Vastaus on jo matkalla

 

Tämän päivän kohdalla eli 18.2. Virtoja erämaassa -hartauskirjassa kirjoittaja kertoo omasta pojastaan, joka oli noin kymmenvuotias silloin, kun tämä tapahtui. Isoäiti oli luvannut pojalle joululahjaksi postimerkkialbumin, mutta joulu tuli ja meni, lahjaa ei kuulunut eikä isoäidistäkään kuulunut mitään. Poika kuitenkin kertoi kavereilleen saaneensa joululahjaksi postimerkkialbumin. Olihan isoäiti luvannut, ja asia oli pojalle siis varma, vaikka mitään ei näkynyt. 

Kului kuitenkin kuukausi, eikä mitään tapahtunut. Äiti sanoi pojalleen, että isoäiti on tainnut unohtaa koko jutun. Mutta pojan usko oli edelleen horjumaton; hän päätti jopa kirjoittaa isoäidille ja kiittää lahjasta, vaikka ei ollut sitä saanutkaan! Ja sen hän myös teki. 

Pian tulikin isoäidiltä vastauskirje, jossa hän kertoi, että oli yrittänyt löytää sellaista albumia, jota poika oli toivonut, mutta ei ollut vielä onnistunut. Asia oli hänellä koko ajan työn alla, mutta nyt kun poika kerran otti yhteyttä, isoäiti lähetti kirjeen mukana rahaa, että poika voisi ostaa haluamansa albumin itse sieltä Chicagosta, jossa he asuivat. 

Lettie B. Cowman kirjoittaa sitten: 

Poikani lukiessa kirjettä hänen kasvonsa säteilivät voitonriemua: "Katso nyt, äiti, enkö sanonut sinulle tätä?" Sanat tulivat sellaisen sydämen syvyydestä, joka ei koskaan epäillyt, joka toivoi, vaikkei toivoa ollut postimerkkialbumin saapumisesta. Poikani luottaessa isoäidin lupaukseen isoäiti oli koko ajan toiminnassa sen täyttämiseksi. Ja aikanaan usko muuttui näkemiseksi. 

Tässä puhuttelee tuon pojan luottamus saamaansa lupaukseen ja toisaalta se, että isoäiti teki kyllä koko ajan töitä lupauksensa täyttämiseksi. 

Jumalan vastauksia ja hänen lupaustensa toteutumista odottaessamme mekin joudumme usein uskomaan näkemättä. Silti sen, minkä Jumala on luvannut, hän myös aikanaan toteuttaa. Ja juuri nytkin hän on koko ajan toiminnassa lupauksensa täyttämiseksi, niin kuin tuo isoäiti tuossa oli. Hänen pitää ehkä ensin laittaa monenlaisia palapelin palasia paikalleen, että vastaus voisi tulla. Sitä hän tekee tälläkin hetkellä. 

Eilisen kohdalla samassa hartauskirjassa oli tämä jae: 

Minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. Ps. 27:13 

Siinä myös tuo psalmin kirjoittaja uskoi näkemättä. Hän ei ilmeisesti sillä hetkellä todellakaan kokenut Herran hyvyyttä, hän ei nähnyt sitä. Mutta hän uskoi, että vielä hän tulisi sen näkemään. Usko muuttuisi näkemiseksi. 

Se eilinen 17.2. teksti Virtoja erämaassa -kirjassa loppuu näin: 

Rakas vaivattu ystävä, oletko odottanut Jumalaa valvoen pitkiä öitä ja väsyttäviä päiviä? Oletko pelännyt olevasi unohdettu. Ei, et ole! Nosta pääsi ja ala ylistää Häntä jo nyt pelastuksesta, joka on lähellä sinua! 

Herra on totisesti tässä paikassa

Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt. 

1. Moos. 28:16

Tuossa Raamatun luvussa kerrotaan Jaakobista, joka oli mokannut pahasti ja joutui nyt pakenemaan kauas kotoaan. Jo äidin odottaessa kaksosia Jaakobille oli kyllä luvattu siunaus, mutta hän ei jaksanut odottaa, että Jumala toteuttaisi lupauksensa, vaan lähti ottamaan siunausta itselleen oman käden oikeudella ja petti kaksosveljensä Eesaun. Merkitsihän Jaakobin nimikin "hän pettää", ja tässä kävi toteen se, että ihmisestä tulee helposti se, miksi häntä sanotaan. Saamamme palaute vaikuttaa meihin, varsinkin jos sitä samaa asiaa toistetaan vuosikaudet. 

Eesau uhkasi tappaa Jaakobin, joten Jaakob joutui pakenemaan henkensä edestä. Omasta kieroilusta joutui maksamaan kovan hinnan. 

Mutta Jumalan armo yllätti tämän petturin, joka oli kaikkensa menettäneenä oman elämänsä raunioilla matkalla jonnekin tuntemattomaan. Armo ja Jumalan lupaukset olivat edelleen voimassa, lupaus siunauksesta oli voimassa. Jaakobin petturuuskaan ei pystynyt tekemään tyhjäksi Jumalan valtavaa rakkautta häntä kohtaan. 

Jaakob yöpyi jossain matkan varrella ja otti kovan kiven "tyynykseen". Juuri siellä yön pimeydessä ja pakomatkan kipeiden tuntojen keskellä Jumala ilmestyi hänelle. Jaakob näki unessa, miten enkelit kulkivat ylös ja alas tikapuita pitkin, jotka ulottuivat taivaaseen asti. Ja sitten sanotaan: 

Yhtäkkiä Herra seisoi hänen luonaan. 1. Moos. 28:13 

Itse Jumala oli siinä, hän oli lähellä, puhui Jaakobille ja lupasi varjelusta, johdatusta ja siunausta. Sitä siunausta, joka Jaakobille oli jo äidin kohdussa luvattu. Ja Jumala sanoi: 

Minä en jätä sinua vaan toteutan sen, minkä minä olen sinulle puhunut. (jae 15) 

Kun Jaakob heräsi siitä unesta, hän totesi, että Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt. Monesti mekään emme tajua, että Herra on läsnä siellä meidän kipumme, vaikeuksiemme, syntiemme ja epäonnistumistemme keskellä. Usein joutuukin menemään vain uskossa eteenpäin, vaikka ei näytä, että Jumala olisi lähimaillakaan. Mutta silloinkin Herra on totisesti tässä paikassa! Jeesus, joka on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Hän on tässä juuri nytkin, tunsimmepa me sen tai emme. 

Ihanaa on se, miten hän ilmestyi kurjalle ja syntiselle Jaakobille. Hänen armonsa on suuri, eikä se lopu meidän töppäilyihimme. Saamme syntimme anteeksi uudestaan ja uudestaan. Siunaus pysyy voimassa. 

Kirjassaan Lahjoista suurin Ann Voskamp kirjoittaa tästä Jaakobin unesta: 

Oikea, ihmeellinen uni on se, ettei mitään tikapuita ole, mihinkään ei tarvitse kiivetä, sillä Kristus laskeutui alas noutamaan sinua. 

Meidän ei tarvitse jaksaa kiivetä ylös suoritusten tikapuita pitkin kelvataksemme Jeesukselle, vaan hän itse tulee alas meidän luoksemme ja pukee meidät puhtaan valkoiseen pukuun, hänen ansioonsa. Eikä meidän tarvitse ponnistella jonnekin korkeuksiin saavuttaaksemme Jeesuksen ja päästäksemme hänen lähelleen, koska hän on jo tässä. Miten ihana Jeesus, joka tulee niin alas, että niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois. 

Valo lisääntyy rönsyjä leikkaamalla

 

Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen. 

Hoos. 10:12 

Yhtenä päivänä selailin vanhaa Raamattuani, joka on niin iso, että sen väliin mahtuu monenlaisia lehtileikkeitä, lippusia ja lappusia. Löysin sieltä puhuttelevan kirjoituksen, joka oli leikattu joskus varmaankin Sana-lehdestä. 

Sen kirjoittajana oli Kaisa Raittila, joka kertoi, miten heidän vaahteransa oli päässyt kasvattamaan pihaa varjostavan latvuksen niin että piha oli suorastaan pimeä. Oli ahdistavaa katsella, miten taivas meni tukkoon ja kätkeytyi sen puun taakse. Siksi puutarhuri tuli lopulta heille leikkaamaan tuota vaahteraa. 

Valo lisääntyy vain rönsyjä leikkaamalla, Raittila kirjoittaa. Kuitenkin ihminen haluaisi helposti jäädä siihen vanhaan, tuttuun ja turvalliseen. Se tuntuu oikealta, onhan aina ollut näin, tai ainakin jo kauan. Muutos pelottaa, ja luopumisen tuska voi olla kova. 

Kuitenkin on niin kuin Raittila sitten toteaa: 

"Mutta uusi, se alkaa kasvaa vain siellä, missä vanhaa kaadetaan. Tuore vaatii valonsa. Ja kun tilaa syntyy, nostavat ennen näkemättömät asiat päätään." 

Se mikä tukahduttaa esimerkiksi jumalasuhdettamme tai estää meitä astumasta sinne, minne Jumala tahtoisi viedä, joutaakin tulla karsituksi ja leikatuksi pois. Voi olla sellaisia sinänsä ihan hyviäkin asioita, joista on tullut parhaan vihollisia, kun ne vievät liikaa tilaa meidän elämästämme. Tai on asioita, jotka varjostavat ja johtavat meitä väärään suuntaan, jopa syntiin. 

Ehkä on tullut aika raivata uudispelto, antaa elämässään enemmän tilaa Jeesukselle. On aika etsiä häntä! Kylvää oikeudenmukaisuutta, uskollisuutta ja muita Jumalan tahdon mukaisia asioita. 

Ei kuitenkaan omin voimin. Omassa voimassaan syntinen ihminen ei pysty eikä jaksa. Eikä edes halua - tai jaksa haluta. Mutta onneksi meillä on armo, joka Raamatun mukaan on 

... ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa (Tit. 2:11-12). 

Niinpä nyt on aika etsiä Herraa - varmasti hän tulee ja antaa siunauksen sateen! Kun luovumme vanhasta, tulee tilaa uudelle. Joskus se vanhasta luopuminen voi olla hyvin vapauttava kokemus. 

Ehkä itsellekin tulee enemmän tilaa hengittää, mihin minäkin nyt olen pyrkimässä, kun haluaisin yrittää luopua muutamista sometileistäni, joista on tullut lähinnä taakka, painolasti ja rasite. On ihanaa hengittää syvään kuunnellen hiljaisuutta, kun ei tarvitse koko ajan reagoida satojen puolituttujen ja tuntemattomien ihmisten päivityksiin. Yksi sometileistäni jää kyllä jäljelle - jotkut teistäkin olette siellä seuraajina, joten ei hätää. Se jäljelle jäävä sometilini ei ole sellainen aika- ja energiasyöppö kuin ne muut, joten sitä on ihan mukava käyttää. 

Jeesus tahtoo antaa meille leponsa ja rauhansa. Joskus on osattava luopua jostakin, että pystyisi ottamaan sen levon vastaan. 

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 

Matt. 11:28