Olosuhteiden vankina

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Kun olit nuorempi, sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit. Mutta kun vanhenet, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo. 

Joh. 21:18 

Tällaistakin voi Jeesuksen seuraajan elämä olla. Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisimme. Joudumme tilanteisiin, olosuhteisiin ja paikkoihin, joihin emme halunneet ja joissa emme aina itse pysty näkemään mitään johdatusta. Joudumme kysymään: Miten tässä näin kävi? Mitä sinä tarkoitat tällä, Herra? 

Ei Raamatun henkilöidenkään elämä ollut yhtä menestysputkea. Esimerkiksi Paavali joutui kivitetyksi, ruoskituksi, useamman kerran vankilaan ja paljon muuta. Vastustusta ja vastoinkäymisiä tuli. Kerrankin, kun Paavali näki näyn, että pitäisi lähteä Makedoniaan, se jos mikä oli selvä Jumalan johdatus. Mutta perillä kaikki ei mennyt niin kuin ihminen ajattelisi. Tuli vastustusta, jonka seurauksena Paavali ja Silas heitettiin ruoskittuina Filippin vankilan sisimpään vankityrmään. 

Tavalliselle ihmiselle tulisi mieleen, että eihän tämän näin pitänyt mennä. Miksi et pitänytkään meistä huolta, kun olimme sinun asiallasi, Herra? Mutta Paavali ja Silas ylistivät siellä vankityrmässä keskellä yön pimeyttä - ja siitä seurasi tapahtumien vyöry, jonka ansiosta moni ihminen tuli uskoon. Lisäksi miehet pääsivät sillä kertaa nopeasti vapaiksi vankeudestaan. 

Jumala siis käytti tuota heidän vankeuttaankin omia hyviä tarkoituksiaan varten. Juuri filippiläisille Paavali kirjoittikin ollessaan taas kerran vankina: 

Tahdon teidän tietävän, veljet, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin koitunut evankeliumin menestykseksi. 

Fil. 1:12 

Jakeessa 19 hän vielä jatkaa valoisasti ja toiveikkaasti: 

Sillä minä tiedän, että teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki koituu minulle pelastukseksi. 

Paavalihan joutui myöhemmin pitkään vankeuteen, jonka aikana hänet kuljetettiin laivalla Roomaan, jossa vankeus edelleen jatkui ja jatkui. Hän oli kokenut johdatusta lähteä Roomaan, ja sinne Jumala todella johdattikin hänet - mutta kaikki toteutui aivan toisella tavalla kuin Paavali oli itse ajatellut. Hän ei saanutkaan mennä sinne vapaana miehenä, vaan vangittuna. Mutta evankeliumia Paavali sai julistaa myös Roomassa aivan kutsumuksensa mukaisesti. 

Näin Jumalan teot voivat monesti olla niin toisenlaiset kuin me olimme odottaneet ja mielessämme kaavailleet. Mutta jos meitä viedään sinne, minne emme itse tahdo, aivan varmasti rakastava taivaallinen Isämme on silloinkin matkassa mukana. Tilanne on hänellä silloinkin hallinnassa. Hän ei tee virheitä. Ehkä aikanaan saamme nähdä, että tavalla tai toisella juuri tuokin käänne koitui sittenkin siunaukseksi, vaikka emme sitä millään jaksaneet uskoa. 

Jeesuksen seuraaminen on ristin tietä. Mutta Jeesuksen ristissä on meidän voimamme, ja meidän tiemme on sittenkin kaiken keskellä siunattu tie. Silloinkin, kun emme sitä itse näe emmekä ymmärrä. 

Ja voihan se olosuhteiden vankila, jossa olemme, olla kuin laiva, joka vei vanki Paavalia koko ajan lähemmäksi päämäärää, Roomaa, sitä paikkaa, jonka Jumala oli hänen sydämelleen antanut. 

Iloitsen tehdessäni heille hyvää

Meidän jumalakuvaamme vaikuttavat monet asiat. Yksi sellainen iso tekijä on, jos elämässä on pitkiä vaikeita aikoja. Jos koko elämä suorastaan tuntuu olevan yksi pitkä vaikea aika. Silloin ei ole helppo uskoa Jumalan hyvyyteen, rakkauteen ja huolenpitoon. Voi alkaa ajatella, ettei Jumala halua koskaan antaa minulle mitään hyvää. Hän on tuolla jossain kaukana, etäinen ja välinpitämätön - ja ehkä hän jopa nauttii, kun saa antaa minulle aina vain pelkkää kärsimystä. 

Mutta onneksi Raamattu kertoo rakastavasta Isästä, joka ei todellakaan nauti meidän kärsimyksestämme. Val. 3:31-33 sanoo: 

Mutta Herra ei hylkää iäksi. Jos hän on tehnyt murheelliseksi, suuressa uskollisuudessaan hän myös armahtaa. Ei hän sydämensä halusta ihmistä vaivaa eikä tuota hänelle tuskaa. 

Kun meihin sattuu, meidän Isäämmekin sattuu. Hän ei ole viileä ja välinpitämätön tuskamme edessä, vaan itkee yhdessä meidän kanssamme, niin kuin Jeesus itki Lasaruksen haudalla. Jeesuksen ei tarvinnut surra Lasaruksen kuolemaa, koska hän tiesi pian herättävänsä tämän kuolleista. Mutta sen sijaan Jeesukseen sattui rakkaiden ystävien surun näkeminen (Joh. 11:33): 

Kun Jeesus näki Marian ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, hän järkyttyi hengessään ja vapisi liikutuksesta. 

Ja sitten Jeesus itki. Hän itki sitä heidän suruaan ja tuskaansa. Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus (Jes. 63:9). Tällainen Jeesus ei todellakaan sydämensä halusta meitä vaivaa. 

Elämässä voi kyllä olla hyvinkin pitkiä vaikeita vaiheita, ja niitä oli monilla Raamatun henkilöilläkin. Esimerkiksi koko Israelin kansa joutui kulkemaan autiomaassa 40 pitkää vuotta, mutta koko ajan Jumalan tarkoituksena oli lopulta tehdä heille hyvää (5. Moos. 8:15-16): 

Hän kuljetti sinua suuressa ja pelottavassa autiomaassa myrkyllisten käärmeiden ja skorpionien keskellä... Hän teki näin nöyryyttääkseen sinua ja koetellakseen sinua ja lopulta tehdäkseen sinulle hyvää. 

Ja pitihän Isä lapsistaan huolta myös siellä autiomaassa, niin kuin hän oli Joosefin kanssa vankilassa ja siunasi häntä siellä. 

Myös Jeremian kirjassa on ihanat lupaukset Jumalan hyvyydestä (Jer. 32:40-42): 

Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton: minä en hylkää heitä enkä lakkaa tekemästä heille hyvää, ja pelkoni minä annan heidän sydämiinsä, niin etteivät he luovu minusta. Silloin minä iloitsen heistä ja teen heille hyvää... Sillä näin sanoo Herra: Niin kuin olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös annan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan. 

Muissa käännöksissä sanotaan ihanasti: Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää (KR-92) ja: Minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää (KR-38). Taivaallinen Isämme ihan iloitsee saadessaan tehdä meille hyvää! Ja hän voi ja tahtoo antaa meille myös kaiken sen hyvän, minkä hän meille lupaa. 

Saamme vedota näihin Jumalan hyvyyden lupauksiin vaikeuksiemme keskellä. Niin teki Jaakobkin, kun hän oli vuosien jälkeen menossa tapaamaan veljeään Eesauta, mutta kuuli tämän olevan tulossa satapäisen miesjoukon kanssa häntä vastaan. Jaakob pelästyi, että Eesau kantaa vieläkin kaunaa hänelle ja tappaa hänet. Silloin Jaakob hädässään rukoili Jumalaa (1. Moos. 32:10,12,13): 

Isäni Abrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä, joka sanoit minulle: "Palaa maahasi ja sukusi luo, minä tahdon tehdä sinulle hyvää." ... Pelasta minut veljeni käsistä, Eesaun käsistä! Minä pelkään, että hän tulee ja surmaa minut sekä äidit lapsineen! Olethan sinä itse sanonut: "Minä teen sinulle hyvää." 

Jaakob vetosi Jumalan omiin lupauksiin. Sinä lupasit tehdä minulle hyvää. Kuinka lupauksesi voivat toteutua, jos nyt kuolen? Olethan sinä itse sanonut: "Minä teen sinulle hyvää." Näin mekin saamme vedota Jumalan omiin lupauksiin: Olethan sinä itse sanonut... 

Myös Jeesus sanoo ihanasti (Matt. 7:11):

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä anovat. 

Tässäkin on yksi lupaus, johon voimme vedota: Olethan sinä itse sanonut! 

Raamatussa on paljon tällaisia ihania lupauksia. Kunpa voisimme tulla tuntemaan yhä paremmin sitä kaikkea Jumalan hyvyyttä ja rakkautta. Kuten Paavali rukoilee (Filem. 6): 

Rukoilen, että sinun uskosi, meidän yhteinen uskomme, tulisi voimalliseksi kaiken sen hyvän tuntemisessa, mikä meillä on Kristuksessa. 

Kaikki se hyvä, mitä meillä on Kristuksessa! Hänessä meillä on kaikki taivaan aarteet. Se suurin aarre on Jeesus itse - ja hän on meidän silloinkin, kun tuntuu, että Jumala vaikenee emmekä tunnetasolla pysty kokemaan hänen hyvyyttään. Silloinkin Herra on sittenkin hyvä.  

Mutta minä uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. 

Ps. 27:13

Kirjassaan Sydän karrella (Karas-Sana 1998) Minna-Sisko Mäkinen kirjoittaa ihanasti Jumalan hyvyydestä: 

Jos ihmiset kykenevät tekemään toisilleen hyvää niin että se tuntuu, eikö Jumala osaisi sitä vielä paremmin? Hän, joka on sinut luonut, tuntee tarpeesi. Hän tietää, mitä odotat, mutta osaa myös yllättää sinut hyvyydellään silloin, kun olet jo luovuttamassa. 

  Jumalan hyvyys voi näyttäytyä toisen ihmisen muodossa, mutta myös yllättävänä asioiden järjestymisenä, toiveen toteutumisena, hiljaisen kaipuun täyttymyksenä. Jumalan antama rakkaus ja elämänilo voi hiipiä elämään niin, että vain vähitellen huomaa näköalojen muuttuneen. Sydämen pohjalta on kasvanut ilo, joka on tullut hänen lahjanaan. 

Puhun hänelle suloisesti

Sen tähden, katso, minä suostuttelen häntä, vien hänet autiomaahan ja puhun hänen sydämelleen. Siellä minä annan hänelle viinitarhan ja muutan Aakorin laakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin sinä päivänä, jona hän lähti Egyptin maasta. 

Hoos. 2:16-17 

Tämän nähdessään Simon Pietari heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra, sillä minä olen syntinen mies." Hämmästys ja pelko heidän saamansa kalansaaliin tähden oli näet vallannut hänet ja kaikki, jotka olivat hänen kanssaan... Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää. Tästedes sinä saat saaliiksesi ihmisiä." He vetivät veneet maihin, jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. 

Luuk. 5:8-11 

Vanhassa testamentissa Aakorin laakso oli suuren lankeemuksen, epäonnistumisen ja tappion paikka. Erilaisia tappioita tulee meillekin jokaiselle Jeesusta seuratessamme, kun synti riippuu meissä kiinni, niin kuin Paavalikin sanoo. Vaikka kuinka olisi vuosia kulunut ja Jumalan kouluja käyty, aina sitä huomaa jäävänsä luokalle samasta asiasta. Ehkä välillä luuli jo jotain oppineensa, mutta sitten tulee taas nöyryyttävä kompastuminen, ja joudumme myöntämään, että en minä ole tullut yhtään paremmaksi. Minä viheliäinen ihminen! Niin kuin Paavalikin joutui itsestään toteamaan. 

Ihmiselle on niin karvasta lääkettä joutua näkemään syvyyksiä myöten oma raadollisuutensa, että silloin tekee mieli sanoa Pietarin sanoin: Mene pois minun luotani, Jeesus! Etkö näe miten syntinen minä olen? Miksi turhaan tuhlaat aikaasi tällaisen kanssa, miksi näet vaivaa? Mene niiden parempien ja onnistuneempien uskovaisten luo. (Aivan kuin sellaisia itsessään kelvollisia jossain olisi.) 

Ja kuitenkin juuri tällaisia Jeesus rakastaa, juuri tällaisia varten hän tuli. Vuoden 1992 käännöksessä tuo Hoosean kohta sanoo: Vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Hoosean kirjassakin Jumala puhuu juuri uskottomalle, paljon rikkoneelle kansalleen, joilla ei ollut mitään omia ansioita tuotavana Herransa eteen. Kuitenkin juuri heille hän lupaa puhua suloisesti. 

Juuri sinullekin Jeesus tahtoo tänään puhua suloisia armon sanoja, helliä sanoja siitä, miten paljon minä sinua rakastin. Niin paljon, että menin ristille puolestasi, että sinä voisit saada ne suuret, veriruskeat syntisi anteeksi. Minun armoni pesee sinut lumivalkoiseksi, sinut puetaan juhlapukuun, niin kuin tuhlaajapoika, joka kaiken pilanneena, kurjana epäonnistujana palasi isänsä luo. 

Sen Aakorinlaakson, syvän tappion paikan - juuri sen Herra tahtoo muuttaa toivon portiksi. Sieltä avautuu sinulle uusi toivo ja uusi alku. Sittenkin juuri tällaisia epäonnistuneita Jeesus tahtoo pitää lähellään ja tällaisia hän tahtoo käyttää. Koska se on kaikki armoa. 

Kuten Hoosean kirja sanoo, Herra tahtoo antaa meille viinitarhan, paikan, jossa saamme tehdä työtä ja olla hänen käytössään. Eteemme voi avautua aivan uusi tie ja uusi kutsumus. Saamme vastata Jumalan kutsuun kuin nuoruutemme päivinä. 

Jeesuksen pyhyyden edessä Pietarikin pelkäsi ja vapisi, kun tunsi niin kipeästi oman syntisyytensä. Kuitenkin hänellekin Jeesus puhui suloisesti, hän puhui ihania armon sanoja. Pietari sai kuulla sanat: Älä pelkää. Tästedes sinä saat saaliiksesi ihmisiä. Ja Pietari sai jättää kaiken ja lähteä seuraamaan Jeesusta - aivan armosta. 

Miten ihmeellinen on Jumalan armo! Me, jotka emme mitään häneltä ansaitse, saamme kaiken lahjana, armosta. Saamme tänäänkin uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen veressä. Saamme vastata hänen kutsuunsa, kun hän puhuu meille suloisesti ja johtaa siihen työhön, johon meistä ei ole - mutta johon hän meidät varustaa suuressa armossaan. 

Miten hän tahtookaan tuhlata meihin hyvyyttään ja rakkauttaan! Ja me saamme vain ihmetellä ja ottaa vastaan. Kiitos ja ylistys elävälle Jumalalle! 

Oi Jeesus, kuinka rakastaa 

niin paljon meitä jaksoit, 

kun armahtaen maailmaa 

sen syntivelan maksoit? 

Ja katso, aina päivittäin 

sen armon suuremmaksi näin 

ja kalliimmaksi ristin 

ja kalliimmaksi ristin. 

HL 400:4 

Martta Kaukomaa