneimpia näköaloja.

Kaikki tämä oli niin ihanaa: ystävän seura, asioiden jakaminen hänen kanssaan, kesäinen sää, herkkuhetki ulkona linnunlaulun säestyksellä ja upeat maisemat. Tulin niin hoidetuksi. Kiitos Jeesus, sinä vastasit rukoukseeni! 

Niin se on:

Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. 

Me saamme rukoilla, että Jumala, joka masentuneita rohkaisee, lähettäisi meille jotain sellaista, joka juuri nyt voisi parhaiten rohkaista, lohduttaa ja ilahduttaa meitä. Rakastava Isämme tahtoo ilahduttaa murheellista lastaan. Joskus hän tekee sen suoraan esimerkiksi sanansa kautta, joskus taas hän lähettää ihmisiä luoksemme tai vastaa muulla tavalla rukouksiin, auttaa, pitää huolta, johdattaa.

Paavalia ei muuten lohduttanut pelkkä Tituksen (tai Tiituksen) tulo, vaan seuraavassa jakeessa hän kertoo vielä näin:

Hänen tulonsa lisäksi meitä lohdutti myös se rohkaisu, jota hän oli saanut teidän luonanne. Hän kertoi, kuinka te ikävöitte minua, kuinka nyt surette ja kuinka kiivaasti pidätte minun puoltani, ja se on vielä enemmän ilahduttanut minua. 

Tuollaisetkin asiat ovat todella ilahduttavia ja mieltä lämmittäviä: että joku ikävöi minua ja pitää minun puoltani.

Taivaan Isä tietää senkin, mitä juuri sinä nyt tarvitset ja mikä sinua voisi ilahduttaa. Rukoukseni on, että hän voisi antaa sinulle juuri sitä, mitä sydämesi nyt kaipaa. Että sinäkin saisit kokea, miten Isä lähettää taivaasta ilahduttavia yllätyslahjoja. Ole siunattu!

P. S. Kuvat ovat siitä paikasta, jossa saimme ystäväni kanssa olla Taivaan Isän hoidossa ja auringon lämmön hemmottelemina.

Jeesuksen sylissä

Joskus kun on niin paha olo, ettei jaksa edes etsiä rohkaisua Raamatusta, Jumala voi silti rohkaista jotain muuta kautta. Onneksi! Yhtenä sellaisena päivänä vanhassa Päivän tunnussanassa, jota luen, oli tämä jae (Ps. 38:10):

Herra, sinä tiedät, mitä minä kaipaan, 
huokaukseni ovat tulleet sinun korviisi. 

Ne kaipaukset ja huokauksetkin kuullaan silloin, kun me emme jaksa muuta. Isä näkee suoraan sydämemme syvyyksiin, hän tietää kaiken ja hän välittää.

Sinä samana päivänä joku oli jakanut sosiaalisessa mediassa nämä laulun sanat:

Silloin kun en itse jaksa rukoilla, 
kun on sydämeni tyhjä sanoista, 
tule sinä Jeesus, hiljaa rukoile, 
kanna kuivuudesta ilon lähteelle. 

Anna-Mari Kaskisen sanoittama ihana laulu, niin lohdullinen! Se onkin yksi lempilauluistani.

Jaan siitä vielä toisen ja neljännen säkeistön:

Silloin kun en itse jaksa uskoa, 
kun on sydämeni liekki hiipuva, 
tule sinä Jeesus, usko minussa, 
pimeyteni valtaa taivaan valolla. 

Silloin kun en itse jaksa ollenkaan, 
kun on kaikki voima poissa kokonaan, 
tule sinä Jeesus, tällaisena jään 
pienen lapsen lailla syliin lepäämään. 

Loppuun vielä oma rukoukseni, jonka kirjoitin muutama kuukausi sitten:

Jeesus, sinun sylissäsi 
saan olla arka, pelokas, vapiseva 
ja silti turvassa. 
Sinulla on niin lämpimät käsivarret. 
Sulje syleilyysi hauras lapsesi, 
säikähtänyt lapsesi, 
joka itkee minussa. 
Tästäkin sinä kannat minut yli. 

Turvallisuus taistelunkin keskellä

Tänään minulla oli Vanhan testamentin puolella lukuvuorossa 2. Aik. 32. Sen luvun jae 18 sopii jatkoksi siihen, mitä kirjoitin eilen:

Sanheribin palvelijat huusivat kovalla äänellä juudan kielellä jerusalemilaisille, joita oli muurilla, herättääkseen heissä pelkoa ja kauhua ja niin saadakseen kaupungin valloitetuksi. 

Suuri, pelottava ja ylivoimainen Assyrian armeija piiritti silloin Juudan kaupunkeja. Jerusalemilaisille huudeltiin kaikkea, millä heidät yritettiin lannistaa. Vihollisen edustaja piti heille pitkät esitelmät siitä, että turha teidän on luottaa siihen Jumalaanne, ei hän pysty teitä pelastamaan. Ei meidän käsistämme ole pelastunut mikään muukaan kansa.

Myös meidän mielemme taistelukentällä kaikenlaiset äänet ja tunteet huutelevat kovalla äänellä yrittäen aiheuttaa pelkoa ja kauhua. Mutta ne äänet eivät ole Jumalasta. Meidän rakastava Isämme ei aja meitä pelkoon ja kauhuun, vaan ne äänet tulevat meidän viholliseltamme saatanalta. Se voi vaikuttaa pelottavalta ja ylivoimaiselta, mutta se on jo voitettu vihollinen. Jeesus on sen voittanut.

Hiskia puhui tuossa tilanteessa rohkaisevasti kansalle, ja hänen sanansa sopivat meillekin
(2. Aik. 32:7-8):

Olkaa lujat ja rohkeat! Älkää pelätkö älkääkä arkailko Assyrian kuningasta ja hänen kanssaan olevaa joukkoa. Hän, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssaan. 
  Hänen kanssaan on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme. Hän auttaa meitä ja sotii meidän sotiamme. 

Me saamme olla Voittajan puolella, joka taistelee meidän puolestamme. Eikä hän pelottele meitä. Sen sijaan, vaikka jotain ahdistavaakin olisi edessäpäin, hän rohkaisee (Ilm. 2:10):

Älä pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. 

Tämän Jumala sanoi Smyrnan seurakunnalle, jolle oli kyllä tulossa kärsimystä, mutta Jumala vahvisti ja rohkaisi jo etukäteen kertomalla, että se kestäisi vain rajallisen ajan, kymmenen päivää.

Useimmiten Jumala ei onneksi kerro etukäteen varsinkaan tulevista vaikeuksista. Jos itsekin olisin nuorena tiennyt kaiken, mitä sen jälkeen on tapahtunut vuosien ja vuosikymmenien aikana, en olisi kestänyt. Siksi onkin armoa, että elämää saa elää päivä vain ja hetki kerrallansa. Ei tarvitse ottaa koko tulevaisuutta kerralla vastaan. Sellaisina päivän ja hetken annoksina kaikesta voi jotenkin selvitä, siitäkin mistä juuri nyt ei usko millään selviävänsä.

Selviytymiseen liittyen olen joskus nähnyt sosiaalisessa mediassa ihanan ajatuksen (Hidasta elämää -sivun jakamana):

Tähän mennessä olet selviytynyt elämäsi surkeimmista päivistä sataprosenttisesti. Tämäkin menee ohi. 

Tänäänkin saamme rukoilla, että Jeesus hoitaisi pelkojamme parantavalla rakkaudellaan. Saamme levätä taivaallisen Isämme sylissä. Siinä olemme turvassa. Hän voi vaientaa ne pelottelevat äänet ja antaa meille rauhansa.

Jos ahdistuksen tie on edessämme, 
myös silloin Kristus meitä kuljettaa. 
Annamme Isän käsiin elämämme. 
Hän itse meille rauhan valmistaa. 

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, 
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. 
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. 
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo! 

Kun pahan valta kasvaa ympärillä, 
vahvista ääni toisen maailman, 
niin että uuden virren sävelillä 
kuulemme kansasi jo laulavan. 

Osa virrestä 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, sanat Dietrich Bonhoeffer.

Kauhun hetkiä

"Ja hän alkoi tuntea kauhua ja tuskaa." Mark. 14:33

Olen aina ollut lahjakas kehittelemään erilaisia pelkoja, mutta useimmiten ne pysyvät sentään kohtuuden rajoissa eli pelkkinä pelkoina. Joskus, onneksi harvoin, se on kuitenkin mennyt suorastaan kauhun puolelle.

Kauhu on niin pelottava ja musertava tunne, ettei sitä voi sanoin kuvata. En katso kauhuelokuvia, koska en kaipaa yhtään ylimääräistä kauhua, joten en tiedä miltä elokuvakauhu tuntuu, mutta tosielämän kauhu on kuin katsoisi painajaista silmät auki.

Pahinta kauhu on unettomana yönä, yksin yön pimeydessä, jossa ei voi edes pyytää rohkaisua tai lohdutusta keneltäkään. Paitsi onhan Jumala siellä tietysti, mutta kauhu estää ihmistä tajuamasta hänen läsnäoloaan, rakkauttaan ja voimaansa.

Yhden sellaisen kauhujen yön jälkeen minua lohdutti valtavasti, kun luin Raamatusta tuon ylläolevan jakeen. Jeesuskin on kokenut kauhua! Hän tietää, miltä se tuntuu, hän on ollut siellä. Ja hän on siellä nytkin, minun kauhussani, silloin kun tunnen sitä. Hän on paikalla, läsnä ja lähellä, vaikka en siinä hetkessä pystyisi tuntemaan sitä. 

Jeesus itsekin joutui kokemaan omat kauhun hetkensä yksin yön pimeydessä, koska opetuslapset eivät jaksaneet valvoa hänen kanssaan, vaan nukahtivat. Hän joutui kohtaamaan ne järkyttävät hetket aivan yksin. Mutta oli hänelläkin tietysti Isä, jota hän rukoilikin uudestaan ja uudestaan tuskan vallassa.

Vanhassa raamatunkäännöksessä 2. Moos. 20:21 menee näin:

"Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli."

Kun olemme siellä pimeydessä, saamme muistaa, että Jumala on siellä. Jeesus on siellä. Jeesus on kokenut ihmisyyden kivut, koetukset, kiusaukset, tuskat ja jopa kauhut, ja siksi hän voi ymmärtää meitä. Hän tietää mitä me käymme läpi juuri nytkin. Hän tarttuu meitä kädestä myös siellä pimeässä ja sanoo: Minä autan sinua.

Kun Jeesus tunsi kauhua ja kuoleman tuskaa Getsemanessa, hänellä oli siihen pätevä syy, koska hän oli oikeasti menossa kohti julmaa kidutusta ja kuolemantuomiota. Joskus meilläkin voi olla pelkoon ja kauhuun ihan oikeitakin syitä. Jos vaikka joku läheinen on kuolemaisillaan tai tiedämme varmasti, että jotain pahaa on pian tapahtumassa.

Mutta suuri osa meidän ihmisten peloistahan on ihan tutkitustikin kuviteltuja. Ne eivät toteudu koskaan. Niin myös se kauhu voikin olla vain jotain oman mielen tuottamaa kauhuleffaa.

Saamme rukoilla, että Jeesus koskettaisi meidän pelokasta mieltämme parantavalla rakkaudellaan ja vapauttaisi niistä kuvitelluista peloista ja kauhuskenaarioista.

Saamme myös muistaa:

Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. 
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. 
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? 
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. 
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, 
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi. 
Vaikka sanoisin: 'Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon', 
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

Ps. 139:5-12, KR -92

"Sielläkin sinä olet"! Missä ikinä olen, siellä hän on. Juuri nytkin tässä hetkessä ja tässä elämäntilanteessa. Saan olla turvallisissa käsissä. Jumalan kämmenellä, jossa ei tarvitse pelätä. Mutta jos pelottaa, siinä Jumalan kämmenellä saa pelokkaanakin olla turvassa. 

Myrskyssä

Evankeliumeissa kerrotaan kahdesta eri myrskystä, joihin opetuslapset joutuivat Gennesaretinjärvellä. Siinä toisessa, josta nyt kerron, Jeesus käveli heidän luokseen vettä pitkin ja he luulivat häntä aaveeksi ja pelästyivät kuollakseen. Tästä tapauksesta kertovat Matt. 14:22-33, Mark. 6:45-52 ja Joh. 6:16-21. Itse lähdin liikkeelle tuosta Johanneksen kohdasta, ja löysin sitten hyvää lisätietoa Matteukselta ja Markukselta.

Jeesus käski opetuslapsia menemään edeltä vastarannalle, kun hän itse jäi vielä yksinäisyyteen rukoilemaan. He lähtivät ilmeisesti illalla sille usean kilometrin matkalle, ja yö kului pitkälle, kun matkalla nousi myrsky. Johannes kertoo: "Järvi aaltoili ankarasti kovan tuulen puhaltaessa", ja Matteus: "Aallot ahdistivat sitä (venettä), sillä tuuli oli vastainen." 

Jeesus lähestyi heitä vasta neljännen yövartion aikaan, joka oli noin kello 3-6. Johannes kertoo, että he olivat soutaneet siihen mennessä noin 25-30 stadionmittaa eli alaviitteen mukaan 5-6 kilometriä.  Pitkään he joutuivat yksin kamppailemaan siellä myrskyn keskellä. Olivathan he kokeneita kalastajia, jotka olivat ennenkin liikkuneet öisin pimeällä järvellä, mutta kun joutuu myrskyn kouriin ja on vielä pimeä ja yön tunnin kuluvat, mutta aamua ja vastarantaa ei ala kuulua, kyllä siinä joutuu taatusti epätoivon, pelon ja kauhun valtaan.

Kaikenlaisissa elämän myrskyissä meiltäkin katoaa helposti selviytymisen toivo - usko siihen, että sinne vastarannalle ikinä pääsisi. Tai että mitään vastarantaa edes on, kun sitä ei myrskyisessä ja pimeässä yössä voi nähdä. Juuri ennen tätä myrskyä opetuslapset olivat kaiken lisäksi nähneet, miten Jeesus teki ihmeen, ruokki 5000 miestä. Kuitenkin ihminen on sellainen, että vaikka olisi mitä Jumalan ihmeitä nähnyt, niin seuraavassa hetkessä kun myrsky käy päälle, sitä jo unohtaa kaikki Jumalan teot ja mahdollisuudet.

Me voimme myös ajatella, ettei Jumala näe, tiedä tai välitä. Kuitenkin, vaikka vene oli Markuksen kertoman mukaan illan tultua jo keskellä järveä eli aika kaukana - ja illallakin täytyi Israelissa olla jo pimeää, silti Jeesus näki ja tiesi: "Hän näki soutajien olevan vaikeuksissa, sillä tuuli oli heille vastainen." (Mark. 6:48) Silti hän tuli vasta sen neljännen yövartion vaiheilla, vaikka oli tiennyt tilanteen jo illalla. Vaikka Jumala näyttää viipyvän, hän näkee ja tietää! Ja hänellä on tilanne hallinnassa silloinkin, vaikka meistä näyttää, että olemme ihan oman onnemme nojassa ja julman kohtalon armoilla.

Kun sitten Jeesus lopulta tuli, "he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. He kaikki näkivät hänet ja pelästyivät." (Mark. 6:49-50)  "He pelästyivät ja sanoivat: 'Se on aave', ja huusivat pelosta." (Matt. 14:26)

Joskus voi käydä niin, että kun Jumala lopulta ilmaisee itsensä, me emme tunnistakaan häntä, kun olemme jo valmiiksi niin kauhuissamme siellä yön pimeydessä. Hän voi ilmestyä "toisenmuotoisena", niin kuin Jeesus ilmestyi kuolemansa jälkeen, ja siksi häntä ei tunnistettu.

Mutta onneksi Jeesus tulee ja sanoo: Rauha teille! Siellä myrskyn keskelläkin hän sanoi opetuslapsille: "Olkaa turvallisella mielellä. Minä se olen. Älkää pelätkö." (Mark. 6:50) Lisäksi Markus jatkaa heti perään: "Hän astui veneeseen heidän luokseen ja tuuli tyyntyi. He olivat hämmästyksestä suunniltaan." 

Jeesus osaa puhua meille rauhoittavasti ja tyynnyttävästi. Hän voi rauhoittaa meidän sisäisen myrskymme - ja joko heti tai myöhemmin myös sen ulkoisen myrskyn. Ihmeellistä on, että hän voi antaa levon ja luottamuksen joskus jopa silloin, kun olosuhteet eivät vielä muutu. Hän nostaa niiden yläpuolelle. Ihmeellistä, miten pelkkä Jeesuksen kohtaaminen ja muutama sana häneltä voi tyynnyttää.

Johannes kertoo tuon lopun hiukan eri tavalla, ja minusta siinäkin on jotain aivan ihanan rohkaisevaa:

"He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene saapuikin siihen rantaan, jonne he olivat menossa." (Joh. 6:21)

Kun Jeesus saapui opetuslasten luo, tuuli tyyntyi, tilanne rauhoittui. Ja sitten: samassa vene jo saapuikin sinne vastarannalle, jonne pääsy oli jo vaikuttanut täysin mahdottomalta. Heidänhän piti hukkua sinne aaltoihin ja vastatuuleen pimeässä yössä. Mutta kun Jeesus itse oli käskenyt heitä lähtemään sinne, niin sinne he myös pääsivät. Vaikka Jumalan apu viipyisi, niin sitten kun hän lopulta toimii, asiat voivat tapahtua nopeasti, yhdessä hetkessä.

Näen vain vanhaa, mutta Jumala puhuu uudesta

Toukokuussa ollaan niin lähellä kesää, ja kuitenkin usein niin kaukana. Näyttää helposti siltä, ettei kesää tänä vuonna tulekaan. Minulla on ollut maljakossa koivunoksia, jotka tulivat siinä sisällä lämpimässä täyteen hiirenkorvia julistamaan, että elämä voittaa. Mutta ulkona oli ja on edelleen harmaata ja elotonta. Ei tietoakaan kesän vihreydestä. Tänään maassa on taas vaihteeksi myös valkoinen lumikerros.

Tuo kuva on kuitenkin otettu joskus kauan sitten, en edes muista koska ja missä. Mutta se sopi hyvin aiheeseen!

Joskus on tilanteita, joissa Jumala puhuu uudesta, jonka pitäisi ehkä olla jo puhkemassa esiinkin, mutta näkyvissä ei ole mitään muuta kuin sitä vanhaa ja aikansa elänyttä, joka tuntuu jatkuvan aina ja ikuisesti. Sellainen tilanne on kuin tällainen kylmä toukokuu takatalvineen.

Kuitenkin Jumala sanoo:

"Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle."
Jes. 43:18-19

Minulla on viiden vuoden päiväkirja, ja olen viime päivinä huomannut siitä, että muinakin vuosina on tähän aikaan toukokuussa saattanut olla tosi kylmiä päiviä lumi- ja räntäsateineen. Kuitenkin joka ikinen vuosi toukokuun lopussa on jo ollut vihreää ja kukat ovat puhjenneet esiin siitä maasta, joka vielä äsken oli niin kylmä ja kuollut.

Tässä viime metreillä ennen sitä kesän ihmettä ihmisellä saattaa vain usko mennä ja voi tulla tunne, ettei tänä vuonna kesää tulekaan. No, tosi on, että Suomen kesä voi kyllä olla monesti kylmä, mutta vihreys ja kukat tulevat kyllä aina meitä ilahduttamaan.

Henkilökohtaisen elämämme asioissakin meillä usein loppuu usko ja vieläpä aivan viime metreillä. Näin muuten sieltä päiväkirjastani senkin, että muutama vuosi sitten minulla oli usko valmistumiseeni koetuksella vielä viime hetkillä ennen valmistumista eräästä oppilaitoksesta. Muistan hyvin sen kevään, sen stressin, epätoivon ja epäuskon. Yritin vielä viime kuukausina sanoa opettajille, että keskeytän opinnot kokonaan ja lähden menemään, koska ei tästä mitään tule. Kuitenkin se ihanan aurinkoinen onnen päivä valmistumisineen ja ruusukimppuineen oli juuri tulossa. Onneksi opettajat jaksoivat tsempata ja rohkaista minua, etten toteuttanut uhkaustani ja luovuttanut juuri ennen maaliviivaa.

Miten ihminen voikin väsähtää, masentua ja luovuttaa jopa aivan viime metreillä! Juuri kun Jumalan vastaus olisi tulossa.

Mutta vaikka meidän elämämme lämpömittari olisi pahasti pakkasella ja takatalvi seuraisi toistaan, ei luovuteta! Meidän mahdottomuutemme ovat Jumalan mahdollisuuksia, ja hänellä riittää aina toivoa tuhlattavaksi meille toivottomille. Joskus elämässä on loputtoman tuntuisia odotuksen aikoja, jotka ovat kuin Suomen pitkä, pimeä talvi. Mutta sitten tulee myös kevät, rukousvastausten aika ja se jokin uusi, jota Jumala haluaa meidän elämässämme tehdä. Hänellä on hyvä tahto sinuakin kohtaan. Älä siis luovuta!

Tässä vielä rukous Roy Hicks Jr:n kirjasta Matkalla uuteen:

Herra Jeesus, sinä olet mahdottomuuksien Jumala, joka sanot: "Uudeksi minä teen kaiken." 
  Luotan, että sinä, Herra, pystyt antamaan minulle kuulevat korvat ja näkevät silmät. Näen vanhan, mutta haluan astua uuteen. 
  Auta, että voisin väkevän voimasi avulla avautua vastaanottamaan sinun kevääsi talven keskelle, oi, sinä uusien alkujen Jumala. Aamen. 

Uudet tuulet puhaltavat

Kevättä, uutta alkua ja uusia tuulia on ilmassa. Kuva on kylläkin vanha, täällä päin ei ole vielä juuri yhtään vihreää.

Joka tapauksessa olen pitänyt näitä kristillisiä blogeja ennenkin, mutta ne ovat aina kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Tai ehkä enemmän minun mahdottomuuteeni?! Viimeksi ajattelin, että nähtävästi tällaisten blogien pitäminen ei sitten ole minun juttuni, ja ettei kannata enää kolmatta kertaa yrittää. Kun homma ei kerran toimi, niin se ei toimi.

Viime aikoina kuitenkin joka kerta kun luin Raamattua, sieltä avautui aina vain uutta ja uutta. Minua poltteli hirveästi perustaa taas blogi ja päästä jakamaan niitä asioita muillekin. Ajattelin kuitenkin, että kun näiden blogien kanssa käy aina huonosti, niin kyllä Jumalan pitäisi varmistaa se asia ennen  kuin lähden itse yrittämään taas jotain, joka katkeaa kuin kananlento. Jos Jumala ei vahvista tätä juttua, en tee mitään.

En silti oikeasti odottanut, että vastaus tulisi niin pian. Oikeasti ajattelin, ettei sitä tulisi ollenkaan, koska Jumalan mielestä minun pitäisi varmaan tehdä jotain muuta kuin pitää blogia.

Kuitenkin eilen luin yhtä kirjaa, enkä osannut ollenkaan odottaa, että juuri siellä oli suora vastaus kaikkiin kysymyksiin, joita minulla oli tähän asiaan liittyen. Asia tuli siis kerralla selväksi ja päätin uskaltautua heittäytymään innolla uusiin kuvioihin. Itsessäni olen osoittautunut kerta kaikkiaan kelvottomaksi ja heikkoa tekoa olevaksi bloggaajaksi, mutta jospa Jumalan armon avulla jaksaisin jopa pitää tällaista blogia. Ja jospa pystyisin jakamaan jotain sellaista, mistä joku saisi jotain ja mitä ei itse tarvitsisi joka kerta hävetä ja kritisoida, koska sellainen käy kyllä voimille!

Muusta en tiedä, mutta Jumalan armo Kristuksessa on suuri ja ihmeellinen!

"En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta." 1. Kor. 2:2

Totta on sen jatkokin: "Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana." Mutta arasti ja varovasti lähden liikkeelle. Kun ei itsessä ole mitään, mihin voisi luottaa, onhan silloin Jeesus. Hän saakoon olla kaikki tässä blogissa, minun elämässäni ja sinun elämässäni!

Siunausta sinulle ja tervetuloa lukemaan blogiani!