Vastaus on jo matkalla

 

Tämän päivän kohdalla eli 18.2. Virtoja erämaassa -hartauskirjassa kirjoittaja kertoo omasta pojastaan, joka oli noin kymmenvuotias silloin, kun tämä tapahtui. Isoäiti oli luvannut pojalle joululahjaksi postimerkkialbumin, mutta joulu tuli ja meni, lahjaa ei kuulunut eikä isoäidistäkään kuulunut mitään. Poika kuitenkin kertoi kavereilleen saaneensa joululahjaksi postimerkkialbumin. Olihan isoäiti luvannut, ja asia oli pojalle siis varma, vaikka mitään ei näkynyt. 

Kului kuitenkin kuukausi, eikä mitään tapahtunut. Äiti sanoi pojalleen, että isoäiti on tainnut unohtaa koko jutun. Mutta pojan usko oli edelleen horjumaton; hän päätti jopa kirjoittaa isoäidille ja kiittää lahjasta, vaikka ei ollut sitä saanutkaan! Ja sen hän myös teki. 

Pian tulikin isoäidiltä vastauskirje, jossa hän kertoi, että oli yrittänyt löytää sellaista albumia, jota poika oli toivonut, mutta ei ollut vielä onnistunut. Asia oli hänellä koko ajan työn alla, mutta nyt kun poika kerran otti yhteyttä, isoäiti lähetti kirjeen mukana rahaa, että poika voisi ostaa haluamansa albumin itse sieltä Chicagosta, jossa he asuivat. 

Lettie B. Cowman kirjoittaa sitten: 

Poikani lukiessa kirjettä hänen kasvonsa säteilivät voitonriemua: "Katso nyt, äiti, enkö sanonut sinulle tätä?" Sanat tulivat sellaisen sydämen syvyydestä, joka ei koskaan epäillyt, joka toivoi, vaikkei toivoa ollut postimerkkialbumin saapumisesta. Poikani luottaessa isoäidin lupaukseen isoäiti oli koko ajan toiminnassa sen täyttämiseksi. Ja aikanaan usko muuttui näkemiseksi. 

Tässä puhuttelee tuon pojan luottamus saamaansa lupaukseen ja toisaalta se, että isoäiti teki kyllä koko ajan töitä lupauksensa täyttämiseksi. 

Jumalan vastauksia ja hänen lupaustensa toteutumista odottaessamme mekin joudumme usein uskomaan näkemättä. Silti sen, minkä Jumala on luvannut, hän myös aikanaan toteuttaa. Ja juuri nytkin hän on koko ajan toiminnassa lupauksensa täyttämiseksi, niin kuin tuo isoäiti tuossa oli. Hänen pitää ehkä ensin laittaa monenlaisia palapelin palasia paikalleen, että vastaus voisi tulla. Sitä hän tekee tälläkin hetkellä. 

Eilisen kohdalla samassa hartauskirjassa oli tämä jae: 

Minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. Ps. 27:13 

Siinä myös tuo psalmin kirjoittaja uskoi näkemättä. Hän ei ilmeisesti sillä hetkellä todellakaan kokenut Herran hyvyyttä, hän ei nähnyt sitä. Mutta hän uskoi, että vielä hän tulisi sen näkemään. Usko muuttuisi näkemiseksi. 

Se eilinen 17.2. teksti Virtoja erämaassa -kirjassa loppuu näin: 

Rakas vaivattu ystävä, oletko odottanut Jumalaa valvoen pitkiä öitä ja väsyttäviä päiviä? Oletko pelännyt olevasi unohdettu. Ei, et ole! Nosta pääsi ja ala ylistää Häntä jo nyt pelastuksesta, joka on lähellä sinua!