Siinä on rakkaus

 

Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain. Sinua minun sieluni janoaa, sinua kaipaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa. 

Ps. 63:2 

Joskus kun lukee tuollaisia jakeita Raamatusta, niihin on helppo eläytyä. Mutta voihan ihminen olla sellaisessakin hengellisessä kuivuudessa, ettei osaa tai jaksa edes janota ja kaivata Jumalaa. Tulee syyllinen olo, kun kaipaakin enemmän hänen siunauksiaan, lahjojaan ja rukousvastauksiaan kuin häntä itseään, hänen läheisyyttään. Niin oman navan ja omien tarpeiden ympärille elämä voi keskittyä. Kaukana ovat monesti pyhät ja hurskaat tunnelmat. 

Isämme onneksi välittää niistä meidän tarpeistamme ja rukousaiheistammekin. Hän myös tietää, millaista tekoa me olemme, ja silti hän rakastaa meitä. Herra tietää, miten syntisyytemme on saastuttanut senkin, mikä on parasta meissä, meidän hurskautemmekin: 

Kaikista meistä on tullut kuin saastaa ja kaikki meidän vanhurskautemme on kuin tahrainen vaate. Kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli. 

Jes. 64:5 

Juuri tällaisia syntisiä Taivaan Isä armahtaa: 

Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät. Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa, että olemme tomua. 

Ps. 103:12-14 

Onneksi tässä uskonelämässä ei ole kysymys siitä, miten paljon omasta sydämestä löytyy rakkautta, hurskautta ja hartautta. Vaan: 

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 

1. Joh. 4:10 

Ei tarvitse kaivella, mitä oman puseron alta löytyy, vaan saa katsoa Jeesukseen, hänen armoonsa ja rakkauteensa. Toinen vastaava kohta on Joh. 15:16: 

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät sitä varten, että menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi ja että Isä antaisi teille, mitä sitten anottekin häneltä minun nimessäni. 

Tärkeintä ei ole meidän oma valintamme, omat tekomme, oma rakkautemme, vaan se, että Jeesus itse valitsi meidät. Ja hän teki sen, vaikka tiesi jo etukäteen kaiken rakkaudettomuutemme, itsekeskeisyytemme, syntimme ja epäonnistumisemme. Sittenkin hän valitsi, sittenkin hän rakasti - ja rakastaa yhä edelleen. Jeesukselle me olemme rakkaita ja kallisarvoisia, ja hänen armonsa pukee meidät puhtaan valkoiseen pukuun joka päivä uudestaan. Syntimme on peitetty ja heitetty meren syvyyteen, josta onkiminen on kielletty! 

Ja sen kuivan ja nääntyvän maan Herra voi muuttaa lähteitten maaksi. Hän voi tehdä tien autiomaahan ja joen kuivuuden keskelle. Jeesus itse antaa meille sen rakkauden, Hengen palon ja innon, jota meillä ei omasta takaa ole. Hän on kaiken rakkauden lähde. 

Olosuhteista huolimatta

Poden monesti unettomuutta, ja tietysti juuri tänään, kun olin aikonut siivota talon joulukuntoon, heräsin jo kello 2.40. En tiedä saanko tänään aikaan mitään. No, onhan vielä huominen, mutta olin kyllä aikonut aatonaattona hiukan keventää ennen aaton ja joulunpyhien hässäköitä. 

Minullehan ei olisi väliä, vaikka tekisin hiukan kevyemmänkin siivouksen. Mutta tuntuu, että kaikilla muilla paitsi minulla (myös uskovaisilla) on joku pakkomielle joulun ulkoisista puitteista, joiden pitää olla joka tavalla hirveän täydelliset. Ei tule sydämeenkään joulua, jos ei kaikki ole ulkoisesti juuri niin kuin pitää. Ja jos ei vietä joulua yksin, niin täytyy vain kiltisti suoriutua kaikesta toisten toivomusten toteuttamisesta, vaikka itse haluaisi keskittyä joulun sanomaan. Ainakin meillä joulut ovat myös niin kiireisiä, ettei sellaista "Jeesus-lapsi syntyy sydämeen" -tyyppistä joulua edes ehdi tulla. Kyllä siinä joulun päivänsankari on melko lailla sivuosassa. Vasta joulun jälkeen ehtii häntäkin taas ajatella. 

Taas tulee mieleen se, mitä kirjoitin täällä viime joulun alla otsikolla Kaaoksenkin keskelle Jeesus tulee. Jeesus itse syntyi hämärään, haisevaan ja sotkuiseen eläinten suojaan, mutta silti meille ei tule joulu, jos kaikki ei ole luksusta ja viimeisen päälle. 

Mutta olivatpa meidän ulkoiset tai sisäiset olosuhteemme jouluna millaiset tahansa, vaikka koti olisi sotkuinen, sydän rikki ja kaikki muutenkin rempallaan ja omasta tai toisten mielestä joulu olisi pilalla, niin itse joulun sankari Jeesus tahtoo tänäkin jouluna elää meidän sydämissämme. Kun meillä on hänet, meillä on kaikki, menivätpä tietyt kolme päivää vuodesta hyvin tai huonosti. Ja kun meillä on Jeesus, silloin sydämessä on ihan tarpeeksi joulua, vaikka meillä ei olisi jotain tiettyä fiilistä, jota niin hirveästi tavoittelemme tähän aikaan vuodesta. 

Siunausta ja Jeesuksen läsnäoloa jouluusi! 

Sotkuiset elämän langat

Olen näköjään postaillut nyt noin kuukauden välein. Täällä ollaan vaihteeksi. Tässä muutama viikko sitten kaivoin esiin pienen muovipussin, jossa minulla on vuosien ajan ollut sekalainen valikoima erivärisiä lankarullia. Ne olivat ajan mittaan sotkeutuneet jonkin verran toisiinsa. Mutta nyt kun en ollut vuosiin edes käyttänyt niitä ja avasin pussin, langat olivat menneet entistä pahemmin sekaisin. Se oli jo sellainen sekasotku, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin heittää kaikki roskiin. 

Tuollainen sekasotku meidän elämämmekin voi joskus olla. Niistä elämän langoista ei pieni ihminen ota selvää, missä oikein mennään, miten tässä näin kävi ja miten nämä umpisolmut saataisiin auki. Vieläkö tästä joskus päästään selville vesille ja helpottaako tämä tilanne joskus? 

Jumalalle ne meidän sekaisin menneet lankamme eivät onneksi ole mahdottomia selvittää. Hänen ei tarvitse luovuttaa ja heittää kaikkea roskiin, niin kuin minä tein. Meistä voi näyttää, ettei edes Jumala voi enää tehdä näille asioille mitään. Mutta sittenkin hän voi. 

Markuksen evankeliumin 9. luvussa kerrotaan isästä, joka oli epätoivoinen, kun hänen poikansa oli niin vaikeasti riivattu, eivätkä edes opetuslapset voineet auttaa poikaa. Silloin mies kääntyi Jeesuksen puoleen ja sanoi: 

Mutta jos sinä voit jotakin, niin auta ja armahda meitä! 

Ja Jeesus vastasi: 

Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. 

Silloin mies pyysi Jeesusta auttamaan häntä hänen epäuskossaan. Hänen oma uskonsa ei riittänyt siihen, että mikään voisi muuttua. Mutta Jeesus todella auttoi ja armahti, kun hän paransi miehen pojan. 

Jos emme tällä hetkellä ota selvää elämämme sekaisesta lankavyyhdistä, saamme muistaa sen, mitä Maija-Liisa Heiskanen sanoo kirjassa Aamun sana: 

Jos katselet taideteosta läheltä, näet vain yksityiskohtia. Vasta kun siirryt kauemmas, näet kokonaisuuksia. 

  Älä hätäänny, lapseni, jos et ymmärrä tänään kaikkea, huomenna näet jo enemmän. 

Ajallaan Jumala voi tehdä tästäkin sekasotkusta jotain kaunista. Ehkä hänellä on taideteoksen työmaa kesken sinun elämässäsi, ja keskeneräiset työmaat voivat olla sekaisia paikkoja. Mutta jotain uutta siitä on koko ajan syntymässä. Toivoa on! 

Mitä minä teen, sitä sinä et nyt käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät. 

Joh. 13:7 

Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut. 

Room. 8:28 

Mahdottomuuksien vuoret

 

Minä nostan silmäni vuoria kohti - mistä minulle tulee apu? Apu minulle tulee Herralta, taivaan ja maan Luojalta. 

Ps. 121:1-2 

Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: "Siirry täältä tuonne", ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. 

Matt. 17:20 

Usein eivät vuoret siirry eikä maa järise. Elämässä on paljon arkea ja vaikeuksien kestämistä; Jumala kasvattaa ja koettelee meitä. Ja vetää meitä lähelleen, koska liian helppo elämä vie helposti kauas hänestä, kun ihminen alkaa ajatella, että tässähän sitä pärjätään ilman Jumalaakin. 

Mutta se ei tarkoita, ettei mitään hyvää koskaan tapahtuisi ja etteivät mitkään mahdottomuuksien vuoret koskaan siirtyisi. Rukousvastauksiakin tulee, ja jopa ihmeellisiä asioita voi joskus tapahtua, kun Jumala alkaa toimia. 

Kuitenkin kun me luemme noita Jeesuksen sanoja sinapinsiemenen kokoisesta uskosta, joka siirtää vuoria, meitä alkaa lähinnä masentaa. Kun se sinapinsiemen kuuluu olevan kooltaan tosi pieni ja vaatimaton, minulla ei siis ole edes sen vertaa uskoa, kun vuoret eivät siirry ja kun kaikki on aivan selvästi mahdotonta. 

Mutta jos kerran ne vuoret voivat siirtyä noin minimaalisen pienellä uskolla, ehkä se tarkoittaakin sitä, että asioita voi tapahtua meidän olemattomasta uskostammekin huolimatta. Koska ratkaisevaa ei ole uskon määrä, vaan sen kohde. Että lopulta se on Jumala, joka ne asiat tekee, emme me. Me saamme vain katsella ja ihmetellä sitä, mitä taivaallinen Isä suuressa armossaan tekee meidän ja läheistemme elämässä. 

Itsekin olen silloin tällöin saanut katsoa ja ihmetellä, kun Jumala on todella tehnyt jotain sellaista ihmeellistä, mihin minun uskoni ei olisi koskaan riittänyt. Hän on suuri ja kaikkivaltias, hän voi, hänelle ei mikään ole mahdotonta, ei edes sinun elämässäsi! Kuinka pieneksi ja avuttomaksi sitten tunnetkin itsesi niiden suurten mahdottomuuksien vuorten edessä. 

Silloin kun meidän Herramme tarttuu toimeen, alkaa todella tapahtua, kuten psalmissa 18 kerrotaan: 

Ahdistuksessani minä huusin Herraa, huusin avuksi Jumalaani. Hän kuuli temppelistään minun ääneni, huutoni tuli hänen eteensä ja kantautui hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, vuorten perustukset järkkyivät. Ne horjuivat, koska hän vihastui... Hän taivutti taivaat ja astui alas... 

Ja vähän myöhemmin sama psalmi jatkaa: 

Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä. Hän pelasti minut väkevältä viholliseltani, vihamiehiltäni, sillä he olivat minua vahvempia. He nousivat minua vastaan hätäni päivänä, mutta Herra oli minun tukenani. Hän toi minut avaraan paikkaan. Hän pelasti minut, sillä hän on mieltynyt minuun. 

Niin me saamme turvallisesti nostaa silmämme vuoria kohti, koska apu meille tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan - Herralta, jolle on kaikki mahdollista, vaikka me itse emme pystyisi tekemään niille elämämme mahdottomuuksille yhtään mitään. 

P. S. Joskus minulle avautuu Raamatusta koko ajan jotain jaettavaa, joskus taas ei avaudu pitkään aikaan mitään. Siksi nytkin täällä on ollut pitkään hiljaista. Toki tämä blogi on muutenkin minulle vähän sivuharrastus enkä aina tiedä, kannattaako täällä edes roikkua, mutta nyt kun tuli jaettavaa, niin poikkesinpa täällä taas. Mitä kuvaan tulee, minulla ei ole digiaikana otettuja kuvia vuorista, mutta tuossapa edes tuollainen Aavasaksalta otettu kuva. 

Herra on jo mennyt sinun edelläsi

Tulevaisuutta tässäkin. Herra on
jo siellä ensi talven laduilla. 

Silloin Debora sanoi Baarakille: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona Herra antaa Siiseran sinun käsiisi. Etkö tiedä, että Herra on jo mennyt sinun edelläsi!" 

Tuom. 4:14 

Emme useinkaan ymmärrä, mitä Jumalalla on tekeillä meidän elämässämme juuri nyt, puhumattakaan siitä, mitä hän aikoo tulevaisuudessa tehdä. Miten hän aikoo ratkaista tämän asian, mihin suuntaan kääntää tämän tilanteen? Olemme suurena kysymysmerkkinä tapahtumien tai sitten tapahtumattomuuden edessä. 

Joskus kun Herra sitten alkaa toimia ja vastata rukouksiin, voi sitten tulla sellainenkin tapahtumien vyöry, ettei pieni ihminen edelleenkään ymmärrä eikä meinaa pysyä vauhdissa mukana. 

Mutta mikä ikinä onkaan tilanteemme juuri nyt, olipa se hiljaisuutta tai tapahtumien vyöryä, lohdullista on tietää, että Herra on jo mennyt meidän edellämme sinne tuntemattomaan huomiseen. Tuosta Tuomarien kirjan jakeesta tulee mieleen tuttu sanonta: Älä pelkää huomista, Jumala on jo siellä! Hän on todella mennyt edellämme valmistamaan meille sen huomisen, järjestämään asiat, avaamaan tien eteenpäin. Hän tietää, mikä meille on parasta, ja osaa myös kääntää kaiken parhain päin, nekin sekavat tilanteet, joista emme juuri nyt ymmärrä yhtään mitään. 

Kun lähdemme tähänkin uuteen päivään, saamme muistaa nämä sanat: Etkö tiedä, että Herra on jo mennyt sinun edelläsi! Hän on jo siellä, ja hänellä on tulevatkin tilanteet täysin hallinnassa. Saamme tänäänkin levätä Isän turvallisilla käsivarsilla. Samoin huomenna, sinä nyt vielä niin tuntemattomana päivänä, sitten kun se tulee. 

Eteenpäin en nähdä saata, 

mutta silti pelkää en. 

Herra, jolle käden annoin, 

tuntee myös mun huomisen. 

Sanat Ira Stanphill, suom. Tytti Träff 

Olosuhteiden vankina

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Kun olit nuorempi, sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit. Mutta kun vanhenet, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo. 

Joh. 21:18 

Tällaistakin voi Jeesuksen seuraajan elämä olla. Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisimme. Joudumme tilanteisiin, olosuhteisiin ja paikkoihin, joihin emme halunneet ja joissa emme aina itse pysty näkemään mitään johdatusta. Joudumme kysymään: Miten tässä näin kävi? Mitä sinä tarkoitat tällä, Herra? 

Ei Raamatun henkilöidenkään elämä ollut yhtä menestysputkea. Esimerkiksi Paavali joutui kivitetyksi, ruoskituksi, useamman kerran vankilaan ja paljon muuta. Vastustusta ja vastoinkäymisiä tuli. Kerrankin, kun Paavali näki näyn, että pitäisi lähteä Makedoniaan, se jos mikä oli selvä Jumalan johdatus. Mutta perillä kaikki ei mennyt niin kuin ihminen ajattelisi. Tuli vastustusta, jonka seurauksena Paavali ja Silas heitettiin ruoskittuina Filippin vankilan sisimpään vankityrmään. 

Tavalliselle ihmiselle tulisi mieleen, että eihän tämän näin pitänyt mennä. Miksi et pitänytkään meistä huolta, kun olimme sinun asiallasi, Herra? Mutta Paavali ja Silas ylistivät siellä vankityrmässä keskellä yön pimeyttä - ja siitä seurasi tapahtumien vyöry, jonka ansiosta moni ihminen tuli uskoon. Lisäksi miehet pääsivät sillä kertaa nopeasti vapaiksi vankeudestaan. 

Jumala siis käytti tuota heidän vankeuttaankin omia hyviä tarkoituksiaan varten. Juuri filippiläisille Paavali kirjoittikin ollessaan taas kerran vankina: 

Tahdon teidän tietävän, veljet, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin koitunut evankeliumin menestykseksi. 

Fil. 1:12 

Jakeessa 19 hän vielä jatkaa valoisasti ja toiveikkaasti: 

Sillä minä tiedän, että teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki koituu minulle pelastukseksi. 

Paavalihan joutui myöhemmin pitkään vankeuteen, jonka aikana hänet kuljetettiin laivalla Roomaan, jossa vankeus edelleen jatkui ja jatkui. Hän oli kokenut johdatusta lähteä Roomaan, ja sinne Jumala todella johdattikin hänet - mutta kaikki toteutui aivan toisella tavalla kuin Paavali oli itse ajatellut. Hän ei saanutkaan mennä sinne vapaana miehenä, vaan vangittuna. Mutta evankeliumia Paavali sai julistaa myös Roomassa aivan kutsumuksensa mukaisesti. 

Näin Jumalan teot voivat monesti olla niin toisenlaiset kuin me olimme odottaneet ja mielessämme kaavailleet. Mutta jos meitä viedään sinne, minne emme itse tahdo, aivan varmasti rakastava taivaallinen Isämme on silloinkin matkassa mukana. Tilanne on hänellä silloinkin hallinnassa. Hän ei tee virheitä. Ehkä aikanaan saamme nähdä, että tavalla tai toisella juuri tuokin käänne koitui sittenkin siunaukseksi, vaikka emme sitä millään jaksaneet uskoa. 

Jeesuksen seuraaminen on ristin tietä. Mutta Jeesuksen ristissä on meidän voimamme, ja meidän tiemme on sittenkin kaiken keskellä siunattu tie. Silloinkin, kun emme sitä itse näe emmekä ymmärrä. 

Ja voihan se olosuhteiden vankila, jossa olemme, olla kuin laiva, joka vei vanki Paavalia koko ajan lähemmäksi päämäärää, Roomaa, sitä paikkaa, jonka Jumala oli hänen sydämelleen antanut. 

Iloitsen tehdessäni heille hyvää

Meidän jumalakuvaamme vaikuttavat monet asiat. Yksi sellainen iso tekijä on, jos elämässä on pitkiä vaikeita aikoja. Jos koko elämä suorastaan tuntuu olevan yksi pitkä vaikea aika. Silloin ei ole helppo uskoa Jumalan hyvyyteen, rakkauteen ja huolenpitoon. Voi alkaa ajatella, ettei Jumala halua koskaan antaa minulle mitään hyvää. Hän on tuolla jossain kaukana, etäinen ja välinpitämätön - ja ehkä hän jopa nauttii, kun saa antaa minulle aina vain pelkkää kärsimystä. 

Mutta onneksi Raamattu kertoo rakastavasta Isästä, joka ei todellakaan nauti meidän kärsimyksestämme. Val. 3:31-33 sanoo: 

Mutta Herra ei hylkää iäksi. Jos hän on tehnyt murheelliseksi, suuressa uskollisuudessaan hän myös armahtaa. Ei hän sydämensä halusta ihmistä vaivaa eikä tuota hänelle tuskaa. 

Kun meihin sattuu, meidän Isäämmekin sattuu. Hän ei ole viileä ja välinpitämätön tuskamme edessä, vaan itkee yhdessä meidän kanssamme, niin kuin Jeesus itki Lasaruksen haudalla. Jeesuksen ei tarvinnut surra Lasaruksen kuolemaa, koska hän tiesi pian herättävänsä tämän kuolleista. Mutta sen sijaan Jeesukseen sattui rakkaiden ystävien surun näkeminen (Joh. 11:33): 

Kun Jeesus näki Marian ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, hän järkyttyi hengessään ja vapisi liikutuksesta. 

Ja sitten Jeesus itki. Hän itki sitä heidän suruaan ja tuskaansa. Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus (Jes. 63:9). Tällainen Jeesus ei todellakaan sydämensä halusta meitä vaivaa. 

Elämässä voi kyllä olla hyvinkin pitkiä vaikeita vaiheita, ja niitä oli monilla Raamatun henkilöilläkin. Esimerkiksi koko Israelin kansa joutui kulkemaan autiomaassa 40 pitkää vuotta, mutta koko ajan Jumalan tarkoituksena oli lopulta tehdä heille hyvää (5. Moos. 8:15-16): 

Hän kuljetti sinua suuressa ja pelottavassa autiomaassa myrkyllisten käärmeiden ja skorpionien keskellä... Hän teki näin nöyryyttääkseen sinua ja koetellakseen sinua ja lopulta tehdäkseen sinulle hyvää. 

Ja pitihän Isä lapsistaan huolta myös siellä autiomaassa, niin kuin hän oli Joosefin kanssa vankilassa ja siunasi häntä siellä. 

Myös Jeremian kirjassa on ihanat lupaukset Jumalan hyvyydestä (Jer. 32:40-42): 

Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton: minä en hylkää heitä enkä lakkaa tekemästä heille hyvää, ja pelkoni minä annan heidän sydämiinsä, niin etteivät he luovu minusta. Silloin minä iloitsen heistä ja teen heille hyvää... Sillä näin sanoo Herra: Niin kuin olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös annan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan. 

Muissa käännöksissä sanotaan ihanasti: Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää (KR-92) ja: Minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää (KR-38). Taivaallinen Isämme ihan iloitsee saadessaan tehdä meille hyvää! Ja hän voi ja tahtoo antaa meille myös kaiken sen hyvän, minkä hän meille lupaa. 

Saamme vedota näihin Jumalan hyvyyden lupauksiin vaikeuksiemme keskellä. Niin teki Jaakobkin, kun hän oli vuosien jälkeen menossa tapaamaan veljeään Eesauta, mutta kuuli tämän olevan tulossa satapäisen miesjoukon kanssa häntä vastaan. Jaakob pelästyi, että Eesau kantaa vieläkin kaunaa hänelle ja tappaa hänet. Silloin Jaakob hädässään rukoili Jumalaa (1. Moos. 32:10,12,13): 

Isäni Abrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä, joka sanoit minulle: "Palaa maahasi ja sukusi luo, minä tahdon tehdä sinulle hyvää." ... Pelasta minut veljeni käsistä, Eesaun käsistä! Minä pelkään, että hän tulee ja surmaa minut sekä äidit lapsineen! Olethan sinä itse sanonut: "Minä teen sinulle hyvää." 

Jaakob vetosi Jumalan omiin lupauksiin. Sinä lupasit tehdä minulle hyvää. Kuinka lupauksesi voivat toteutua, jos nyt kuolen? Olethan sinä itse sanonut: "Minä teen sinulle hyvää." Näin mekin saamme vedota Jumalan omiin lupauksiin: Olethan sinä itse sanonut... 

Myös Jeesus sanoo ihanasti (Matt. 7:11):

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä anovat. 

Tässäkin on yksi lupaus, johon voimme vedota: Olethan sinä itse sanonut! 

Raamatussa on paljon tällaisia ihania lupauksia. Kunpa voisimme tulla tuntemaan yhä paremmin sitä kaikkea Jumalan hyvyyttä ja rakkautta. Kuten Paavali rukoilee (Filem. 6): 

Rukoilen, että sinun uskosi, meidän yhteinen uskomme, tulisi voimalliseksi kaiken sen hyvän tuntemisessa, mikä meillä on Kristuksessa. 

Kaikki se hyvä, mitä meillä on Kristuksessa! Hänessä meillä on kaikki taivaan aarteet. Se suurin aarre on Jeesus itse - ja hän on meidän silloinkin, kun tuntuu, että Jumala vaikenee emmekä tunnetasolla pysty kokemaan hänen hyvyyttään. Silloinkin Herra on sittenkin hyvä.  

Mutta minä uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. 

Ps. 27:13

Kirjassaan Sydän karrella (Karas-Sana 1998) Minna-Sisko Mäkinen kirjoittaa ihanasti Jumalan hyvyydestä: 

Jos ihmiset kykenevät tekemään toisilleen hyvää niin että se tuntuu, eikö Jumala osaisi sitä vielä paremmin? Hän, joka on sinut luonut, tuntee tarpeesi. Hän tietää, mitä odotat, mutta osaa myös yllättää sinut hyvyydellään silloin, kun olet jo luovuttamassa. 

  Jumalan hyvyys voi näyttäytyä toisen ihmisen muodossa, mutta myös yllättävänä asioiden järjestymisenä, toiveen toteutumisena, hiljaisen kaipuun täyttymyksenä. Jumalan antama rakkaus ja elämänilo voi hiipiä elämään niin, että vain vähitellen huomaa näköalojen muuttuneen. Sydämen pohjalta on kasvanut ilo, joka on tullut hänen lahjanaan. 

Puhun hänelle suloisesti

Sen tähden, katso, minä suostuttelen häntä, vien hänet autiomaahan ja puhun hänen sydämelleen. Siellä minä annan hänelle viinitarhan ja muutan Aakorin laakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin sinä päivänä, jona hän lähti Egyptin maasta. 

Hoos. 2:16-17 

Tämän nähdessään Simon Pietari heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra, sillä minä olen syntinen mies." Hämmästys ja pelko heidän saamansa kalansaaliin tähden oli näet vallannut hänet ja kaikki, jotka olivat hänen kanssaan... Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää. Tästedes sinä saat saaliiksesi ihmisiä." He vetivät veneet maihin, jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. 

Luuk. 5:8-11 

Vanhassa testamentissa Aakorin laakso oli suuren lankeemuksen, epäonnistumisen ja tappion paikka. Erilaisia tappioita tulee meillekin jokaiselle Jeesusta seuratessamme, kun synti riippuu meissä kiinni, niin kuin Paavalikin sanoo. Vaikka kuinka olisi vuosia kulunut ja Jumalan kouluja käyty, aina sitä huomaa jäävänsä luokalle samasta asiasta. Ehkä välillä luuli jo jotain oppineensa, mutta sitten tulee taas nöyryyttävä kompastuminen, ja joudumme myöntämään, että en minä ole tullut yhtään paremmaksi. Minä viheliäinen ihminen! Niin kuin Paavalikin joutui itsestään toteamaan. 

Ihmiselle on niin karvasta lääkettä joutua näkemään syvyyksiä myöten oma raadollisuutensa, että silloin tekee mieli sanoa Pietarin sanoin: Mene pois minun luotani, Jeesus! Etkö näe miten syntinen minä olen? Miksi turhaan tuhlaat aikaasi tällaisen kanssa, miksi näet vaivaa? Mene niiden parempien ja onnistuneempien uskovaisten luo. (Aivan kuin sellaisia itsessään kelvollisia jossain olisi.) 

Ja kuitenkin juuri tällaisia Jeesus rakastaa, juuri tällaisia varten hän tuli. Vuoden 1992 käännöksessä tuo Hoosean kohta sanoo: Vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Hoosean kirjassakin Jumala puhuu juuri uskottomalle, paljon rikkoneelle kansalleen, joilla ei ollut mitään omia ansioita tuotavana Herransa eteen. Kuitenkin juuri heille hän lupaa puhua suloisesti. 

Juuri sinullekin Jeesus tahtoo tänään puhua suloisia armon sanoja, helliä sanoja siitä, miten paljon minä sinua rakastin. Niin paljon, että menin ristille puolestasi, että sinä voisit saada ne suuret, veriruskeat syntisi anteeksi. Minun armoni pesee sinut lumivalkoiseksi, sinut puetaan juhlapukuun, niin kuin tuhlaajapoika, joka kaiken pilanneena, kurjana epäonnistujana palasi isänsä luo. 

Sen Aakorinlaakson, syvän tappion paikan - juuri sen Herra tahtoo muuttaa toivon portiksi. Sieltä avautuu sinulle uusi toivo ja uusi alku. Sittenkin juuri tällaisia epäonnistuneita Jeesus tahtoo pitää lähellään ja tällaisia hän tahtoo käyttää. Koska se on kaikki armoa. 

Kuten Hoosean kirja sanoo, Herra tahtoo antaa meille viinitarhan, paikan, jossa saamme tehdä työtä ja olla hänen käytössään. Eteemme voi avautua aivan uusi tie ja uusi kutsumus. Saamme vastata Jumalan kutsuun kuin nuoruutemme päivinä. 

Jeesuksen pyhyyden edessä Pietarikin pelkäsi ja vapisi, kun tunsi niin kipeästi oman syntisyytensä. Kuitenkin hänellekin Jeesus puhui suloisesti, hän puhui ihania armon sanoja. Pietari sai kuulla sanat: Älä pelkää. Tästedes sinä saat saaliiksesi ihmisiä. Ja Pietari sai jättää kaiken ja lähteä seuraamaan Jeesusta - aivan armosta. 

Miten ihmeellinen on Jumalan armo! Me, jotka emme mitään häneltä ansaitse, saamme kaiken lahjana, armosta. Saamme tänäänkin uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen veressä. Saamme vastata hänen kutsuunsa, kun hän puhuu meille suloisesti ja johtaa siihen työhön, johon meistä ei ole - mutta johon hän meidät varustaa suuressa armossaan. 

Miten hän tahtookaan tuhlata meihin hyvyyttään ja rakkauttaan! Ja me saamme vain ihmetellä ja ottaa vastaan. Kiitos ja ylistys elävälle Jumalalle! 

Oi Jeesus, kuinka rakastaa 

niin paljon meitä jaksoit, 

kun armahtaen maailmaa 

sen syntivelan maksoit? 

Ja katso, aina päivittäin 

sen armon suuremmaksi näin 

ja kalliimmaksi ristin 

ja kalliimmaksi ristin. 

HL 400:4 

Martta Kaukomaa 

Taisteluja ulkoa ja sisältä

Makedoniaan tultuammekaan emme saaneet rauhaa vaan olimme kaikin tavoin ahdistettuja: ulkopäin taisteluja, sisältäpäin pelkoja. 

2. Kor. 7:5 

Sillä minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön, ja vastustajia on paljon. 

1. Kor. 16:9 

Mutta Juudan heimo sanoi: "Kantajien voimat ehtyvät, ja soraläjiä on vielä paljon. Emme kykene saamaan muuria valmiiksi." 

  Vihollisemme taas sanoivat: "He eivät tiedä eivätkä huomaa mitään, ennen kuin jo olemme heidän keskellään. Silloin me tapamme heidät ja teemme lopun siitä työstä." 

Neh. 4:4-5 

Kun Jumala tekee työtään meissä  ja elämässämme, ja kun elämme armosta ja tahdomme seurata Jeesusta ja noudattaa Raamatun sanaa tai kun saamme armon olla Jumalan työtovereina tavalla tai toisella, sielunvihollinen ei pidä siitä. Se suuttuu, niin kuin Nehemian aikana eräät Tobia ja Sanballat pahastuivat kovin siitä, että oli tullut joku, joka tahtoi toimia israelilaisten parhaaksi (Neh. 2:10). Ja kun he sekä muut viholliset kuulivat, että Jerusalemin muurien korjaus edistyi, he suuttuivat silmittömästi (Neh. 4:1) ja tekivät liiton lähteäkseen taistelemaan Jerusalemia vastaan ja saattaakseen sen sekasortoon (Neh. 4:2). 

Niin meidänkin vihollisemme tekee parhaansa saattaakseen meidät sekasortoon, ja monesti on niin kuin sekä Paavali että Nehemian aikalaiset kokivat, että taisteluja tulee sekä sisältä että ulkoa päin. Paavalin sisäinen taistelu tuli pelkojen muodossa; Jerusalemin muurin rakentajilta puolestaan alkoivat voimat loppua ja he kokivat, etteivät millään pysty tekemään tätä työtä loppuun asti. 

Ja samaan aikaan, kun olemme itse aivan väsyneitä, peloissamme, masentuneita tai muuten sekasorron vallassa, myös vihollinen hyökkää ulkoapäin erilaisten olosuhteiden kautta. Tie tuntuu nousevan pystyyn, kun tulee ihmisten vastustusta, sairautta, rahan ja muiden resurssien puutetta tai ties mitä käytännön mahdottomuuksia. Tällä hetkellä koronapandemiakin on edelleen yksi sellainen ulkoapäin tuleva asia, joka tuntuu estävän monia suunnitelmia toteutumasta. 

Silloin kun Jumalalla on jotain tekeillä meidän elämässämme, ne sisäiset ja ulkoiset taistelut eivät kuitenkaan ole syy luovuttaa ja masentua. Vastustus ei ole välttämättä sen merkki, että tämä ei ole Jumalasta, vaan juuri silloinhan sitä vastustusta on luvassa aivan erityisesti, kun Jumala toimii. Senhän näemme Raamatun henkilöidenkin elämästä. Vaikka vastustajia oli paljon, Jumala itse oli avannut oven suureen ja hedelmälliseen työhön sekä Paavalille että Nehemialle. 

(Toki tietysti joskus myös Jumala itse nostaa tien pystyyn ja sulkee ovia edestämme, mutta siitä en tällä kertaa kirjoita.)

Tuossa Nehemian 4. luvussa kaikkien noiden vaikeuksien keskellä Jumala rohkaisi kansaa Nehemian sanojen kautta (jae 8): 

Älkää pelätkö heitä! Muistakaa, että Herra on suuri ja pelättävä. Taistelkaa... 

Sen jälkeen seuraavassa jakeessa kerrotaan: 

Kun vihollisemme saivat kuulla, että heidän juonensa oli paljastunut meille ja että Jumala oli tehnyt sen tyhjäksi, me kaikki palasimme takaisin muurille, jokainen omaan työhönsä. 

Jumala pystyy paljastamaan vihollisen juonet ja tekemään ne tyhjiksi. On niin kuin Nehemia sanoo jakeessa 14: 

Meidän Jumalamme sotii puolestamme. 

Esran ja Nehemian kirjat kertovat puhuttelevasti siitä, miten viholliset yrittivät pelotella Jumalan työhön johdatettuja ihmisiä ja estää heitä jatkamasta. Esran kirjassa kerrotaan siitäkin, miten työ oli keskeytyneenä pidemmän aikaa. Joskus jostain syystä Jumala sallii jopa tällaisen, vaikka kysymys on hänen työstään. Joskus lähetystyöntekijätkin joutuvat lähtemään jostain maasta, mutta silloinkaan Jumalan sanaa ei ole kahlehdittu (2. Tim. 2:9). Se voi jatkaa voittokulkuaan jopa suljetuissa maissa. 

Ja kertoopa Esran kirja senkin, että sitä keskeytynyttä työtä pystyttiin myöhemmin taas jatkamaan. Vihollinen ei pysty loputtomasti laittamaan kapuloita rattaisiin Jumalan työlle. Itse Herramme Jeesus on se, joka sanoo aina viimeisen sanan. 

Kaikkien taistelujen melskeessä on turvallista muistaa laulun Yksin en kulje sanat: 

Yksin en taistele; 

suurta on tietää se, 

yön kun mä ylläin nään myrskyävän. 

HL 464 

Aino Pekkarinen 

Jeesus on joka hetki meidän kanssamme, hän taistelee puolestamme. Saamme olla Voittajan puolella! 

Asemalle jäänyt?

 

Niinhän se pessimistinen sanonta kuuluu, että meitä on niin moneen junaan, mutta minä olen jäänyt asemalle. Ajattelin jakaa muutamia ajatuksia, jotka tulivat mieleen omasta kommentistani, jonka kirjoitin Metsäntytön blogiin. 

Joskus sitä on asemalla ja oikeasti tietää, mihin junaan nousta, kuten sinä ihanana syksynä, jona otin tuon kuvan. Silloin oli johdatuksen makua vahvasti ilmassa, ja vielä vähän sen jälkeenkin. Sain siihen aikaan toteuttaa muutamia unelmia. 

Mutta sitten on niitäkin aikoja, että taas ollaan kyllä asemalla, ja onhan siellä junia lähdössä moneen suuntaan, ja sinuakin niihin hoputetaan nousemaan. Mutta ne suunnat tuntuvat niin kovin vääriltä. Ja se oikeaan suuntaan menevä juna on joko pahasti myöhässä (Jumalan aikataulut tuntien) - tai lieneekö sitä olemassakaan? Tällaisia epäilyksiä saattaa mieleen hiipiä. 

Lohdullista on se, että kyllä Raamatun henkilötkin joutuivat monesti odottamaan ja ihmettelemään. Itsellään Paavalilla oli sormi suussa johdatuksen suhteen, kun hän seuralaisineen yritti ensin mennä Aasiaan, mutta Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa siellä. Sitten he yrittivät mennä Bityniaan. Mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitäkään. 

Jo oli ihme juttu! Miksi tie nousi pystyyn joka suunnassa? Oliko sitä oikeaa suuntaa olemassakaan? 

Paavali jatkoi kuitenkin matkaa eteenpäin ja päätyi Trooaaseen, koska sinne ei sentään estetty menemästä. Johonkin suuntaan tie lopulta aukeni, kun vain kuljettiin uskossa eteenpäin. Ja siellä Trooaassa Jumala antoi sitten näyn ja kutsun: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä." (Apt. 16:9) Vihdoin Paavali tiesi, mihin oli oikeasti tarkoitus mennä, ja hän lähtikin heti matkaan. 

Johdatus avautuu usein askel askeleelta. Ja myös niin kuin Jeremian kirjassa sanotaan: 

Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer. 31:9 

Jumala johdattaa sitä, joka kulkee, on liikkeellä. Ja tietysti myös rukoilee. 

Mutta lohdutuksen sana kaikille niille, jotka ovat jähmettyneet paikalleen täysin neuvottomina. Kyllä Jumala aivan varmasti johdattaa myös sinua, joka et itse osaa ottaa ensimmäistäkään askelta. Istut vain asemalla ja katsot junia, mutta mikään niistä ei näytä oikealta. Eikä näytä olevan mitään tietä ulos sieltä asemalta.  

Kun Haagar ja Ismael aikoinaan harhailivat autiomaassa, heiltä loppui vesi, ja tilanne alkoi näyttää vaaralliselta. He kuolisivat janoon siellä autiomaan paahteessa. He heittäytyivät itkien maahan odottamaan kaiken loppua. Mutta silloin: 

Jumala avasi Haagarin silmät, niin että Haagar huomasi vesikaivon. Hän meni, täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda. 

1. Moos. 21:19 

Kun me itse olemme niin sokeita, ettemme näe ratkaisua ongelmaamme tai seuraavaa askelta, kyllä itse Kaikkivaltias Jumala voi avata meidänkin silmämme näkemään vastauksen. Ilmeisesti tuolla autiomaassakin oli se kaivo jo olemassa, aivan Haagarin ja Ismaelin lähellä, ja Jumalan tarvitsi vain avata Haagarin silmät näkemään se - ratkaisu heidän ongelmaansa. Jostain syystä Haagar ei ollut itse sitä nähnyt. Eikö Isämme voisi avata myös meidän silmiämme? Joskus mekin tulemme asioita yksin pähkäillessämme niin sokeiksi kaikille mahdollisille ulospääsyille. 

Ja kyllä se Jumalan tarkoittama juna tulee asemalle juuri oikealla hetkellä. Hän on ajoitusten mestari. Me emme yleensä jaksaisi odotella, mutta kun asiat ajallaan selviävät, silloin saamme ehkä nähdä, mitä kaikkea Jumala näkymättömissä valmisteli. Silloin saamme kiittää. 

Jumalan toimintatavat yllättävät

Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: "Mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa, niin ruumiisi paranee entiselleen, ja sinä puhdistut." 

  Silloin Naeman vihastui, lähti pois ja sanoi: "Minä ajattelin hänen edes tulevan luokseni, seisovan ja huutavan Herran, Jumalansa, nimeä, heiluttavan kättään sairaan paikan yllä ja näin poistavan spitaalin. 

  Eivätkö Damaskoksen virrat Abana ja Parpar ole parempia kuin kaikki Israelin vedet? Enkö voisi yhtä hyvin peseytyä niissä tullakseni puhtaaksi." Sitten hän kääntyi ja lähti raivoissaan tiehensä. 

2. Kun. 5:10-12 

Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa äitinsä kohdusta asti. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotun Kauniinportin luo pyytämään almuja temppeliin meneviltä. 

  Kun hän näki, että Pietari ja Johannes aikoivat mennä temppeliin, hän pyysi heiltä almua. 

  Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele!" 

Ap.t. 3:2-3,6 

Jeesus sylki maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi hänelle: "Mene peseytymään Siloan altaalle" - nimi merkitsee: lähetetty. Niin hän meni, peseytyi ja palasi näkevänä. 

Joh. 9:6-7 

Tässä oli nyt vähän pitkät tekstit heti alkuun. Eilen luterilaisissa jumalanpalveluksissa oli aiheena Jeesus, parantajamme, ja nämä kaikki olivat otteita eilen kirkossa luetuista teksteistä. Vaikka ne puhuvat paranemisesta, itse en aio keskittyä ensisijaisesti paranemiseen, vaan yleensä siihen, miten Jumala toimii. Mutta tietysti parantaminenkin on yksi osa hänen toimintaansa. 

Näillä kolmella kohdalla on nimittäin yksi yhdistävä tekijä. Jumala toimi aina toisin kuin ihmiset odottivat. 

Naeman loukkaantui, kun hän oli luullut, että profeetta Elisa suorittaisi parantamisen jollain tietyllä, hänen odottamallaan tavalla. Kun toimintatapa olikin aivan toinen, vähältä piti, ettei Naeman jäänyt kokonaan ilman apua, kun hän aikoi häipyä paikalta raivostuneena. Onneksi hänen palvelijansa saivat puhuttua hänelle järkeä, ja niin hän suostui Jumalan suunnitelmaan ja sai kokea kaipaamansa paranemisen. 

Rampa kerjäläinen oli puolestaan ollut rampa jo äitinsä kohdusta asti, eli todella kauan, koska oli jo aikuinen mies. Hän ei osannut odottaa mitään muutosta elämäänsä. Niinpä hän toivoi Pietarilta ja Johannekseltakin vain almua. Mies odotti, että se sama kerjääminen ja almujen varassa eläminen jatkuisi hänen elämänsä loppuun asti. 

Hänetkin Jumala yllätti toimimalla aivan toisin. Mies ei saanutkaan enää almuja, vaan hän sai terveyden! Nyt hän olisi työkykyinen ja voisi aivan itse ansaita elatuksensa. Jumala ei antanut rahaa, vaan jotain vielä paljon parempaa. Mikä ihana uusi elämä miehelle alkoi, hänelle, joka ei osannut odottaa, että mikään koskaan muuttuisi. 

Ja vielä sokea mies (jo syntymästään saakka hänkin oli ollut sokea), jonka Jeesus kohtasi eilisessä evankeliumitekstissä. Myös hänen kohdallaan Jeesus toimi täysin yllättävällä, erikoisella, suorastaan oudolla tavalla. Jeesus sylki maahan ja teki siitä tahnan, jota siveli miehen silmiin. Mitään tuollaista mies ei taatusti ollut odottanut. 

Juuri eilen minullekin olisi muuten kelvannut se Jeesuksen syljestä tehty tahna. Toisessa silmässäni on ollut viime aikoina vikaa, joka alkoi tuntua eilen jo aika ikävältä. Kiukuttelin Jumalalle, että eikö hän nyt kerrankin voisi laittaa jotain tahnaa minunkin silmiini, ettei tarvitse koko ajan juosta lääkärissä mitä typerimpien vaivojen takia. No, onneksi sain sitten apua siihen silmään ihan niistä aineista, joita minulla jo valmiiksi on kotona kroonisten silmävaivojeni hoitoon. Mutta olisi se Jeesuksen tahnakin kelvannut. 

Mutta takaisin asiaan! Näinhän se meidänkin elämässämme menee, että odotamme Jumalan tekevän asiat tietyllä tavalla ja tietyllä ajallakin. Mutta uudestaan ja uudestaan omat kuvitelmamme sortuvat, kun hän toimiikin aivan toisin. Joskus petymme, masennumme tai jopa suutumme, kuten Naeman. Joskus taas saamme yllättyä iloisesti. 

Mutta silloinkin kun Jumala toimii toisin, hän kuitenkin toimii. Se on varma asia. Joskus se toiminta ei vain meidän silmiimme näy ennen kuin ehkä aikojen kuluttua. Ja voipa olla noinkin kuin Naemanilla, että vaikka hän pettyi ja häneltä kerrassaan meni hermo, sitten hän kuitenkin sai aivan ihanan ja ihmeellisen avun. Se vain tuli eri tavalla kuin hän odotti. 

Ollaan siis avoimia Jumalan toiminnalle. Silloinkin kun emme ymmärrä sitä, ehkä apu on sittenkin tulossa jossain muodossa. Tulipa se sitten kuinka oudon näköisessä paketissa tahansa. Jumala tietää, milloin ja miten hän aikoo toimia. Me saamme luottaa, että olemme rakastavan taivaallisen Isämme hyvissä käsissä silloinkin, kun emme ehkä ymmärrä mistään mitään. Hän tietää, mikä meille on parasta - ja hän tahtoo meidän parastamme.

Suokoon hän meille myös niitä iloisia yllätyksiään! 

Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. 

Jes. 55:8-9 

Herra lähtee liikkeelle

Herra lähtee liikkeelle kuin soturi, kuin taistelija hän herättää kiivautensa. Hän nostaa sotahuudon ja karjuu, hän osoittaa vihollisilleen voimansa. 

  Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja hillinnyt itseni. Mutta nyt minä huudan kuin synnyttäjä, puhallan ja puuskutan. 

Jes. 42:13-14 

Monesti elämässä on pitkiä aikoja, että Jumala on todellakin vaiti, aivan kuin "ikiajoista asti". Vaikka hän puhuisi ja toimisi muuten, hän kuitenkin vaikenee juuri siinä asiassa, jossa kaikkein kipeimmin tarvitsisimme hänen apuaan. Ei hän toki silloinkaan ole oikeasti toimeton, vaikka meistä näyttäisi siltä. Vähintään Jumala noina hiljaisuuden aikoina tekee työtään meidän sydämessämme, ja siellähän jos missä työmaata riittää. Saa siinä Isämme huhkia ihan tosissaan muokatessaan sydämemme maaperää ja kasvattaessaan meitä. 

Mutta kyllä hän saattaa niinä pitkinä odotuksen aikoinakin tehdä työtään myös olosuhteissa, vaikka se kaikki on silloin vielä näkymättömissä meille. 

Sitten kun Jumalan aika koittaa, voi tulla sekin ihana hetki, kun odotus päättyy, ja Herra lähtee liikkeelle kuin soturi, kuin taistelija hän herättää kiivautensa, nostaa sotahuudon ja karjuu! Saamme ihan omin silmin nähdä, että hän todella toimii, hän elää ja vaikuttaa. Myös minun elämässäni, ei vain tuolla jossain muualla. 

Raamatussakin on monia henkilöitä, joiden elämässä oli pitkiä odotuksen ja koettelemusten aikoja. Jumala ei tuntunut tekevän mitään, hän oli vaiti. Yksi tällainen henkilö oli Joosef. Hän virui vuosikaudet Egyptissä ensin orjana ja sitten vankilassa. Asiat eivät todellakaan olleet menneet niin kuin Joosef luuli niiden menevän, kun hän nuorena näki näkyjään. Kaikki meni täysin päinvastoin. Mikä oli tämän kaiken tarkoitus? Oliko tässä edes tarkoitusta? Olisiko tästä tilanteesta koskaan mitään ulospääsyä? Olivatko ne hänen näkynsä olleet pelkkää nuoruuden haihattelua ja toiveajattelua? 

Kunnes tuli se hetki, Jumalan aika. Yhdessä hetkessä Joosef nostettiin vankilasta korkeaan asemaan, merkittävään tehtävään. Nyt hän sai nähdä, mitä tarkoitusta varten Jumala oli häntä valmistanut niin kovissa kouluissa. Kun ne koulut oli vihdoin käyty, oli hetki Jumalan nousta, lähteä liikkeelle kuin soturi ja alkaa toden teolla toimia myös Joosefin ulkoisissa olosuhteissa. Silloin Joosef sai nähdä, että Jumala käänsi siunaukseksi ne hänen kipeät kokemuksensa ja nosti hänet käyttöönsä. 

Edellisessä postauksessani, Voimat lopussa, kirjoitin jakeesta, jossa sanotaan, että lapsi on tullut kohdun suulle saakka, mutta ei ole voimaa synnyttää. Jesajan kirjassa sekin. Nyt tuossa Jesajan 42. luvussa Jumala sanoo, että kaiken vaikenemisensa jälkeen hän nyt huutaa kuin synnyttäjä. Herra on se, joka meidän elämässämme synnyttää sitä uutta, jonka synnyttämiseen meistä ihmisistä ei ole. Ja kun on tilanteita, joissa ihminen ei voi tehdä paljoa tai yhtään mitään itseään auttaakseen, onneksi silloinkin meillä on Herra, joka nousee toimimaan ja taistelee puolestamme. Häneen saamme turvata kaikissa tilanteissa. 

Vielä tuo Jes. 42 kertoo, mitä Herra sitten tekee, kun hän lähtee liikkeelle (jae 16): 

Minä kuljetan sokeat tietä, jota he eivät tunne, annan heidän astella polkuja, joita he eivät ennen tunteneet. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi ja louhikot tasangoksi. Nämä asiat minä teen enkä niitä tekemättä jätä. 

Pimeydenkin voi muuttaa edellämme valoksi itse Jeesus, maailman valo. Ja vaikka jo kauan olisi tuntunut siltä, ettei Jumala tee yhtään mitään, sitten hän yllättäen sanookin: Nämä asiat minä teen enkä niitä tekemättä jätä. 

Kaikessa heikkoudessamme saamme levätä hänessä. Avuttomina, voimattomina ja neuvottomina saamme antaa asiamme taivaallisen Isämme hoitoon ja katsoa mitä hän tekee. 

Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee. Ps. 37:5 

Ole siunattu! 

Voimat lopussa

Tämä päivä on hädän, kurituksen ja häväistyksen päivä. Lapset ovat tulleet kohdun suulle saakka, mutta ei ole voimaa synnyttää. 

Jes. 37:3 

Meidän ihmisten näkökulmasta Jumalan matematiikka on monesti erikoista. Kun elämässä on jotain isoa meneillään tai jotain uutta on alkamassa, juuri silloin ihminen saattaakin olla kaikkein heikoimmillaan. Juuri kun voimia tarvittaisiin kaikkein eniten, ne ovatkin täysin lopussa. On kuin lapsi olisi tullut kohdun suulle saakka, mutta ei vain ole voimaa synnyttää sitä. 

Näissä hetkissä on kuitenkin se siunaus, että täydellinen heikkous ja voimattomuus tekee meidät täysin riippuvaisiksi Jumalasta. Kun meistä itsestämme ei ole saamaan aikaan edes pienintä muutosta tilanteeseen, silloin jos koskaan tarvitsemme taivaallisen Isämme apua. Siinä heikkoudessa me saammekin heittäytyä täysillä hänen varaansa, jolla on kaikki valta ja voima. Häneltä eivät voimat eivätkä keinot ole lopussa, ei nyt eikä koskaan. 

Heikkoutensa keskellä Paavali sai Jumalalta lohdutuksen: 

Mutta hän sanoi minulle: "Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni. Siksi olen mieltynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin ja ahdistuksiin, joihin joudun Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin olen voimakas. 

2. Kor. 12:9-10 

Seuraavassa luvussa Paavali vielä jatkaa tästä voimasta heikkoudessa: 

Minussa puhuu Kristus, hän, joka ei ole teitä kohtaan heikko vaan on teissä voimallinen. Hänet tosin ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, mutta hän elää Jumalan voimasta. Myös me olemme hänessä heikkoja, mutta hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta. 

2. Kor. 13:3-4 

Jos katsomme omaan uskoomme ja omiin voimiimme, huonolta näyttää. Mutta me saammekin kohottaa katseemme ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen, joka on meissä voimallinen. Raamattu on täynnä lupauksia siitä, että Jumala vahvistaa meitä ja antaa meille uuden voiman. Niiden lupausten varassa saamme syvimmänkin heikkouden keskellä riippua ja luottaa lupausten antajaan, iankaikkiseen Jumalaan. 

Miksi sinä, Jaakob, sanot näin, miksi puhut näin, Israel: "Minun tieni on Herralta salassa, oikeuteni jää vaille Jumalani huomiota." Etkö tiedä, etkö ole kuullut? Herra on iankaikkinen Jumala, hän on luonut maan ääret. Ei hän väsy eikä uuvu, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle voimaa ja voimattomalle väkevyyttä runsain määrin. Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. 

Jes. 40:27-31 

Tästä aiheesta kannattaa lukea myös Yksin armosta -blogin ihanan rohkaiseva kirjoitus Kun omat voimat ovat lopussa. 

Ole siunattu! 

Meri pauhaa, myrsky raivoaa

 

Jesajan kirjan 7. luvussa kerrotaan, että Juudan kuninkaan Aahaksen aikana Aramin kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah (Remaljan poika) lähtivät sotimaan Jerusalemia (eli Juudaa) vastaan. Mutta he eivät kyenneet valloittamaan sitä, kertoo Jesaja. 

Kuitenkin, kun vihollinen oli leiriytyneenä ympäristöön, kansa tietysti pelkäsi: 

Kuninkaan ja hänen kansansa sydän vapisi niin kuin metsän puut vapisevat tuulen voimasta. 

Ihminen voi reagoida pelkoon monilla fyysisillä oireilla, ja viime vuosina olen itsekin joutunut oppimaan, että pelko voi aiheuttaa myös sydämen rytmihäiriöitä. Niin Juudan kansankin sydän vapisi uhkaavan vihollisen edessä. Tällaisesta kerrotaan myös psalmeissa, esimerkiksi psalmissa 55, jossa kirjoittajaa vaivaavat pelko ja ahdistus, kun häntä vihataan ja vainotaan. Hän sanoo jakeissa 5-6: 

Sydämeni vapisee rinnassani, kuoleman kauhut ovat langenneet päälleni. Pelko ja vapina valtaa minut, ja minut peittää kauhu. 

Mutta onneksi kaikkien ulkoisten myrskyjen ja tunnemyrskyjen yläpuolella on meidän Herramme, joka tahtoo aina vahvistaa ja rohkaista pelkäävää, vapisevaa sydäntämme. Tässä tapauksessa hän käski Jesajaa menemään Aahaksen luo mukanaan tämä rohkaiseva viesti: 

Katso, että pysyt rauhallisena, älä pelkää, älköön sydämesi arkailko noita kahta savuavaa kekäleenpätkää - Resinin ja Aramin sekä Remaljan pojan vihanvimmaa. Aram, Efraim ja Remaljan poika ovat suunnitelleet sinua vastaan pahaa ja sanoneet: "Lähdemme Juudaa vastaan, lyömme sen kauhulla, valtaamme sen itsellemme ja asetamme sinne kuninkaaksi Taabalin pojan." Näin sanoo Herra, Herra: Ei se onnistu, niin ei tapahdu. 

Jes. 7:4-7 

Mikä ihana lupaus! Vihollinen ei saisikaan toteuttaa suunnitelmaansa. Vaikka se sai uhkailla ja pelotella, se ei voinut tehdä yhtään enempää kuin Jumala salli. Vihollinen saattoi kyllä suunnitella pahaa, mutta Jumala pystyi estämään sitä toteutumasta. 

Meidänkin vihollisemme eli sielunvihollinen riehuu kyllä kuin kiljuva jalopeura ja tahtoisi tehdä meistä selvää jälkeä. Mutta onneksi puolellamme on Hän, joka on kaikkea sen valtaa suurempi. Itse Jeesus, josta sanotaan (1. Joh. 3:8): 

Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. 

Kyllä Jumala sallii meille monia ahdistuksia ja vastoinkäymisiä. Mutta hän ei anna vihollisen tuhota meitä. Vihollisen suunnitelmista hän sanoo: Ei se onnistu, niin ei tapahdu! 

Aahaalle sanottiin vielä: Ellette usko, ette kestä. Silloin kun rajut tunnemyrskyt riehuvat, masennukset iskevät ja usko horjuu, ei ihminen tahdo kestääkään. Usko on se, joka auttaa kestämään ja jaksamaan. Mutta onneksi noissakin tilanteissa olemme taivaallisen Isämme vahvoilla käsivarsilla. Pelkojen ja masennusten heitellessä meitä miten sattuu olemme sittenkin turvassa, koska tärkeintä ei ole uskon määrä, vaan sen kohde, joka on suurempi kuin mitkään meitä ravistelevat myrskyt. Ja vaikka meidän uskomme välillä horjuisi, Jumala ja hänen rakkautensa ei koskaan horju eikä petä. 

Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. 

Jes. 54:10 

Siksi tänäänkin saamme olla turvassa Vapahtajamme armohoidossa. Hänen rakkaudestaan meitä eivät voi erottaa mitkään myrskyt, ei mikään nykyinen eikä tuleva, eivät voimat eikä henkivallat, ei tuska eikä ahdistus. Ei mikään. 

Meri pauhaa, myrsky raivoaa, 

ylle sen mä kanssas nousta saan. 

Olet Herra yllä tulvien, 

tiedän nyt sen, oon hiljaa vaan. 

Apu viime hetkellä

Monesti Jumalan apu hätätilanteessa tuntuu viipyvän ja tulevan vasta aivan viime hetkellä. Hän koettelee meitä ja tahtoo näyttää voimansa sen kautta, kun synkkään ja toivottomaan tilanteeseen loistaa lopulta sittenkin valo ja avautuu ulospääsy. Sitä synkkyyttä vasten Jumalan valo näyttää entistä kirkkaammalta. 

Raamatussakin kerrotaan monista tällaisista viime hetken pelastumisista. Esimerkiksi Esterin kirjassa Haaman päätti yhtenä iltana pyytää seuraavana aamuna kuningas Ahasverokselta, että Mordokai ripustettaisiin Haamanin tekemään hirsipuuhun. Mordokain henki oli siis hiuskarvan varassa. Vain yksi yö, ja hän voisi olla mennyttä. 

Mutta mitä tapahtui? Jumala puuttui tapahtumien kulkuun juuri sinä yönä. Siitä kertoo Esterin kirjan 6. luku: 

Sinä yönä kuningas ei saanut unta. Niinpä hän käski tuoda muistettavien tapahtumien kirjan, aikakirjan, ja sitä luettiin kuninkaalle. Siihen huomattiin kirjoitetun, että Mordokai oli ilmoittanut kuninkaan portinvartijoiden, eunukkien Bigtanin ja Tereksen, etsineen tilaisuutta käydä käsiksi kuningas Ahasverokseen. Kuningas kysyi: "Millaisen kunnian ja ylennyksen Mordokai on tästä saanut?" Kuninkaan hoviherrat vastasivat: "Ei hän ole saanut mitään." 

Niin sitten sinä päivänä, jona Mordokai piti hirttää, itse hänen vihollisensa Haaman joutuikin nostamaan hänet ansaitsemaansa kunniaan. Jumalan apu tuli viime hetkellä. Hän käytti hyväkseen kuninkaan unettomuutta. Niin hän voi käyttää mitä erilaisimpia ja yllättävimpiä asioita meidänkin hyväksemme, kun olemme hädässä. Jos avun on tarkoitus tulla jonkun ihmisen kautta, tavalla tai toisella Jumala herättää hänet toimimaan. Tai sitten hän muuttaa olosuhteita jollain muulla tavalla. Hänellä on kyllä tilanne hallinnassa! Silloinkin, kun me olemme toivottomuuden syvyyksissä emmekä jaksa nähdä mitään ulospääsyä. 

Samantyyppisestä tilanteesta kertoo myös Ap.t. 12. Pietari oli vankilassa, ja hänet oli tarkoitus viedä seuraavana päivänä oikeuden eteen. Mutta juuri sen päivän vastaisena yönä Jumala lähetti enkelin vapauttamaan Pietarin vankilasta. Apu tuli viime hetkellä. Seurakunta oli rukoillut Pietarin puolesta, ja ihmeellisellä tavalla he saivat toivomansa rukousvastauksen. 

Mahdoton oli sekin tilanne, jossa Jeesusta pyydettiin parantamaan Lasarus (Joh. 11), mutta hän viivytteli niin kauan, että Lasarus oli ollut jo neljä päivää kuolleena, oli tiukasti haudattuna ja haisikin jo. Vasta silloin Jeesus ilmestyi. Mutta koska tilanne oli niin mahdoton ja toivoton, sitä suurempana tuli esiin Jumalan voima, kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista. Hän sanoi Martalle (Joh. 11:40): 

Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden? 

Siksi Jumala joskus johtaa meidät toivottoman tuntuisiin tilanteisiin, suorastaan umpikujiin, että hän voisi sitä suurempana näyttää kirkkautensa avatessaan meille ulospääsyn. Jumala voi yllättää! Mitä pimeämpää on ollut, sitä suurempi on myös ilo ja riemu, kun rukousvastaus sittenkin tulee - kun kaikki toivo oli jo ajat sitten mennyt. 

Te joudutte murehtimaan, mutta teidän murheenne muuttuu iloksi. Kun nainen synnyttää, hän tuntee tuskaa, koska hänen hetkensä on tullut. Mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa. Mutta minä näen teidät jälleen, ja teidän sydämenne iloitsee, eikä kukaan ota teiltä pois iloanne. 

Joh. 16:20-22 

Ihmeellinen Jeesus! Vaikka joutuisimme paljonkin murehtimaan, hän antaa myös ilon. Hän kattaa meille pöydän vihollisen silmien eteen ja täyttää maljamme ylitsevuotavasti. Silloin käy niin kuin Esterin kirja sanoo (Ester 9:1,22): 

Tuona päivänä juutalaisten viholliset olivat odottaneet saavansa heidät valtaansa, mutta kävikin päinvastoin: juutalaiset saivat vihamiehensä valtaansa... Siinä kuussa murhe oli kääntynyt heille iloksi ja suru juhlan vietoksi. 

Laulun sanoin: Voi mikä riemu, kun itse Jumala toivoa tuhlaa taas meihin toivottomiin! 

Pienten alkujen päiviä

 

Täällä on pieni poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi pientä kalaa. Mutta mitä ne ovat näin monelle? 

Joh. 6:9 

Noin viisituhatta miestä oli seurannut Jeesusta järven toiselle puolelle, ja nyt heillä oli nälkä. Mutta mistä ruokaa tuollaiselle kansanjoukolle? Johannes kertoo, että koetellakseen Filipposta Jeesus kysyi, mistä näille kaikille ihmisille ostettaisiin ruokaa. Hän itse tiesi kyllä jo kysyessään, mitä aikoi tehdä, niin kuin hän aina tietää meidänkin elämämme tilanteissa, vaikka me itse emme näkisi minkäänlaista ratkaisua eikä mitään mahdollisuuksia. 

Tällä kertaa Jumalan vastaus tilanteeseen oli pieni poika, jolla oli todella vaatimattomat eväät. Hänelle itselleen ne olisivat riittäneet - mutta että viidelletuhannelle? 

Poika oli todella rohkea, kun uskalsi tarjota noin vähiä eväitä tuossa tilanteessa. Useinhan me jo ihan itse vähättelemme niitä omia eväitämme, joita meillä olisi toisille annettavaksi. Mutta poika joutui kestämään vielä senkin, että Andreas vähätteli hänen tuomisiaan. Mitä ne ovat näin monelle? Eihän näistä ole mihinkään. Mitä tuo poika kuvittelee, että näillä saataisiin aikaan? 

Omista ja toisten vähättelyistä huolimatta kannattaa uskaltaa tuoda ne pienet ja vaatimattomat antimensa Jumalan käyttöön lähimmäisten parhaaksi. Jeesus ei alkanut ihmetellä pojan köyhiä eväitä, vaan hän ryhtyi heti toimeen, otti ne vastaan, siunasi ja jakoi kansalle. Ja niin ne moninkertaistuivat. Niistä riitti ja jäi vielä valtavasti tähteeksikin. 

Niin se meidänkin vaatimaton panoksemme voi saada suuria aikaan, kun Jeesus saa siunata sen. Hän käyttää mielellään pientä, heikkoa ja vähäistä, koska silloin kunnia tulee hänelle, ei ihmiselle. Meistä itsestämme ei ole, mutta ei tarvitsekaan olla, koska silloin Jumalan voima voi toimia meidän heikkoudessamme.

Toinen, joka uskalsi astua rohkeasti esiin, oli kuningatar Ester. Pelastaakseen oman kansansa, joka uhattiin tappaa ja tuhota, hänen piti mennä kuninkaan eteen anomaan armoa. Mutta kuninkaan eteen ei saanut mennä kutsumatta tai oli kuoleman oma, eikä Esteriä ollut kuukauteen kutsuttu miehensä luo. Hän kuitenkin rohkaisi mielensä ja meni. Ja koska Jumala oli hänen kanssaan, hän sai armon kuninkaan silmissä, sai säilyttää henkensä ja esittää asiansa. 

Näin kokonainen kansa pelastui. Vain sen yhden pienen askeleen tähden, jonka Ester uskalsi pelostaan huolimatta ottaa. Pelottava ja vaarallinen askel se oli, mutta kuitenkin: vain yksi askel. Mitä ikinä kuningas ajattelisi Esterin teosta ja miten hän siihen reagoisi, Ester oli kaikesta huolimatta valmis toimimaan. Niin kuin se pieni poikakin eväineen, joita Andreas väheksyi. Poika uskalsi antaa itsensä alttiiksi, tuli mitä tuli. 

Ja näistä molemmista pienistä askelista seurasi jotain suurta, kun Jumala toimi. Siksi: ei väheksytä pienten alkujen päiviä, pieniä sanoja ja tekoja. Otetaan rohkeasti niitä askelia, joita Jumala kutsuu meitä ottamaan, ja annetaan hänen käyttöönsä se vähä, mitä meillä on. 

Mordokai sanoi Esterille (Ester 4:14): 

Kuka tietää, ehkä olet päässyt kuninkaalliseen arvoon juuri tällaista aikaa varten? 

Ehkä mekin olemme omalla paikallamme juuri tällaista aikaa varten. Annetaan siis Jeesuksen siunattavaksi omat vaatimattomat eväämme, annetaan hänen moninkertaistaa ne. Olkaamme leipä täynnä elämää murrettavaksi maailmalle, kuten laulussa sanotaan. 

Rikki mutta käyttökelpoinen

Meillä on juomalasi, johon on kesän aikana ilmestynyt iso särö. Aina kun käytän sitä, se jotenkin epäilyttää minua. Tuntuu, ettei tuollainen lasi voi olla toimiva, kun siinä on noin paha halkeama. Luulisi juoman vuotavan sieltä ulos. Kerrassaan epäilyttävä astia. Mutta yllättävää kyllä: lasi on täysin käyttökelpoinen. Säröstä huolimatta. 

Meissä ihmisissäkin on omat särömme ja halkeamamme. Me olemme kaikki syntisiä, meissä on omat menneisyyden lyömät haavamme, olemme epäonnistuneet ja tehneet virheitä. Näistä syistä voimme olla omasta ja / tai toisten mielestä epäilyttäviä. Kelpaammeko me tällaisina Jumalan palvelijoiksi, hänen käyttöönsä? Voiko meihin luottaa? 

Raamatussakin kerrotaan ihmisistä, joita toiset pitivät epäilyttävinä. Esimerkiksi kun kristittyjä ankarasti vainonnut Saulus tuli uskoon ja yritti liittyä toisten kristittyjen joukkoon, häneen ei uskallettu luottaa. Ap.t. 9:26 kertoo: 

Tultuaan Jerusalemiin Saulus yritti liittyä opetuslapsiin, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hän oli opetuslapsi. 

Raamattu kansalle -käännöksen alaviite kertoo vielä, että alkutekstin sanamuodon mukaan Saulus teki monta yritystä. Mutta turhaan. Hänessä oli liian iso särö; hän jos kuka oli epäilyttävä, koska hänellä oli Menneisyys isolla M:llä. 

Monesti nykyäänkin ihmisiä leimataan menneisyyden perusteella eikä uskota, että he ovatkin saattaneet muuttua. Onneksi tällaisessa tilanteessa Saulus sai tuekseen Barnabaan, joka otti huolehtiakseen hänestä, vei hänet apostolien luo ja todisti hänen uskoontulonsa aitoudesta. 

Niin Sauluksesta tuli Paavali ja lopulta yksi kaikkein tunnetuimmista apostoleista, jonka kirjeitä Uusi Testamentti on pullollaan. 

Myöhemmin Paavali itsekään ei luottanut kaikkiin kanssavaeltajiin. Ap.t. 15:37-38 kertoo, että kun Barnabas olisi halunnut ottaa lähetysmatkalle mukaan Markuksen, Paavali ei nähnyt hyväksi ottaa häntä mukaan, koska tämä oli Pamfyliassa luopunut heistä eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. 

Mikä ikinä olikin ollut syynä siihen, että Markus oli aikoinaan tehnyt Paavalille oharit, Paavali ei jaksanut unohtaa menneitä. Nyt hän oli se, joka leimasi toisen menneisyyden perusteella. Kerran kelvoton, aina kelvoton, ajatteli Paavali. Hän ei halunnut antaa Markukselle uutta tilaisuutta epäonnistumisen jälkeen, vaan piti miestä liian epäilyttävänä mukaan otettavaksi. 

Taas tuo rohkaisija Barnabas oli se, joka luotti siihen ihmiseen, jota joku muu epäili. Barnabas lähti sitten matkaan Markuksen kanssa. Olisipa seurakunnassa aina näitä barnabaita, jotka uskaltavat ottaa myös säröiset ja halkeilevat astiat mukaan joukkoon ja puhuvat heistä hyvää muillekin. Tätä mekin itse kukin voimme opetella. 

Myöhemmin Paavalikin muutti mielensä. Viimeiseksi jääneessä kirjeessään hän sanoo Timoteukselle (2. Tim. 4:11): 

Ota Markus mukaasi ja tuo hänet tänne, sillä hän on minulle palvelutehtävässä hyödyllinen. 

Nyt Markuskin kelpasi. Yhteys oli palannut heidän välilleen. Epäonnistunut sai uuden mahdollisuuden, kelvoton oli sittenkin kelvollinen, hyödyllinen ja tarpeellinen. Särö hänessä ei estänyt häntä olemasta Jumalan käytössä myös hänet ennen tuominneen Paavalin elämässä. 

Syntisiä, rikkinäisiä ja monella tavalla puutteellisia me olemme kaikki. Ei meistä kukaan itsessään kelpaisi Jumalan työtoveriksi. Mutta Jeesuksen omina saamme olla armahdettuja syntisiä ja Isän rakkaita lapsia. Myös Paavali kyllä tiesi, että hänen kohdallaan kaikki oli suurta armoa: 

Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen, että minua edes kutsutaan apostoliksi, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä vaan Jumalan armo, joka on ollut minun kanssani. 

1. Kor. 15:9-10 

Armosta Paavalikin sai olla Jumalan käytössä: 

Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta. 

Ef. 3:8 

Armosta mekin syntiset, kelvottomat, keskeneräiset ja säröillä olevat saamme olla Jumalan lapsia ja myös hänen palveluksessaan. Me kaikista pyhistä vähäisimmät. Meillekin on tämä armo annettu. 

P. S. Juomalasi, josta kerroin, ei ole kovin kuvauksellinen, joten tuossa vanha kuva toisesta rikkinäisestä astiasta. 

Ei tervettä paikkaa

Sinun nuolesi ovat tunkeutuneet minuun, sinun kätesi on painanut minut maahan. Ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. 

Ps. 38:3-4 

Jalkapohjista päälakeen ei tervettä paikkaa, vain mustelmaa ja juomua ja verestä haavaa. Ei niitä ole puhdistettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. 

Jes. 1:6 

Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen. 

Jer. 15:18

Raamattu on lohdullinen kirja, koska sieltä löytyy sanoja, joiden avulla voimme purkaa tuskaamme, oli meillä sitten fyysistä sairautta tai henkistä kipua. Taivaan Isän eteen saa vuodattaa kaiken kipunsa aivan kaunistelematta. Miksi on näin paljon vaivoja ja vaikeuksia? Miksi nämä eivät lopu eivätkä parane? Miksi tulee vain lisää ja lisää? Meidän Herramme kyllä jaksaa kuunnella, hän ymmärtää ja voi myös auttaa. Hän voi joko parantaa tai antaa meille voimia jatkaa eteenpäin vaivojemme ja vaikeuksiemme keskellä. 

Joillakin ihmisillä on yksi tietty sairaus, joka voi olla hyvin pahakin, mutta ei lievempikään sairaus herkkua ole. Toisille taas on kerääntynyt monenlaisia vaivoja ja sairauksia. Itse olen viime vuosina joutunut liittymään niiden kerhoon, joilla päästä varpaisiin tuntuu olevan melkein joka paikassa jotain vikaa. Ei tervettä paikkaa. Kun rukouksissani yritän luetella Jumalalle vaivojani, yleensä päädyn aina siihen, etten juuri sillä hetkellä muista läheskään kaikkia, koska niitä on "enemmän kuin luetella taidan". Joudun vain toteamaan, että kyllähän sinä, Isä, ne kaikki tiedät. 

Mutta vaikka meillä olisi vaivoja tai muita vaikeuksia enemmän kuin luetella taidamme, vielä enemmän on Jumalan suuria tekoja! Ihanasti sanoo Ps. 40:6: 

Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi! Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme. Minä haluan kertoa teoistasi - niitä on enemmän kuin voin luetella. 

Myös Jumalan suuria tekoja on niin paljon, ettemme pysty niitä luettelemaan! Ja niitä vasta onkin! Hänen tekojaan, joka ajattelee meidän parastamme. Yritetään vaikeuksienkin keskellä muistaa myös kaikki se hyvä, mitä Isä on meille tehnyt ja antanut. Nostetaan katse ylös maasta ja yritetään nähdä arjen pienet ja suuretkin ilot. Kiitetään Jeesusta hänen hyvyydestään ja armostaan. Kiitosaiheiden ja Jumalan suurien tekojen näkeminen auttaa meitä jaksamaan paremmin. Voihan olla, että vaikka vaivoja olisi päästä varpaisiin, silti on vielä terveyttäkin jäljellä jossain kohdassa. Tai sitten on jotain muuta, mikä on hyvin ja mistä voi kiittää. 

Taivaan Isälle saamme tuoda sekä valituksemme että kiitoksemme. Ilomme ja surumme. Hänellä on vastaanotto auki juuri nytkin. Ja kyllä Jeesus on tänäänkin myös Parantaja. Paranemistakin saamme rukoilla! 

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. 

Ps. 103:1-5 

Kutsu uuteen

 

Kun kävin lapsuudenkodissani, huomasin, että vanhan tallin oven yläpuolelle oli ilmestynyt tuo kuvan linnunpesä. Se vaikutti kuitenkin asumattomalta. Jos siellä oli joskus ollut elämää, poikaset olivat kai jo nousseet siivilleen ja lähteneet maailmalle. 

Tuosta pesästä tuli mieleen laulu, jossa kerrotaan pesästään kurkkivasta linnunpojasta, jota tuuli kutsuu lentämään. Kertosäkeessä sanotaan: 

Irti päästä, olet vapaa lähtemään. 

Anna suuren tuulen puhaltaa! 

Irti päästä, olet vapaa elämään, 

vapaa palvelemaan Jumalaa. 

(Anna-Mari Kaskinen) 

Meillekin on annettu siivet lähteä lentämään sinne, minne Jumalan tuuli itse kutakin tahtoo johdattaa. Oli meidän sitten tarkoitus pysyä paikallamme tai lähteä jonnekin kauemmas, Jeesus kutsuu meitä kuitenkin lähtemään liikkeelle ja kantamaan hedelmää sillä omalla paikallamme, mikä ja missä se onkin. 

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. 

Joh. 15:16

Jos Jumalan tuuli puhaltaa sinun elämässäsi ja kutsuu sinua johonkin uuteen, päästä rohkeasti irti ja lähde liikkeelle. Niin kuin Anna-Mari Kaskisen toisessa laulussa sanotaan: 

Siis älä pelkää, kun jokin muuttuu. 

Matkaan jo lähde, tässä on tie. 

Jumala antaa sen mitä puuttuu, 

lävitse kaiken hän sinut vie. 

Havahdu uskon todellisuuteen, 

hän saapuu arkeen kuin ennenkin. 

Sinua kutsuu johonkin uuteen. 

Sen mitä annat, saat takaisin.