Taisteluja ulkoa ja sisältä

Makedoniaan tultuammekaan emme saaneet rauhaa vaan olimme kaikin tavoin ahdistettuja: ulkopäin taisteluja, sisältäpäin pelkoja. 

2. Kor. 7:5 

Sillä minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön, ja vastustajia on paljon. 

1. Kor. 16:9 

Mutta Juudan heimo sanoi: "Kantajien voimat ehtyvät, ja soraläjiä on vielä paljon. Emme kykene saamaan muuria valmiiksi." 

  Vihollisemme taas sanoivat: "He eivät tiedä eivätkä huomaa mitään, ennen kuin jo olemme heidän keskellään. Silloin me tapamme heidät ja teemme lopun siitä työstä." 

Neh. 4:4-5 

Kun Jumala tekee työtään meissä  ja elämässämme, ja kun elämme armosta ja tahdomme seurata Jeesusta ja noudattaa Raamatun sanaa tai kun saamme armon olla Jumalan työtovereina tavalla tai toisella, sielunvihollinen ei pidä siitä. Se suuttuu, niin kuin Nehemian aikana eräät Tobia ja Sanballat pahastuivat kovin siitä, että oli tullut joku, joka tahtoi toimia israelilaisten parhaaksi (Neh. 2:10). Ja kun he sekä muut viholliset kuulivat, että Jerusalemin muurien korjaus edistyi, he suuttuivat silmittömästi (Neh. 4:1) ja tekivät liiton lähteäkseen taistelemaan Jerusalemia vastaan ja saattaakseen sen sekasortoon (Neh. 4:2). 

Niin meidänkin vihollisemme tekee parhaansa saattaakseen meidät sekasortoon, ja monesti on niin kuin sekä Paavali että Nehemian aikalaiset kokivat, että taisteluja tulee sekä sisältä että ulkoa päin. Paavalin sisäinen taistelu tuli pelkojen muodossa; Jerusalemin muurin rakentajilta puolestaan alkoivat voimat loppua ja he kokivat, etteivät millään pysty tekemään tätä työtä loppuun asti. 

Ja samaan aikaan, kun olemme itse aivan väsyneitä, peloissamme, masentuneita tai muuten sekasorron vallassa, myös vihollinen hyökkää ulkoapäin erilaisten olosuhteiden kautta. Tie tuntuu nousevan pystyyn, kun tulee ihmisten vastustusta, sairautta, rahan ja muiden resurssien puutetta tai ties mitä käytännön mahdottomuuksia. Tällä hetkellä koronapandemiakin on edelleen yksi sellainen ulkoapäin tuleva asia, joka tuntuu estävän monia suunnitelmia toteutumasta. 

Silloin kun Jumalalla on jotain tekeillä meidän elämässämme, ne sisäiset ja ulkoiset taistelut eivät kuitenkaan ole syy luovuttaa ja masentua. Vastustus ei ole välttämättä sen merkki, että tämä ei ole Jumalasta, vaan juuri silloinhan sitä vastustusta on luvassa aivan erityisesti, kun Jumala toimii. Senhän näemme Raamatun henkilöidenkin elämästä. Vaikka vastustajia oli paljon, Jumala itse oli avannut oven suureen ja hedelmälliseen työhön sekä Paavalille että Nehemialle. 

(Toki tietysti joskus myös Jumala itse nostaa tien pystyyn ja sulkee ovia edestämme, mutta siitä en tällä kertaa kirjoita.)

Tuossa Nehemian 4. luvussa kaikkien noiden vaikeuksien keskellä Jumala rohkaisi kansaa Nehemian sanojen kautta (jae 8): 

Älkää pelätkö heitä! Muistakaa, että Herra on suuri ja pelättävä. Taistelkaa... 

Sen jälkeen seuraavassa jakeessa kerrotaan: 

Kun vihollisemme saivat kuulla, että heidän juonensa oli paljastunut meille ja että Jumala oli tehnyt sen tyhjäksi, me kaikki palasimme takaisin muurille, jokainen omaan työhönsä. 

Jumala pystyy paljastamaan vihollisen juonet ja tekemään ne tyhjiksi. On niin kuin Nehemia sanoo jakeessa 14: 

Meidän Jumalamme sotii puolestamme. 

Esran ja Nehemian kirjat kertovat puhuttelevasti siitä, miten viholliset yrittivät pelotella Jumalan työhön johdatettuja ihmisiä ja estää heitä jatkamasta. Esran kirjassa kerrotaan siitäkin, miten työ oli keskeytyneenä pidemmän aikaa. Joskus jostain syystä Jumala sallii jopa tällaisen, vaikka kysymys on hänen työstään. Joskus lähetystyöntekijätkin joutuvat lähtemään jostain maasta, mutta silloinkaan Jumalan sanaa ei ole kahlehdittu (2. Tim. 2:9). Se voi jatkaa voittokulkuaan jopa suljetuissa maissa. 

Ja kertoopa Esran kirja senkin, että sitä keskeytynyttä työtä pystyttiin myöhemmin taas jatkamaan. Vihollinen ei pysty loputtomasti laittamaan kapuloita rattaisiin Jumalan työlle. Itse Herramme Jeesus on se, joka sanoo aina viimeisen sanan. 

Kaikkien taistelujen melskeessä on turvallista muistaa laulun Yksin en kulje sanat: 

Yksin en taistele; 

suurta on tietää se, 

yön kun mä ylläin nään myrskyävän. 

HL 464 

Aino Pekkarinen 

Jeesus on joka hetki meidän kanssamme, hän taistelee puolestamme. Saamme olla Voittajan puolella! 

Asemalle jäänyt?

 

Niinhän se pessimistinen sanonta kuuluu, että meitä on niin moneen junaan, mutta minä olen jäänyt asemalle. Ajattelin jakaa muutamia ajatuksia, jotka tulivat mieleen omasta kommentistani, jonka kirjoitin Metsäntytön blogiin. 

Joskus sitä on asemalla ja oikeasti tietää, mihin junaan nousta, kuten sinä ihanana syksynä, jona otin tuon kuvan. Silloin oli johdatuksen makua vahvasti ilmassa, ja vielä vähän sen jälkeenkin. Sain siihen aikaan toteuttaa muutamia unelmia. 

Mutta sitten on niitäkin aikoja, että taas ollaan kyllä asemalla, ja onhan siellä junia lähdössä moneen suuntaan, ja sinuakin niihin hoputetaan nousemaan. Mutta ne suunnat tuntuvat niin kovin vääriltä. Ja se oikeaan suuntaan menevä juna on joko pahasti myöhässä (Jumalan aikataulut tuntien) - tai lieneekö sitä olemassakaan? Tällaisia epäilyksiä saattaa mieleen hiipiä. 

Lohdullista on se, että kyllä Raamatun henkilötkin joutuivat monesti odottamaan ja ihmettelemään. Itsellään Paavalilla oli sormi suussa johdatuksen suhteen, kun hän seuralaisineen yritti ensin mennä Aasiaan, mutta Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa siellä. Sitten he yrittivät mennä Bityniaan. Mutta Jeesuksen Henki ei sallinut sitäkään. 

Jo oli ihme juttu! Miksi tie nousi pystyyn joka suunnassa? Oliko sitä oikeaa suuntaa olemassakaan? 

Paavali jatkoi kuitenkin matkaa eteenpäin ja päätyi Trooaaseen, koska sinne ei sentään estetty menemästä. Johonkin suuntaan tie lopulta aukeni, kun vain kuljettiin uskossa eteenpäin. Ja siellä Trooaassa Jumala antoi sitten näyn ja kutsun: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä." (Apt. 16:9) Vihdoin Paavali tiesi, mihin oli oikeasti tarkoitus mennä, ja hän lähtikin heti matkaan. 

Johdatus avautuu usein askel askeleelta. Ja myös niin kuin Jeremian kirjassa sanotaan: 

Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer. 31:9 

Jumala johdattaa sitä, joka kulkee, on liikkeellä. Ja tietysti myös rukoilee. 

Mutta lohdutuksen sana kaikille niille, jotka ovat jähmettyneet paikalleen täysin neuvottomina. Kyllä Jumala aivan varmasti johdattaa myös sinua, joka et itse osaa ottaa ensimmäistäkään askelta. Istut vain asemalla ja katsot junia, mutta mikään niistä ei näytä oikealta. Eikä näytä olevan mitään tietä ulos sieltä asemalta.  

Kun Haagar ja Ismael aikoinaan harhailivat autiomaassa, heiltä loppui vesi, ja tilanne alkoi näyttää vaaralliselta. He kuolisivat janoon siellä autiomaan paahteessa. He heittäytyivät itkien maahan odottamaan kaiken loppua. Mutta silloin: 

Jumala avasi Haagarin silmät, niin että Haagar huomasi vesikaivon. Hän meni, täytti leilin vedellä ja antoi pojan juoda. 

1. Moos. 21:19 

Kun me itse olemme niin sokeita, ettemme näe ratkaisua ongelmaamme tai seuraavaa askelta, kyllä itse Kaikkivaltias Jumala voi avata meidänkin silmämme näkemään vastauksen. Ilmeisesti tuolla autiomaassakin oli se kaivo jo olemassa, aivan Haagarin ja Ismaelin lähellä, ja Jumalan tarvitsi vain avata Haagarin silmät näkemään se - ratkaisu heidän ongelmaansa. Jostain syystä Haagar ei ollut itse sitä nähnyt. Eikö Isämme voisi avata myös meidän silmiämme? Joskus mekin tulemme asioita yksin pähkäillessämme niin sokeiksi kaikille mahdollisille ulospääsyille. 

Ja kyllä se Jumalan tarkoittama juna tulee asemalle juuri oikealla hetkellä. Hän on ajoitusten mestari. Me emme yleensä jaksaisi odotella, mutta kun asiat ajallaan selviävät, silloin saamme ehkä nähdä, mitä kaikkea Jumala näkymättömissä valmisteli. Silloin saamme kiittää. 

Jumalan toimintatavat yllättävät

Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: "Mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa, niin ruumiisi paranee entiselleen, ja sinä puhdistut." 

  Silloin Naeman vihastui, lähti pois ja sanoi: "Minä ajattelin hänen edes tulevan luokseni, seisovan ja huutavan Herran, Jumalansa, nimeä, heiluttavan kättään sairaan paikan yllä ja näin poistavan spitaalin. 

  Eivätkö Damaskoksen virrat Abana ja Parpar ole parempia kuin kaikki Israelin vedet? Enkö voisi yhtä hyvin peseytyä niissä tullakseni puhtaaksi." Sitten hän kääntyi ja lähti raivoissaan tiehensä. 

2. Kun. 5:10-12 

Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa äitinsä kohdusta asti. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotun Kauniinportin luo pyytämään almuja temppeliin meneviltä. 

  Kun hän näki, että Pietari ja Johannes aikoivat mennä temppeliin, hän pyysi heiltä almua. 

  Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele!" 

Ap.t. 3:2-3,6 

Jeesus sylki maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi hänelle: "Mene peseytymään Siloan altaalle" - nimi merkitsee: lähetetty. Niin hän meni, peseytyi ja palasi näkevänä. 

Joh. 9:6-7 

Tässä oli nyt vähän pitkät tekstit heti alkuun. Eilen luterilaisissa jumalanpalveluksissa oli aiheena Jeesus, parantajamme, ja nämä kaikki olivat otteita eilen kirkossa luetuista teksteistä. Vaikka ne puhuvat paranemisesta, itse en aio keskittyä ensisijaisesti paranemiseen, vaan yleensä siihen, miten Jumala toimii. Mutta tietysti parantaminenkin on yksi osa hänen toimintaansa. 

Näillä kolmella kohdalla on nimittäin yksi yhdistävä tekijä. Jumala toimi aina toisin kuin ihmiset odottivat. 

Naeman loukkaantui, kun hän oli luullut, että profeetta Elisa suorittaisi parantamisen jollain tietyllä, hänen odottamallaan tavalla. Kun toimintatapa olikin aivan toinen, vähältä piti, ettei Naeman jäänyt kokonaan ilman apua, kun hän aikoi häipyä paikalta raivostuneena. Onneksi hänen palvelijansa saivat puhuttua hänelle järkeä, ja niin hän suostui Jumalan suunnitelmaan ja sai kokea kaipaamansa paranemisen. 

Rampa kerjäläinen oli puolestaan ollut rampa jo äitinsä kohdusta asti, eli todella kauan, koska oli jo aikuinen mies. Hän ei osannut odottaa mitään muutosta elämäänsä. Niinpä hän toivoi Pietarilta ja Johannekseltakin vain almua. Mies odotti, että se sama kerjääminen ja almujen varassa eläminen jatkuisi hänen elämänsä loppuun asti. 

Hänetkin Jumala yllätti toimimalla aivan toisin. Mies ei saanutkaan enää almuja, vaan hän sai terveyden! Nyt hän olisi työkykyinen ja voisi aivan itse ansaita elatuksensa. Jumala ei antanut rahaa, vaan jotain vielä paljon parempaa. Mikä ihana uusi elämä miehelle alkoi, hänelle, joka ei osannut odottaa, että mikään koskaan muuttuisi. 

Ja vielä sokea mies (jo syntymästään saakka hänkin oli ollut sokea), jonka Jeesus kohtasi eilisessä evankeliumitekstissä. Myös hänen kohdallaan Jeesus toimi täysin yllättävällä, erikoisella, suorastaan oudolla tavalla. Jeesus sylki maahan ja teki siitä tahnan, jota siveli miehen silmiin. Mitään tuollaista mies ei taatusti ollut odottanut. 

Juuri eilen minullekin olisi muuten kelvannut se Jeesuksen syljestä tehty tahna. Toisessa silmässäni on ollut viime aikoina vikaa, joka alkoi tuntua eilen jo aika ikävältä. Kiukuttelin Jumalalle, että eikö hän nyt kerrankin voisi laittaa jotain tahnaa minunkin silmiini, ettei tarvitse koko ajan juosta lääkärissä mitä typerimpien vaivojen takia. No, onneksi sain sitten apua siihen silmään ihan niistä aineista, joita minulla jo valmiiksi on kotona kroonisten silmävaivojeni hoitoon. Mutta olisi se Jeesuksen tahnakin kelvannut. 

Mutta takaisin asiaan! Näinhän se meidänkin elämässämme menee, että odotamme Jumalan tekevän asiat tietyllä tavalla ja tietyllä ajallakin. Mutta uudestaan ja uudestaan omat kuvitelmamme sortuvat, kun hän toimiikin aivan toisin. Joskus petymme, masennumme tai jopa suutumme, kuten Naeman. Joskus taas saamme yllättyä iloisesti. 

Mutta silloinkin kun Jumala toimii toisin, hän kuitenkin toimii. Se on varma asia. Joskus se toiminta ei vain meidän silmiimme näy ennen kuin ehkä aikojen kuluttua. Ja voipa olla noinkin kuin Naemanilla, että vaikka hän pettyi ja häneltä kerrassaan meni hermo, sitten hän kuitenkin sai aivan ihanan ja ihmeellisen avun. Se vain tuli eri tavalla kuin hän odotti. 

Ollaan siis avoimia Jumalan toiminnalle. Silloinkin kun emme ymmärrä sitä, ehkä apu on sittenkin tulossa jossain muodossa. Tulipa se sitten kuinka oudon näköisessä paketissa tahansa. Jumala tietää, milloin ja miten hän aikoo toimia. Me saamme luottaa, että olemme rakastavan taivaallisen Isämme hyvissä käsissä silloinkin, kun emme ehkä ymmärrä mistään mitään. Hän tietää, mikä meille on parasta - ja hän tahtoo meidän parastamme.

Suokoon hän meille myös niitä iloisia yllätyksiään! 

Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. 

Jes. 55:8-9 

Herra lähtee liikkeelle

Herra lähtee liikkeelle kuin soturi, kuin taistelija hän herättää kiivautensa. Hän nostaa sotahuudon ja karjuu, hän osoittaa vihollisilleen voimansa. 

  Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja hillinnyt itseni. Mutta nyt minä huudan kuin synnyttäjä, puhallan ja puuskutan. 

Jes. 42:13-14 

Monesti elämässä on pitkiä aikoja, että Jumala on todellakin vaiti, aivan kuin "ikiajoista asti". Vaikka hän puhuisi ja toimisi muuten, hän kuitenkin vaikenee juuri siinä asiassa, jossa kaikkein kipeimmin tarvitsisimme hänen apuaan. Ei hän toki silloinkaan ole oikeasti toimeton, vaikka meistä näyttäisi siltä. Vähintään Jumala noina hiljaisuuden aikoina tekee työtään meidän sydämessämme, ja siellähän jos missä työmaata riittää. Saa siinä Isämme huhkia ihan tosissaan muokatessaan sydämemme maaperää ja kasvattaessaan meitä. 

Mutta kyllä hän saattaa niinä pitkinä odotuksen aikoinakin tehdä työtään myös olosuhteissa, vaikka se kaikki on silloin vielä näkymättömissä meille. 

Sitten kun Jumalan aika koittaa, voi tulla sekin ihana hetki, kun odotus päättyy, ja Herra lähtee liikkeelle kuin soturi, kuin taistelija hän herättää kiivautensa, nostaa sotahuudon ja karjuu! Saamme ihan omin silmin nähdä, että hän todella toimii, hän elää ja vaikuttaa. Myös minun elämässäni, ei vain tuolla jossain muualla. 

Raamatussakin on monia henkilöitä, joiden elämässä oli pitkiä odotuksen ja koettelemusten aikoja. Jumala ei tuntunut tekevän mitään, hän oli vaiti. Yksi tällainen henkilö oli Joosef. Hän virui vuosikaudet Egyptissä ensin orjana ja sitten vankilassa. Asiat eivät todellakaan olleet menneet niin kuin Joosef luuli niiden menevän, kun hän nuorena näki näkyjään. Kaikki meni täysin päinvastoin. Mikä oli tämän kaiken tarkoitus? Oliko tässä edes tarkoitusta? Olisiko tästä tilanteesta koskaan mitään ulospääsyä? Olivatko ne hänen näkynsä olleet pelkkää nuoruuden haihattelua ja toiveajattelua? 

Kunnes tuli se hetki, Jumalan aika. Yhdessä hetkessä Joosef nostettiin vankilasta korkeaan asemaan, merkittävään tehtävään. Nyt hän sai nähdä, mitä tarkoitusta varten Jumala oli häntä valmistanut niin kovissa kouluissa. Kun ne koulut oli vihdoin käyty, oli hetki Jumalan nousta, lähteä liikkeelle kuin soturi ja alkaa toden teolla toimia myös Joosefin ulkoisissa olosuhteissa. Silloin Joosef sai nähdä, että Jumala käänsi siunaukseksi ne hänen kipeät kokemuksensa ja nosti hänet käyttöönsä. 

Edellisessä postauksessani, Voimat lopussa, kirjoitin jakeesta, jossa sanotaan, että lapsi on tullut kohdun suulle saakka, mutta ei ole voimaa synnyttää. Jesajan kirjassa sekin. Nyt tuossa Jesajan 42. luvussa Jumala sanoo, että kaiken vaikenemisensa jälkeen hän nyt huutaa kuin synnyttäjä. Herra on se, joka meidän elämässämme synnyttää sitä uutta, jonka synnyttämiseen meistä ihmisistä ei ole. Ja kun on tilanteita, joissa ihminen ei voi tehdä paljoa tai yhtään mitään itseään auttaakseen, onneksi silloinkin meillä on Herra, joka nousee toimimaan ja taistelee puolestamme. Häneen saamme turvata kaikissa tilanteissa. 

Vielä tuo Jes. 42 kertoo, mitä Herra sitten tekee, kun hän lähtee liikkeelle (jae 16): 

Minä kuljetan sokeat tietä, jota he eivät tunne, annan heidän astella polkuja, joita he eivät ennen tunteneet. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi ja louhikot tasangoksi. Nämä asiat minä teen enkä niitä tekemättä jätä. 

Pimeydenkin voi muuttaa edellämme valoksi itse Jeesus, maailman valo. Ja vaikka jo kauan olisi tuntunut siltä, ettei Jumala tee yhtään mitään, sitten hän yllättäen sanookin: Nämä asiat minä teen enkä niitä tekemättä jätä. 

Kaikessa heikkoudessamme saamme levätä hänessä. Avuttomina, voimattomina ja neuvottomina saamme antaa asiamme taivaallisen Isämme hoitoon ja katsoa mitä hän tekee. 

Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee. Ps. 37:5 

Ole siunattu! 

Voimat lopussa

Tämä päivä on hädän, kurituksen ja häväistyksen päivä. Lapset ovat tulleet kohdun suulle saakka, mutta ei ole voimaa synnyttää. 

Jes. 37:3 

Meidän ihmisten näkökulmasta Jumalan matematiikka on monesti erikoista. Kun elämässä on jotain isoa meneillään tai jotain uutta on alkamassa, juuri silloin ihminen saattaakin olla kaikkein heikoimmillaan. Juuri kun voimia tarvittaisiin kaikkein eniten, ne ovatkin täysin lopussa. On kuin lapsi olisi tullut kohdun suulle saakka, mutta ei vain ole voimaa synnyttää sitä. 

Näissä hetkissä on kuitenkin se siunaus, että täydellinen heikkous ja voimattomuus tekee meidät täysin riippuvaisiksi Jumalasta. Kun meistä itsestämme ei ole saamaan aikaan edes pienintä muutosta tilanteeseen, silloin jos koskaan tarvitsemme taivaallisen Isämme apua. Siinä heikkoudessa me saammekin heittäytyä täysillä hänen varaansa, jolla on kaikki valta ja voima. Häneltä eivät voimat eivätkä keinot ole lopussa, ei nyt eikä koskaan. 

Heikkoutensa keskellä Paavali sai Jumalalta lohdutuksen: 

Mutta hän sanoi minulle: "Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni. Siksi olen mieltynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin ja ahdistuksiin, joihin joudun Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin olen voimakas. 

2. Kor. 12:9-10 

Seuraavassa luvussa Paavali vielä jatkaa tästä voimasta heikkoudessa: 

Minussa puhuu Kristus, hän, joka ei ole teitä kohtaan heikko vaan on teissä voimallinen. Hänet tosin ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, mutta hän elää Jumalan voimasta. Myös me olemme hänessä heikkoja, mutta hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta. 

2. Kor. 13:3-4 

Jos katsomme omaan uskoomme ja omiin voimiimme, huonolta näyttää. Mutta me saammekin kohottaa katseemme ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen, joka on meissä voimallinen. Raamattu on täynnä lupauksia siitä, että Jumala vahvistaa meitä ja antaa meille uuden voiman. Niiden lupausten varassa saamme syvimmänkin heikkouden keskellä riippua ja luottaa lupausten antajaan, iankaikkiseen Jumalaan. 

Miksi sinä, Jaakob, sanot näin, miksi puhut näin, Israel: "Minun tieni on Herralta salassa, oikeuteni jää vaille Jumalani huomiota." Etkö tiedä, etkö ole kuullut? Herra on iankaikkinen Jumala, hän on luonut maan ääret. Ei hän väsy eikä uuvu, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle voimaa ja voimattomalle väkevyyttä runsain määrin. Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy. 

Jes. 40:27-31 

Tästä aiheesta kannattaa lukea myös Yksin armosta -blogin ihanan rohkaiseva kirjoitus Kun omat voimat ovat lopussa. 

Ole siunattu! 

Meri pauhaa, myrsky raivoaa

 

Jesajan kirjan 7. luvussa kerrotaan, että Juudan kuninkaan Aahaksen aikana Aramin kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah (Remaljan poika) lähtivät sotimaan Jerusalemia (eli Juudaa) vastaan. Mutta he eivät kyenneet valloittamaan sitä, kertoo Jesaja. 

Kuitenkin, kun vihollinen oli leiriytyneenä ympäristöön, kansa tietysti pelkäsi: 

Kuninkaan ja hänen kansansa sydän vapisi niin kuin metsän puut vapisevat tuulen voimasta. 

Ihminen voi reagoida pelkoon monilla fyysisillä oireilla, ja viime vuosina olen itsekin joutunut oppimaan, että pelko voi aiheuttaa myös sydämen rytmihäiriöitä. Niin Juudan kansankin sydän vapisi uhkaavan vihollisen edessä. Tällaisesta kerrotaan myös psalmeissa, esimerkiksi psalmissa 55, jossa kirjoittajaa vaivaavat pelko ja ahdistus, kun häntä vihataan ja vainotaan. Hän sanoo jakeissa 5-6: 

Sydämeni vapisee rinnassani, kuoleman kauhut ovat langenneet päälleni. Pelko ja vapina valtaa minut, ja minut peittää kauhu. 

Mutta onneksi kaikkien ulkoisten myrskyjen ja tunnemyrskyjen yläpuolella on meidän Herramme, joka tahtoo aina vahvistaa ja rohkaista pelkäävää, vapisevaa sydäntämme. Tässä tapauksessa hän käski Jesajaa menemään Aahaksen luo mukanaan tämä rohkaiseva viesti: 

Katso, että pysyt rauhallisena, älä pelkää, älköön sydämesi arkailko noita kahta savuavaa kekäleenpätkää - Resinin ja Aramin sekä Remaljan pojan vihanvimmaa. Aram, Efraim ja Remaljan poika ovat suunnitelleet sinua vastaan pahaa ja sanoneet: "Lähdemme Juudaa vastaan, lyömme sen kauhulla, valtaamme sen itsellemme ja asetamme sinne kuninkaaksi Taabalin pojan." Näin sanoo Herra, Herra: Ei se onnistu, niin ei tapahdu. 

Jes. 7:4-7 

Mikä ihana lupaus! Vihollinen ei saisikaan toteuttaa suunnitelmaansa. Vaikka se sai uhkailla ja pelotella, se ei voinut tehdä yhtään enempää kuin Jumala salli. Vihollinen saattoi kyllä suunnitella pahaa, mutta Jumala pystyi estämään sitä toteutumasta. 

Meidänkin vihollisemme eli sielunvihollinen riehuu kyllä kuin kiljuva jalopeura ja tahtoisi tehdä meistä selvää jälkeä. Mutta onneksi puolellamme on Hän, joka on kaikkea sen valtaa suurempi. Itse Jeesus, josta sanotaan (1. Joh. 3:8): 

Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. 

Kyllä Jumala sallii meille monia ahdistuksia ja vastoinkäymisiä. Mutta hän ei anna vihollisen tuhota meitä. Vihollisen suunnitelmista hän sanoo: Ei se onnistu, niin ei tapahdu! 

Aahaalle sanottiin vielä: Ellette usko, ette kestä. Silloin kun rajut tunnemyrskyt riehuvat, masennukset iskevät ja usko horjuu, ei ihminen tahdo kestääkään. Usko on se, joka auttaa kestämään ja jaksamaan. Mutta onneksi noissakin tilanteissa olemme taivaallisen Isämme vahvoilla käsivarsilla. Pelkojen ja masennusten heitellessä meitä miten sattuu olemme sittenkin turvassa, koska tärkeintä ei ole uskon määrä, vaan sen kohde, joka on suurempi kuin mitkään meitä ravistelevat myrskyt. Ja vaikka meidän uskomme välillä horjuisi, Jumala ja hänen rakkautensa ei koskaan horju eikä petä. 

Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. 

Jes. 54:10 

Siksi tänäänkin saamme olla turvassa Vapahtajamme armohoidossa. Hänen rakkaudestaan meitä eivät voi erottaa mitkään myrskyt, ei mikään nykyinen eikä tuleva, eivät voimat eikä henkivallat, ei tuska eikä ahdistus. Ei mikään. 

Meri pauhaa, myrsky raivoaa, 

ylle sen mä kanssas nousta saan. 

Olet Herra yllä tulvien, 

tiedän nyt sen, oon hiljaa vaan. 

Apu viime hetkellä

Monesti Jumalan apu hätätilanteessa tuntuu viipyvän ja tulevan vasta aivan viime hetkellä. Hän koettelee meitä ja tahtoo näyttää voimansa sen kautta, kun synkkään ja toivottomaan tilanteeseen loistaa lopulta sittenkin valo ja avautuu ulospääsy. Sitä synkkyyttä vasten Jumalan valo näyttää entistä kirkkaammalta. 

Raamatussakin kerrotaan monista tällaisista viime hetken pelastumisista. Esimerkiksi Esterin kirjassa Haaman päätti yhtenä iltana pyytää seuraavana aamuna kuningas Ahasverokselta, että Mordokai ripustettaisiin Haamanin tekemään hirsipuuhun. Mordokain henki oli siis hiuskarvan varassa. Vain yksi yö, ja hän voisi olla mennyttä. 

Mutta mitä tapahtui? Jumala puuttui tapahtumien kulkuun juuri sinä yönä. Siitä kertoo Esterin kirjan 6. luku: 

Sinä yönä kuningas ei saanut unta. Niinpä hän käski tuoda muistettavien tapahtumien kirjan, aikakirjan, ja sitä luettiin kuninkaalle. Siihen huomattiin kirjoitetun, että Mordokai oli ilmoittanut kuninkaan portinvartijoiden, eunukkien Bigtanin ja Tereksen, etsineen tilaisuutta käydä käsiksi kuningas Ahasverokseen. Kuningas kysyi: "Millaisen kunnian ja ylennyksen Mordokai on tästä saanut?" Kuninkaan hoviherrat vastasivat: "Ei hän ole saanut mitään." 

Niin sitten sinä päivänä, jona Mordokai piti hirttää, itse hänen vihollisensa Haaman joutuikin nostamaan hänet ansaitsemaansa kunniaan. Jumalan apu tuli viime hetkellä. Hän käytti hyväkseen kuninkaan unettomuutta. Niin hän voi käyttää mitä erilaisimpia ja yllättävimpiä asioita meidänkin hyväksemme, kun olemme hädässä. Jos avun on tarkoitus tulla jonkun ihmisen kautta, tavalla tai toisella Jumala herättää hänet toimimaan. Tai sitten hän muuttaa olosuhteita jollain muulla tavalla. Hänellä on kyllä tilanne hallinnassa! Silloinkin, kun me olemme toivottomuuden syvyyksissä emmekä jaksa nähdä mitään ulospääsyä. 

Samantyyppisestä tilanteesta kertoo myös Ap.t. 12. Pietari oli vankilassa, ja hänet oli tarkoitus viedä seuraavana päivänä oikeuden eteen. Mutta juuri sen päivän vastaisena yönä Jumala lähetti enkelin vapauttamaan Pietarin vankilasta. Apu tuli viime hetkellä. Seurakunta oli rukoillut Pietarin puolesta, ja ihmeellisellä tavalla he saivat toivomansa rukousvastauksen. 

Mahdoton oli sekin tilanne, jossa Jeesusta pyydettiin parantamaan Lasarus (Joh. 11), mutta hän viivytteli niin kauan, että Lasarus oli ollut jo neljä päivää kuolleena, oli tiukasti haudattuna ja haisikin jo. Vasta silloin Jeesus ilmestyi. Mutta koska tilanne oli niin mahdoton ja toivoton, sitä suurempana tuli esiin Jumalan voima, kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista. Hän sanoi Martalle (Joh. 11:40): 

Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden? 

Siksi Jumala joskus johtaa meidät toivottoman tuntuisiin tilanteisiin, suorastaan umpikujiin, että hän voisi sitä suurempana näyttää kirkkautensa avatessaan meille ulospääsyn. Jumala voi yllättää! Mitä pimeämpää on ollut, sitä suurempi on myös ilo ja riemu, kun rukousvastaus sittenkin tulee - kun kaikki toivo oli jo ajat sitten mennyt. 

Te joudutte murehtimaan, mutta teidän murheenne muuttuu iloksi. Kun nainen synnyttää, hän tuntee tuskaa, koska hänen hetkensä on tullut. Mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa. Mutta minä näen teidät jälleen, ja teidän sydämenne iloitsee, eikä kukaan ota teiltä pois iloanne. 

Joh. 16:20-22 

Ihmeellinen Jeesus! Vaikka joutuisimme paljonkin murehtimaan, hän antaa myös ilon. Hän kattaa meille pöydän vihollisen silmien eteen ja täyttää maljamme ylitsevuotavasti. Silloin käy niin kuin Esterin kirja sanoo (Ester 9:1,22): 

Tuona päivänä juutalaisten viholliset olivat odottaneet saavansa heidät valtaansa, mutta kävikin päinvastoin: juutalaiset saivat vihamiehensä valtaansa... Siinä kuussa murhe oli kääntynyt heille iloksi ja suru juhlan vietoksi. 

Laulun sanoin: Voi mikä riemu, kun itse Jumala toivoa tuhlaa taas meihin toivottomiin! 

Pienten alkujen päiviä

 

Täällä on pieni poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi pientä kalaa. Mutta mitä ne ovat näin monelle? 

Joh. 6:9 

Noin viisituhatta miestä oli seurannut Jeesusta järven toiselle puolelle, ja nyt heillä oli nälkä. Mutta mistä ruokaa tuollaiselle kansanjoukolle? Johannes kertoo, että koetellakseen Filipposta Jeesus kysyi, mistä näille kaikille ihmisille ostettaisiin ruokaa. Hän itse tiesi kyllä jo kysyessään, mitä aikoi tehdä, niin kuin hän aina tietää meidänkin elämämme tilanteissa, vaikka me itse emme näkisi minkäänlaista ratkaisua eikä mitään mahdollisuuksia. 

Tällä kertaa Jumalan vastaus tilanteeseen oli pieni poika, jolla oli todella vaatimattomat eväät. Hänelle itselleen ne olisivat riittäneet - mutta että viidelletuhannelle? 

Poika oli todella rohkea, kun uskalsi tarjota noin vähiä eväitä tuossa tilanteessa. Useinhan me jo ihan itse vähättelemme niitä omia eväitämme, joita meillä olisi toisille annettavaksi. Mutta poika joutui kestämään vielä senkin, että Andreas vähätteli hänen tuomisiaan. Mitä ne ovat näin monelle? Eihän näistä ole mihinkään. Mitä tuo poika kuvittelee, että näillä saataisiin aikaan? 

Omista ja toisten vähättelyistä huolimatta kannattaa uskaltaa tuoda ne pienet ja vaatimattomat antimensa Jumalan käyttöön lähimmäisten parhaaksi. Jeesus ei alkanut ihmetellä pojan köyhiä eväitä, vaan hän ryhtyi heti toimeen, otti ne vastaan, siunasi ja jakoi kansalle. Ja niin ne moninkertaistuivat. Niistä riitti ja jäi vielä valtavasti tähteeksikin. 

Niin se meidänkin vaatimaton panoksemme voi saada suuria aikaan, kun Jeesus saa siunata sen. Hän käyttää mielellään pientä, heikkoa ja vähäistä, koska silloin kunnia tulee hänelle, ei ihmiselle. Meistä itsestämme ei ole, mutta ei tarvitsekaan olla, koska silloin Jumalan voima voi toimia meidän heikkoudessamme.

Toinen, joka uskalsi astua rohkeasti esiin, oli kuningatar Ester. Pelastaakseen oman kansansa, joka uhattiin tappaa ja tuhota, hänen piti mennä kuninkaan eteen anomaan armoa. Mutta kuninkaan eteen ei saanut mennä kutsumatta tai oli kuoleman oma, eikä Esteriä ollut kuukauteen kutsuttu miehensä luo. Hän kuitenkin rohkaisi mielensä ja meni. Ja koska Jumala oli hänen kanssaan, hän sai armon kuninkaan silmissä, sai säilyttää henkensä ja esittää asiansa. 

Näin kokonainen kansa pelastui. Vain sen yhden pienen askeleen tähden, jonka Ester uskalsi pelostaan huolimatta ottaa. Pelottava ja vaarallinen askel se oli, mutta kuitenkin: vain yksi askel. Mitä ikinä kuningas ajattelisi Esterin teosta ja miten hän siihen reagoisi, Ester oli kaikesta huolimatta valmis toimimaan. Niin kuin se pieni poikakin eväineen, joita Andreas väheksyi. Poika uskalsi antaa itsensä alttiiksi, tuli mitä tuli. 

Ja näistä molemmista pienistä askelista seurasi jotain suurta, kun Jumala toimi. Siksi: ei väheksytä pienten alkujen päiviä, pieniä sanoja ja tekoja. Otetaan rohkeasti niitä askelia, joita Jumala kutsuu meitä ottamaan, ja annetaan hänen käyttöönsä se vähä, mitä meillä on. 

Mordokai sanoi Esterille (Ester 4:14): 

Kuka tietää, ehkä olet päässyt kuninkaalliseen arvoon juuri tällaista aikaa varten? 

Ehkä mekin olemme omalla paikallamme juuri tällaista aikaa varten. Annetaan siis Jeesuksen siunattavaksi omat vaatimattomat eväämme, annetaan hänen moninkertaistaa ne. Olkaamme leipä täynnä elämää murrettavaksi maailmalle, kuten laulussa sanotaan.