Vangituille vapautusta

 

Kun olin eilen kirjoittanut otsikolla Vaikka he nukkuisivat, muistin jälkeenpäin erään Raamatun henkilön, joka sai kokea Jumalan ihmeellistä apua keskellä yötä nukkuessaan. Sehän oli Pietari Apostolien tekojen 12. luvussa. 

Pietari oli joutunut uskonsa tähden vankilaan, ja hänet vietäisiin seuraavana päivänä oikeuden eteen. Oli yö, hän oli kahden vartijan välissä sidottuna kaksilla kahleilla ja vankilan ovellakin oli vartijat vartiossa.

Siinä kahlehdittuna ja kohtaloaan odottaessan Pietarin oli kuitenkin täytynyt saada kokea Jumalan antamaa rauhaa, koska hän nukkui. Ja mitä silloin tapahtui? 

Yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja vankihuoneessa loisti valo. Enkeli herätti Pietarin tönäisten häntä kylkeen ja sanoi: "Nouse nopeasti!" Silloin kahleet putosivat hänen käsistään. 

Enkeli käski Pietarin seurata häntä: 

Pietari lähti seuraamaan häntä, mutta ei käsittänyt, että se, mitä enkelin vaikutuksesta tapahtui, oli totta, vaan luuli näkevänsä näyn. 

  He kulkivat ensimmäisen vartion ohi ja toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupunkiin. Se aukeni heille itsestään, ja he menivät ulos... 

  Tajutessaan tilanteen Pietari sanoi: "Nyt todellakin tiedän, että Herra lähetti enkelinsä ja pelasti minut Herodeksen käsistä ja kaikesta siitä, mitä juutalaiset odottivat." 

On monia tilanteita, joissa ihminen voi itse toimia ja auttaa itseään. Mutta paljon on niitäkin tilanteita, joissa ei tunnu olevan mitään inhimillistä apua. Tilanne voi näyttää toivottomalta. Ei Pietarikaan olisi pystynyt itse omin avuin vapauttamaan itseään vankilasta ja kävelemään sieltä ulos. Näytti siltä kuin hän olisi ollut täysin olosuhteiden armoilla. 

Mutta Jumala on kaikkien meidän olosuhteidemme yläpuolella ja hän on erikoistunut toivottomiin tapauksiin! Hän voi avata ulospääsyn juuri sieltä yön pimeydestä, vankeudesta, kahleista ja umpikujasta, jossa ihminen on täysin avuton ja epätoivoinen. Kun meidän mahdollisuutemme loppuvat, vielä silloinkin Jumala voi! Silloin hän vasta oikein voikin näyttää oman voimansa, kun me olemme täysin riippuvaisia hänen avustaan. 

Jeesus tuli julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista, kuten jo Jes. 61:1 ennustaa hänestä. Tänäänkin hänellä on käsissään ne rautaportin avaimet, niin että portti ulos vapauteen voi avautua edessämme aivan itsestään. Jeesus on hän, joka avaa, eikä kukaan sulje (Ilm. 3:7).

Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut meitä heidän hampaittensa raadeltaviksi. Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjien ansasta. Ansa särkyi, ja me pääsimme pakoon. 

Ps. 124:6-7 

Minä, minä olen teidän lohduttajanne. Mikä olet sinä, joka pelkäät kuolevaista ihmistä, ihmislasta, jonka käy kuin ruohon, 

  ja unohdat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan auki ja laskenut maan perustukset, sinä joka vapiset aina ja kaiket päivät sortajan vihan edessä, kun hän tähtää jousellaan tuhotakseen? Mutta missä on sortajan viha? 

  Pian päästetään kumarainen vanki vapaaksi. Ei hän vankikuoppaan kuole, eikä häneltä leipää puutu. 

Jes. 51:12-14

Vaikka he nukkuisivat

 

Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. 

Ps. 127:2 

Elämän mahdottomuuksien keskellä meille voi helposti tulla tunne, ettei edes Jumala pysty tekemään sitä asiaa, jota rukoilemme. Ja että jos se on minun uskostani kiinni, sitä ei ainakaan tapahdu, koska minä en jaksa uskoa. 

Mutta Jumala voi todella tehdä asioita jopa meidän nukkuessamme! Jopa ihmeitä! Tuo psalmin jae tuli mieleeni eilen, kun eräs Facebook-kaverini oli jakanut otteen jostain julkaisusta. Kirja, lehti vai mikä julkaisu se sitten olikaan, mutta joka tapauksessa siinä kerrottiin Niilo Yli-Vainiosta, kun hänen sydämensä oli todella kipeä ja hän oli hyvin huonossa kunnossa. 

Heikossa kunnossa Niilo meni jonkun amerikkalaisen parantajaevankelistan rukousjonoon, mutta mitään ei tapahtunut. Ei ollut vielä Jumalan aika Niilon kohdalla. Sitten kului puoli vuotta, ja taas eräänä yönä Niilo valvoi kivun kourissa. Kirja kertoo: 

Vain Niilo valvoi kipunsa kourissa. Hän rukoili taas. Hän vetosi Herran omiin sanoihin: "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen." 

  Niilo nukahti viimein kasvoilleen. Johonkin aikaan aamuyöllä hän heräsi siihen, että voimakkaat mutta lempeät kädet koskettivat häntä takaapäin. Niilon tuli samassa äärettömän hyvä olla. Hän kuuli hiljaisen äänen, joka sanoi lohduttavat sanat: 

  - Minä parannan sinut. 

  Samassa Niilo huomasi, että häntä ei koskenut mihinkään. Ihmeellinen tunne pitkästä aikaa! Niilo oli täysin varma siitä, että hän oli terve. 

  - Kiitos, Jeesus! Niilo kuiskasi. Muuta hän ei juuri ennättänytkään sanoa, ennen kuin nukahti syvään, rauhalliseen uneen. 

Minua puhutteli tässä se, että kun Jeesus halusi parantaa, siinä ei tarvinnut Niilon olla edes hereillä eikä siinä tarvittu Niilon taholta mitään yrittämistä. Hän oli kipunsa keskellä vain rukoillut, niin kuin hän oli jo kauan rukoillut. Ja sitten hän nukahti. 

Kun Jumala tahtoo toimia meidän elämässämme, meidän ei tarvitse saada sitä aikaan omilla pinnistyksillämme, ponnistuksillamme tai suurella uskollamme. Sen, minkä hän aikoo tehdä, sen hän tekee ihan ilman meidän apuammekin. Se voi tapahtua ihan itsekseen, jopa nukkuessamme, niin kuin Niilo Yli-Vainiolle kävi. Sitä taas, mikä ei ole Jumalasta, me emme voi pakottaa häntä tekemään, vaikka seisoisimme päällämme. 

Kuten Niilon tapauksesta nähdään, Jumala voi myös toimia ihan kotioloissa ja tavallisen arjen keskellä. Ei siihen tarvita jotain suurta julistajaa rukoilemaan eikä mitään ihmeellisiä puitteita. Hän on meidän kanssamme juuri siellä, missä milloinkin olemme. Juuri nytkin. 

Facebookissa ihmiset jakavat välillä tätäkin ajatusta: 

Sydämeni on levossa tietäen, että se, 

mikä oli tarkoitettu minulle, 

ei koskaan ohita minua, 

ja se mikä ohittaa minut 

ei koskaan ollut tarkoitettu minulle. 

Mekin voimme olla levossa, koska kyllä Taivaan Isä näkee kaikki tarpeemme ja hän myös tietää niihin parhaiten sopivat vastaukset ja rukousvastauksille sen juuri oikean ajoituksen. Sen, minkä hän on osallemme varannut, hän kyllä vie päätökseen. 

Jeesuksen kohtaamisia

 

Muutamia ajatuksia Johanneksen evankeliumin 20. luvusta, joka oli minulla lukuvuorossa tänä aamuna. 

Magdalan Maria oli pääsiäisaamuna surun murtamana Jeesuksen tyhjän haudan luona. Ensin Jeesus oli kuollut ja sitten hänen ruumiinsakin oli kadonnut haudasta jonnekin. Silloin hän näki haudassa kaksi enkeliä, jotka kysyivät häneltä, mitä hän itki. Maria vastasi: 

Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu. 

Meiltäkin voi vaikeina aikoina olla Jeesus niin hukassa, että tuntuu kuin hänet olisi viety pois, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu. 

Kun Jeesus oli kuitenkin noussut kuolleista ja ilmestyi Marialle ilmielävänä, Maria ei edes tuntenut häntä, vaan luuli miestä puutarhuriksi - kunnes Jeesus sanoi hänelle yhden sanan, hänen oman nimensä: Maria! Siitä Maria tunnisti hänet omaksi rakkaaksi Herrakseen. Näin Jeesus lähestyy meitäkin aivan yhtä rakkaasti, lempeästi ja henkilökohtaisesti. Hän kutsuu meitä nimeltä - ja me tunnistamme hänet taas. Ehkä pitkienkin pimeiden laaksojen jälkeen. Meille koittaa uusi pääsiäisaamu: Jeesus elää sittenkin! 

Tällaista pääsiäisjuttua tänään, vaikka joulu on tulossa. 

Sitten kerrotaan: 

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi: "Rauha teille!" 

  Sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he näkivät Herran. 

  Jeesus sanoi heille taas: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." 

  Näin sanottuaan hän puhalsi heitä kohti ja sanoi heille: "Ottakaa vastaan Pyhä Henki."  

He olivat pelon takia sulkeutuneet sisään, lukittujen ovien taakse. Tähän meidän on helppo eläytyä nyt korona-aikana, kun olemme sulkeutuneet sisään viruksen, näkymättömän vihollisen pelosta. Mutta meidänkin lukkojemme läpi Jeesus tahtoo tulla ja hän sanoo: "Rauha teille!" 

Eivätkä Jeesuksen sanat ole vain sanoja, vaan niissä on voima. Hänen sanansa pystyy antamaan meille sen rauhan, jota hän toivottaa. Ja niin kuin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran, mekin saamme iloita hänen kohtaamisestaan. Hänellä on meillekin myös tehtävä, niin kuin hän tuossa lupasi lähettää ne pelokkaina piileskelleet opetuslapset työhönsä. Hän lupasi myös Pyhän Hengen voimaksi siihen työhön. Ei tarvitse lähteä omassa voimassa. 

Ja yhä uudestaan Jeesus tulee lukkojen läpi: 

Kahdeksan päivän kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas sisällä, ja Tuomas oli heidän kanssaan. Ovet olivat lukittuina, mutta Jeesus tuli ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" 

Opetuslapset olivat saaneet kohdata elävän, ylösnousseen Jeesuksen, mutta aina vain he kokoontuivat lukkojen takana. Heitä taisi vieläkin pelottaa. Mutta uudestaan ja uudestaan Jeesus tulee meidän lukkojemme läpi, meidän pelkojemme keskelle, ja yhä uudestaan hänellä on sama tervehdys: "Rauha teille!" Aina uudestaan hän tahtoo tulla ja tuoda lahjanaan sen rauhansa, joka ylittää ymmärryksen. 

Tuolla kerralla myös Tuomas sai nähdä Jeesuksen ja sai jopa koskettaa hänen haavojaan. Viimeisestäkin, joka vielä epäili, Jeesus piti huolta. Tuomasta ei jätetty yksin epäilyksiinsä. 

Näin Vapahtajamme pitää huolta meistäkin tänään. Hän tulee sisään meidän suljetuista ovistamme, hän näkee pelkomme ja rohkaisee: Älkää pelätkö, minä se olen. Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. 

Kaaoksenkin keskelle Jeesus tulee

 

Viime aikoina olen ollut niin talviunessa, että vaikka olisi ollut jotain sanottavaakin, en ole jaksanut tulla tänne blogiin kirjoittamaan. Nämäkin ajatukset aioin jakaa jo ensimmäisenä adventtina, mutta ehtiväthän ne vieläkin. 

Silloin ensimmäisenä adventtina katsoimme televisiosta jumalanpalvelusta, mutta minua häiritsi olohuoneemme sotkuisuus. Ajattelin, että eihän tällaisessa ympäristössä voi päästä juhlatunnelmaan. Meille ihmisille kun adventissa ja joulussa ovat niin tärkeitä nuo tunnelmat... 

Mutta sitten tuli mieleen, että sotkun keskellehän Jeesus juuri syntyi. Siellä tallissa ei varmasti ollut erityisen kiiltokuvamaiset tunnelmat. Jeesuksen ensimmäinen sänkykin oli eläinten syöttökaukalo. Ja eläimet tietysti myös haisevat, samoin niiden jätökset. Joten se oli hyvin kaukana meidän putipuhtaista joulutunnelmistamme. 

Tänäkin adventin aikana ja jouluna Jeesus tulee meidän elämämme sisäisen ja ulkoisen sotkun ja kaaoksen keskelle. Hänelle ei tarvitse olla vieraskorea, vaan hän kyllä tietää jo etukäteen kaikki meidän olosuhteemme, olotilamme ja mielentilamme. Hän sanoo niin kuin Pergamonin seurakunnalle (Ilm. 2:13): 

Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä on Saatanan valtaistuin. 

Mitä se sellainen Saatanan valtaistuin Pergamonissa tarkoitti, sitä en tiedä, mutta meidänkin elämässämme ja ympärillämme voi olla yhtä ja toista vaikeaa, ahdistavaa ja kipeää. Sen kaiken Jeesus tietää, ja juuri sen keskelle hän tahtoo tulla. Tärkeintä hänelle on sydän, joka tahtoo ottaa hänet vastaan. 

Juuri sinne, missä me asumme, Jeesus lupaa tulla ja jäädä asumaan meidän kanssamme (Joh. 14:23): 

Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan. 

Kun uskomme Jeesukseen, hän asuu meidän sydämissämme. Hän, itse joulun Herra, maailman Vapahtaja. Vaikka meillä ei olisi jouluna mitään muuta, meillä on lahjoista suurin, Jeesus Kristus. 

Avaja porttis, ovesi, 

käy Herraas vastaan nöyrästi, 

kun itse taivaan kuningas 

sun tahtoo olla vierahas. 

Suo ilovirtes kaikua, 

on siitä riemu taivaassa. 

Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, 

hän saapuu luokse syntisen. 

Käy, Herra Jeesus, luokseni, 

tee sydämeeni majasi. 

Se täytä, Jeesus, armolla 

ja asu aina minussa. 

Taivaaseen minut johdata, 

luonasi anna riemuita. 

Jo kohta Herra saapuukin. 

Niin, aamen, Jeesus rakkahin. 

VK 2:1,5