Kun väsymme odottamaan

Monesti Jumala tuntuu viivyttävän vastauksiaan rukouksiimme. Meidän kärsimättömien ihmisten mielestä vuosikausien odotukset ovat aivan liikaa. Kun sitten aikaa on kulunut jo ties miten paljon, me saatamme väsähtää ja luovuttaa, ajatella, ettei Jumala aikonutkaan tehdä tässä asiassa mitään. 

Näin kävi Daavidille tilanteessa, josta kerrotaan 1. Sam. 27. luvussa. Daavid oli jo vuosia sitten voideltu kuninkaaksi, mutta käytännössä kuitenkin Saulin kuninkuus jatkui, ja Daavid puolestaan joutui pakoilemaan Saulia, joka vainosi häntä ja uhkasi tappaa hänet. Ei näyttänyt siltä, että mitään muutosta olisi ollut tulossa, ei ainakaan parempaan. Lopultahan kaikki oli mennyt vain huonompaan suuntaan sen kuninkaaksi voitelemisen jälkeen. Missä olivat nyt Jumalan lupaukset? Miten ne voisivat koskaan toteutua?

Niin Daavid väsyi jatkuvaan pakenemiseen ja pelkoon eikä jaksanut enää luottaa Jumalan johdatukseen. Selvästikään hänestä ei koskaan tulisi kuningasta, vaan lopulta Saul todella tappaisi hänet. Siksi Daavid päätti paeta vihollismaahan (1. Sam. 27:1):  

Daavid ajatteli mielessään: "Varmaan jonakin päivänä Saulin käsi surmaa minut. Minulla ei ole muuta keinoa kuin paeta henkeni edestä filistealaisten maahan. Silloin Saul huomaa, että minua on turha etsiä mistään Israelin alueelta, ja niin minä pelastun hänen käsistään. 

Daavid päätti itse auttaa itseään, kun Jumala ei kerran tuntunut tekevän mitään. Niin sitten kävikin, että Saul lopetti Daavidin takaa-ajamisen, ja Daavid sai vihdoin olla rauhassa. Mutta tulihan niitä ongelmia filistealaisten maassakin. Daavid oli joutumaisillaan mukaan sotaan, jossa hänen olisi pitänyt sotia israelilaisia vastaan. Ja kun Daavid siitä tilanteesta selvisi, sillä välin Siklag, jossa hän asui, oli tuhottu, ja Daavidin sekä hänen miestensä vaimot ja lapset oli viety vangeiksi. 

Siitäkin he sitten kyllä selvisivät. Mutta minua puhuttelee tässä kaikessa se, mitä Pirjo Alajoki sanoo kirjassaan Peloista rohkeaan elämään: 

Daavid ei tiennyt filistealaisten maahan lähtiessään, että Saulin aika lähestyi loppuaan. Daavid herpaantui ja antoi periksi loppumetreillä juuri, kun ratkaisu oli käden ulottuvilla. Saul kuoli siinä taistelussa, mistä Jumala vei Daavidin pois varjellen häntä joutumasta tilanteeseen, joka olisi ollut hänelle traaginen. Mekin voimme antaa vallan pelolle asiassa, jonka koemme ylivoimaiseksi ja toivottomaksi, vaikka ratkaisu saattaa olla meiltä piilossa, mutta aivan lähellä. 

Näin mekin helposti väsymme ja annamme periksi, kun vaikeudet ovat jatkuneet jo pitkään. Emme jaksa enää luottaa. Kuitenkin Jumalalla saattaa olla ratkaisu jo valmiina; me vain emme vielä näe sitä. Koska emme näe tulevaisuuteen emmekä tiedä, mitä kaikkea Jumala on suunnitellut, me luovumme toivosta. Kuitenkin valoa saattaa jo kajastaa taivaanrannasta sillä aikaa, kun me katsomme alas mustaan maahan ja kaiken toivottomuuteen. 

Ei Herra ole jättänyt työtään kesken sinunkaan elämässäsi. Juuri nytkin hän asettelee näkymättömissä palasia paikalleen. Siksi roiku vieläkin toivossa, vaikka sitten viimeisillä voimillasi. Mutta vaikka et jaksaisi edes roikkua, silloinkin sinulla on toivo, koska sinulla on Jeesus. Hän ei jätä eikä hylkää sinua. 

Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee. Hän tuo esiin vanhurskautesi kuin valon ja oikeutesi kuin keskipäivän. Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. 

Ps. 37:5-7

Mutta minä uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. Odota Herraa. Ole luja, ja olkoon sydämesi rohkea. Odota Herraa. 

Ps. 27:13-14 

P. S. Odottamisesta, väsymisestä ja luovuttamisesta kirjoitin muuten myös viime keväänä täällä. 

Pelot jotka eivät toteudu

 

Luin yhtä pelkokirjaa, jossa kerrottiin, että yleistä ahdistuneisuushäiriötä poteville ja kroonisille murehtijoille voi käyttää huolipäiväkirjaa. Siihen kirjoitetaan ylös kaikki pelot ja sitten tarkistetaan siitä joka päivä, ovatko ne toteutuneet. Sillä tavalla pelkäävä ihminen voi huomata, etteivät monet hänen peloistaan edes toteudu. 

Sitten sainkin jo havaintoesityksen tästä omassa elämässäni. Olen käyttänyt viime syksystä alkaen ihanaa Siunattu vuosi -tehtäväkirjaa, jota myy Siunatut sanat -verkkokauppa. Siinä on myös rukouspäiväkirja vuoden ajalle, ja sinne voi joka päivä kirjoittaa sen päivän rukouksensa ja kiitosaiheensa. Jokaisen kuukauden loputtua voi sitten lukea sen kuukauden vielä läpi ja kirjata ylös kuukauden rukousvastaukset ja kiitosaiheet. 

Minulla oli jäänyt joulukuu vielä käymättä läpi, ja luin sen eilen. Huomasin, että olin joulukuun alussa pelännyt aivan kuollakseni kahta eri asiaa - eikä kumpikaan niistä toteutunut! Tämä oli todellinen rohkaisu myös tähän hetkeen: eivät tämänkään hetken pelkoni välttämättä koskaan toteudu. Niinhän sitä sanotaankin, että suuri osa ihmisten peloista ei koskaan toteudu. 

Kiitos Jeesus! Kunpa me pelokkaat pienet ihmiset oppisimme enemmän luottamaan sinun hyvään huolenpitoosi. Mutta tällaisina pelkäävinäkin saamme olla sylissäsi. Vaikka sitten pelottaisi, ainakin saa pelätä rakastavan, kaikkivaltiaan Isän vahvoilla käsivarsilla. Niiltä käsivarsilta emme putoa, vaikka meistä monesti tuntuisikin, että olemme putoamassa jonnekin kauhun kuiluihin. Kyllä meitä kannetaan, kyllä meistä pidetään kiinni. 

Kunpa oppisi ajattelemaan, että jos kerran se pelon aihe on jossain tuntemattomassa tulevaisuudessa eikä ole edes toteutunut vielä (eikä ehkä koskaan toteudu), niin juuri tässä hetkessähän minulla ei ole mitään hätää. Juuri nyt olen turvassa, juuri nyt kaikki on hyvin, ja mitä väliä silloin on huomisella?  

Muistan joskus lukeneeni Hilja Aaltosen kirjoituksen, jossa hän pohti sitä, että mitä hän tässä murehtii tulevia asioita, kun ei voi edes tietää, onko sitä huomista. Voihan olla, että Jeesuskin on jo tullut takaisin ennen kuin ne pelottavat asiat ehtivät edes teoriassa toteutua. 

Tässä hetkessä elämisen opetteleminen on kyllä elämän mittainen läksy - mutta yritetään opetella! 

Vesivirrat nostavat, Herra, vesivirrat nostavat pauhinansa, niin, vesivirrat nostavat kuohunsa. Mutta yli suurten, voimallisten vetten pauhinan, yli meren kuohujen on Herra korkeudessa voimallinen. 

Ps. 93:3-4 

Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva. Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat, vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta. 

Ps. 46:1-3

Hän voi kääntää kohtalomme

 

Vähän aikaa sitten Metsäntyttö kirjoitti blogissaan otsikolla Kuka vierittää kiven... Kuinka ollakaan, minuakin oli juuri puhutellut yksi vastaava kohta Raamatusta, mutta kun tämän blogin pitäminen ei ole viime aikoina innostanut, en tiennyt jaksaisinko kirjoittaa tätäkään tänne. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, joten hyvää uutta vuotta vain minultakin! 

Näköjään olin maininnut tämän minua puhutelleen jakeen blogissani ohimennen, kun kirjoitin Danielista täällä, mutta nyt kun Danielin kirja tuli lukuvuoroon Raamatussa, tuo jae puhutteli aivan eri tavalla ja tuntui kuin en olisi koskaan ennen edes nähnyt koko jaetta. Kun Daniel oli suljettu leijonien luolaan, lukemassani Raamattu kansalle -käännöksessä sanotaan (Dan. 6:18): 

Sitten tuotiin kivi ja pantiin luolan suulle. Kuningas sinetöi sen omalla ja ylimystensä sineteillä, ettei Danielin asiassa tapahtuisi muutosta. 

Siinä aikaisemmassa blogitekstissäni olin käyttänyt vuoden 1992 käännöstä, jossa sanotaan: 

... ettei mikään voisi muuttaa Danielin kohtaloa. 

Mekin olemme monesti kuin suljettuna erilaisiin luoliin ja olosuhteiden vankiloihin. Luolan suulle on vielä tuotu kivi ja se on sinetöity, ettei vain meidän asiassamme voisi tapahtua mitään muutosta. Tilanne vaikuttaa mahdottomalta ja kohtalomme sinetöidyltä. Mitään toivoa ei näytä olevan, kun inhimilliseltä kannalta asiaa ajatellaan. 

Mutta Jumalaa eivät pitele tai estä mitkään kivenjärkäleet luolien suilla eivätkä mitkään inhimilliset kohtaloiden sinetöimiset. Hän on se, joka tätä maailmaa hallitsee, silloinkin, kun ei yhtään näytä siltä. Sen, minkä hän tahtoo, hän tekee, vaikka kivi luolan suulla olisi miten sinetöity. Siksi meillä on aina toivoa! Meidän elämämme mahdottomuudet ovat hänen mahdollisuuksiaan. Danielkin tuli elävänä ulos siitä sinetöidystä luolasta, jonne hänet oli heitetty leijonien tapettavaksi. Hänen kohtalonsa muuttui sittenkin, koska hänellä oli Jumala taivaassa. 

Toki elämässä on paljon vaikeuksia, eivätkä kaikki olosuhteet aina muutu. Me tarvitsemme vaikeuksia, koska niiden kautta meitä muun muassa kasvatetaan, vedetään lähemmäs Jumalaa ja opetetaan rukoilemaan. Joskus asiat muuttuvat vasta vuosien jälkeen ja joskus on sellaisia "pistimiä lihassa" kuten Paavalilla, jolloin Jumala sanoo, että tätä en ota pois, vaan minun armossani on sinulle kyllin. 

Mutta tällä kirjoituksella haluan kuitenkin rohkaista sinua uskomaan, että on niitä sellaisiakin kiviä, jotka Jumala vierittää pois. Hän raivaa esteet tieltäsi, avaa vankilasi ovet tai mikä sitten onkaan se asia, jossa tarvitset hänen apuaan. Vaikka meille annetaan kärsimystä, kyllä jokaiselle meistä rakastavalla Isällämme on varattuna myös rukousvastauksia, ihania lahjoja ja iloisia yllätyksiä. Sillä: 

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä anovat. 

Matt. 7:11

Elämässä tulee niitäkin aikoja, jolloin saamme vain ihmetellä Jumalan suuria tekoja ja kiittää ja ylistää Herraamme Jeesusta, kun hän on kääntänyt kohtalomme. 

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, me olimme kuin unta näkevät. Silloin suumme täyttyi naurusta ja kielemme riemusta. Silloin sanottiin kansojen keskuudessa: "Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan." Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan, ja siitä me iloitsemme! 

Ps. 126:1-3