keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Vaikka tähtitaivas pimentyisi

Moneen päivään emme nähneet aurinkoa emmekä tähtiä, ja kun myrsky yhä raivosi ankarana, menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä. 

Ap.t. 27:20

Paavali oli matkalla Roomaan, jonne itse Jumala oli häntä viemässä, mutta merellä laiva joutui niin rajuun myrskyyn, että matka tuntui katkeavan siihen. Ei näyttänyt olevan enää mitään toivoa selvitä hengissä ja päästä perille päämäärään.

Mutta pahimmatkaan myrskyt eivät voi estää Jumalaa toteuttamasta suunnitelmiaan meidän elämässämme. Ja mikä ikinä myrskyn tarkoitus onkin meidän matkallamme, ainakin se panee meidät huutamaan apua Jumalalta. Sen Paavalikin oli oppinut, kun hän toisessa tilanteessa oli epätoivossa hengestään:

Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. 
  Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. 
  Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät. 

2. Kor. 1:8-10

Vähän aikaa sitten luin Jobin kirjasta hienon kohdan. Se on kylläkin näköjään joka käännöksessä aivan eri tavalla, joten en tiedä mitä pitäisi ajatella, mutta lukemassani Raamattu kansalle -käännöksessä se sanotaan ihmeen valoisasti (muuten käytin tässä postauksessa vuoden 1992 käännöstä):

Vaikka hän surmaa minut, häneen minä panen toivoni. 

Job 13:15

Myrskyssä ja pimeässä joudumme uskomaan näkemättä, toivomaan vaikka toivoa ei ole. Thomas C. Upham on sanonut:

Usko, vaikka kaikki ulkonaiset valot sammuisivat ja tähtitaivas pimentyisi! 

Juuri se tähtitaivas, joka pimeni Paavaliltakin siellä myrskyssä. Vaikka ei pientäkään valonkajoa näkyisi, usko silloinkin ja riipu vaikka viimeisillä voimillasi kiinni Jeesuksessa. Hän on myrskyssä mukana ja hänen tarvitsee sanoa vain sana, niin myrsky tyyntyy.


Minä uskon, vaikken näe 
tietä halki pimeän. 
Minä uskon, vaikka Herra, 
vähän vasta ymmärrän. 

Minä uskon, vaikka itku 
tänään silmät sumentaa. 
Minä uskon, vaikka murhe 
on kuin tulta polttavaa. 

Minä uskon, vaikka joudun 
yksin yöhön synkimpään. 
Minä uskon, vaikka täällä 
vaille vastausta jään. 

Minä uskon, vaikken lainkaan 
tunne kasvojasi nyt. 
Ota käsiisi, oi Herra, 
tämä usko järkkynyt. 

Minä uskon, en voi muuta, 
kun ei muuta olekaan. 
Kenen turviin voisin mennä, 
kenen kanssa kaiken jaan? 

Anna-Mari Kaskinen 

2 kommenttia:

  1. Minua lohduttaa erityisesti Jobin kirja,vaikka Jobilla oli paljon vastoinkäymisiä,niin hän jaksoi luottaa Jumalaan vastoinkäymisten keskellä. On turvallista tietää ettei ole yksin elämän myrskyissä kun Jeesus on meidän kanssamme myrskyn keskellä. Jes 42:10 Älä pelkää minä olen sinun kanssasi. Minua rohkaisee tuo Jesajan kohta. Siunausta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jobin kirja on kyllä lohdullinen, kun hän lopulta selvisi läpi siitä kaikesta, vaikka hänellä oli niin rankkaa. Onneksi Jeesus on meidän kanssamme myrskyissäkin, antaa voimaa ja vie meidät pahoistakin paikoista läpi.

      Poista

Herra on jo mennyt sinun edelläsi

Tulevaisuutta tässäkin. Herra on jo siellä ensi talven laduilla.  Silloin Debora sanoi Baarakille: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona...