keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Olosuhteista huolimatta


Poden monesti unettomuutta, ja tietysti juuri tänään, kun olin aikonut siivota talon joulukuntoon, heräsin jo kello 2.40. En tiedä saanko tänään aikaan mitään. No, onhan vielä huominen, mutta olin kyllä aikonut aatonaattona hiukan keventää ennen aaton ja joulunpyhien hässäköitä. 

Minullehan ei olisi väliä, vaikka tekisin hiukan kevyemmänkin siivouksen. Mutta tuntuu, että kaikilla muilla paitsi minulla (myös uskovaisilla) on joku pakkomielle joulun ulkoisista puitteista, joiden pitää olla joka tavalla hirveän täydelliset. Ei tule sydämeenkään joulua, jos ei kaikki ole ulkoisesti juuri niin kuin pitää. Ja jos ei vietä joulua yksin, niin täytyy vain kiltisti suoriutua kaikesta toisten toivomusten toteuttamisesta, vaikka itse haluaisi keskittyä joulun sanomaan. Ainakin meillä joulut ovat myös niin kiireisiä, ettei sellaista "Jeesus-lapsi syntyy sydämeen" -tyyppistä joulua edes ehdi tulla. Kyllä siinä joulun päivänsankari on melko lailla sivuosassa. Vasta joulun jälkeen ehtii häntäkin taas ajatella. 

Taas tulee mieleen se, mitä kirjoitin täällä viime joulun alla otsikolla Kaaoksenkin keskelle Jeesus tulee. Jeesus itse syntyi hämärään, haisevaan ja sotkuiseen eläinten suojaan, mutta silti meille ei tule joulu, jos kaikki ei ole luksusta ja viimeisen päälle. 

Mutta olivatpa meidän ulkoiset tai sisäiset olosuhteemme jouluna millaiset tahansa, vaikka koti olisi sotkuinen, sydän rikki ja kaikki muutenkin rempallaan ja omasta tai toisten mielestä joulu olisi pilalla, niin itse joulun sankari Jeesus tahtoo tänäkin jouluna elää meidän sydämissämme. Kun meillä on hänet, meillä on kaikki, menivätpä tietyt kolme päivää vuodesta hyvin tai huonosti. Ja kun meillä on Jeesus, silloin sydämessä on ihan tarpeeksi joulua, vaikka meillä ei olisi jotain tiettyä fiilistä, jota niin hirveästi tavoittelemme tähän aikaan vuodesta. 

Siunausta ja Jeesuksen läsnäoloa jouluusi! 

4 kommenttia:

  1. Kyllä ne ensimmäisen joulun olosuhteet Marialle ja Joosefille on olleet tänä joulunalusaikana entistäkin enemmän mielessä. Ne keskeneräisyydet ja epätoivottavuudet. Jota meilläkin nyt on nähtävissä. Tätäkin kirjoittaessa sähkömies on täällä töissä. Oikeastaan juuri mitään ei ole joulua varten valmista, paitsi jotkut lahjat, ruokatarvikkeet, ja paikalleen laitetut joulukoristeet. Ei ole leivottu, siivottu, eikä ruokia tehty - vielä. Eikä kaikki perheenjäsenetkään pääse paikalle. Mutta vietetään joulua niissä olosuhteissa mitkä on. 🎄🕯️☀️ Siunattua ja riemukastakin jouluaikaa toivottelen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Marian ja Joosefin jouluolot olivat hyvin arkista ihmisen elämää. Minua puhutteli eilen Uudessa Tiessä kirjoitus, jossa pohdittiin, että he olisivat saattaneet ajatella, ovatko edes Jumalan johdatuksessa, kun olosuhteet olivat niin hankalat, ettei ollut edes sijaa majatalossa. Ja kuitenkin he jos ketkä olivat johdatuksessa!

      Teillä on tosiaan nyt erilainen joulu. Mutta siinä voi syventyä juuri siihen ensimmäisen joulun sanomaan seimen äärellä. Siunattua, levollista ja riemukasta joulua teille!

      Poista
  2. Huhh, viimenki kehtaan kirjottaa, etten oo muuta ku imuroinu, nostanu pari koristetta esille. Jääkaappi on lähes tyhjä, käyvään tytön luona syömässä.

    Kiitos Minna Jeesuksen lähellä on hyvä olla!
    Siunausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, ihanaa kuulla ettei kaikkien muidenkaan joulussa ole niin täydellistä! Vaikka siivosin, aika keskeneräiseksi kaikki jäi. Mutta meillä on Jeesus! ❤ Siunausta sinulle!

      Poista

Jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi

Minä ajattelen sinua levätessäni, sinä olet mielessäni yön hetkinä.  Ps. 63:7  Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurott...