Yön tullen totuuttasi

Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein, aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi. 

Ps. 92:1-2 

Minua puhutteli tämä psalmi, jonka toinen jae on muissa käännöksissä hiukan erilainen, mutta tässä vuoden 1938 käännöksessä puhutaan totuudesta. 

Meillä on ensinnäkin etuoikeus muistuttaa aamuisin mieleemme Jumalan armo, joka on joka aamu uusi. 

Mutta sitten yön tullen saamme julistaa Herran totuutta! Mitä se puhuu minulle? Usein unettomina öinä kaikki huolet, murheet ja ongelmat paisuvat meidän mielessämme moninkertaisiksi, kun ympärillä on pimeys (paitsi valoisina kesäöinä), ja lisäksi useimmiten ihminen on unettomuutensa kanssa yksin. Jos perheenjäseniä on, he saattavat nukkua sikeästi ja täysin tietämättöminä unettoman ihmisen sisäisistä taisteluista. 

Kun ongelmat moninkertaistuvat yksin yössä valvoessa, niillä ei välttämättä ole enää todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä. Vihollinenkin siinä iskee ja tulee tarjoamaan omia valheitaan: se pelottelee, masentaa ja lannistaa. Se haluaa horjuttaa uskoamme ja saada meidät epäilemään Jumalan hyvyyttä, hänen sanaansa ja lupauksiaan. Vihollinen maalaa mustalla kaiken senkin, missä me vielä päivänvalolla saatamme nähdä jotain valoa. 

Siksi minua puhuttelee tuo totuuden julistaminen yön tullen (sopii tämä kyllä yhtä hyvin päivälläkin tapahtuvaan murehtimiseen, ahdistukseen ja pelkoon). On olemassa Jumalan totuus, joka on jotain aivan muuta kuin ne meidän mielemme kauhukuvat, omat sisäiset kauhuleffamme. Ehkä voisikin päivällä painaa mieleensä Raamatusta jotain sellaista, jota voisi yön tullen omaksi rohkaisukseen julistaa. Unettoman yön väsymyksessä kun ei välttämättä jaksa edes Raamattua avata. Mutta jospa mieleen olisi painettuna yksikin ihana Raamatun lupaus sitä hetkeä varten. 

Mutta vaikka emme siellä yössä edes jaksaisi mitään totuutta julistaa, saamme ainakin tietää sen, että vihollinen on valehtelija ja valheen isä, kun taas Jeesus on tie, totuus ja elämä. Ja hänen sanansa on totuus. Jeesus on meidän puolellamme, ja hän on suurempi, hän on voittaja! Hän voitti sen valheen isän jo Golgatan ristillä 2000 vuotta sitten! 

Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. 

1. Joh. 4:4 

Kun sotajoukko piiritti kaupunkia, profeetta Elisan palvelija oli kauhuissaan. Mutta silloin Elisa rohkaisi häntä: 

Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa. 

2. Kun. 6:16 

Elisa vielä rukoili, että Jumala avaisi palvelijan silmät näkemään, ja siihen rukoukseen tuli vastaus: pelokas palvelija sai nähdä vuoren täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä. Se oli taivaallinen sotajoukko, joka oli heidän puolellaan. 

Pelkojemme ja ahdistustemme keskellä mekin saamme rukoilla, että Herra avaisi silmämme näkemään ne taivaalliset sotajoukot, jotka ovat ympärillämme meitä puolustamassa ja suojelemassa. Kun silmämme avataan Jumalan totuudelle, silloin voi toteutua tämäkin Raamatun lupaus (Ps. 91:5): 

Et sinä pelkää yön kauhuja. 

Etkä päivänkään kauhuja! Ole siunattu! 

Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo

Vielä siitä virtahevosta, josta kirjoitin eilen täällä. Se siis pystyy nousemaan hetkeksi pintaan, mutta vajoaa heti taas uudestaan pohjaan, koska se ei osaa uida. Sellaisia me monet ihmisetkin olemme. Emme jaksa pysyä pinnalla, vajoamme uudestaan ja uudestaan. Vaikeat elämäntilanteet lannistavat tai ihmisessä on omasta takaa sellaista depressiivisyyttä, joka tulee aina takaisin ja upottaa pinnan alle. 

Juuri tällaisina saamme kuitenkin olla Isän sylissä ja hänen hellässä hoidossaan. Pelastus ja Jumalan apu ei onneksi ole kiinni siitä, olemmeko optimisteja vai pessimistejä, jaksammeko iloita vai emmekö jaksa. Taivaallinen Isä kantaa sylissään aivan erityisesti niitä kaikkein heikoimpia lapsiaan, jotka eivät aina jaksa omin jaloin kulkea. 

Mutta Jeesus voi myös antaa ilon, sen, jota me emme aina itse pysty saamaan aikaan. Hän voi yllättää! Psalmi 30 kertoo erityisesti tästä. Ensiksikin psalmin kirjoittaja kertoo riemuiten, että Jumala on parantanut hänet ja nostanut syvyyksistä. Sitten hän sanoo: 

Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo. 

Jumalalle on kaikki mahdollista, jopa tällainen. Ihminen menee illalla nukkumaan itkien ja masentuneena, mutta aamulla hän saakin herätä täynnä iloa. Tämä ei ole inhimillisesti käsitettävissä, mutta ihmeitä tapahtuu! Kaikki voi muuttua hetkessä silloin, kun Jumalan aika on tullut. Eikä ihmisen tarvitse silloin itse saada sitä aikaan, vaan se on täysin Jumalan teko, niin kuin on pelastus ja syntien anteeksisaaminenkin. 

Psalmin lopustakin näkyy, että tässä ei toiminut ihminen itse, vaan Jumala teki kaiken, hän antoi sen ilon: 

Sinä muutit valitukseni karkeloksi, sinä riisuit surupukuni ja vyötit minut ilolla, että sieluni laulaisi sinun kunniaasi eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän ikuisesti. 

Sinä muutit, sinä riisuit, sinä vyötit. Meidän ihana ja ihmeellinen Jumalamme sen teki - ja tekee! 

Masentuneimmankin ihmisen Jeesus voi yllättää ilolla. Mutta silloinkin, kun ilo piileskelee jossain kaukana ja vain itku on vieraana illasta ja aamusta toiseen, hän pitää sinua sylissään, hän pitää sinusta kiinni. Sinä olet hänelle rakas, olet hänen silmäteränsä. Ei hän ole sinua unohtanut, vaikka vain kipu olisi läsnä elämässäsi. Jeesus on aina meitä lähellä, tuntui meistä miltä tuntui. Juuri nytkin hän on siinä sinun kanssasi, tarttuu käteesi ja niin saat käsi kädessä hänen kanssaan kulkea läpi tämänkin päivän. Ja sen pelottavan huomisenkin. 

Omituisten otusten kerho

Viime lauantain Avarasta luonnosta opimme, että vaikka virtahepo on vesieläin, se ei osaa uida. Se kävelee / juoksee joen pohjassa ja voi korkeintaan nousta välillä pintaan, mutta vajoaa siitä taas takaisin pohjaan. Tämä oli yllättävä tieto: vesieläin, joka ei osaa uida! Luonnossa ja Luojan luomistöissä todella riittää ihmeteltävää. 

Virtahepo kuuluu samaan osastoon kuin strutsi, joka puolestaan on lintu, joka ei osaa lentää. Se on kuitenkin jopa hevosta nopeampi juoksija, joten se kompensoi puuttuvan lentotaitonsa juoksemalla. Wikipedian mukaan se voi juosta 65 km/h. 

Jumalan taideteokset ovat toden totta persoonallisia, niitä on joka lähtöön. Niin olemme me ihmisetkin, meissäkin on monenlaista, ja Jumalalla on ollut varaa luoda meistä jopa aika erikoisia. Me olemme itse kukin omalla tavallamme puutteellisia, vajavaisia, rikkinäisiä ja keskeneräisiä. Meissä voi olla sellaisia valuvikoja kuin on virtahevossa, joka ei osaa uida, ja strutsissa, joka ei osaa lentää. 

Meistäkin moni voi olla kuin uimataidoton eläin, joka joutuu silti elämään vedessä. Meillä ei tunnu olevan kykyä eikä taitoa elää siinä ympäristössä, johon meidät on laitettu, mutta siellä me vain olemme. Ja siellä meidän sitten pitää yrittää taaplata omalla tyylillämme miten parhaiten taidamme. 

Jumalalla on varmasti ollut oma tarkoituksensa siinä, millaiseksi meidät itse kunkin teki ja mihin meidät asetti elämään elämäämme. Vaikka me olisimme jossain asiassa puutteellisia, jokaisella on myös omat kykynsä ja lahjansa, joilla voimme kompensoida sitä, mitä meiltä puuttuu. Jos et osaa lentää, voit ehkä juosta tai kävellä - tai vaikka sitten ryömiä. 

Sillä tavalla me ihmiset myös täydennämme toisiamme, kun yhdellä on yhtä ja toisella toista. Ja niin me tarvitsemme toisiamme, koska eihän kenelläkään meistä ole kaikkea. Siinä missä minä olen heikko, voin ottaa vastaan apua muilta, ja siinä missä olen vahvoilla, voin itse auttaa toisia. 

Heikkous ei tee meitä riippuvaisiksi vain toisistamme, vaan myös Jumalasta. Ja siinä on siunaus: 

Mutta hän sanoi minulle: "Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni. 

  Siksi olen mieltynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin ja ahdistuksiin, joihin joudun Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin olen voimakas. 

2. Kor. 12:9-10 

Juuri tällaisina vajavaisina taapertajina me olemme Jumalalle valtavan rakkaita ja arvokkaita. Olemme hänen luomistöitään, hänen taideteoksiaan, ihmeellisesti tehtyjä: 

Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin. 

Ps. 139:14 

Tässä olen käyttänyt Raamattu kansalle -käännöstä, jota usein käytän, mutta nykyisessä kirkkoraamatussa tuo jae toteaa näin hienosti: 

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. 

Heikoinkin taivaltaja pääsee perille taivaaseen, sekin joka ei jaksa kuin ryömiä. Sinne kun ei tarvitse pyrkiä omilla ansioilla, vaan saamme luottaa täysin Jeesuksen ansioihin. Voi olla vahvoja ja onnistuneita ihmisiä, jotka eivät pääse taivaaseen, koska joko he eivät edes halua sinne tai sitten he luottavat omiin ansioihinsa ja yrittävät niillä kelvata Jumalalle. Mutta se kaikkein vähäisin ja heikoin, joka turvaa Jeesukseen, pääsee kerran voittajana perille. Se, jolla ei ole mitään omaa tuotavana Jumalan eteen, mutta jolle armo kelpaa - hänet armo kantaa perille asti. Niin ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi, kuten Jeesus itse sanoi. 

Ontuva, mutta siunattu

Kun Jaakob oli jäänyt yksin, eräs mies kamppaili hänen kanssaan päivän koittoon saakka. Kun mies huomasi, ettei hän voittanut Jaakobia, hän löi tätä lonkkaan, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. -- 

  Aurinko nousi, kun hän kulki Penuelin ohitse ontuen lonkkaansa. 

1. Moos. 32:25,26,32 

Mua auta, Herra, mä toivon vaan, 

vaikkei ois toivoa ollenkaan. 

En päästä sua, 

ennen kuin mua 

käyt siunaamaan. 

VK 631:4 

Jaakob oli vienyt koko perheensä joen yli ja jäänyt yksin toiselle puolelle. Silloin alkoi taistelu - yksin yön pimeydessä. Sellaiset taistelut ovatkin yleensä pahimpia, joita ei voi jakaa kenenkään kanssa, vaan joissa jää ihan yksin, ja ehkä jopa pimeään. Vaikka onhan meillä silloinkin Jumala, mutta hänkin näyttää kamppailevan meitä vastaan, kuten Jaakob joutui kokemaan. Herra jopa lyö meitä, haavoittaa, tekee kipeiksi ja ontuviksi. 

Omissa jaakobinpaineissamme meitä lyödään johonkin arkaan paikkaan, mikä se sitten kenelläkin on. Meille näytetään totuus itsestämme, joudumme näkemään vikamme, puutteemme, heikkoutemme ja syntisyytemme. Meitä riisutaan, meiltä otetaan pois suuret luulot itsestämme. Jaakobkin oli vuosien varrella pettänyt ja kieroillut minkä ehti. Omassa itsessään hän oli kurja tyyppi, joka ei ansainnut Jumalan siunauksia. 

Mutta vaikka Jumala löi Jaakobin ontuvaksi, Jaakob ei luopunut toivosta. Hän tiesi, että se sama Jumala voi myös siunata, ja hän sanoikin: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." 

Ja hän sai siunauksen; hän sai jopa uuden nimen vanhan nimensä tilalle, joka oli tarkoittanut petturia. Yö väistyi ja tuli uusi aamu, uusi armo, uusi alku. Aurinko nousi ja Jaakob sai jatkaa matkaansa eteenpäin. Vaikka hän oli lyöty ja ontuva mies, hän oli siunattu. Hän ei sitä siunausta ansainnut, mutta kaikki olikin Jumalan suurta armoa. Menneet oli annettu anteeksi ja unohdettu. 

Meitäkin Jumala monesti murtaa voidakseen siunata. Se murtaminen vie meitä Jeesuksen ristin juurelle, sinne parhaaseen paikkaan, ja siellä on siunaus. Siellä saamme rukoilla, että Jumala elvyttäisi mielen, jonka on murtanut, niin kuin psalmissa 51 sanotaan nykykäännöksen mukaan. Samassa psalmissa sanotaan myös, että murtunut mieli on meidän uhrimme. Särjettyä ja murtunutta sydäntä ei Jumala hylkää. 

Ja hän, joka on lyönyt, myös parantaa: 

Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut meitä, mutta hän parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, mutta hän myös sitoo meidän haavamme. 

  Hän virvoittaa meidät eloon kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessään. 

  Tuntekaamme Herra, pyrkikäämme tuntemaan hänet. Hän nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan. 

Hoos. 6:1-3

Tulee uusi aamu, aurinko nousee ja me saamme jatkaa matkaamme. Vaikka sitten ontuvina, mutta rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen siunaamina. 

Oi katso, mikä aamu; saat alkaa uudelleen 

tien kaidan kulkijana uskoen Jeesukseen. 

Saat rukoilla, saat pyytää tänäänkin armoa. 

Oi katso, mikä aamu; saat alkaa alusta. 

Pia Perkiö 

P. S. Olin jo muutaman viikon miettinyt, että kirjoittaisin tästä. Muutama päivä sitten kaaduin ladulla, kun oli niin liukasta, että sukset luistivat alta, ja löin lonkkani kovaan latuun. Nyt on lonkka kipeä. Tänä aamuna herätessä kun mietin tuota lonkkaa, muistin tämän Jaakob-aiheen, ja minua nauratti, kun ajattelin, että menipä tämä nyt kirjaimelliseksi, kun lonkkakin lyötiin. Ja päätin sitten, että tänään pitää vihdoin kirjoittaa tästä. Mitä lonkkaan tulee, toivottavasti siihen ei jää mitään pitkäaikaista vaivaa. 

Te vangit, joilla on toivo

Viimeksi kirjoitin monttuun / kuoppaan putoamisesta ja syvistä vesistä, joista Raamatussa puhutaan. Eilen minulla oli Vanhasta testamentista lukuvuorossa Sakarjan kirjan 9. luku, jossa oli siihen aiheeseen liittyen sopivat jakeet: 

Liittoni veren tähden minä päästän vankisi pois vedettömästä kuopasta. Palatkaa takaisin linnoitukseen, te vangit, joilla on toivo. Tänäkin päivänä minä julistan: kaksin verroin minä sinulle korvaan. 

Tästä tuli mieleen Jesajan kirjan jae, Jes. 51:14: 

Pian päästetään kumarainen vanki vapaaksi. Ei hän vankikuoppaan kuole, eikä häneltä leipää puutu. 

Meillä on erilaisia vankiloita: ulkoisia olosuhteiden vankiloita ja synnistä tai rikkinäisyydestä johtuvia sisäisiä vankiloita. Jostain luin, että meillä voi olla päämme sisällä ihan itse rakennettujakin vankiloita, ja se on kyllä totta. Ihminen ei osaa itse päästää itseään vapaaksi joistain omista ajatusrakennelmistaan, jotka sitovat häntä. Ovi olisi auki, mutta emme osaa lähteä siitä ulos, koska olemme niin tottuneita sisäiseen vankeuteemme. Johtuipa se sitten traumoista tai jostain muusta syystä. 

Jeesus on kuitenkin tullut tuomaan vangituille vapautusta. Mikä tärkeintä, synnin kahleista luvataan meille vapautus liiton veren tähden, Jeesuksen veren tähden. Hepr. 9:14-15 julistaa: 

Koska siis lapsilla on liha ja veri, myös hän tuli niistä samalla tavoin osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, nimittäin Paholaisen, ja vapauttaisi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko elämänsä ajan olleet orjuudessa. 

Meidät on lunastettu, meistä on maksettu lunnaat, meidät on siis ostettu vapaiksi saatanan vallasta. Velkamme on maksettu, syntiemme rangaistuksen on Jeesus kantanut, että meillä olisi rauha. Saamme olla vapaita ja iloisia Jumalan lapsia ja iloita Jeesuksen täytetystä työstä, johon meidän ei itse tarvitse mitään lisätä. Kuolemaakaan ei tarvitse pelätä, mutta vaikka pelkäisimmekin, olemme silti turvassa, koska: 

Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. 

Room. 8:1

On täydellinen vapaus Jeesuksessa! Vangeilla on toivo. Sitä toivoa meidät on kutsuttu julistamaan niille, jotka eivät siitä vielä tiedä. 

Sinä nostit minut syvyyksistä

He sulkivat minut elävänä kuoppaan ja heittivät päälleni kiviä. Vedet tulvivat pääni yli, luulin olevani tuhon oma. Kuopan syvyyksistä minä huusin sinun nimeäsi, Herra: "Älä peitä korvaasi avunhuudoltani, anna minun hengähtää!" Sinä kuulit huutoni, sinä lähestyit minua, kun huusin sinua, ja sanoit: "Älä pelkää." 

Valit. 3:53-57 

Joskus me voimme pudota niin syvään monttuun, ettei sieltä enää pääsekään omin avuin ylös. Mikä neuvoksi silloin? 

Raamatussa on ihania lupauksia syvyydessä / kuopassa / montussa oleville. Kuten jo tuo Valitusvirsien kohta. Herra kyllä kuulee avunhuutomme, hän lähestyy meitä ja sanoo: "Älä pelkää!" Vanhassa käännöksessä puolestaan sanotaan: Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin. Hän todella on läsnä joka hetki - myös pahimmissa hetkissämme. 

Niistä syvistä montuista ei tarvitse pystyä itse nousemaan ylös. Eri asia ovat ne ihmiset, jotka siihen pystyvät ihan omin voiminkin, mutta tätä en kirjotakaan vahvoille, vaan heikoille. Heikkous ja avuttomuus eivät tunnu hyvältä, mutta ainakin ne tekevät ihmisen täysin riippuvaiseksi Jumalasta - ja hän kyllä auttaa! 

Tässä muutamia Raamatun lupauksia hänen avustaan syviin vesiin vajonneille ja monttuihin pudonneille: 

Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä. Hän pelasti minut väkevältä viholliseltani, vihamiehiltäni, sillä he olivat minua vahvempia. He nousivat minua vastaan hätäni päivänä, mutta Herra oli minun tukenani. Hän toi minut avaraan paikkaan. Hän pelasti minut, sillä hän on mieltynyt minuun. 

Ps. 18:17 

Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä nostit minut syvyyksistä etkä sallinut viholliseni iloita minusta. Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut. Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta. 

Ps. 30:2-4

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni ja kuuli avunhuutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, upottavasta liejusta. Hän asetti jalkani kalliolle ja vahvisti askeleeni. Hän antoi minun suuhuni uuden laulun, ylistyslaulun Jumalallemme. 

Ps. 40:2-4 

Mikä ihana armo ja rakkaus, hyvyys ja huolenpito on siinä, että Herra kumartuu korkeudestaan, ojentaa kätensä, tarttuu meihin ja nostaa meidät sieltä syvyydestä, sieltä mistä emme omin voimin pääse ylös. Hän vetää ylös syvistä vesistä! Tänäänkin tämä on totta, tänäänkin Herra on sama. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän näkee hätämme, hän välittää meistä ja siitä, mitä meille tapahtuu. Hänellä on tilanne hallinnassa ja ulospääsy varattuna meille jo silloin, kun emme itse sitä vielä näe. Toivoa on! 

Mikä on tuo luottamus, joka sinulla on?

Jeesus sanoi sielunvihollisesta, että varas ei ole tullut muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan (Joh. 10:10). Kaikin keinoin se yrittääkin horjuttaa meidän uskoamme ja luottamustamme; se yrittää saada meitä kauemmas Jumalasta tai jopa kokonaan eroon hänestä. 

Jesajan kirjan luvuissa 36-37 kerrotaan, miten pelottava vihollinen Assyria hyökkäsi Juudaan ja oli jo valloittanut kaikki Juudan linnoitetut kaupungit. Sitten oli aika tulla uhkailemaan myös Jerusalemia, ja siitä vihollisen uhkailusta ja pelottelusta kerrotaankin näissä luvuissa pitkästi. 

Assyrialaiset muistuttivat jerusalemilaisia siitä, etteivät muutkaan kansat olleet kestäneet heidän edessään. Mikä on siis tuo teidän luottamuksenne Jumalaan - ei hän voi teitä pelastaa meidän käsistämme! Älkää antako Hiskian pettää itseänne sanomalla, että kyllä Herra meidät pelastaa. 

Tekstistä käy ilmi, miten monella eri tavalla vihollinen yritti vaikuttaa juutalaisten mieleen, ja sitä kaikkea tekee myös paholainen meille tänään. Siksi näistä voi ottaa opikseen. 

Ensiksikin vihollinen sanoi: 

Olenko minä siis Herran sallimatta hyökännyt tähän maahan hävittämään sitä? Herra itse sanoi minulle: "Hyökkää tähän maahan ja hävitä se." 

Meitäkin pelotellessaan ja uhkaillessaan (tai yhtä hyvin houkutellessaan) vihollinen voi väittää olevansa ihan Jumalan asialla. Herra itse sanoi näin ja näin. Aivan niin kuin paholainen teki kiusatessaan Jeesusta erämaassa: siellähän se jopa vetosi Raamattuun, "luki kuin piru Raamattua". 

Toiseksi vihollinen ryhtyi sitten tosiaan houkuttelemaan omalle puolelleen: 

Tehkää sovinto minun kanssani ja antautukaa minulle, niin saatte syödä kukin oman viiniköynnöksenne ja viikunapuunne hedelmiä ja juoda kukin vettä omasta säiliöstänne, kunnes minä tulen ja vien teidät maahan, joka on teidän maanne kaltainen, viljan ja viinin maa, leivän ja viinitarhojen maa. 

Tästä tulee mieleen taas Jeesuksen kiusaukset. Hänellekin kiusaaja sanoi, että kaiken tämän saat, jos kumarrat minua. Meillekin se sanoo, että jos vain luovut tuosta Jumalan tahdon tiestä tai "turhasta" Jumalaan luottamisestasi, niin sinun käy hyvin, silloin saat sitä ja sitä. 

Kolmanneksi minua puhuttelee Hiskian rukous, jossa hän sanoo: 

On totta, Herra, että Assurin kuninkaat ovat hävittäneet kaikki kansat ja niiden maat. 

Myös sielunvihollisen pelottelut ovat monesti niin tehokkaita, koska valheiden ohella hän saattaa kertoa meille myös asioita, jotka ovat oikeasti totta, tai sitten hän käyttää vähintäänkin osatotuuksia. Silloinkin sinulle kävi niin huonosti ja sille toiselle ihmiselle kävi niin, Jumala ei auttanut silloin eikä siis auta nytkään, tai jotain muuta vastaavaa - ei siis kannata luottaa Jumalaan. Koska ne vihollisen kertomat asiat ovat totta tai niissä on vähintään osa totuutta, niitä on helppo uskoa. Ja silloin se saa meidät lannistumaan ja luovuttamaan. 

Onneksi meillä on kuitenkin Hengen miekka, Jumalan sana, jolla voimme vastustaa vihollisen hyökkäyksiä. Jaak. 4:7 sanoo: Vastustakaa Paholaista, niin hän pakenee luotanne. Ja seuraavassa jakeessa vielä toinen tärkeä asia: Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. 

Näissä Jesajan luvuissa on myös ihanaa rohkaisua, jota Jumala antoi omilleen tuossa pelottavassa tilanteessa. Hän sanoi Assyrian kuninkaasta: 

Hän ei tule tähän kaupunkiin eikä siihen nuolta ammu, ei tuo sen edustalle kilpeä eikä luo sitä vastaan vallia. Hän palaa samaa tietä, jota hän tuli. Tähän kaupunkiin hän ei tule, sanoo Herra. Sillä minä olen tämän kaupungin turvana ja pelastan sen itseni tähden ja palvelijani Daavidin tähden. 

Juutalaiset olivat voimattomia ylivoimaisen vihollisensa edessä. He eivät olisi omin voimin selvinneet tuosta tilanteesta, mutta heillä oli kaikkivaltias Jumala, joka iski Assyrian armeijaan niin, että siellä kuoli 185 000 miestä, ja niin he joutuivat perääntymään. Kuten Jumala oli luvannut, he eivät pystyneet hyökkäämään Jerusalemin kimppuun, koska hän itse oli kaupungin turvana. 

Mekin olemme itsessämme voimattomia, mutta meidän turvamme on Jumala, joka on kaikkia pimeyden valtoja ja voimia suurempi. Olemme todella turvallisissa käsissä! 

On turha oma voimamme 

vääryyden valtaa vastaan. 

Me turman vallat voitamme 

Herrassa ainoastaan. 

Hän, Kristus, kuningas, 

on voitonruhtinas, 

lyö joukot helvetin, 

ne tallaa jalkoihin 

ja voiton meille saattaa. 

Jos täyttyisikin maailma 

nyt valheen enkeleistä, 

niin pimeys ei voittoa 

kuitenkaan saisi meistä. 

Ne olkoot raivoissaan 

ja syöskööt kiukkuaan. 

Nyt valheen vallat on 

jo saaneet tuomion. 

Ne yksi sana kaataa. 

VK 170:2,3 

Sanat Martti Luther

Suom. Jaakko Finno, uud. Elias Lönnrot, uud. komitea 

Vaikka me väsymme, Isä jaksaa

Luin jostain, olisiko ollut joku Tapani Suonnon kirja, että kun Jeesuksen vertauksen tyhmät ja viisaat neitsyet kaikki nukahtivat sulhasta odottaessaan, se ei tarkoittanut sitä, etteivät viisaat neitsyet olisi "valvoneet" siinä merkityksessä, jossa Raamattu meitä kehottaa valvomaan. Hehän olivat kyllä valmiita sulhasen tuloa varten, koska heillä oli öljyä lampuissaan. Eli he kyllä valvoivat, olivat valmiita. Mutta kun sulhasen ja hääkulkueen tulo kesti myöhempään kuin osattiin odottaakaan, myös niitä valmiina olevia alkoi väsyttää. Se heidän nukahtamisensa kuvaa siis väsymistä. Ja nyt kun Jeesuksen takaisintuloa on odotettu kauemman kuin kukaan olisi 2000 vuotta sitten uskonut, niin meitäkin, jotka odotamme häntä, alkaa helposti väsyttää. 

Mutta siitä väsymisestä ja nukahtamisesta huolimatta sulhanen lopulta tuli, ja viisaat neitsyet pääsivät odottamaansa hääjuhlaan. 

Tämä rohkaisee meitä muussakin Jumalan odottamisessa. Jumalan vastaukset saattavat viipyä ja taas viipyä, kunnes olemme aivan uuvuksissa. Emme kerta kaikkiaan jaksaisi enää odottaa. Tekee mieli antaa periksi, vetää peitto korviin ja mennä nukkumaan. 

Sosiaalisessa mediassa olen nähnyt jaettavan ajatusta: Give it to God and go to sleep. Siis: Anna se Jumalalle ja mene nukkumaan! 

Se on valtavan lohdullinen ajatus. Vaikka me emme enää jaksaisi kuin vetää peiton korviin ja nukkua, niin Jumala ei väsy eikä uuvu, vaan hän toimii edelleen. Me voimme turvallisin mielin vaikka sitten mennä nukkumaan ja jättää Isämme huoleksi sen, millä tavalla hän aikoo vastata rukouksiimme. Kun me emme pysty tekemään mitään, saamme heittää kaiken Isän vahvoille harteille, antaa sen hänen huolekseen - ja levätä hänessä. 

Raamattu kertoo meille iankaikkisesta Jumalasta, joka ei väsy eikä näänny, vaikka me väsymmekin (Jes. 40:27-31): 

Miksi sinä, Jaakob, sanot näin, miksi puhut näin, Israel: "Minun tieni on Herralta salassa, oikeuteni jää vaille Jumalani huomiota." 

  Etkö tiedä, etkö ole kuullut? Herra on iankaikkinen Jumala, hän on luonut maan ääret. Ei hän väsy eikä uuvu, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. 

  Hän antaa väsyneelle voimaa ja voimattomalle väkevyyttä runsain määrin. 

  Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, 

  mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. 

Me saamme väsyneinä levätä Herramme käsivarsilla ja jättää murheemme hänen kannettavakseen. Hän ei väsy eikä uuvu, ei myöskään torku eikä nuku, kuten psalmissa 121 sanotaan. Hän ei väsy kantamaan meitä eikä hän väsy meihin, meidän taakkoihimme, tarpeisiimme ja ainaisiin avunpyyntöihimme. Herralla on voimaa hoitaa meidän asiamme -  ja hoitaa meidät! Mekin väsyneet voimme myös saada uuden voiman häneltä, iankaikkiselta Jumalalta. 

Väsymättä hän varjelee ja väsymättä hän pitää meistä huolta. 

Löysin vanhan C-kasetin, jossa oli Anna-Maija Raittilan sanoihin tehty laulu. Sen kertosäe on lohdullinen: 

Oi liian kauanko, Jumala, 

ylösnousemusaamua odotin? 

Nyt, kun olen uupunut odottamaan, 

sen annatko kuitenkin? 

Vaikka me olisimme aivan uupuneita odottamiseen ja kaikkeen, mitä ikinä olemmekin käyneet läpi, vielä sittenkin Jumala voi. Hän voi antaa sen ylösnousemusaamun pitkienkin koettelemusten aikojen jälkeen. 

"... mitä Herra vielä puhuu minulle"

Vanhassa testamentissa on paljon tapauksia, joista ei ymmärrä puoliakaan, mutta joskus saattaa iän ja elämänkokemuksen myötä avautua jotain uutta sellaisestakin vaikeasta kohdasta. Yksi tällainen minua puhutellut kohta kertoo Bileamista. 

Mooabin kuningas Baalak lähetti miehiä pyytämään Bileamia mukaansa, että tämä tulisi ja kiroaisi Israelin kansan. Bileam asui jossain Eufrat-virran varrella eikä ollut itse israelilainen, mutta kuitenkin hän kävi keskustelua Jumalan kanssa (mikä on vain yksi monesta häneen liittyvästä mysteeristä). Jumala sanoi hänelle, että älä lähde heidän mukaansa äläkä kiroa sitä kansaa. 

Sillä kerralla Bileam totteli eikä lähtenyt. Kun häntä tultiin uudestaan hakemaan, hän yritti ensin pysyä tiukasti kiinni saamassaan Jumalan sanassa ja olla kuuliainen sille. Hän sanoi suurella varmuudella: 

"Vaikka Baalak antaisi minulle talonsa täyden hopeaa ja kultaa, minä en sittenkään voi, en pienessä enkä suuressa, rikkoa Herran, Jumalani, käskyä vastaan." 

4. Moos. 22:18 

Mutta ei hän sitten kuitenkaan jaksanut pitkään pysyä lujana, vaan kutsui samaan hengenvetoon miehet luokseen yöksi ja sanoi: 

"Tahdon saada tietää, mitä Herra vielä puhuu minulle." (jae 19) 

Yöllä Jumala sitten sanoi Bileamille, että lähde vain heidän mukaansa, mutta tee vain se, mitä minä sinulle sanon. 

Mutta kun Bileam lähti matkaan, Herra kuitenkin vihastui hänelle, ja enkeli asettui tielle estämään häntä. Tätä aina nuorempana ihmettelin: ensin Herra itse antaa luvan lähteä, mutta sitten kuitenkin suuttuu. 

Myöhemmin olen kirjoista lukenut ja kantapään kautta oppinut omassakin elämässä, että Bileam teki väärin siinä, kun pyysi Jumalalta uutta sanaa, kun Jumala oli jo selvästi ilmoittanut hänelle tahtonsa. Ja se oli: Älä lähde! 

Kun mekin joskus selvästi tiedämme, mitä Raamattu sanoo jostain asiasta, mutta silti jäämme kuulostelemaan, että mitähän Jumala vielä sanoisi tästä asiasta, hän saattaa sallia meidän kuulla uusia ääniä, jotka lupailevat sellaista, mitä Jumala ei lupaa. 

Jossain Aikakirjoissa, Kuningasten kirjoissa tai siellä päin (en nyt jaksa alkaa etsiä sitä) kerrotaan, että kun ihmiset eivät halunneet välittää Jumalan tahdosta, Jumala sanoi menevänsä valheen hengeksi profeettojen suuhun, että he uskoisivat valheen. Myös 2. Tess. 2:11 sanoo ihmisistä, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen: 

Siksi Jumala lähettää heille voimakkaan eksytyksen, niin että he uskovat valheeseen. 

Jumala voi sallia meille tällaisiakin kokemuksia. Meitä voidaan joskus koetella, haluammeko totella Jumalan sanaa vai valitsemmeko mieluummin valheisiin ja "oman sydämen petoksiin" (joista Jeremian kirjassa puhutaan) uskomisen. 

Mitä Bileamiin tulee, lopulta hän Herran käskystä siunasi Israelin monta kertaa, ja niin Neh. 13:2 sanoo häneen liittyen: 

Meidän Jumalamme muutti kuitenkin kirouksen siunaukseksi. 

Jos me aina välillä eksymme ja harhailemme, pysyy Jumala kuitenkin uskollisena, ja hän pystyy kääntämään minkä tahansa asian tavalla tai toisella siunaukseksi. Jopa meidän suurimmat epäonnistumisemme ja lankeemuksemme. Hänen armonsa on niin suuri. Kun me tunnustamme hänelle syntimme, Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Joka aamu on uusi armo ja uudestaan alkamisen mahdollisuus. 

Mitä ikinä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, Jeesus on jo kärsinyt rangaistuksen siitä ristillä. Hänen anteeksiantamuksensa julistaa sinut vapaaksi. Jeesus ottaa syyllisyyden raskaan taakan pois päältäsi ja pukee sinut hänen vanhurskautensa valkoiseen vaatteeseen. Kaikki menneet pyyhitään pois, eikä niitä enää muistella. Jeesus sanoi ristillä: Se on täytetty! Siksi saat uskoa kaikki syntisi anteeksi. 

P. S. Jos haluat lukea enemmän kiusauksista, koetuksista, eksytyksistä ja valheisiin uskomisesta, Paavo Hiltunen on kirjoittanut siitä aiheesta todella hyvän kirjan, Siunauksia syvyydestä. 

Koettelemuksen kestämisestä toivon näköaloihin

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. 

Jaak. 1:2-3 

Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. 

Room. 5:3-5 

Jumala tuntuu meidän ihmisten näkökulmasta ajateltuna melkein aina viipyvän, viivyttävän apuaan ja vastauksiaan. Emme jaksaisi odottaa. Me väsymme ja uuvumme, voimamme loppuvat, eikä vieläkään mitään näy. 

Itse koin lähimenneisyydessä sellaisen vaiheen, joka kesti yli kaksi vuotta, ja jonka aikana aina vain uudet vastoinkäymiset kaatuivat päälleni. Kun en ollut vielä selvinnyt edellisistäkään, tuli aina vain lisää ja taas lisää. Sanoin aina uudestaan Jumalalle, että nyt en oikeasti jaksa enää, olen ihan loppu, ei kai nyt enää tapahdu mitään? Mutta taas tapahtui. Se oli sellainen vaihe, josta en ala hurskastella, että päivääkään en vaihtaisi pois. Mutta on totta, että jälkeenpäin Jumala käänsi sen kaiken siunaukseksi. Kun hän näki, että olin oikeasti ihan loppu, hän onneksi armahti ja vastasi rukouksiini. 

Mutta sen kokemuksen kautta opin todeksi tuon, mitä sanotaan noissa yllä olevissa jakeissa. Kun uskomme selviytyy koetuksesta, se saa meissä aikaan kestävyyttä. Vaikka aina sanoin, että enää en kestä, silti kestin ja selviydyin taas niistä seuraavistakin käänteistä. Sittenkin, vaikka ei siltä tuntunut, vaan olin ihan kestokykyni äärirajoilla. Ihminen saattaa lopulta selvitä läpi mitä uskomattomimmista vaiheista. Eihän tuokaan minun kohdallani ollut elämäni pahin kokemus. Kaikkein pisin pimeä tunneli kesti kuusi vuotta ja oli vielä paljon pahempi kuin tuo, josta nyt kerroin. Silti selvisin lopulta siitäkin. Mutta en omin voimin. Minua kannettiin - ja meitä kannetaan silloin, kun omat voimamme ovat aivan lopussa. 

Yleensä silloin pahimpina koettelemusten aikoina emme edes huomaa sitä, että joku meitä kantaisi ja pitäisi meistä huolta. Mutta sielläkin Jeesus on meidän kanssamme joka hetki. Ehkä jälkeenpäin saamme huomata, että siellä hän oli sittenkin, vaikka en häntä nähnyt enkä tuntenut hänen läheisyyttään.

Toivo ei ole turha. Aikanaan koettelemuksesta selviytyminen antaa meille toivoa. Ja kun tulee uusia tilanteita, joissa taivaallinen Isämme taas vaikenee ja viipyy, silloin voimme muistaa, että ennenkin hän auttoi. Ja kyllä hän nytkin pitää meistä kiinni samalla, kun valmistaa meille ulospääsyä jostain tilanteesta tai rukousvastausta. Vaikka emme sitä edes tuntisi millään tavalla, hän on lähellä juuri nyt. 

Sinä odotusaikana hän tekee myös meissä työtään koko ajan, vaikka emme sitä näkisi. Hän kasvattaa meissä kestävyyttä ja mitä ikinä hän haluaakin juuri näiden vaiheiden kautta saada meissä aikaan. Jälkeenpäin saa nähdä, ihmetellä ja kiittää siitä kaikesta, mitä hän tämänkin kaiken kokemamme kautta teki. 

Itsehän olen aina ajatellut, että olen tosi heikkoa tekoa ja että minulla on maailman huonoin kestokyky. Mutta kun ajattelen elämääni taaksepäin, voi vain ihmetellä, mistä kaikesta sitä sittenkin on selvinnyt. Ehkä Jumala on saanut minussa aikaan jotain sellaista kestävyyttä, jota en itse näe silloin, kun on tilanne päällä. Ja kun olen täysin heikko, voimaton ja riippuvainen Isästä, silloin hän myös ottaa minut syliinsä ja kantaa läpi mitä pahimpien ryteikköjen. 

Mitä ikinä sinäkin käyt läpi juuri nyt, kyllä sinä selviät! Yhdessä Jeesuksen kanssa, joka pitää sinua kädestä kiinni ja vie sinut kaiken läpi kohti parempaa huomista. Toivoa on! 

Huuto syvyydestä - siihen vastataan

Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa. Joona 2:8 

Jumalani, sieluni on minussa masentunut, sen tähden minä muistan sinua. Ps. 42:7 

Nuo kaksi jaetta puhuttelevat minua. Jos meidän ahdistuksemme ja masennuksemme saa meidät muistamaan Herraa ja kääntymään hänen puoleensa, niissä on lopulta siunaus. Mikäpä olisi tärkeämpää kuin muistaa Herraa? Ja kuinka helposti ihminen unohtaa hänet helppoina ja onnellisina aikoina. Siksi me tarvitsemme erilaisia painolasteja vetämään meitä lähemmäs taivaallista Isäämme. 

Toiseksi minua puhuttelee erityisesti tuo Joonan rukous valaan vatsassa, mistä kerrotaan Joonan kirjan toisessa luvussa. Joona jos kuka oli inhimillisesti ajatellen täysin toivottomassa tilanteessa, josta ei voinut olla mitään ulospääsyä. Ennemmin tai myöhemmin hän kuolisi sinne, ja sen pituinen se. 

Joona purkikin rukouksessaan ahdistustaan ja masentavia olosuhteitaan. Mutta hänen rukouksessaan on myös ihmeellistä uskoa, luottamusta siihen, että Jumala kuulee ja vastaa ja että tästä vielä selvitään. Näin Joona muun muassa sanoi siellä kalan vatsassa: 

Minä huusin ahdistuksessani Herraa, ja hän vastasi minulle. Tuonelan kohdussa minä huusin apua, ja sinä kuulit minun ääneni. (jae 3) 

Minä ajattelin: "Minut on karkotettu sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi." (jae 5) 

Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat ylitseni ainiaaksi. Mutta sinä nostit minut elävänä haudasta, Herra, minun Jumalani. (jae 7) 

Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksen kaikuessa. Mitä olen luvannut, sen tahdon täyttää. Pelastus tulee Herralta. (jae 10) 

Siellä syvyydessä ja synkkyydessä, missä ei näkynyt mitään toivoa eikä pelastumisen mahdollisuutta, Joona rukoili noinkin valoisasti. Hän esimerkiksi sanoi jo menneessä aikamuodossa, ihan kuin jo tapahtuneena tosiasiana, että sinä nostit minut elävänä haudasta. Hän luotti siihen, että saisi vielä katsella Jumalan pyhää temppeliä, uhrata Herralle ja täyttää lupauksensa hänelle. Koska pelastus tulee Herralta! Ja Joona sai myös nähdä sen kaiken toteutuvan. Hän sai uuden elämän ja uuden alun. 

Tämä rohkaiskoon meitäkin uskomaan ja luottamaan elävään Jumalaan oman elämämme mahdottomuuksien keskellä. Mihin ikinä olemmekaan hautautuneina, Jeesus voi nostaa meidät sieltä ylös. Pimeyden ei tarvitse olla kaiken loppu. Jeesus, maailman valo, voi valaista pimeän ja antaa meille uuden toivon ja uuden alun. Sittenkin, vaikka emme edes jaksaisi olla noin luottavaisia kuin Joona tuossa rukouksessaan. Ainakin minä olen saanut vuosien varrella monesti kokea Jumalan apua, vaikka minulla ei ole ollut enää yhtään uskoa, että mitään hyvää voisi tapahtua. Masentuneita armahdetaan. 

On totta mitä Paavali kirjoittaa: 

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. 

2. Kor. 4:8-9 

Ja kun tuolla yllä lainasin myös psalmia 42, niin psalmeissa 42 ja 43 kirjoittaja purkaa masennustaan, mutta hän myös toistaa itselleen uudestaan ja uudestaan: 

Miksi olet masentunut, sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä hänen kasvojensa suomasta pelastuksesta. 

Ps. 42:6 

Toistellaan mekin noita sanoja itsellemme, ja monia muita Raamatun rohkaisuja. Vielä me saamme kiittää! Kaikki ei ole tässä. Edes valaan vatsan ei tarvitse olla mikään loppusijoituspaikka. Se suuri kala oksensi lopulta Joonan kuivalle maalle. Tavalla tai toisella mekin voimme omien myrskyjemme jälkeen päästä kuivalle maalle ja saada lujan pohjan askeltemme alle. 

                                                       ********************

P. S. Luin yhden kirjan, jossa kerrottiin, että vuonna 1891 eräs kalastaja oli pudonnut laivasta / veneestä, ja toiset kalastajat luulivat hänen hukkuneen. Mutta seuraavana päivänä he järkytyksekseen löysivät hänet pyydystämänsä valaan vatsasta elossa, mutta tajuttomana. Se todistaa, että Joonankin tarina on mahdollinen: valaan vatsasta voi tosiaan selviytyä hengissä!