lauantai 31. heinäkuuta 2021

Rikki mutta käyttökelpoinen


Meillä on juomalasi, johon on kesän aikana ilmestynyt iso särö. Aina kun käytän sitä, se jotenkin epäilyttää minua. Tuntuu, ettei tuollainen lasi voi olla toimiva, kun siinä on noin paha halkeama. Luulisi juoman vuotavan sieltä ulos. Kerrassaan epäilyttävä astia. Mutta yllättävää kyllä: lasi on täysin käyttökelpoinen. Säröstä huolimatta. 

Meissä ihmisissäkin on omat särömme ja halkeamamme. Me olemme kaikki syntisiä, meissä on omat menneisyyden lyömät haavamme, olemme epäonnistuneet ja tehneet virheitä. Näistä syistä voimme olla omasta ja / tai toisten mielestä epäilyttäviä. Kelpaammeko me tällaisina Jumalan palvelijoiksi, hänen käyttöönsä? Voiko meihin luottaa? 

Raamatussakin kerrotaan ihmisistä, joita toiset pitivät epäilyttävinä. Esimerkiksi kun kristittyjä ankarasti vainonnut Saulus tuli uskoon ja yritti liittyä toisten kristittyjen joukkoon, häneen ei uskallettu luottaa. Ap.t. 9:26 kertoo: 

Tultuaan Jerusalemiin Saulus yritti liittyä opetuslapsiin, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hän oli opetuslapsi. 

Raamattu kansalle -käännöksen alaviite kertoo vielä, että alkutekstin sanamuodon mukaan Saulus teki monta yritystä. Mutta turhaan. Hänessä oli liian iso särö; hän jos kuka oli epäilyttävä, koska hänellä oli Menneisyys isolla M:llä. 

Monesti nykyäänkin ihmisiä leimataan menneisyyden perusteella eikä uskota, että he ovatkin saattaneet muuttua. Onneksi tällaisessa tilanteessa Saulus sai tuekseen Barnabaan, joka otti huolehtiakseen hänestä, vei hänet apostolien luo ja todisti hänen uskoontulonsa aitoudesta. 

Niin Sauluksesta tuli Paavali ja lopulta yksi kaikkein tunnetuimmista apostoleista, jonka kirjeitä Uusi Testamentti on pullollaan. 

Myöhemmin Paavali itsekään ei luottanut kaikkiin kanssavaeltajiin. Ap.t. 15:37-38 kertoo, että kun Barnabas olisi halunnut ottaa lähetysmatkalle mukaan Markuksen, Paavali ei nähnyt hyväksi ottaa häntä mukaan, koska tämä oli Pamfyliassa luopunut heistä eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. 

Mikä ikinä olikin ollut syynä siihen, että Markus oli aikoinaan tehnyt Paavalille oharit, Paavali ei jaksanut unohtaa menneitä. Nyt hän oli se, joka leimasi toisen menneisyyden perusteella. Kerran kelvoton, aina kelvoton, ajatteli Paavali. Hän ei halunnut antaa Markukselle uutta tilaisuutta epäonnistumisen jälkeen, vaan piti miestä liian epäilyttävänä mukaan otettavaksi. 

Taas tuo rohkaisija Barnabas oli se, joka luotti siihen ihmiseen, jota joku muu epäili. Barnabas lähti sitten matkaan Markuksen kanssa. Olisipa seurakunnassa aina näitä barnabaita, jotka uskaltavat ottaa myös säröiset ja halkeilevat astiat mukaan joukkoon ja puhuvat heistä hyvää muillekin. Tätä mekin itse kukin voimme opetella. 

Myöhemmin Paavalikin muutti mielensä. Viimeiseksi jääneessä kirjeessään hän sanoo Timoteukselle (2. Tim. 4:11): 

Ota Markus mukaasi ja tuo hänet tänne, sillä hän on minulle palvelutehtävässä hyödyllinen. 

Nyt Markuskin kelpasi. Yhteys oli palannut heidän välilleen. Epäonnistunut sai uuden mahdollisuuden, kelvoton oli sittenkin kelvollinen, hyödyllinen ja tarpeellinen. Särö hänessä ei estänyt häntä olemasta Jumalan käytössä myös hänet ennen tuominneen Paavalin elämässä. 

Syntisiä, rikkinäisiä ja monella tavalla puutteellisia me olemme kaikki. Ei meistä kukaan itsessään kelpaisi Jumalan työtoveriksi. Mutta Jeesuksen omina saamme olla armahdettuja syntisiä ja Isän rakkaita lapsia. Myös Paavali kyllä tiesi, että hänen kohdallaan kaikki oli suurta armoa: 

Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen, että minua edes kutsutaan apostoliksi, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä vaan Jumalan armo, joka on ollut minun kanssani. 

1. Kor. 15:9-10 

Armosta Paavalikin sai olla Jumalan käytössä: 

Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta. 

Ef. 3:8 

Armosta mekin syntiset, kelvottomat, keskeneräiset ja säröillä olevat saamme olla Jumalan lapsia ja myös hänen palveluksessaan. Me kaikista pyhistä vähäisimmät. Meillekin on tämä armo annettu. 

P. S. Juomalasi, josta kerroin, ei ole kovin kuvauksellinen, joten tuossa vanha kuva toisesta rikkinäisestä astiasta. 

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Ei tervettä paikkaa


Sinun nuolesi ovat tunkeutuneet minuun, sinun kätesi on painanut minut maahan. Ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. 

Ps. 38:3-4 

Jalkapohjista päälakeen ei tervettä paikkaa, vain mustelmaa ja juomua ja verestä haavaa. Ei niitä ole puhdistettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. 

Jes. 1:6 

Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen. 

Jer. 15:18

Raamattu on lohdullinen kirja, koska sieltä löytyy sanoja, joiden avulla voimme purkaa tuskaamme, oli meillä sitten fyysistä sairautta tai henkistä kipua. Taivaan Isän eteen saa vuodattaa kaiken kipunsa aivan kaunistelematta. Miksi on näin paljon vaivoja ja vaikeuksia? Miksi nämä eivät lopu eivätkä parane? Miksi tulee vain lisää ja lisää? Meidän Herramme kyllä jaksaa kuunnella, hän ymmärtää ja voi myös auttaa. Hän voi joko parantaa tai antaa meille voimia jatkaa eteenpäin vaivojemme ja vaikeuksiemme keskellä. 

Joillakin ihmisillä on yksi tietty sairaus, joka voi olla hyvin pahakin, mutta ei lievempikään sairaus herkkua ole. Toisille taas on kerääntynyt monenlaisia vaivoja ja sairauksia. Itse olen viime vuosina joutunut liittymään niiden kerhoon, joilla päästä varpaisiin tuntuu olevan melkein joka paikassa jotain vikaa. Ei tervettä paikkaa. Kun rukouksissani yritän luetella Jumalalle vaivojani, yleensä päädyn aina siihen, etten juuri sillä hetkellä muista läheskään kaikkia, koska niitä on "enemmän kuin luetella taidan". Joudun vain toteamaan, että kyllähän sinä, Isä, ne kaikki tiedät. 

Mutta vaikka meillä olisi vaivoja tai muita vaikeuksia enemmän kuin luetella taidamme, vielä enemmän on Jumalan suuria tekoja! Ihanasti sanoo Ps. 40:6: 

Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi! Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme. Minä haluan kertoa teoistasi - niitä on enemmän kuin voin luetella. 

Myös Jumalan suuria tekoja on niin paljon, ettemme pysty niitä luettelemaan! Ja niitä vasta onkin! Hänen tekojaan, joka ajattelee meidän parastamme. Yritetään vaikeuksienkin keskellä muistaa myös kaikki se hyvä, mitä Isä on meille tehnyt ja antanut. Nostetaan katse ylös maasta ja yritetään nähdä arjen pienet ja suuretkin ilot. Kiitetään Jeesusta hänen hyvyydestään ja armostaan. Kiitosaiheiden ja Jumalan suurien tekojen näkeminen auttaa meitä jaksamaan paremmin. Voihan olla, että vaikka vaivoja olisi päästä varpaisiin, silti on vielä terveyttäkin jäljellä jossain kohdassa. Tai sitten on jotain muuta, mikä on hyvin ja mistä voi kiittää. 

Taivaan Isälle saamme tuoda sekä valituksemme että kiitoksemme. Ilomme ja surumme. Hänellä on vastaanotto auki juuri nytkin. Ja kyllä Jeesus on tänäänkin myös Parantaja. Paranemistakin saamme rukoilla! 

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. 

Ps. 103:1-5 

torstai 22. heinäkuuta 2021

Kutsu uuteen

 

Kun kävin lapsuudenkodissani, huomasin, että vanhan tallin oven yläpuolelle oli ilmestynyt tuo kuvan linnunpesä. Se vaikutti kuitenkin asumattomalta. Jos siellä oli joskus ollut elämää, poikaset olivat kai jo nousseet siivilleen ja lähteneet maailmalle. 

Tuosta pesästä tuli mieleen laulu, jossa kerrotaan pesästään kurkkivasta linnunpojasta, jota tuuli kutsuu lentämään. Kertosäkeessä sanotaan: 

Irti päästä, olet vapaa lähtemään. 
Anna suuren tuulen puhaltaa! 
Irti päästä, olet vapaa elämään, 
vapaa palvelemaan Jumalaa. 

(Anna-Mari Kaskinen) 

Meillekin on annettu siivet lähteä lentämään sinne, minne Jumalan tuuli itse kutakin tahtoo johdattaa. Oli meidän sitten tarkoitus pysyä paikallamme tai lähteä jonnekin kauemmas, Jeesus kutsuu meitä kuitenkin lähtemään liikkeelle ja kantamaan hedelmää sillä omalla paikallamme, mikä ja missä se onkin. 

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. 

Joh. 15:16

Jos Jumalan tuuli puhaltaa sinun elämässäsi ja kutsuu sinua johonkin uuteen, päästä rohkeasti irti ja lähde liikkeelle. Niin kuin Anna-Mari Kaskisen toisessa laulussa sanotaan: 

Siis älä pelkää, kun jokin muuttuu. 
Matkaan jo lähde, tässä on tie. 
Jumala antaa sen mitä puuttuu, 
lävitse kaiken hän sinut vie. 
Havahdu uskon todellisuuteen, 
hän saapuu arkeen kuin ennenkin. 
Sinua kutsuu johonkin uuteen. 
Sen mitä annat, saat takaisin. 

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Kirkastusvuorella


Mutta Pietari ja ne, jotka olivat hänen kanssaan, olivat unen raskauttamia. Herätessään he näkivät Jeesuksen kirkkauden. 

Luuk. 9:32 

Tänään on kirkastussunnuntai. Pietari, Jaakob ja Johannes saivat kokea jotain ihmeellistä, uskomatonta ja unohtumatonta, kun he pääsivät Jeesuksen kanssa vuorelle, jossa he saivat nähdä hänen kirkkautensa. 

Olivat he kyllä myös uneliaita kaveruksia, joilla oli tapana nukahdella tärkeissä tilanteissa, kuten myöhemmin myös Getsemanessa. Mutta tuolla kirkastusvuorella he saivat kokea kirjaimellisesti todeksi nämä psalmin sanat: 

Mutta minä saan katsella sinun kasvojasi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella. 

Ps. 17:15 

Meitäkin voidaan joskus vahvistaa erityisillä kirkastusvuorikokemuksilla. Mutta aivan tavallisessa arjessakin, kun aamulla heräämme, voimme avata Raamatun ja ravita itsemme Vapahtajamme muodon katselemisella. Jumalan sanan äärellä meille voi käydä niin kuin Jes. 50:4 sanoo: 

Hän herättää korvani aamu aamulta, niin että kuulen opetuslasten tavoin. 

Uskonelämässä voi kyllä olla myös pitkiä kuivia kausia, jolloin Raamatustakaan ei tunnu irtoavan mitään. Mutta sitten aivan yllättäen Jumala voikin virvoittaa, ja sana alkaa taas elää ja avautua. 

Ehkä emme ole nukahtaneet vain fyysisesti, vaan myös hengellisesti, tai ainakin meitä nukuttaa kovasti. Mutta siitäkin uneliaisuudesta on mahdollista herätä uuteen elämään. Elävän veden virrat voivat alkaa taas virrata, kun Kristus saa valaista meitä kirkkaudellaan: 

Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee! 

Ef. 5:14 

Ja vielä: tiedättehän tämän ajankohdan, että teidän on jo aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun tulimme uskoon. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sen tähden pois pimeyden teot ja pukekaamme päällemme valon varusteet. 

Room. 13:11-12 

Aina uudestaan saamme herätä, nousta ja jatkaa matkaa Jeesuksen seurassa. Saamme katsella hänen kirkkauttaan, ravita itsemme hänen muotonsa katselemisella. Joskus mekin voimme päästä aivan erityisellä tavalla katselemaan sitä kirkkautta. Siellä kirkastusvuorella on niin hyvä olla, että tekisi mieli rakentaa maja ja jäädä sinne asumaan, niin kuin Pietarikin ajatteli. Mutta uusi voima annetaan uusia tehtäviä varten, ja niin opetuslastenkin piti laskeutua vuorelta arkeen, jossa uudet haasteet heti odottivatkin. 

Mutta siellä arjessakin Jeesus oli joka hetki heidän kanssaan. Ja nyt hän on joka hetki meidän kanssamme arjessa ja juhlassa, vaikeina ja helpompina aikoina, ilossa ja surussa. Hän tahtoo aina puhua meille sanassaan, kuunnella meidän rukouksiamme, antaa syntimme anteeksi, vahvistaa, rohkaista ja johdattaa meitä eteenpäin. 

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Heinäsirkkaidentiteetti


Maaliskuussa jaoin täällä Avara luonto -ohjelman herättämiä ajatuksia otsikolla Omituisten otusten kerho. Muistaakseni aika pian sen jälkeen minulle tuli taas ajatuksia Avaran luonnon ihmeistä, mutta ei tullut heti silloin jaettua niitä. 

Nyt kun on jo aikaa kulunut, en ihan mene vannomaan, mutta melko varmasti tämänkertaisen tarinan eläimet olivat myskihärkä ja susi. Ainakin nyt käytän niitä nimiä tässä. 

Ihmettelin nimittäin, kun jättiläismäiset myskihärät juoksivat peloissaan pakoon itseensä verrattuna paljon pienempiä susia. Myskihärkä olisi voinut vain potkaista sutta kalloon valtavalla jalallaan ja olisi varmasti saanut siltä tajun kankaalle. Mutta mitä se teki? Juoksi pakoon sitä säälittävän pientä olentoa. Miten voi olla mahdollista? 

Mutta sellaisia me pelokkaat ihmisetkin monesti olemme. Kyllä mekin saatamme pelätä jotain "itseämme pienempää". Mitä erilaisimmat pikkuasiat kasvavat meidän päässämme suuriksi, ja samalla me itse kutistumme pieniksi ja avuttomiksi, eikä meillä näytä olevan muuta keinoa kuin juosta pakoon. 

Vanhassa testamentissa kerrotaan ihmisistä, joilla on jopa niin pelokas sydän, että he juoksevat pakoon, vaikka kukaan ei aja takaa: 

Lentävän lehden kahina ajaa heidät pakoon, ja he pakenevat, kuin pakenisivat miekkaa, ja kaatuvat, vaikka kukaan ei aja heitä takaa. He kompastuvat toisiinsa kuin miekan uhatessa, vaikka kukaan ei aja heitä takaa. 

3. Moos. 26:36-37 

4. Moos. 13. puolestaan kertoo, miten israelilaiset pelkäsivät jättiläisiä eli itseään isompia. Tämä pelko sai heidät tuntemaan itsensä vielä pienemmiksi kuin olivatkaan: 

Maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö asukkaansa. Myös kaikki siellä näkemämme ihmiset olivat kookasta kansaa. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, anakilaisia, jotka polveutuvat jättiläisistä. Me olimme omissa silmissämme kuin heinäsirkkoja, ja sellaisia me heistäkin olimme. 

Olipa pelkomme kohde suuri tai pieni, se saa meidät tuntemaan itsemme pienen pieniksi, heinäsirkoiksi tai maan matosiksi. Kuitenkin israelilaisilla oli tuossa tilanteessa Jumalan lupaus, että hän antaisi maan heille. He selviäisivät tuosta tilanteesta, vaikka olivatkin pieniä ja pelokkaita - koska heidän kanssaan oli suuri ja kaikkivaltias Jumala, joka on kaikkien jättiläistenkin yläpuolella. 

Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki. Minä autan sinua, sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin pyhä. 

Jes. 41:14

Onneksi taivaallinen Isämme voi rakkaudellaan hoitaa meitä, meidän pelkojamme ja huonoa itsetuntoamme. Raamattu on täynnä toinen toistaan ihanampia lupauksia levosta ja turvallisuudesta. Ne ovat totta ja toimivat. Niihin saamme panna toivomme, saamme rukoilla sisäistä paranemista ja käpertyä Jeesuksen syliin hänen hoidettavakseen. 

Monesti ne asiat, joita pelkäämme, voivat olla niin pieniä, ettei niitä edes kannattaisi pelätä. Mutta vaikka ne olisivat suuria ja oikeasti pelottavia, meidän taivaalliselle Isällemme sellaisetkin asiat ovat pieniä ja helposti hoidettavissa. Hän voi antaa meillekin sellaisen levon ja luottamuksen, että saamme nähdä ne asiat ja tilanteet oikeissa mittasuhteissa, niin etteivät ne muserra meitä alleen. Ja saamme nähdä, miten Isä auttaa meitä niissä tilanteissa. 

Tuossa samassa 3. Moos. 26. luvussa sanotaan näinkin ihanasti: 

Teillä on kylliksi leipää syödäksenne, ja te saatte asua turvallisesti maassanne. Minä annan maahan rauhan, ja te saatte levätä kenenkään pelottamatta. 

Ja muutamaa jaetta myöhemmin: 

Minä toin teidät pois Egyptin maasta, jossa te olitte orjina. Minä rikoin teidän ikeenne ja saatoin teidät kulkemaan pää pystyssä. 

Israelilaiset olivat olleet alistettuja, häväistyjä, nöyryytettyjä ja kiusattuja orjia raskaassa pakkotyössä. Mutta siitä Jumala oli vapauttanut heidät ja antanut heille takaisin heidän ihmisarvonsa. He saivat hengittää vapaasti ja saattoivat nostaa päänsä, kulkea pää pystyssä, tuntea itsensä arvokkaiksi ihmisiksi.

Meidätkin Jeesus on vapauttanut synnin ja sielunvihollisen orjuudesta. Hän voi myös hoitaa haavojamme ja vapauttaa meitä sisäisesti niin, että saamme kulkea pää pystyssä eikä meidän tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloamme. Jeesus voi vapauttaa meitä mitä erilaisimpien taakkojen ja pelkojen alta, ja me saamme asua turvallisesti, levätä kenenkään pelottamatta

Rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. 

Luuk. 21:28 

                                                                **************

Tämä teksti jäi minulla kesken ja luonnoksiin toukokuussa, kun sain suru-uutisen kesken kirjoittamisen. Jälkeenpäin olen miettinyt, osaanko edes sanoa tästä aiheesta juuri mitään, mutta tässä nyt on sen verran, mitä tuli mieleen. 

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Kysymykset vailla vastausta


Mooses sanoi Herralle: "Sinä sanot minulle, että minun on johdettava tätä kansaa, mutta et ole ilmoittanut minulle, kenet sinä lähetät minun kanssani. Kuitenkin sinä olet sanonut: 'Minä tunnen sinut nimeltä, ja sinä olet myös saanut armon minun silmissäni.' 
  Jos siis todella olet suosiollinen minulle, niin ilmoita minulle tiesi, että voisin tulla tuntemaan sinut ja saisin armon sinun silmissäsi. Onhan tämä kansa kuitenkin sinun kansasi." 
  Herra vastasi: "Minä kuljen kanssasi, ja minä annan sinulle levon." 

2. Moos. 33:12-14 

Mooses oli saanut suuren tehtävän, ja hän olisi halunnut tietää, kenet Herra lähettää hänen kanssaan, mutta Herra ei sitä ilmoittanut. Hän sanoi vain: Minä kuljen kanssasi. Sen piti riittää Moosekselle siinä vaiheessa. Ihanasti Jumala kyllä vielä jatkoi: Minä annan sinulle levon.  

Miten monesti mekin haluaisimme tietää paljon tarkemmin siitä, mihin Jumala on meitä viemässä ja mitä hänellä oikein on tekeillä meidän elämässämme. Mutta emme saa muuta vastausta kuin "minä olen sinun kanssasi", ja siihen joudumme usein tyytymään. Vain askel askeleelta Jumala avaa suunnitelmiaan meille, kun taas edessäpäin ei välttämättä näy kuin sumua. 

Saamme opetella tätä läksyä: 

Mutta hän sanoi minulle: "Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." 

2. Kor. 12:9 

Ellei Jumala aina annakaan meille ilmoitusta mieltämme vaivaavista asioista eikä vastaa kysymyksiimme, armoaan hän tahtoo aina kirkastaa meille. Sen hän teki Mooseksellekin: 

Herra vastasi Moosekselle: "Minä teen myös tämän, mitä nyt pyydät, sillä sinä olet saanut armon minun silmissäni ja minä tunnen sinut nimeltä." 
  Mooses sanoi: "Minä pyydän, näytä minulle kunniasi." 
  Herra vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni kulkea sinun editsesi ja lausun Herran nimeä sinun edessäsi." 

2. Moos. 33:17-19 

Kyllä silloin kaikki muu kalpenee ja menettää merkityksensä, kun saamme oikein katsella Jeesuksen ihanuutta ja hänen ihmeellistä armoaan. Kun saamme maistaa ja katsoa, miten Herra on hyvä, niin kuin psalmissa 34 sanotaan. Ja näin Ps. 36:9-10: 

He saavat kyllänsä sinun huoneesi runsaista antimista, sinä juotat heitä suloisuutesi virrasta. Sillä sinun luonasi on elämän lähde, sinun valossasi me näemme valon.  

Kun saamme oikein maistaa Herramme ihanuutta ja suloisuutta, hänen armoaan, rakkauttaan ja hyvyyttään, voimme sanoa: 

Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet kanssani, en kaipaa mitään maan päältä. 

Ps. 73:25 

Hakeudutaan Vapahtajamme lähelle, hänen syliinsä ja armohoitoonsa. Ajallaan voi tulla sekin päivä, jona myös ne meidän vastausta vaille jääneet kysymyksemme saavat vastauksen. 

On tietysti olemassa niitä kaikkein kipeimpiä kysymyksiä, joihin emme ehkä saa ollenkaan vastausta, mutta kerran taivaassa nekin menettävät merkityksensä, eikä niitä tuskia siellä enää muisteta. Kerran uskomme saa vaihtua näkemiseen. Silloin, taivaassa, kaikki, aivan kaikki on Herran ihanuutta ja suloisuutta tulvillaan. 

P. S. Tuosta Mooseksesta vielä:

Jumalahan oli kyllä heti aluksi antanut Aaronin hänen avukseen. Sitten Aaron lankesi mitä raskaimpaan syntiin, kun sortui tekemään kansalle epäjumalan. Ihanasti armo riitti hänellekin: aivan selvästi hän sai suuren syntinsä anteeksi, koska juuri hänet poikineen vihittiin myöhemmin papeiksi. Mutta tuohon isoon ja vastuulliseen tehtäväänsä kansan johtajana Mooses kaipasi selvästi työtoveria jakamaan taakkaa hänen kanssaan. 

Joosua tuli kuvaan varmaan joskus paljon myöhemmin, koska hän oli mukana 40-vuotisen erämaavaelluksen lopulla ja luvattua maata valtaamassa. (Tällä hetkellä luen vasta kolmatta Mooseksen kirjaa, joten en nyt muista, missä vaiheessa Joosuasta aletaan puhua.)

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Vielä saat kiittää


Kompastuneet vyöttäytyvät voimalla.
1. Sam. 2:4 

Tällainen jae tuli tänään vastaan Raamattu kansalle -käännöksessä, jota luen. Jae on osa Hannan kiitosvirrestä. Hanna oli murheen murtama nainen, joka oli joutunut paljon kärsimään. Hän ei pystynyt saamaan kipeästi kaipaamaansa lasta, ja kaiken lisäksi hänen miehellään oli toinenkin vaimo, joka kiusasi häntä lapsettomuuden takia. Aivan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi kipeä asia muutenkin. Vielä piti sen lisäksi joutua kokemaan kiusaamista ja mitätöimistä. 

Meilläkin on omat kipukohtamme, kenellä mitkäkin. Meiltä voi puuttua jotain, mitä kipeästi kaipaisimme, oli se sitten puoliso, lapset, työ, terveys tai jokin muu vastaava asia. Ja usein on vielä niin, että ympärillämme on ihmisiä, jotka ovat onnistuneet siinä, missä me emme ole. Heillä on kaikkea sitä, mitä meillä ei ole, tai he ovat vahvoilla siinä, missä me olemme heikkoja. Ja tällaiset "onnistuneemmat" ihmiset helposti osoittelevat sormella niitä, jotka eivät ole heidän laillaan onnistuneet siinä kyseisessä asiassa. Tai vaikka toiset ihmiset käyttäytyisivät ihan asiallisesti, itse tunnemme kipeästi oman alamittaisuutemme heidän rinnallaan. 

Mekin saamme vuodattaa sydämemme surun, tuskan ja ahdistuksen Jumalalle, kuten Hanna teki temppelissä. 1. Sam. 1:10 kertoo, että hän rukoili Herraa mieli murheellisena, itkien katkerasti. Ja jakeissa 15-16 Hanna sanoo pappi Eelille: 

Minä olen murheen raskauttama nainen ja olen vuodattanut sieluni Herran eteen... Minä olen puhunut näin kauan huoleni ja suruni suuruuden tähden. 

Eeli ei oikein ymmärtänyt noin harrasta ja tuskaista rukoilemista, vaan luuli Hannan olevan humalassa, mutta onneksi Isä taivaassa tiesi Hannan tilanteen, ymmärsi ja jaksoi kuunnella. Meitäkin hän jaksaa kuunnella, vaikka kuinka pitkään ja tuskaisesti vuodattaisimme hänelle. 

Usein tunteiden purkaminen sitä paitsi helpottaa oloa. Psalmeissakin usein ensin valitetaan ja lopuksi pystytäänkin jo kiittämään ja ylistämään. Hannakin koki helpotuksen saatuaan purkaa kaiken Herran eteen: 

Sitten hän meni pois ja söi, eivätkä hänen kasvonsa enää näyttäneet murheellisilta. (jae 18) 

Tämän jälkeen Hanna sai ihmeellisen rukousvastauksen, johon päättyi tuo monia vuosia kestänyt surullinen vaihe hänen elämässään. Raamattu nimittäin kertoo, että joka vuosi, kun perhe meni Siiloon rukoilemaan Herraa, Peninna kiusasi Hannaa, joten se oli tosiaan pitkä ajanjakso, niin kuin vaikeat vaiheet voivat monesti olla. Mutta joskus tulee myös ilon ja kiitoksen aika, ja Hannalle se tuli tässä tilanteessa. Hän tuli vihdoin raskaaksi - ja myöhemmin hän sai vielä useita lapsia. 

Eihän lapsetonkaan aina saa lapsia, työttömyys ja sairaus voivat jatkua ja niin edelleen. Mutta varmasti jollain tavalla Herra tahtoo meitä siunata. Ehkä lapsettomista voi tulla hengellisiä isiä ja äitejä toisille. Tai jos emme pääse kokemaan menestystä työelämässä, Herralla voi olla meille käyttöä omalla elopellollaan. Tai jos emme parane sairauksista, hän voi antaa meille hengellistä terveyttä ja siunausta. Onhan hän 

meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa. 

Ef. 1:3

Hänellä on ihanat taivaalliset aarteet varattuna meitä varten. Sillä, jolla ei ole niin paljon maallista hyvää, voi olla elämässään enemmän tilaa taivaallisille: 

Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka ovat maailman silmissä köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut häntä rakastaville? 

Jaak. 2:5

Ja ihmeitäkin tapahtuu. Joskus voimme saada juuri sitä, mitä olemme kaivanneet ja rukoilleet ehkä jo vuosien ajan, aivan niin kuin Hannakin sai kokea. 

Miten ikinä Isämme aikanaan vastaakin rukouksiimme, vielä me saamme kiittää. Elämässä on erilaisia vaiheita. Aika on itkeä, mutta on myös aika iloita ja nauraa. Hannan sanoin: 

Herra lähettää kuoleman ja herättää eloon, hän vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä ylös. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän nostaa tomusta alhaisen, korottaa loasta köyhän asettaakseen heidät ylhäisten rinnalle. 

1. Sam. 2:6-8 

Niin kompastuneet voivat vyöttäytyä voimalla. Ja niin Hanna sai kiittää (1. Sam. 2:1): 

Minun sydämeni riemuitsee Herrassa, minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa. Minun suuni on avautunut vihollisiani vastaan, sillä minä iloitsen sinun valmistamastasi pelastuksesta. 

Siksi sinäkin saat muistaa: 

Miksi olet masentunut, sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä hänen kasvojensa suomasta pelastuksesta. 

Ps. 42:6 

Toivoa on! 

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Unohtaen sen, mikä on takana


Autolla ajaessa tulee välillä mieleen ajatuksia elämästä. Minussa on se paha vika, että kun näen ajaessani jonkin tilanteen, olen utelias ja haluaisin jäädä seuraamaan vielä taustapeilistä, miten siinä oikein käy, mutta eihän niin voi tehdä, koska kuskin pitää keskittyä siihen, mitä on edessäpäin. Ne taakse jääneet asiat eivät kuulu enää minulle. 

Elämässäkin on tilanteita, että taakseen katsominen vain vaikeuttaa eteenpäin menemistä. Ei tietenkään aina. Esimerkiksi jos menneisyydessä on ollut haavoittavia ja traumatisoivia kokemuksia, niin jos ne vain lakaisee maton alle eikä käsittele niitä, ne nousevat uudestaan ja uudestaan sieltä kummittelemaan. On hyvä käsitellä sellaisia asioita juuri niin kauan kuin tarvetta on, puhua niistä ja hakea niihin apua. On ihmisiä, jotka voivat auttaa, ja kaiken lisäksi meillä on ihana Jeesus, joka voi rakkaudellaan hoitaa, parantaa ja eheyttää sitä, mikä meissä on mennyt rikki. 

Mutta nyt kuitenkin jotain niistä tilanteista, joissa ei pidä enää katsoa taakseen. Niitäkin on. Esimerkiksi Lootin käskettiin paeta Sodomasta taakseen katsomatta ja pysähtymättä. Mutta hänen vaimonsa katsoi taakseen ja jähmettyi suolapatsaaksi. Jos Jumala on tekemässä jotain uutta meidän elämässämme, viemässä meitä vanhasta uuteen, mekin voimme jähmettyä paikallemme, kun pysähdymme katsomaan taakse. Tai ainakin se voi hidastaa matkaamme. Ja niin kuin auton ratissa tilanne menee vaaralliseksi, jos jää seuraamaan taustapeilistä jotain taakse jäänyttä, samoin meidän eteenpäin pääsemistämme voi haitata, jos pysähdymme vielä pitämään kiinni menneistä. 

Olivatpa ne menneet myönteisiä tai kielteisiä asioita tai syntiä tai jotain aivan muuta, ne voivat hidastaa matkantekoa. Hepr. 12:1-2 neuvookin näin: 

Pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoo. Juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme, katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen. 

Ja Paavali kirjoittaa Fil. 3:12-14: 

Ei niin, että olisin jo saavuttanut sen tai tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut omakseen. Veljet, minä en katso sitä vielä saavuttaneeni. Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä, minä riennän kohti päämäärää saadakseni voittopalkinnon, jonka omistamiseen Jumala on minut kutsunut taivaallisella kutsulla Kristuksessa Jeesuksessa. 

Joskus siellä "tien varressa" voi olla asioita, jotka eivät varsinaisesti edes kuulu meille, mutta jäävät mietityttämään, vaikka meidän pitäisi keskittyä katsomaan eteenpäin siihen, minne olemme itse menossa. Näin kävi Pietarille, joka yritti kysyä Jeesukselta, kuinka Johanneksen kävisi. Mutta Jeesus vastasi Pietarille (Joh. 21:22): 

"Vaikka minä tahtoisin hänen jäävän tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinulle kuuluu? Seuraa sinä minua!" 

Me kaikki uskovaiset kuljemme samaa taivastietä, mutta jokaisella on siinä omanlaisensa taival kuljettavana. Olipa Jumala suunnitellut jollekin toiselle mitä tahansa, tärkeintä on jatkaa eteenpäin omassa kutsumuksessa. Tärkeintä on seurata Jeesusta. Jatkaa tiellä eteenpäin ja jättää taakseen kaikki se, mikä haittaa ja hidastaa matkantekoa. 

Voinkin miettiä, mitkä asiat, tilanteet ja ihmiset vaativat huomiotani juuri nyt. Miten voisin juuri nyt ja tulevina päivinä olla lähellä Jeesusta ja elää hänen tahdossaan? Mihin hän minua kutsuu ja johdattaa, millä tavalla ja missä tilanteissa voin olla hänen käytössään, mille asioille sanon kyllä ja mille ei? 

Ihana asia tällä tiellä kulkiessa on se, että Jeesuksen veressä meillä on syntien anteeksiantamus. Ja kun Jumala antaa anteeksi, hän myös unohtaa meidän syntimme: 

Heidän syntejään ja laittomuuksiaan minä en enää muista. 

Hepr. 10:17 

Niin mekin saamme jatkaa matkaa vapaina kaikista painolasteista, kun syntimme on annettu anteeksi ja unohdettu. Ne on upotettu meren syvyyteen, ja onkiminen on kielletty. Saamme unohtaa sen, mikä on takana, ja jatkaa matkaamme iloiten, koska armo on joka aamu uusi. Menneet päivät ovat menneet, mutta tänään auttaa Herra! 

Herra on jo mennyt sinun edelläsi

Tulevaisuutta tässäkin. Herra on jo siellä ensi talven laduilla.  Silloin Debora sanoi Baarakille: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona...