tiistai 28. heinäkuuta 2020

Erilainen voi olla kaunis

Vietin eilen ihanan päivän Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Luonnossa näkee kaikenlaista puhuttelevaa, joten sen retken herättämiä ajatuksia tulee varmaan jatkossa tänne blogiin. Mutta muistui myös mieleen eräs vuosien takainen retki Leivonmäen kansallispuistoon, ja jaan sen nyt tässä.

Siellä Leivonmäellä minä ja ystäväni heittäydyimme syvällisiksi, kun näimme tuon yhden käkkyräisen puun kaikkien noiden suorien ja toisiaan muistuttavien mäntyjen keskellä. Muistin siellä tuon Mafalda-sarjakuvan, jossa Mafalda näkee juuri samanlaisen maiseman kuin valokuvassani. Vai törmäsinkö tuohon sarjakuvaan vasta jälkeenpäin, en ole varma. Joka tapauksessa Mafalda kysyy siltä yhdeltä erilaiselta puulta: Eikö ole tullut mieleesi hakeutua psykoanalyytikon puheille?
Mietimme silloin, miten totta on, että luonnossa erilaisuutta ihaillaan, mutta meidän ihmisten kesken erilaista ihmistä pidetään helposti outona. Tästä Maaria Leinonen on kirjoittanut puhuttelevan runon:

Luonnossa 
  ihmettelemme 
    käkkyrämäntyä 
vinoa koivunkarahkaa 
      pahkakylkiä 
  oksapuolia puita 
pystyynkuollutta keloa 
  karua kallionjärkälettä. 
      Mutta 
      vieromme 
väistämme pelkäämme 
kyttyräselkää raajarikkoa 
silmäpuolta lähimmäistä 
- mielipuolesta 
         puhumattakaan. 
   Ihmettelen, 
   miksi tämä 
       epäjohdonmukaisuus! 

Siihen aikaan kun kävimme Leivonmäellä, kuvasin vielä filmikameralla, ja valokuva-albumissani on samalla sivulla tuo valokuva, sarjakuva ja runo. Puhuttelevia ajatuksia.

Miksei meidän ihmistenkin kesken erilaisuus voisi olla kaunista? Miksi meidän kaikkien pitäisi olla kuin samasta muotista tehtyjä, niin kuin tuon valokuvani suorat mäntyrivit? Eihän noin samanlaisia puitakaan erota toisistaan. Meidät ihmisetkin on luotu erilaisiksi yksilöiksi, persooniksi. Luoja teki tarkoituksella meistä jokaisesta ihan omanlaisiamme. Osaisimmeko arvostaa sitä erilaisuutta toisissamme ja itsessämme? Jospa uskaltaisimme erottua joukosta ja kiittää Luojaamme hänen luomistyönsä kauneudesta.

Vaikka olisimme fyysisesti tai henkisesti raajarikkoja, silloinkin olemme Isän rakkaita lapsia, Jumalan taideteoksia, hänelle arvokkaita.

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. 

Ps. 139:14

Minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt


Saul puki omat varusteensa Daavidin ylle, pani vaskikypärän hänen päähänsä ja haarniskan hänen ylleen. 

  Daavid vyötti Saulin miekan haarniskan päälle ja yritti kävellä, sillä hän ei ollut koskaan kokeillut sellaisia. Daavid sanoi Saulille: "En minä voi kävellä näissä, koska en ole tottunut tällaisiin." Niinpä hän riisui ne yltään. 
  Sitten hän otti käteen sauvansa, valitsi purosta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, otti lingon käteensä ja lähestyi filistealaista. 

1. Sam. 17:38-40

Saulin varusteet olivat ihan hyvät, ja Saulille itselleen ne sopivat, mutta Daavidille ne eivät sopineet. Hänelle ne olivat liian raskaat, hän ei ollut tottunut sellaisiin. Hän ei pystynyt kulkemaan eikä toimimaan niissä toisen ihmisen varusteissa.

Meidänkin päällemme voivat joko toiset tai me itse laittaa sellaisia varusteita, jotka sopivat kyllä jollekin muulle, mutta eivät meille. Toisen varusteissa kulkeminen käy kuitenkin raskaaksi. Ja voipa joskus käydä raskaaksi sellainenkin tehtävä, joka on aluksi ollut ihan oma ja oikea, mutta nyt on ehkä tullut aika siirtyä muihin kuvioihin.

Kun Daavid riisui ne Saulin varusteet, otti käyttöön omat vaatimattomat varusteensa ja alkoi toimia itselleen sopivalla tyylillä, taakka keveni. Niissä hänelle itselleen tarkoitetuissa varusteissa hän pystyi jopa voittamaan voittamattomana pidetyn jättiläisen, jolle kukaan ei ollut voinut mitään. Saulin varusteissa hän ei taatusti olisi pystynyt siihen.

Ehkä tänään Jeesus haluaa sanoa jollekin, että hän tahtoo antaa sinulle ne ihan omat varusteesi, jotka ovat sinulle sopivat. Saat riisua pois päältäsi sen haarniskan, joka ei ole sinulle sopinut. Jeesuksen antama kuorma on kevyt, koska sitä saa kantaa yhdessä hänen kanssaan.

Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. 
  Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, 
  sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt. 

Matt. 11:28-30

Eli niin kuin vuoden 1992 käännös ihanasti sanoo:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

Ja tietysti ennen kaikkea Jeesus tahtoo antaa meille levon kaikesta suorittamisesta jumalasuhteessa. Meidän ei tarvitse raataa eikä suorittaa ansaitaksemme pelastuksen hyvillä teoillamme, koska meistä ei siihen ole. Vain Jeesus on ollut täydellinen, ja hän oli sitä sinunkin puolestasi. Saat ottaa kiitoksella vastaan levon Jeesuksen täytetyssä työssä. Pelastus on meille jo valmistettu. Meidän ei tarvitse tehdä Jumalan mielen mukaisia tekoja pelastuaksemme, vaan teemme niitä sydämen halusta ja kiitollisuudesta, koska olemme jo pelastuneet. 

Jeesuksessa on lepo. 

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Aika herätä unesta


Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, ja annatte työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja sielunne nauttii yltäkylläisyydestä. 


Jes. 55:2

Liian helposti sitä huomaa antavansa rahansa, aikansa ja energiansa kaikenlaiseen turhaan. Jumala on toki luonut monia asioita meidän nautittaviksemme, kunhan ne vain eivät veisi Jumalan paikkaa elämässämme. Kun sortuu keräämään aarteita maan päälle, ne jättävät lopulta kuitenkin tyhjäksi, ne eivät tee kylläiseksi, eivät täytä sitä tyhjää tilaa meissä, jonka vain Jumala voi täyttää.

Miten ihanasti tuossa Jesajan kohdassa luvataan! Käytin tässä Raamattu kansalle -käännöstä, mutta vuoden 1992 käännös sanoo: Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Jumala antaa meille niitä parhaita herkkuja sanassaan ja ehtoollisessa tai kun rukoilemme, ylistämme ja kokoonnumme seurakunnan kanssa häntä kohtaamaan.

Ja vielä: tiedättehän tämän ajankohdan, että teidän on jo aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun tulimme uskoon. 
  Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sen tähden pois pimeyden teot ja pukekaamme päällemme valon varusteet. 

Room. 13:11-12

Nyt jos koskaan yö on pitkälle kulunut ja päivä on lähellä. Jeesus kutsuu meitä heräämään, seuraamaan häntä ja viettämään aikaa hänen lähellään. Palvelemaan häntä valon varustein. Meissä ei ole rakkautta omasta takaa, mutta hän itse voi sytyttää meissä ensirakkauden häntä kohtaan:

Sen tähden, katso, minä suostuttelen häntä, vien hänet autiomaahan ja puhun hänen sydämelleen. 
  Sieltä minä annan hänelle viinitarhan ja muutan Aakorin laakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin sinä päivänä, jona hän lähti Egyptin maasta. 

Hoos. 2:16-17

Jeesus tahtoo tulla meidän aarteeksemme. Hän tarjoaa parhaita herkkuja, jotka todella ravitsevat. Jeesuksen ruumis ja veri, syntien anteeksiantamus sekä Jumalan sana ovat taivaallisia eväitä, jotka antavat meille voimaa tällä taivasmatkalla.

Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano." 

Joh. 6:35

torstai 23. heinäkuuta 2020

Särkyneille


Elämä lyö meihin jokaiseen omat haavansa. Monella voi olla hylkäämisen haavoja, ulkopuolisuuden, huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteita. Me tunnemme häpeää, kun katsomme omaa viallisuuttamme ja vaillinaisuuttamme. Vertaamme helposti itseämme muihin, katsomme sivusta toisia ihmisiä, niitä "onnistuneempia", ja koemme, ettemme kuulu tähän joukkoon. Ihmisetkin voivat suhtautua torjuvasti tai ainakin koemme helposti heidän torjuvan, jos meitä on jo lapsena tai nuorena hyljeksitty.

Lohdullista on kuitenkin, ettei Jeesuskaan kelvannut niille "paremmille piireille". Hän, kipujen mies, oli myös hyljeksitty:

Hän oli halveksittu ja ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. 

Jes. 53:3

Jeesus tietää, miltä sinusta tuntuu ja mitä se on, kun syvälle sydämeen sattuu. Ja hän, joka oli itsekin halveksittu, valitsee sen, joka ei mitään ole, sen, jota ihmiset eivät valitsisi:

Mikä maailman mielestä on hullutusta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailman mielestä on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen voimakkaat häpeään. 
  Mikä maailmassa on syntyperältään alhaista ja halveksittua, mikä ei ole mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen mitättömäksi sen, mikä on jotakin, 
  ettei mikään liha voisi kerskailla Jumalan edessä. 

1. Kor. 1:27-29

Jeesus voi myös parantaa meidän haavojamme. Hänet on lähetetty sitomaan särjettyjä sydämiä (Jes. 61:1), ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu (Jes. 53:5).

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. 

Ps. 34:19

Kivun kautta hän voi myös luoda meissä jotain uutta ja kaunista, niin kuin helmetkin syntyvät simpukan sisällä kovassa puristuksessa. Ja taitavat timantitkin syntyä kovassa paineessa ja kuumuudessa? Ehkä sinä kipujesi keskellä kannat sisälläsi helmeä, jotain arvokasta. Sinulla on annettavaa tälle maailmalle. Jumalalla on sinulle tehtävä, sinua tarvitaan.

Älä luule, että arvoton olet kutsuun vastaamaan. 
Kutsun lähettäjä läsnä on, jaksat hänen voimassaan. 
Jumalamme tuntee sinutkin, olet hänen tekoaan. 
Voima kätketty on heikkoihin hänen valtakunnassaan. 

Siksi nouse, siksi nouse, tänään kutsuu hän. 
Siksi nouse, löydät ystävän. 
Siksi nouse, siksi nouse, sait jo anteeksi. 
Siksi nouse, hän tuntee nimesi. 

Anna-Mari Kaskinen

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Herra on uupuneen auttaja

Raamattu on ihmeellinen kirja, koska lukeepa sitä missä tahansa elämäntilanteessa, aina sieltä löytyy jotain, mikä tulee kohti. Moni voi nykyäänkin käydä läpi samoja tuntoja, joita Mooseksella on 4. Moos. 11:11-15. On väsymystä, uupumusta ja epätoivoa. On liian raskaita taakkoja kannettavaksi.

Tuossa luvussa israelilaiset alkoivat valittaa erämaassa ja vaativat Moosekselta lihaa, vaikka hänellä ei todellakaan ollut mistä antaa lihaa kokonaiselle kansalle. Mooses kuuli koko kansan itkevän telttojensa ovilla, ja "Herra vihastui siitä kovin, ja myös Mooseksen mielestä se oli paha" (jae 10).

Silloin Mooses väsyneenä ja epätoivoisena purki koko sisäisen painolastinsa Herralle:

Miksi olet tehnyt näin pahoin palvelijallesi? Miksi en ole saanut armoa sinun silmissäsi? Sinähän olet pannut koko tämän kansan taakaksi minun päälleni. 
  Olenko minä kantanut kohdussani koko tätä kansaa, olenko minä synnyttänyt sen? Sinähän käsket minun kantaa sitä sylissäni niin kuin hoitaja imeväistä lasta... 
  Mistä minulla on antaa lihaa koko tälle kansalle? He ahdistavat minua itkullaan ja sanovat: "Anna meille lihaa, että saamme syödä." 
  Minä en jaksa kantaa yksinäni koko tätä kansaa. Taakka on minulle liian raskas. 
  Jos aiot kohdella minua näin, surmaa minut mieluummin. Jos olen saanut armon sinun silmissäsi, päästä minut näkemästä tätä kurjuutta. 

Mekin voimme joskus kokea, että meiltä vaaditaan jotain, mitä meillä ei ole tai mitä emme pysty antamaan. Elämässä voi joutua kohtaamaan kohtuuttomia vaatimuksia. Meidän päällemme on voitu sälyttää taakkoja, joiden kantamiseen voimamme eivät riitä. Ja voi olla niin kuin Mooseksella, että joutuu kantamaan yksin sitä taakkaansa; ei ole ketään sitä jakamassa ja helpottamassa tilannetta.

Voi olla, että "he ahdistavat minua itkullaan", kuten Mooses joutui kokemaan. Pahimmillaan tulee tunne, ettei tästä tilanteesta ole muuta ulospääsyä kuin kuolema, kuten Mooses erämaassa totesi. Mihinkäs hän olisi muualle päässyt pakoon tuota rasittavaksi painolastiksi käynyttä kansaa?

Jumala armahti kuitenkin Moosesta. Hän vastasi Mooseksen rukoukseen kahdella eri tavalla, jotka toivat helpotusta tilanteeseen. Ensinnäkin hän järjesti Moosekselle apujoukkoja, 70 miestä kansan joukosta:

He voivat kantaa sinun kanssasi taakkaa tästä kansasta, eikä sinun tarvitse kantaa sitä yksinäsi. (jae 17)

Toiseksi Jumala lupasi järjestää kansalle sitä sen niin kovasti kaipaamaa ja vaatimaa lihaa. He saisivat sitä jopa enemmän kuin tarpeeksi, ei vain pariksi päiväksi tai viikoksi, vaan kokonaiseksi kuukaudeksi, jopa niin että lopulta kyllästyisivät siihen.

No, olihan se mahtava lupaus, mutta Mooses epäili, miten moinen voisi toteutua. Mistä Jumala antaisi lihaa 600 000 miehelle - ja vielä kaikille muillekin? Täällä erämaassa? Mahdotonta.

Mekin usein epäilemme Jumalan lupauksia. Miten hän muka voisi auttaa tässä tilanteessa, jossa ei ole mitään inhimillisiä mahdollisuuksia? Eikö tämä ole mahdoton tilanne jopa Jumalalle? Ja kyllähän Jumala usein puhuu, mutta tekeekö hän mitään? Entä jos ne lupaukset ovat vain kauniita sanoja?

Mutta mitä Jumala vastasi Moosekselle?

"Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle puhumani sana vai ei." (jae 23)

Herran käsi ei ole lyhyt edes meidän epätoivomme ja epäilymme keskellä, siellä missä mitään inhimillisiä mahdollisuuksia ei ole. Vaikka me epäilisimme hänen lupauksiaan, saamme nähdä, että hänen puhumansa sana myös toteutuu. Hän tahtoo auttaa loppuun ajettua lastaan.

Herra hankkii oikeuden kansalleen ja säälii palvelijoitaan. Hän näkee, että heidän voimansa on ehtynyt ja kaikki on tyystin lopussa. 

5. Moos. 32:36

Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.  

Ps. 116:6, KR -92

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kuka voi syyttää?

Kun tämän aamun lukuvuorossa Raamatusta olivat Jes. 50 ja Room. 8, yllättäen niissä molemmissa puhuttiin samasta aiheesta: syyttämisestä, syyllisyydestä ja syyttömäksi julistamisesta:

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. 
  Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on kuollut, onpa hänet vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme. 

Room. 8:33-34

Lähellä on hän, joka julistaa minut syyttömäksi; kuka voi käydä oikeutta minun kanssani! Astukaamme yhdessä esiin. Kuka on minun vastapuoleni? Tulkoon hän tänne! 
  Katso, Herra, Herra auttaa minua, kuka voi tuomita minut syylliseksi? Kaikki he hajoavat kuin vaate, koi syö heidät. 

Jes. 50:8-9

Kuka voi syyttää meitä, kuka voi tuomita syylliseksi? Kyllä ihmiset paljon syyttelevät ja syyllistävät toisiaan, sekä syystä että syyttä. Niin syyttävät myös omatuntomme ja sielunvihollinen. Ja kyllä meissä paljon syytä, vikaa ja syntiä on. Mutta mitä ikinä todellista syyllisyyttä ja syntiä meillä onkin, kaiken sen Jeesuksen veri pesee puhtaaksi, kun turvaamme häneen. Velkamme on jo sovitettu, rangaistuksen joka ainoasta synnistämme on Jeesus kärsinyt. Juuri siitäkin synnistä, joka sinua juuri nyt erityisesti painaa.

Silloin kun ihmiset syyttelevät ja käyvät oikeutta meitä vastaan, siinä ei armoa anneta. Mutta millainen on Jumalan oikeudenkäynti? Siitäkin Jesaja kertoo, Jes. 1:18:

Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat villanvalkoisiksi. 

Jumalan oikeudenkäynnissä saamme puolustusasianajajaksemme itsensä Jeesuksen Kristuksen, ja meidän kaikki syntimme annetaan anteeksi. Meidän Puolustajamme on itse kärsinyt rangaistuksen; niinpä lähellä on hän, joka julistaa minut syyttömäksi. Hän vapauttaa meidät syyllisyyden kuorman alta; hän tahtoo johdattaa täydelliseen vapauteen. sinne pelastuksen auringon alle, jossa "te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella." (Mal. 3:20) Hän voi antaa meille pelastuksen ilon. Uudestaan tai ensimmäistä kertaa.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu. 

Jes. 40:2, KR -92

Kuka voikaan syyttää meitä? Jeesuksen täytetty työ riittää. Armo riittää. Ja vielä nyt taivaassa Jeesus rukoilee juuri sinun puolestasi.

Mitä taas tulee väärään, sairaaseen syyllisyyteen, siihen ei tarvita anteeksiantoa, vaan muunlaista paranemista. Siitä kertoo ainakin Anna-Liisa Valtavaaran kirja Syyllinen olo - syystä vai suotta? Minullakin on se hyllyssäni, mutta en ole saanut vielä luettua sitä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Ei tarvitse olla sankari

Tänään kiukuttelin Jumalalle väsyneenä tietystä jo vuosia jatkuneesta tilanteesta. Minulta, joka en todellakaan ole vahva, vaan äärettömän heikko, on aivan liian pitkään odotettu ja edelleen odotetaan, että minun pitäisi jaksaa olla vahva pelastaja ja sankari tilanteessa, josta en voi oikein lähteä pakoonkaan, kun ei ole ketään, joka voisi korvata minut siinä asiassa. Eikä loppua näy.

Aivan kuin hukkuvan pitäisi jaksaa pelastaa toinen hukkuva, kun ketään muitakaan ei ole lähistöllä.

Taas kerran kapinoin ja kiukuttelin siis tosiaan Jumalalle, että eikö tämä voisi jo loppua, minä en jaksa enää. En jaksa olla mikään sankari!!! Eikö Jumala voisi jo auttaa ja tehdä jotain?

Silloin tuli mieleen Sef. 3:17. Muistin, että siellä puhutaan "sankarista, joka auttaa". Itse luen nykyään eniten Raamattu Kansalle -käännöstä, mutta en yhtään muista, miten siellä mikäkin kohta sanotaan. Yllätyksekseni siellä sanottiin näin:

Herra, sinun Jumalasi, on keskelläsi, hän on pelastava sankari. Hän iloitsee sinusta suuresti, hän tyynnyttää sinut rakkaudessaan, riemuiten hän sinusta riemuitsee. 

Halleluja! Ei tarvitse olla pelastaja eikä sankari, sillä Herra on se pelastava sankari! Jotenkin tuntui kuin raskas paino olisi pudonnut hartioilta ja kivi vierähtänyt sydämeltä, kun muistin tämän. Ehkäpä saan heittää ne sopimattomat roolivaatteet menemään. Jospa vihdoin Herra ilmestyisi sinä pelastavana sankarina, joka hän on. Jospa hän olisi nyt se vahva ja minä saisin vihdoin luvan olla heikko. Vaikka en tiedäkään, miten se käytännössä voisi toteutua juuri tässä tilanteessa. Mutta Kaikkivaltiaalla Jumalalla on keinonsa ja mahdollisuutensa.

Eikä hän vain ole sankari; eikä hän vain iloitse ja riemuitse meistä. Hän voi vielä tyynnyttääkin meidät rakkaudessaan.

Vuoden 1938 käännös puhuu sankarista, joka auttaa. Ja vuoden 1992 käännös sanoo:

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. 

Hän on auttajamme. Vaikka me olemme heikkoja ja avuttomia, hän voi ja tahtoo auttaa. Helposti tulee mieleen, että pitäisi jaksaa olla uskossaankin jotenkin sankarillinen, vahva, iloinen ja ylistävä, jos haluaa Jumalalta mitään saada. Pitäisi jotenkin lujalla uskolla ansaita rukousvastaukset ja Jumalan huolenpito. Mutta vaikka emme jaksaisi kuin valittaa ja huoata, kyllä ne valitukset ja huokaukset kuullaan:

Ja israelilaiset huokailivat orjuuttansa ja valittivat, ja heidän huutonsa heidän orjuutensa tähden nousi Jumalan tykö. Ja Jumala kuuli heidän vaikeroimisensa, ja Jumala muisti liittonsa... Ja Jumala katsoi israelilaisten puoleen, ja Jumala piti heistä huolta. 

2. Moos. 2:23-25, KR -38

Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja hän kuulee minun ääneni. 

Ps. 55:17, KR -38

Saamme luottaa Herraan, joka on vahva auttaja ja pelastava sankari. Hän on sitä silloinkin, kun me emme jaksa siihen edes uskoa. Hän voi kaiken, ja hänen voimansa voi tulla täydelliseksi meidän heikkoudessamme. Meidän ei tarvitse olla sankareita, vaan saamme heittäytyä koko painollamme Sankarimme vahvojen käsivarsien varaan. 

Unohtaako äiti lapsensa?

Riemuitkaa, taivaat, iloitse maa! Puhjetkaa riemuhuutoon, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiaan! 
  Mutta Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Herra on minut unohtanut." 
  Unohtaako nainen rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. 
  Katso, kämmeniini olen sinun piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni. 

Jes. 49:13-16

Näin mekin monesti sanomme. Jumala lupaa lohduttaa ja armahtaa meitä, mutta me sanomme: Herra on hylännyt ja unohtanut minut, hän ei välitä minusta. Ehkä hän näkee hätäni, mutta ei vain tee mitään. Missä sinä edes olet, Jumala? Etkö välitä, että hukun?

Tässä Jesajan kohdassa Jumala sitten kysyy, unohtaako äiti lapsensa, niin ettei armahtaisi tätä. No, kyllähän äidit ja isätkin pystyvät myös hylkäämään, unohtamaan ja kohtelemaan kaltoin omia lapsiaan. Eivät maalliset vanhemmat aina armahda meitä.

Mutta Raamattu muistuttaa, että vaikka äiti unohtaisi lapsensa, Jumala ei meitä unohda. Hän on jotain paljon enemmän kuin maalliset vanhemmat; hän on täydellinen rakkaus. Vaikka maalliset vanhempamme eivät olisi lapsuudessa tai aikuisuudessa armahtaneet meitä ja välittäneet meistä, Taivaan Isä kyllä armahtaa ja välittää. Hän on ihan kämmeniinsä piirtänyt meidät.

Ei sinua ole unohdettu. Ei sinua ole jätetty yksin jaksamaan. Herra tahtoo lohduttaa ja armahtaa kurjiaan, sinuakin.

Vaikka isäni ja äitini minut hylkäisivät, Herra ottaa minut hoiviinsa. Ps. 27:10

Saati jos sanot, ettet voi häntä  nähdä. Asia on hänen edessään, odota häntä. Job 35:14

P. S. En tiedä saako kuvasta selvää, se on paperikuvasta otettu kuva. Joka tapauksessa siinä on joutsenpari poikasineen - ne poikaset vain ovat niin pieniä ruskeita pisteitä tuossa, etteivät näy kovin hyvin.

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Kun Jumala toimii toisin

Joskus Jumala kertoo meille asioista jo etukäteen, kuten tässä Jes. 48:3,5, ja sitten vielä toteuttaakin ne:

Entiset asiat minä ilmoitin kauan sitten, minun suustani ne ovat lähteneet, ja minä olen ne julki julistanut. Yhtäkkiä minä toteutin ne, ja ne tapahtuivat... Minä ilmoitin nämä asiat sinulle jo kauan sitten, annoin sinun kuulla niistä, ennen kuin ne tapahtuivat, ettet sanoisi: "Jumalankuvani on ne tehnyt, veistetty kuvani ja valettu kuvani on niin säätänyt." 

Mutta monesti elämä tuo eteen asioita, joita ei osannut ollenkaan odottaa. Sitä odotti, että sitten tapahtuu näin ja näin, mutta kaikki menikin aivan toisin. Ja vaikka Jumala olisi ehkä puhunutkin jotain jo etukäteen, usein me ymmärrämme ne lupaukset väärin, ja lopulta asiat toteutuvatkin aivan eri tavalla kuin me odotimme ja kaavailimme.

Siinä pieni ihminen sitten seisoo risteyksessä ihmetellen, että eikö näistä teistä mikään johdakaan mihinkään, eikö mikään menekään niin kuin minä kuvittelin, odotin ja toivoin. Hämärään jääneenä voi vain rukoilla laulun sanoin:

Kuljeta ja johda, tähtenä nyt hohda, 
ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää... 

Mutta voisiko tulla myös se hetki, jolloin Jumala sanoo kuten tuo Jesajan 48. luku sitten jatkuu (jakeet 6-8):

Tästä lähtien minä annan sinun kuulla uusia asioita, salattuja, joita et ole tiennyt. Ne on luotu nyt eikä aikoja sitten. Ennen tätä päivää et ole niistä kuullut, ettet voisi sanoa: "Johan minä ne tiedän!" Et ole niistä kuullut etkä tiennyt, ei ole korvasi ollut niille aikaisemmin avoin.

Jospa tulisi hetki, jolloin Jumala vihdoin avaa omia tarkoituksiaan ja suunnitelmiaan? Tästä lähtien hän antaa kuulla uusia asioita - ja tekee uutta!

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun lukuvuorossa oli tänään tuo Jesajan luku, ja kun itse olin pitkin kevättä ja kesää ihmetellyt, miten mikään niistä asioista, joita olin luullut johdatukseksi, ei näyttänytkään olevan sitä.

Tuosta tästä lähtien -sanasta tuli mieleen myös toinen raamatunkohta. Mooses valitti Jumalalle (2. Moos. 5:22-23):

"Herra, miksi olet tehnyt pahaa tälle kansalle? Miksi olet lähettänyt minut? Siitä asti kun minä menin faraon luo puhumaan sinun nimessäsi, hän on tehnyt pahaa tälle kansalle, etkä sinä suinkaan ole vapauttanut kansaasi." 

Joskus kun Jumala alkaa puhua ja johdattaa, asiat voivatkin mennä vain pahempaan suuntaan ja Jumalan lupausten toteutuminen käy entistä mahdottomammaksi. Ei näytä sittenkään tapahtuvan mitään siitä, mitä Jumala lupasi; hän ei tunnu tekevän mitään.

Mutta mitä sanoi Jumala silloin Moosekselle (2. Moos. 6:1):

Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Nyt saat nähdä, mitä minä teen faraolle. Väkevän käden pakottamana hän päästää israelilaiset, ja väkevän käden pakottamana hän karkottaa heidät maastaan." 

Nyt saat nähdä, sanoi Herra! Ehkä ajallaan myös meille tulee se hetki, jolloin hän sanoo nuo samat sanat: Nyt saat nähdä, mitä minä teen! Ja hän puuttuu asioihin ja avaa tien tiettömään korpeen.

Tämän tekstin kirjoittamiseen tuntui tulevan kovasti esteitä, kun ensin aamulla, kun aioin kirjoittaa, mahani tuli kipeäksi, ja nyt kun sitten oikeasti aloitin, tänne tuli kova ukkonen, jollaisia tässä meillä ei yleensä ole. Se hiukan häiritsi keskittymistä. No, onneksi läppärissä riitti latausta ja pääsin loppuun asti - jospa nyt tekniikka vielä pelaisi ja saisin tämän julkaistua.

Siunausta sinulle!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Hän ei sammuta toivoasi

Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja heikosti palavaa kynttilänsydäntä hän ei sammuta. 

Jes. 42:3

Jos meidän sisällämme lepattaa vain pieni, arka uskon liekki tai jos toivon kynttilä jaksaa palaa vain heikosti, ei Jeesus sitä sammuta. Hän ei ole niin kuin jotkut ihmiset, joille kelpaa vain suuri ja varma usko tai vain vahvat ja onnistuneet uskovaiset. Jeesus on lähellä heikkoa ja murtunutta. Eikä hän lyö lyötyä niin kuin ihmiset usein tekevät. Hän ei muserra särjettyä.

Jeesushan on tullut tuomaan juuri valoa ja toivoa maailmaan. Hänellä on meitä kohtaan rauhan, ei tuhon ajatukset. Hän tahtoo vahvistaa sitä heikkoa uskon ja toivon liekkiä sisällämme; hän tahtoo antaa tulevaisuuden ja toivon.

Abrahamkin toivoi, vaikka ei toivoa ollut (Room. 4.). Ja Jaakko Löytty laulaa:

Vielä mä toivon, vaikkei täällä 
toivoa olis ollenkaan. 
Tarraudun käteen Vapahtajan. 
Käy, Herra, meitä siunaamaan. 

Toisessa laulussa Jumalan antamasta toivosta ihan riemuitaan:

Voi mikä riemu, kun itse Jumala toivoa tuhlaa taas meihin toivottomiin! 

Itse olen viime aikoina ollut väsynyt ja tyhjää täynnä, eikä ole ollut mitään sanottavaa täällä blogissa. Tämän verran tuli tänään mieleen, kun Raamatun äärellä lukuvuorossa olivat Jes. 42 ja Room. 4.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, 
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. 
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. 
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo! 

Virsi 600:3
sanat Dietrich Bonhoeffer, suom. Anna-Maija Raittila

Herra on jo mennyt sinun edelläsi

Tulevaisuutta tässäkin. Herra on jo siellä ensi talven laduilla.  Silloin Debora sanoi Baarakille: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona...